Taiteilija elää vain 50-prosenttisesti työllään - niinkö?

Torstai 26.8.2010 klo 6.40


Tohtori Tarja Cronberg, kokenut yhteiskuntavaikuttaja on selvittänyt opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta taiteilijoiden toimeentulon edellytyksiä. Infoa asiasta löytyy Taiteen keskustoimikunnan nettisivuilta.

Selvityksen mukaan suomalaistaiteilijat saavat elantonsa taiteestaan vain 50-prosenttisesti, kun muualla Pohjoismaissa luku on 70 prosenttia. Luku on ymmärrettävä, kun ajattelee pientä väestö- eli taiteen ostajapohjaa maassamme. Tuo 50 % tuntuu ainakin tuntemassani taiteilija- eli lähinnä kirjailijapiirissä kovalta luvulta.

Cronberg ehdottaa vapaiden taiteilijoiden työttömyysturvan muuttamista työllisyysapurahaksi. Pelkäänpä, että tuo muutos olisi aika kosmeettinen - ainakin kirjailijalla. Sitä, milloin työ alkaa ja päättyy ei tiedä edes hän itse. Pahimmillaan seurauksena olisi lisää byrokratiaa.

Koko perusturva - mukaan lukien eläke- ja työttömyysturva - kaipaisi suurempaa remonttia, jossa huomioitaisiin työelämän muuttuminen pätkä-, free-, toiminimiyrittäjä-, osa-aika- ja vapaaehtoistyöksi. Työurien pidentämisestä puhutaan paljon.

Työuran alkamisen ja loppumisen välistä löytyvät nimittäin monella nyt ne suurimmat toimeentulon ongelmat. Myös 50-prosenttisilla.

Avainsanat: taiteilija, apurahat, taiteen rahoitus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini