Pitääkö dekkarin miellyttää lukijaansa?

Perjantai 30.7.2010 klo 11.15


Ritva Sorvali ruotii Dekkaripäivien nettisivuilla kritiikissään Kuolleita unelmia-romaanini ansioita ja heikkouksia. Kiitos hänelle kritiikistä - kirjailijalle niistä sellaiset, jotka herättävät ajatuksia ovat aina hyvästä, pitipä kriitikko sitten kirjasta tai  ei.

Jäin miettimään kritiikin loppukiteytystä: "Kirja pysyy erittäin hyvin kasassa, sillä henkilöjoukko jää noin kymmeneen. Ja kun aihekin on kirjailijan näpeissä, kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Ainoastaan lopun kovuus ja rajuus jätti ainakin minut liian ankeaan mielentilaan. Oliko näin raju loppu tarpeen?"

Lukija jäi ankeaan mielentilaan. Johtopäätös: hän ehkä etsii dekkareista mielihyvää, jota kai myös katharsikseksi eli puhdistukseksi sanotaan.

Väkivalta on tavattoman ruma asia. Toivottavasti kukaan ei ole eri mieltä. Se satuttaa, sekä uhria että hänen läheisiään. Myös Kuolleissa unelmissa. Voiko missään dekkarissa kuvata väkivaltaa, joka jättää lukijan hymyilemään, kun hän sulkee kirjan takakannen? Toivottavasti ei.

Oliko näin raju loppu tarpeen? Johtopäätös: lopussa pahan pitäisi saada palkkansa, ei suinkaan parhaita kaiken päältä. Noinhan se menee klassisen tarinan kaavan mukaan. Ehkä tuossa on ero minun kirjoitusteni, ja joidenkin muiden dekkaristien kirjoitusten välillä.

Minua ei kiinnosta rikoksen ratkaiseminen - syy siihen lienee inhoni kaikenlaista väkivaltaa kohtaan. Sen sijaan rikos kiinnostaa minua tilana, johon on tultu jonkin ristiriitatilanteen vuoksi. Se on siis ratkaisun hetki, jonka jälkeen mikään ei ihmisen elämässä ole niin kuin ennen.

Ja sellainen tilanne, jossa kokonainen elämä muuttuu aivan toiseksi on usemmiten hyvin raju.

 

 

Avainsanat: Dekkaripäivät, kritiikki, Kuolleita unelmia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini