Perussuomalaisuudesta ja asiantuntijuuden murroksesta

Sunnuntai 6.2.2011 klo 8.13


Männä viikolla mediassa kohkattiin havainnosta, jonka mukaan Perussuomalaisten vaalikamppailua varten julkistama ilmastopoliittinen ohjelma on sanasta sanaan, kirjoitusvirheineen kaikkineen sama kuin Metalliliiton aikaisemmin itselleen laatima ohjelma. Perussuomalaisia, ja erityisesti heidän puheenjohtajaansa Timo Soinia syytettiin plagioinnista.

En usko, että kohu tuli persuille yllätyksenä. Tokihan he tiesivät, että heidän kampanjoinnissaan näkyvästi mukana olevien henkilöiden taustojen takia kaikki yhteneväisyydet Metalliliiton ja Perussuomalaisten viestinnän välillä ovat nyt median suurennuslasin alla.

Mielenkiintoinen on myös väite plagioinnista. Entäpä, jos kysymys onkin ilmiöstä, jota eräät sosiaalisen käyttäytymisen tutkijat kutsuvat tapahtuneeksi asiantuntijuuden muutokseksi?

Tutkijoiden mukaan asiantuntemus ei missään asiassa  enää synny arvonimen, aseman tai vanhojen meriittien mukaan. Ei; se syntyy sosiaalisessa kanssakäymisessä. Asioista jotakin tietävä esittää väitteen, joku esittää siihen vastaväitteen ja näin syntyy keskustelua. Ensimmäistä asiantuntijaa ei enää uskota, ellei hän ole sosiaalisilta taidoiltaan uskottava viestijä.

Eli Perussuomalaiset ovat nyt esittäneet haasteen omalla - ja ehkä vähän Metalliliitonkin - suulla. Heidän ohjelmansa poikkeaa aika tavalla siitä, mitä muissa puolueissa ajatellaan ilmastoasioista. Toivon isosta ja tärkeästä asiasta syntyvän keskustelua - ja sitä kautta uutta asiantuntijuutta.

Avainsanat: Perussuomalaiset, Metalliliitto, asiantuntijuus, ilmastopoliittinen ohjelma


Kommentit

5.3.2011 9.55  nuc

Vesa-Matti Saarakkala on kirjoitellut persuille kulttuuriohjelman, jossa on paljon samaa kuin svedumaan "Sverigedemokraterna" puolueen kannanotoissa. Saarakkala vannoi julkisuudessa että hän ei ole ottanut vaikutteita Ruåttista, että ei edes ole lukenut Svedudemokraattien ohjelmaa.

Minä oikeastaan uskon tuon: eihän Vesa-Matti Saarakkala mitään ruotsia lue. Tuskin ymmärtäisi, jos ruåttiksi.
Mutta joku paremmin ruotsintaitoinen on saattanut puhua -suomeksi- Vesa-Matin kuullen samoista asioista, ensin svedudemokraattien paperit nähtyään.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini