Kirja-agentit muuttavat kirjamarkkinoita

Keskiviikko 18.5.2011 klo 10.21


Sattui silmiin amerikkalaisen, menestyksekkään kirja-agentin Andrew Wylien haastattelu Harvard Magazinessa. Linkki löytyy tästä.

Wylie on tehnyt monet asiat toisin kuin suurten kustantamoiden markkinointiosastot. Hän korostaa kustantamon "backlistin", eli kirjailijoiden entisen tuotannon merkitystä suhteessa "frontlistiin", eli kunkin sesongin uutuuskirjasatoon.

Toisaalta Wylie uskoo myös pienten kirjakauppojen ja verkkokirjakaupan tulevaisuuteen, ja ennustaa ketjuuntuneiden kirjakauppojen toiminnan taantuvan. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa kirjakauppaketjut päättävät hyvin pitkälle sen, mitä kirjoja pidetään esillä.

Wyliellä on monia hyviä ajatuksia ennen kaikkea tekijänoikeuksien tärkeydestä. Siksi tuntuukin käsittämättömältä, että Suomessa näiden aineettomien oikeuksien arvoa ei vielä täysin ymmärretä, saati arvosteta. Kirjailija, joka pystyy tuottamaan 40 vuoden aikana monta tärkeää teosta, voi olla sekä kulttuurisesti että taloudellisesti yhteiskunnalle aivan yhtä tärkeä voimavara kuin sen yhden suuren bestsellerin kirjoittaja.

Avainsanat: kirja-agentti, Andrew Wylie, kirjan tulevaisuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini