Maaliskuussa matkani käy Quais du Polar -rikosfestivaaleille

Torstai 10.1.2019 klo 10.18


Sain kutsun maaliskuun lopulla Lyonin kaupungissa Ranskassa vietettäville Quais du Polar -festivaaleille. Lähden sinne kirjailijana, joten mieleni tekisi puhua jo vuodesta 2002 lähtien järjestetyistä rikoskirjallisuusfestivaaleista.

Todellisuudessa ohjelmassa näkyy olevan kaikenlaista muutakin fiktiiviseen rikollisuuteen liittyvää: elokuvia, televisiosarjoja, pyöreän pöydän keskusteluja, muun muassa. Alueen vankilat, koulut ja monet muutkin instanssit näkyvät olevan mukana ja festivaalin tapahtumapaikkoina.

Lähden tuonne mielelläni. Joka viides julkaistu romaani edustaa Ranskassa, yhdessä maailmankulttuurin suurvalloista rikoskirjallisuutta. Siellä sitä luetaan oikeasti yhteiskuntakuvauksena ja yhteiskunnallisten ongelmien käsittelijänä, ei pelkkänä viihteenä.

Noin olen itsekin rikoskirjallisuuden mielessäni asemoinut. Rikosromaani on kirjailijalle yksi hänen työkaluistaan, tavoista yrittää tehdä näkymätöntä näkyväksi.

Linkki festivaalin kotisivuille löytyy tästä.

Avainsanat: Quais du Polar, rikoskirjallisuus, kirjallisuusfestivaalit, Lyon, kirjallisuusvienti, Martti Linna


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini