Seuraamme sitä suurvallan hajoamista, joka jäi 30 vuotta sitten kesken

Maanantai 30.1.2023 klo 8:32

Luen parhaillaan valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin teosta Neuvostoihmisen loppu (Tammi 2018). Aleksijevitš sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015 – ja ansaitusti. Haastatteluihin perustuva teos piirtää tarkoin vedoin kuvaa Neuvostoliitto -nimisen valtion hajoamisesta. Sen hajoamisen jatko-osaa seuraamme nyt Ukrainasta.

Olen lukenut aikaisemmin Aleksijevitšilta hänen neuvostoliittolaisten naisten sotakokemuksista kertovan kirjansa Sodalla ei ole naisen kasvoja (SN-kirjat 1988/ Tammi 2017). Sekin on hieno ja lukemisen arvoinen teos, tehty samalla haastattelutekniikalla. Se, että kirjailija yrittää säilyttää sanat siinä muodossa kuin ne haastateltaviltaan kuulee, tekee teoksen lukemisesta raskaampaa. Mutta samalla se tekee siitä antoisaa: erilaiset ajatukset ja mielipiteet melkeinpä kuulee omassa päässään.

”Se oli sosialismia, ja se oli yksinkertaisesti meidän elämäämme”

Teos ilmestyi Venäjällä vuonna 2013. Kirjailija aloitti haastattelujen tekemisen sitä varten jo 90-luvulla. Tuon vuosikymmenen alussa Neuvostoliitto hajosi Venäjäksi ja lukuisiksi muiksi, enemmän tai vähemmän itsenäisiksi valtioiksi. Niiden henkinen ja taloudellinen taival on ollut vaihteleva. Osa on edelleen diktatuurimaisen vallankäytön alla. Osa – kuten rakas naapurimaamme Viro – säilytti Neuvostoliiton aikana sen verran länsimaista perintöään, että se on pystynyt takaamaan nykykansalaisilleen kohtuullisen elintason ja mielipiteen ilmaisemisen vapauden.

Itse Venäjä – jonka ympärille Neuvostoliitto aikanaan syntyi – on voinut luottaa olemassaolossaan valtaviin luonnonvaroihinsa ja pinta-alaansa. Niitä on ollut jopa tuhlattavaksi asti. Neuvostoliitolta Venäjä peri myös mittavat asevoimat ja vahvan turvallisuuskoneiston. Ei ollut yllätys, että uusi hallitseva luokka nousi entisen kommunistisen puolueen tilalle juuri noista organisaatioista.

”Ennen me joko sodimme tai valmistauduimme sotaan”

Aleksijevitšin teoksesta käy hyvin ilmi se, kuinka Neuvostoliiton viime vuosisadan suurin saavutus oli natsi-Saksasta saavutettu sotilaallinen voitto. Tuskinpa moni nykyhistorioitsija sitä kiistää, että natsismin tuhoamisessa juuri puna-armeija teki suurimman työn. Sen hinta oli karmaiseva: kymmeniä miljoonia kuolleita, haavoittuneita, kodittomia ja henkisesti vammautuneita.

Etsiessään omaa paikkaansa maailmassa, nyky-Venäjä on jälleen kaivanut tuon suuren voiton naftaliinista. Venäjän johdon mielestä se oikeuttaa maan – joka heidän mielestään on edelleen kaikissa mahdollisissa suhteissa suurvalta – käyttäytymään muita, Neuvostoliiton hajoamisen myötä syntyneitä valtioita kohtaan isännän ottein, vetämään punaisia viivoja ja piirtämään turvallisuusvyöhykkeitä niiden alueille. Ja jos ei Neuvostoliiton mahdin muisteleminen riitä, löytyy kaapeista suurien valloittajatsaarien luurankoja sitä edeltäneiltä ajoilta.

”Vain neuvostoihminen voi ymmärtää toista neuvostoihmistä”

Neuvostoihmisen lopussa järkyttävän suuri osa kirjailijan haastattelemista ihmisistä haikailee entisiä neuvostoaikoja takaisin. Silloin oli kaupassa tosin vain sinistyneitä kananpoikia ja Siperiassa vankileirejä, mutta silloin sentään vallitsi yhteiskunnassa jonkinasteinen tasapaino ja jokainen tiesi, ettei mitään hyvää ollut muillakaan odotettavissa. Nyky-Venäjän aikana joutuu kaupassa tekemään valintoja monien eri tuotemerkkien kesken, ja oligarkilla on kaikkea enemmän kuin minulla. Sillä ei ole merkitystä, kuinka hyvin työsi teet. Sillä on, millaisia kavereita sinulla on ja paljonko sinulla on rahaa.

Hienoa teosta eteenpäin lukiessa valtaa mielen väistämättä ajatus, että nyt käytävä raaka sota Ukrainassa on jatkoa sille suurvallan hajoamiselle, joka jäi 30 vuotta sitten kesken. Venäjällä ovat vieläkin vallassa ja sen alla pääosin Homo sovietocukset, suuren ihmiskokeen tulokset. Heillä on edelleen menneen suurvallan hallitsijoiden kieli ja maaorjien mieli.

Ehkä tulemme tämän sodan seurauksena näkemään tuon Neuvostoliiton lopullisen hajoamisen, ja Venäjän syntymisen uudelleen jossakin paremmassa muodossa. Pessimismi tosin huokaa olkapään takaa, että siihen vaaditaan ainakin vielä toiset 30 vuotta ja kokonainen ihmissukupolvi. Pahin mahdollisuus että Neuvostoliitto syntyy uudelleen, ei ole ollenkaan mahdoton vaihtoehto.

Juuri siksi Ukraina tarvitsee nyt kaiken mahdollisen tuen.

Euroopan ja Suomen historia on täynnä ironiaa

Torstai 12.5.2022 klo 14:10

1920-luvun alussa vallankumouksen mylläämästä Venäjästä irrottautuneet Puola ja Latvia tekivät hartiavoimin töitä saadakseen muut niin sanotut ”reunavaltiot” eli Liettuan, Viron ja Suomen kanssaan puolustusliittoon. Silloin se ei onnistunut. Satakunta vuotta myöhemmin nuo valtiot näyttävät olevan kaikki kohta yhteisessä puolustusliitossa. Ironista kyllä, aloitteen asiassa teki Venäjä.

Suomen historiassa on itsenäistymistaistelun sankareiksi nostettu maan sisällä vaikuttaneet itsenäisyysaktivistit, ja Saksaan jääkärioppiin lähteneet nuoret miehet. Kun jääkärit palasivat pääosin keväällä 1918 Suomeen, lähes kaikista heistä leivottiin joko upseereita tai aliupseereita valkoiseen armeijaan. Siitä huolimatta, että suurin osa heistä oli palvellut Saksan itärintamalla tavallisina rivimiehinä.

Kevään kahdeksantoista valkoisen armeijan johtopaikoille tarvittiin kuitenkin Venäjän keisarillisessa armeijassa esikuntatyötä oppineita, ja käytännön johtamista ensimmäisen maailmansodan joukko-osastoissa harjoitelleita suomensukuisia, noita Venäjän vallankumoukselta tänne pelastuneita upseereita. He myös paljolti kehittivät sen armeijan ja ne taistelutavat, jotka laittoivat talvella 1939-1940 sulun puna-armeijan juhlamarssille Suomeen. Vuoden 1921 alussa kaikki kahdeksan puolustustusvoimien aktiivikenraalia kuuluivat tähän joukkoon. Tilanne oli lähestulkoon sama kaikissa Venäjän reunavaltioissa.

Vuonna 1900 syntynyt Urho Kaleva Kekkonen oli nuoruudessaan kova ryssänvihaaja. Venäjän kieli ei tarttunut Kajaanin yhteiskoulussa millään hänen päähänsä. Siitä huolimatta, toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvun lopulle saakka häntä kutsuttiin pilkallisesti Siperian vinttikoiraksi, kun hän reissasi niin usein Neuvostoliitoksi muuttuneessa itänaapurissa vakuuttamassa sikäläistä johtoa piskuisen Suomen Ystävyydestä, Yhtenäisyydestä ja keskinäisestä Avunannosta.

Siitä, ohjaako ihmisten, kansojen ja kansakuntien elämää jokin korkeampi voima, ei maailmalla vallitse kattavaa yksimielisyyttä. Mutta jos sellainen voima on olemassa, niin ei siltä ainakaan ironian tajua puutu.

LUKUVINKKI: Mirko Harjula: ”Ryssänupseerit”. Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914-1956. BoD, painovuotta ei merkitty.

Kirjallisuusvuosi 2021 jää mieleen hyvässä ja pahassa

Perjantai 31.12.2021

Vuoden vaihtuessa on tapana katsoa sekä taakse- että eteenpäin. Tätä kirjoitettaessa on lähitulevaisuus pahasti sumun peitossa, kiitos edelleen erään pandemian. Katson siis tällä kertaa vain kulunutta vuotta.

Suomessa ja maailmalla on julkaistu tänä vuonna paljon sekä hyviä että huonoja kirjoja. Kumpaanko laariin mikäkin tuotos kuuluu, se jääköön kunkin lukijan ja kokijan ihan itsensä määriteltäväksi.

Olen lukenut kuluneena vuonna monta kirjaa, mutta juuri tänä vuonna ilmestyneitä todella vähän. Yksi itsekin kirjoittavan ihmisen kirouksista on, että luettavansa valikoi pitkälle kulloinkin työn alla olevan tuotoksensa ehdoilla. Ja siinä eivät kirjan uutuusarvot paljon paina: vanhin lukemani kaunokirjallinen teos julkaistiin jo syksyllä 1918, heti verisen sisällissodan jälkeen. Ajankuva, aatemaailma ja käytetty kieli tulivat elävinä sekä iholle että syvemmälle mieleen.

Kulunut vuosi on tarjonnut aiheita monenlaisille tuleville kirjoille. Oikeasti odotan, tulevatko yksinäisyydestä ja erillisyyden tunteesta kumpuavat teemat nousemaan lähivuosina enemmän näkösälle kirjojen aiheissa. Vanha ystävämme Venäjä, Venäjä ja Venäjä tarjoaa kosolti aprikoitavaa ainakin jännityskirjallisuuden taitajille. Jo tovin menossa ollut ympäristöteemojen vahvistuminen kustantamojen julkaisuluetteloissa tulee arvatenkin jatkumaan.

Vuosi oli taloudellisesti raskas monille kirjailijoille. Moni kirjailijavierailu kouluihin, kirjastoihin ja muihin yleisötapahtumiin jäi toteutumatta. Kirjastot toimivat supistetuin aukioloajoin. Kirjamessuja järjestettiin vähemmän kuin tavallisesti, eivätkä läheskään kaikki kirjojen ystävät uskaltaneet tulla niille ollenkaan. Näytelmäesitykset ja uudet elokuvat - joista niistäkin kertyy roposia monen kirjailijan elannoksi - olivat nekin tänä vuonna kortilla.

Vuoden päättyessä oli lisää lunta tulla tupaan tekeillä olevan tekijänoikeuslain uudistamisen yhteydessä. Se, miten EU:n tekijänoikeuksia koskevia uusia määräyksiä aiottiin viedä osaksi uutta lakia, oli kääntymässä peräti hassuun muotoon virkamiesvalmistelussa. Esimerkiksi tekijän oikeudet saada tietoja hänelle maksettavien korvausten perusteista olisivat jääneet peräti heikoiksi. Toivoa sopii, että jatkotyöstössä saamme vanhan, suht hyvin toimineen tekijäoikeuslain tilalle uuden ja ehomman.

Sitä nimittäin tarvitaan, tässä yhä enemmän sähköiseksi alustataloudeksi muuttuvassa maailmassa.

On se harmi, että me ihmiset emme kuki keväällä

Torstai 20.5.2021 klo 7:28

Otetaan vaikka aivan tavallinen metsäkuusi. Jurona ja tummana, joidenkin mielestä jopa uhkaavana se seisoo suurimman osan vuodestaan metsässä. Usein kaltaistensa joukossa niin, ettei kuusta toisesta erota. Ei, ellei vasiten ala niitä katsella.

Vaan annas olla kun tulee toukokuu! Kirkkaan punaiset emikukat nousevat terhakasti pystyyn kuusen oksien kärjistä. Niitä säestävät hennommat, väreiltään paljon haaleammat hedekukinnot.

On se harmi, että me ihmiset emme kuki samalla tavalla. Tiettynä aikana vuodesta kurottaisimme terälehtemme kohti aurinkoa. Kaikki muut tietäisivät, että hänellä on nyt lisääntymisaika.

Ja saisi ihan luvan kanssa sanoa toiselle ihmiselle, että oletpas sinä kaunis. Ilman, että sitä tulkittaisiin seksuaaliseksi ahdisteluksi.

Kurt Vonnegutin hyvät teesit jokaiselle kirjoittajalle

Maanantai 7.12.2020 klo 13:15

Aika ajoin jokainen työkseen kirjoittava miettii, mitä ihmettä hän on oikein tekemässä. Varsinkaan proosan kirjoittamisessa ei ole olemassa valmiita askelmerkkejä työn päätökseen saattamiseksi. Se lopputulos - romaani, novelli tai mikä muu tuotos tahansa - on jotakin, josta on olemassa etukäteen vain jonkinlainen mielikuva. Yleensä toteutunut lopputulos yllättää tekijänsäkin.

Noina lukuisina epäuskon hetkinä kannattaa muistaa, että ovat tämän samaisen työsarkansa äärellä tuskailleet monet muutkin kirjoittajat ennen minua. Maailma on pullollaan heidän ylös kirjaamiaan ajatuksia kirjoittamisesta.

Löysin ja vapaasti suomensin oheiset Kurt Vonnegutin ajatukset kirjoittamisesta. Noissa voi hyvinkin olla jotakin - kirjoittihan Vonnegut muun muassa sellaisen hienon romaanin kuin Teurastamo 5.

Ulkonäkö merkitsee, niin ihmisessä kuin muissakin eliöissä

Sunnuntai 20.9.2020 klo 9:00

Muista, että tieto on totena pidetty uskomus

Perjantai 27.12.2019 klo 9:54

Vuosi 2019 tulee ainakin itselläni jäämään mieleen toistensa kanssa ristiriidassa olevien tiedotteiden ja tutkimustulosten vuoksi. Uutiset ja valeuutiset - joista osa on aivan tahattomia - hyppivät silmille joka ikisestä mediasta ja luukusta vauhdilla, johon ihminen ei voi reagoida oikeastaan muuten kuin sulkemalla silmänsä ja korvansa. Ikävä kyllä, moni meistä on jo tehnyt niin.

Aivan vuoden viimeisinä päivinä maailmalle levisi saksalaisen viisaan miehen arvosteleva kirjoitus EU:n sähköautoja suosivista päätöksistä. Tuon kirjoituksen ydinkohdat voi lukea muun muassa Keskisuomalaisen artikkelista täältä.

Ikivanhan, luultavasti antiikin Kreikasta alkunsa saaneen määritelmän mukaan Tieto on totena pidetty uskomus. Eli kun kaivaa riittävän pitkälle tietoonsa saaman faktan juuria, sieltä ennen pitkää löytyy jokin/joitakin oletuksia, joilla tuo totena pidetty tieto on saatu aikaan.

Tämä koskee myös "tietoa" siitä, onko sähköauto sen vähäpäästöisempi kuin dieselmoottorin voimin kulkeva autokaan. Harvalla meistä on niin paljon osaamista ja entistä tietoa, että pystyy ilmaisemaan rinta kaarella Täydellisen Tiedon asiasta.

Moni aiheesta kyllä informoi puolesta ja vastaan, jakamatta Tietoa. Niinhän minäkin parhaillaan tässä teen. Tässä informaatiota tulvivassa maailmassa kannattaa aina miettiä niitä oletuksia, joita jaetun Tiedon takana mahdollisesti on.

Joskus se vain on pirun vaikeaa.

Riveria, JEDU, Sedu, Keuda ja muut nimeltä tutut oppilaitoksemme

Lauantai 2.3.2019 klo 10:16

Helmikuun viimeisenä päivänä, eli Kalevalan päivänä sattui käsiini Maaseudun Tulevaisuuden välissä helmikuussa jaettu Opintopolku -liite. Se esittelee maamme maa- ja metsätalouden oppilaitoksia tänä keväänä koulutuspaikkaa hakeville.

Mielihyvällä luin liitteestä tänä kauniin kielemme juhlapäivänä tuttuja oppilaitosten nimiä ja niiden lyhenteitä. Kpedu, JEDU, Riveria, poke, sedu, Keuda, Hyria ja Livia. Nuo nimet kertovat heti karjanhoidosta kiinnostuneelle ja metsäkoneenkuljettajan ammattitutkintoa harkitsevalle, mistä oppilaitoksessa on oikein kysymys.

Tällaiselle, aikanaan Saarijärven metsäkoulun Viitasaaren toimipisteessä ammatillisen tiensä aloittaneelle jokainen noista kauniista nimistä loi paljon maaseutuun, maatalouteen ja metsään liittyviä mielleyhtymiä.

Viherpeippo ja John Miltonin ajatus luonnon kauneudesta

Maanantai 4.2.2019 klo 7:26

Työttömän tarina -kirjoituskilpailu päivittää karun kuvan tähän päivään

Maanantai 20.8.2018 klo 15:06

Osallistuin 90-luvun alussa nuorena ja vihaisena työttömänä metsätalousinsinöörinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämään Työttömän tarina -kirjoituskilpailuun. Tuolloin, keskellä syvintä lamaa noin 1 200 muuta suomalaista teki samoin.

Noiden kertomusten parhaimmistosta painnettiin Työttömän tarina -antologia, johon olen törmännyt kuluneina vuosikymmeninä useita kertoja. Sitä ovat käyttäneet monet tutkijat ja toivottavasti myös päättäjät lähdeaineistona, joka kertoo joidenkin näkökulmien kautta kuinka työttömyys tuntuu ja kirpaisee.

Itselleni tuo kilpailu ja siinä menestyminen merkitsi ensimmäistä askelta kohti nykyistä ammattikirjoittajan uraani. Oli hätkähdyttäävää saada palautetta, jonka mukaan osasin kirjoittaa sanoiksi sellaisia asioita, joita joku toinenkin ihminen tunsi sisällään.

Olin mielissäni, kun kuulin että SKS uusii tänä vuonna tuon kilpailun. Syytä onkin: suomalaisen työttömyyden ja työttömän kuva on varmasti erilainen kuin 90-luvun alussa. Tarvitsemme uutta tietoa niiltä ihan oikeilta työttömyyden asiantuntijoilta siitä, miltä heistä tuntuu.

Kauneus on kaiken turhan poistamista, sanoi Michelangelo

Perjantai 4.5.2018 klo 9:13

Journalistin ohjeet ovat hyvä selkätuki kirjoittajalle

Keskiviikko 27.12.2017 klo 8:52

Joulun aikaan osallistuin muutamaankin netin keskusteluun, joissa puhuttiin toimittajan etiikasta.

Kimmokkeen molempiin keskusteluihin oli antanut jonkun toimittajan kirjoittama lehtiartikkeli, jonka useimmat keskusteluun osallistujat kokivat loukanneen artikkelissa mainittua henkilöä ihmisenä. Myös sitä ihmeteltiin, kuinka paljon toimittaja näytti molemmissa tapauksissa sotkevan omia mielipiteitään niin sanottujen faktojen joukkoon.

Noista keskusteluista oli se hyöty, että minäkin sain aikaiseksi kerrata taas Julkisen sanan neuvoston (JSN) hyväksymät Journalistin ohjeet. Noissa ohjeissa on monta hyvää kohtaa siitä, kuinka asioista ja ihmisistä kirjoitetaan ihmisiksi. Kuten esimerkiksi:

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

...

21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Journalistin ohjeet on tarkoitettu ohjenuoraksi meille ammatikseen kirjoittaville. Mutta kyllä niiden läpikäyminen tekisi hyvää monelle muullekin nettikeskustelijalle.

Ei Teuvo Hakkaraisesta ole tämän joulun Jeesukseksi

Keskiviikko 20.12.2017 klo 15:49

Eduskunnan pikkujoulujen ja täysistuntojen yhdistelmässä meni viime viikolla lähes kaikki pieleen. Näin ainakin mediatietojen mukaan. Niitä asioita (alkoholin haittoja ja seksuaalista häirintää) ilmeni, joita eduskunnassa oltiin juuri käsittelemässä tai oltiin juuri käsitelty.

Jälkimmäisessä tapahtumassa mukana ollut viitasaarelainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ollut otsikoissa ennenkin. Nyt ilmeisesti tapahtunut (ja minunkin mielestäni jyrkästi tuomittava) teko saa monenlaiset selittäjät, kannanottajat ja tuomitsijat korottamaan äänensä.

Parisen tuhatta vuotta sitten tälle maapallolle syntyi erään uskonnollisen ajatuskulun mukaan viaton lapsi juuri näinä päivinä. Aikuisiällä hänet uhrattiin, jotta sinun ja minunlaiseni syntiset saivat tekosensa anteeksi.

Olen tavannut kansanedustaja Hakkaraisen, kun jututin häntä erääseen lehtijuttuun. Hän on kotoisin samoilta seuduilta kuin minäkin. Mukavan ja lupsakan oloinen mies - selvin päin.

Viinan piru on vahva ja liukas perkele, vaikka sillä ei kaikkia tekojamme saakaan selittää. Sen tietää jokainen tuon pirulaisen lähipiirissään nähnyt. Pakkohan sen on olla vahva: onhan se heittänyt tasapäisesti painimatsia Raamatun kymmenen käskyn kanssa jo sen tuhannen vuotta.

Ja se tulee tekemään sitä samaa monessa kodissa tänäkin jouluna.

MTK sata vuotta Kaakkois-Suomessa - kiitos, että sain kirjoittaa nuo vuodet historiikiksi

Maanantai 27.11.2017 klo 7:47

Lauantaina 25. marraskuuta MTK-Kaakkois-Suomi juhli satavuotista historiaansa Lappeenrannassa. Samalla julkaistiin liiton historiikki, jonka minä sain kunnian kirjoittaa. Uusin "lapseni" sai nimekseen Talonpojista maaseutuyrittäjiksi - MTK 100 vuotta Kaakkois-Suomessa.

Rauta-aura saapui Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelloille 1880-luvulla. Siitä alkoi työn ja investointien tuottavuuden, sekä tuotantokustannusten ja maataloustuotteista saatavien tuottajahintojen kilpajuoksu jolle ei ole loppua näkyvissä.

Kun peltojaan viljelevä viljelijä tehostaa yhtä kohtaa tuotantoketjussaan, se tarkoittaa väistämättä muutoksia ja parantamistarpeita myös ketjun muissa osissa.

Siltikään peltojaan keväällä viljelevä ihminen ei voi silloin tietää, millaista satoa hän tulee syksyllä saamaan. Se asia ei ole miksikään muuttunut sadassa vuodessa.

Syvä kumarrukseni heille, jotka tänäkin päivänä tuottavat meille suomalaisille jokapäiväisen leipämme.

BREXIT oli demokratian voitto ja tappio

Perjantai 24.6.2016 klo 18:09

Tätä kirjoittaessani Iso-Britannia on juuri päättänyt erota Euroopan Unionista. Päätöksen teki EI-äänillään hieman yli puolet äänestäneistä briteistä. 72 prosenttia äänioikeutetuista käytti oikeuttaan.

Ensi tuntumalta en osaa sanoa, oliko äänestystulos voitto demokratialle vai ei. Iso-Britannian eri osat (Englanti, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti sekä Wales) äänestivät eri tavoin. Eurooppaa on yritetty kehittää unionin avulla rauhan tyyssijaksi. Ikävää, että puolet briteistä katsoi unionin olevan heille tarpeeton.

Tulevaisuus on taas vähän hämärämpi Euroopalle.

Lukukoira on hieno keksintö

Perjantai 7.3.2014 klo 16:29

Viime syksyn Helsingin kirjamessuilla palkittiin koira ensimmäistä kertaa merkittävällä kirjallisuuspalkinnolla. Muistan, että sosiaalisessa mediassa asia herätti ihmettelyä joidenkin kirjailijoiden taholta: 10 000 euron turvin moni meistä pystyisi rauhoittumaan melkoiseksi toviksi luovan työn tekemiseen vailla taloushuolia.



Maailmalla luku- tai keskittymisvaikeuksista kärsiviä lapsia, tai muita lukuhaluisia auttaa noin 2 000 lukukoiraa. Suomessa niitä lienee viitisenkymmentä. Ensi viikosta lähtien Haminan pääkirjastossa voi tavata lukuharrastuksen merkeissä kuvassa näkyvät karvanaamat.

Minusta ajatus lukukoirista on hieno. Lemmikkieläimen rapsutus on tunnetusti yksi maailman rauhoittavimpia asioita. Miksipä siihen ei voisi yhdistää toista yhtä hyvää asiaa, lukemista.

Kuinka voin varastaa kauniin laulun Internetissä

Tiistai 3.12.2013 klo 8:54

Kuuntelen paljon musiikkia. Talven alkaminen myös täällä etelässä on saanut päässäni soimaan Sinitaivas-yhtyeen esittämän version Chris De Burghin kauniista hitaasta valssista When winter comes.

Löysin kappaleen Internetistä, You Tube -palvelusta. Laitoin linkin kappaleeseen myös omalle Facebook-sivulleni. Teko soimasi omaatuntoani: voi olla, että joku kuuntelee kauniin kappaleen linkkini ansiosta You Tubesta eikä osta Sinitaivaan levyä. Voi olla, että Sinitaivaan sympaattiset soittajat menettävät tekoni takia ansaitsemiaan tuloja. Mistä minä sen voin tietää?

Tällä hetkellä tekijänoikeuksista keskustellaan paljon. Internetin ja sähköisten jakelukanavien myötä tilanne on ryöstäytynyt käsistä. Jos Sinitaivaan kappale on ladattu nettiin ilman lupaa niin syyllistynkö rikokseen, kun laitan linkin kappaleeseen naamakirjaani, tosin ilman ansaitsemistarkoitusta?

Minusta nuo kysymykset ovat liian isoja yksittäisen musiikista nauttijan vastattavaksi. Minun täytyy vain uskoa, että ko. kappaleen You Tubeen ladannut on kysynyt siihen luvan esittäjiltä. Muussa tapauksessa - rikoslakia maallikon pään kautta tulkiten - You Tube -palvelun omistaja syyllistyy varastetun tavaran välittämiseen.

Vai lieko You Tuben omistava monikansallinen yhtiö liian iso tekijä tuollaisesta rikoksesta vastaamaan?

Kriisit ovat verhottuja enkeleitä, sanoo aforismi

Torstai 2.5.2013 klo 12:54

Käyn parhaillaan lävitse kirjoittajayhdistys Paltan 50-vuotisjuhlavuoden kirjoituskisaan lähetettyjä tekstejä. Niitä tuli paljon, ja suhtaudun tehtävään nöyryydellä. Monesta tekstistä näkee, että niitä on hiottu ajan kanssa ja ajateltu kauan.

Eräs, muualta jo aikaisemmin tuttu lause lävähti yhdestä tekstistä silmieni eteen: Kriisit ovat verhottuja enkeleitä.

Tuollaiset lauseet ovat lukijansa edessä pysähdyttäviä. Kriisejä ja vaikeuksia on tavallisesti totuttu ajattelemaan asioina, jotka riivaavat ja kiusaavat meitä maan päällä kulkijoita. Miksi ne siis enkeleitä olisivat, noita henkiolentoja joiden ajatellaan auttavan meitä vaelluksellamme? Senkö takia, että usein ihmisen elämä kääntyy kohti parempaa vasta suunnattomien vaikeuksien jälkeen?

Tuollaisia pieniä ja kauniita lauseita sanotaan aforismeiksi. Tiiviiksi lauseiksi, joiden merkitystä joutuu miettimään ja sijoittamaan sen omaan elämäänsä. Niiden etsiminen, odottaminen ja löytäminen tekee lukemisesta vaivan arvoista.

Turvallisuus on mediassa kestoaihe

Keskiviikko 13.3.2013 klo 8:08

Sain kunnian puhua tänään Kymenlaakson maaseutufoorumissa siitä, mikä on median merkitys turvallisuuden kokemisessa. Ohjelmassa on muita mielenkiintoisia, turvallisuuteen liittyviä puheenvuoroja jo ennen minua.

Monesti moititaan, että lehdistö ja muut mediat myyvät itseään ostajille ja kuluttajille maalaamaalla taivaanrantaan isoja, meitä kaikkia uhkaavia asioita. Milloin on tulossa kaikkien aikojen lumikaaos, milloin taas sudet ovat syömässä jonkin pikkukunnan kaikki asukkaat ihan näinä päivinä.

Se on totta, että erilaisia uhkia raapustetaan paperille enemmän, kuin niitä oikeasti on olemassa suhteessa muuhun elämään. Se taitaa vain olla niin, että meistä jokainen haluaa tietää uhkaako minun omaa pientä lintukotoani jokin kauhea asia.

Tai - positiivisesti ajateltuna - haluamme kokea empatiaa kaikkia niitä myrskyjen ja onnettomuuden uhreja kohtaan, joista näemme joka päivä välähdyksiä televisiossa. Toisen onnettomuus kenties tarjoaa meidän omaan pieneen elämäämme pienen puhdistuksen hetken, mahdollisuuden tuntea jotakin syvää ja hyvää.

Ahventen valtakunnan käännösoikeudet myytiin Ranskaan

Keskiviikko 28.12.2011

Romaanini Ahventen valtakunta käännösoikeudet on myyty Ranskaan. Romaanin oikeudet osti kustantamo Gaïa Editions.

Erityisesti Skandinavian alueen kirjallisuuteen erikoistunut Gaïa Editions on aiemmin julkaissut ranskaksi tuotantoa mm. Leena Lehtolaiselta, Riikka Ala-Harjalta ja Kjell Westöltä.

Vuonna 2007 ilmestynyt Ahventen valtakunta aloitti romaanisarjan, jonka päähenkilönä on rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaa.

Myllylahti Oy:n kustantamassa sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt neljä teosta. Tammikoti ilmestyi vuonna 2009, Kuolleita unelmia vuonna 2010 ja Liian iso juttu viime keväänä.

Lisätiedot ranskalaisesta kustantajasta: http://www.gaia-editions.com/