Uusi Kirjan vuosi alkamassa

Maanantai 4.1.2016 klo 11.50


Vuotta 2015 juhlistettiin virallisesti Kirjan vuotena. Teemaan liittyen järjestettiin Suomessa monenlaisia tilaisuuksia kuten luentoja, kirjailijavierailuja ja lukutilaisuuksia. Toivottavasti mahdollisimman moni ne huomasi ja osallistui.

Itselleni viime vuosi oli työn kannalta hedelmällinen. Minulta julkaistiin kaksikin romaania. Ensin tammikuussa Rakkausarpia, Sudenmaa-sarjan kuudes rikosromaani Myllylahden kustantamana. Kirja sai pienen kustantamon kirjaksi hyvin kritiikkejä eri medioissa. Ne teemat, joita siinä yritin käsitellä näkyvät mietityttäneen myös kirjan lukijoita. Hyvä niin.

Toukokuussa ilmestyi Kariston kustantamana romaanini Kaksi hautaa saarella, eli Haminan Majasaareen haudatun punapäällikkö Aleksei Osipovin ja hänen Maija-rakastettunsa tarina. Se huomattiin lähinnä Kymenlaaksossa, mutta en osaa olla siitä pahoillani: vuosi 1918 herättää paljon kiinnostusta, ja uskon monen käden vielä tarttuvan romaaniini kirjastoissa ja ehkä kirjakaupoissakin.

Todellisuudessa Kirjan vuotta vietetään joka vuosi, myös tänä vuonna. Kirjan julkaisemista edeltää kirjailijan kenties useiden vuosien työ. Toukokuussa Ranskassa ilmestyy käännöksenä Sudenmaa-sarjan romaanini Kuolleita unelmia. Se julkaistiin Suomessa vuonna 2010.

Siitä on viisi vuotta. Teoksen teema, me epäjärjestelmälliset ihmiset meitä muottiin pistävän yhteiskunnan puristuksessa ei ole vanhentunut mihinkään, ainakaan ranskalaisen kustantamoni mielestä.

Olen ehdottomasti saamaa mieltä.

Avainsanat: Kirjan vuosi, Rakkausarpia, Sudenmaa, Aleksei Osipov, Kaksi hautaa saarella, Kuolleita unelmia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini