Tanssilavojen Suomi nyt myös sähkökirjana

Torstai 7.5.2020


Vellokset_netti.jpg

Tanssilavojen Suomi-kirjaani voi lukea nyt myös sähkökirjana. Tilauksen voi tehdä esimerkiksi täältä.

Itselleni se paperille painettu kirja on edelleen se kaikkein paras, mutta sähköiset sekä äänikirjat yleistyvät koko ajan "lukijoiden" käsissä. Se on hyvä asia: pääasia, että kukin löytää sen oman tapansa nautiskella itseään kiinnostavista tarinoista.

Lukaisin sähkökirjaversion tuotoksestani lävitse ja totesin, että kivan lukunautinnon sekin antaa. Tuo oheinen, tähän valitsemani kuva esittää kahta legendaarista turkulaista, joiden uraa kirjassani myös käsitellään.

Tuon kuvan otin muuten Saukonkallion tanssilavalla Iitissä. Sekin ilmoitti äskettäin, että alkavan kauden tanssit on kaikki peruttu. Muita, samanlaisia ilmoituksia satelee koko ajan.

Matin ja Tepon puheissa oli jo viime syksynä sellaisia viitteitä, ettei heitä enää kauan esiintymässä nähdä. Tulikohan otettua peräti historiallinen kuva?

Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Saukonkallio, Matti ja Teppo, lavatanssit


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini