Viisitoista vuotta Reijo Sudenmaa -rikosromaanisarjan esikoisesta

Lauantai 29.1.2022 klo 12.05

Joskus talvella 2005-2006 olin lukenut mittaani asti täyteen ruotsalaisia rikosromaaneja. Tiedättehän nämä teokset, joissa tapahtuu ensin äärettömän raaka murha. Sen jälkeen keski-ikäinen rikoskomisario istuu puiston penkille syömään jäätelöä ja pohtimaan, mitä kaikkea mätää yhteiskunnassa on.

Mielessäni alkoi muhia ajatus suomalaisesta rikosromaanista. Myönnetään: alun perin ajatus oli tehdä kotikutoista parodiaa noista ruotsalaisista esikuvista. Ja mikäs sellaiselle sopii paremmin miljööksi, kuin suomalainen lomakylä järven rannalla? Tarinan moottoriksi löytyi himokalastus. Ahvenen lailla rakastavan kalastaja-Ilpon vaimo katoaa, ja poliisin on käynnistettävä etsinnät.

Testasin ajatusta parodiallisesta rikosromaanista Kouvolan Dekkaripäivillä. Tuo kesäinen tapahtuma on vuosikymmenten kuluessa ollut merkittävä asia monille suomalaisille dekkaristeille. Sitä se oli myös minulle: käsikirjoitukseni Ahventen valtakunta palkittiin kesän 2006 Dekkaripäivillä käsikirjoituskilpailussa kunniamaininnalla.

Siitä rohkaistuin lähettämään tekstini pieneen, varsinkin rikosromaaneja julkaisseeseen ja vielä silloin suomussalmelaiseen Myllylahti -kustantamoon. Jotenkin minusta maalaispoikana tuntui, että Ahventen valtakunta sopisi juuri sen kustannusohjelmaan.

Muistan, että kustantaja Mauno Moilanen ensin nikotteli käsikirjoitusta liian humoristiseksi. Hänen mielestään dekkareita lukevat ihmiset olivat (ainakin silloin) enemmän vakavamielistä kansaa. Käsikirjoitukseni oli kuitenkin Moilasten pariskunnan mielestä niin hyvä, että se kannatti julkaista.

Ensimmäinen Reijo Sudenmaa -rikosromaanini ilmestyi vuonna 2007, eli tänä vuonna vietetään sarjan 15-vuotistaiteilijajuhlaa. Olen jotenkin mieltynyt tuohon Sudenmaahan, sarjassa rikoksia ratkovaan isoon ja sosiaalisesti melko kömpelöön ylikonstaapeliin. Mutta ennen kaikkea olen havainnut rikosromaanin erinomaiseksi työkaluksi erilaisten ihmisten välisten ristiriitojen kuvaamisessa.

Sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä kahdeksan teosta, viimeisenä Impivaara (2019). Ahventen valtakunta käännettiin myös Ranskaan (2013), ja pääsi siellä kilvoittelemaan parhaan sinä vuonna käännetyn rikosromaanin tittelistä.

Mitä tästä opimme? Kenties sen, että aina kannattaa lukea. Myöskin sellaisia kirjoja, jotka ärsyttävät.

Kirjailija on töissä vain lukijallaan

Sunnuntai 15.8.2021 klo 9.09

Eilen minulla oli pitkästä aikaa tilaisuus vaihtaa naamatusten ajatuksia kirjailijan työstä toisten samaa työtä tekevien kanssa. Onnittelut vielä pitkän ja hienon uran suomalaisen rikoskirjallisuuden eteen tehneille Kouvolan Dekkaripäiville!

Kotimatkalla mietin vielä sitä työtä, jota kirjailija tekee. Kysymyksessä on mitä epätyypillisin työsuhde. Suuri osa meistä rahoittaa työtään ihan muista lähteistä kuin kirjamyynnistä saamillaan senteillä. Kysymyksssä täytyy siis olla se kutsumustyö, josta niin usein puhutaan kun tarkoitetaan työtä, josta saatava palkka ei välttämättä vastaa työn vaativuutta.

Kirjailija ei pysty takaamaan tuottamansa tuotteen laatua. Sen määrittelee sen loppukäyttäjä eli lukija. Valmiita piirustuksia ei tuotteen valmistamiseen saa mistään. Tekijänoikeuslaki suojaa kyllä valmista tuotetta eli kirjaa, mutta ei sen ideaa. Samasta ideasta voi joku toinen kirjailija tuottaa ihan toisenlaisen tuotoksen - ja sitä totta vie on tapahtunut maailman sivu.

Jos ja kun lukija havaitsee saamansa tuotteen vialliseksi, hän saattaa levittää tätä kokemustaan myös muille mahdollisille lukijoille. Toisin kuin juridista työnantajaa, lukijaa eivät sido työntekijää koskevien asioiden salassapitosäännökset. Lukijalla on aina oikeus antaa palveluksessaan olevalle kirjailijalle pitkän kaavan mukainen työtodistus, vaikka tämä ei sitä pyydä. Sellainen, jossa kuvataan kirjailijan työn jälkeä ja huolellisuutta muilla kuin kivoilla adjektiiveilla.

Kirjailija on aina lukijallaan töissä. Olipa hän kuka tahansa.

Tavataan viikonloppuna Kouvolan Dekkaripäivillä

Tiistai 10.8.2021

Näinä aikoina on peräti tervetullut uutinen se, jos jokin kulttuuritilaisuus voidaan järjestää sille suunniteltuna ajankohtana. Perjantaina 13. ja lauantaina 14. elokuuta vietetään Kouvolassa pitkät perinteet omaavia Dekkaripäiviä turvallisuudesta huolehtien, elävien esiintyjien ja elävän yleisön kesken. Mahtava juttu!

Lauantaina pääsen keskustelemaan kello 15 arvostamieni kirjailijakollegojen JP Koskisen, Jaana Lehtiön, Leena Lehtolaisen ja Timo Sandbergin kanssa siitä, onko rikoskirjallisuus ajan hermolla. Meistä kullekin on annettu etukäteen valmistautumistehtävä tuon teeman käsittelemiseen.

Sen verran voin paljastaa, että tehtävä herätti hyvin monenlaisia ajatuksia. Toivottavasti tavataan Kouvolassa!

Päivien ohjelma löytyy täältä.

Oli suuri kunnia toimia Dekkaripäivien kirjoituskilpailun päätuomarina

Maanantai 12.10.2020 klo 8.45

Viime lauantaina julkaistiin Kouvolan perinteikkäiden Dekkaripäivien kirjoituskilpailun tulokset. Valitsin päätuomarina voittajat yleisessä ja nuorten sarjassa. Sain luettavaksi 35 erilaista novellia - eikä valinta ollut helppo!

Vallitsevan koronapandemian takia tulokset julkaistiin tänä vuonna nettiin striimattuina. Linkin siihen löydät täältä.

Lämmin kiitos mielenkiintoisesta ja opettavasta kokemuksesta Dekkaripäiville ja kaikille kirjoittajille!

Kritiikki Niobesta ja politiikan tärkeydestä

Maanantai 7.7.2014 klo 8.19

Hyvän kirjakritiikin tekeminen on laji, johon minusta ei ole. Lukijan – kriitikon – on arvotettava lukemaansa vertaamalla sitä johonkin aikaisemmin lukemaansa. Hänen on kyettävä kertomaan kirjan teemoista ja jännitteistä paljastamatta niistä liikaa.

Kriitikon on muistettava, että se mitä hän kirjoittaa on hänen henkilökohtainen mielipiteensä – ei kaiken tyhjentävä totuus kyseisestä teoksesta.

Ritva Sorvali on kirjoittanut Kouvolan Dekkaripäivien nettisivuille kritiikin tammikuussa ilmestyneestä romaanistani Niobe. Kritiikissä hän kuorii auki teokseni keskeiset teemat, ajankuvan ja päähenkilöt. Nioben keskeiseksi sanomaksi hän näkee politiikan – eli yhteisen päätöksenteon – tärkeyden natsismin kaltaisten hirmuhallintojen syntymisen ehkäisemisessä.

Hyvä niin, kirjailija kiittää ja pokkaa. Joku muu kriitikko olisi voinut painottaa aivan toisenlaisia asioita teoksessa. Hän olisi ollut valinnoissaan aivan yhtä oikeassa kuin Ritva omissaan.

Pitääkö dekkarin miellyttää lukijaansa?

Perjantai 30.7.2010 klo 11.15

Ritva Sorvali ruotii Dekkaripäivien nettisivuilla kritiikissään Kuolleita unelmia-romaanini ansioita ja heikkouksia. Kiitos hänelle kritiikistä - kirjailijalle niistä sellaiset, jotka herättävät ajatuksia ovat aina hyvästä, pitipä kriitikko sitten kirjasta tai  ei.

Jäin miettimään kritiikin loppukiteytystä: "Kirja pysyy erittäin hyvin kasassa, sillä henkilöjoukko jää noin kymmeneen. Ja kun aihekin on kirjailijan näpeissä, kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Ainoastaan lopun kovuus ja rajuus jätti ainakin minut liian ankeaan mielentilaan. Oliko näin raju loppu tarpeen?"

Lukija jäi ankeaan mielentilaan. Johtopäätös: hän ehkä etsii dekkareista mielihyvää, jota kai myös katharsikseksi eli puhdistukseksi sanotaan.

Väkivalta on tavattoman ruma asia. Toivottavasti kukaan ei ole eri mieltä. Se satuttaa, sekä uhria että hänen läheisiään. Myös Kuolleissa unelmissa. Voiko missään dekkarissa kuvata väkivaltaa, joka jättää lukijan hymyilemään, kun hän sulkee kirjan takakannen? Toivottavasti ei.

Oliko näin raju loppu tarpeen? Johtopäätös: lopussa pahan pitäisi saada palkkansa, ei suinkaan parhaita kaiken päältä. Noinhan se menee klassisen tarinan kaavan mukaan. Ehkä tuossa on ero minun kirjoitusteni, ja joidenkin muiden dekkaristien kirjoitusten välillä.

Minua ei kiinnosta rikoksen ratkaiseminen - syy siihen lienee inhoni kaikenlaista väkivaltaa kohtaan. Sen sijaan rikos kiinnostaa minua tilana, johon on tultu jonkin ristiriitatilanteen vuoksi. Se on siis ratkaisun hetki, jonka jälkeen mikään ei ihmisen elämässä ole niin kuin ennen.

Ja sellainen tilanne, jossa kokonainen elämä muuttuu aivan toiseksi on usemmiten hyvin raju.

 

 

Dekkaripäivät taas takana

Sunnuntai 7.6.2009 klo 7.35

Vietin muistaakseni viidettä kertaa kesäistä viikonloppua Kouvolan Dekkaripäivillä. Tällä kertaa en niinkään kuuntelijana, vaan Myllylahden osastolla juttelemassa kirjoistani, kirjoista yleensä ja kirjoittamisesta.

Dekkaripäivät on vakiinnuttanut asemansa rauhallisena ja mukavana kesätapahtumana. Aikataulut ovat kiireettömiä, eikä markkinahumu kaadu kenenkään päälle.

Hyvän tilaisuuden tekemiseen ei aina välttämättä tarvita huipputekniikkaa. Ajattelin sitä, kun tapahtuman puuhanainen Ritva Sorvali heijasti kalvojaan Kouvolan Teatterin takaseinälle.

Ajatella, että hän teki sen niinkin antiikkisella välineellä kuin piirtoheittimellä.