Tanssilavat herättävät muistoja - ja meistä kullakin ne ovat erilaisia

Toimittaja Outi Palmu teki tämän päivän Kymen Sanomiin juttua tuoreesta tanssikirjastani. Juttu on luettavissa sähköisenä täältä. Kiitos taitavalle toimittajalle!

Juttu on jo poikinut minulle palautetta eri kanavia pitkin. Eräille 1970-luku on ollut tanssilavojen kulta-aikaa. Ja minä kun kirjoitin kirjaani haastattelujen perusteella, että silloin moni pieni tanssilava sammui väen vähyyteen. Eräs lukija ei pitänyt siitä, että jutussa puhuttiin taas kerran alkoholin ja lavatanssien yhteydestä erityisesti sotia seuranneina vuosikymmeninä. Eräs tanssija taas heitti viestiä, ettei hän lähde tänäkään päivänä lavalle ilman muutamaa "neuvoa antavaa".

Näinhän sen pitää ollakin. Olen aina ajatellut, että romaanin tarinasta korkeintaan puolet on lähtöisin sen kirjoittajan päästä. Loput tekee kukin lukija itse omien arvojensa, kokemustensa ja elämänkatsomuksensa perusteella.

Ihan sama koskee lavatansseja: jokainen alan harrastaja kokee ne eri tavalla. Jopa eri tavalla eri iltoina.

Niin sen pitää ollakin. Se on sitä rikkaan kulttuurin rikkautta.