Näytelmäkin voi vanhentua

Lauantai 7.11.2009 klo 12.16

Kävin katsomassa Haminan Teatterissa Kyllikki Mäntylän 50-luvun alkupuolella kirjoittaman näytelmän Opri. 1954 näytelmän pohjalta tuotettiin myös elokuva.

50-luvulla evakkotaival oli monella vielä omakohtaisessa muistissa. Mummot olivat mummoja, monet jo vähän yli 70-vuotiaina kunnalliskodissa ja autettavia.

Näytelmä sytkäyttänee eniten niitä, joilla on vielä muistoja evakkotaipaleelta, tai joilla on sukujuuria rajan takana. Minusta 50-luvun mummot eivät enää oikein istuneet tähän päivään.

Toiset 70 vuotta täyttäneistä mummoista eivät enää halua olla mummoja, vaan mennä täyttä päätä, ja heillä on siihen myös varallisuutta ja fysiikkaa. Toiset makaavat sairaalan vuodeosastolla, aivan liian pienen henkilökunnan käänneltävänä.

Aulikki Oksanen kirjoitti 60-luvulla hiljaisista miehistä, jotka matkasivat töihin etelään. Minkähänlainen olisi tämän päivän suomalainen evakkonäytelmä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Opri, Haminan Teatteri, Kyllikki Mäntylä

Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat

Maanantai 27.4.2009 klo 6.01

Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat eilen. Olen työstänyt kevään ajan sen käsikirjoitusta yhdessä Hillevi Kaaron kanssa. Minun pohja-ajatukseni näytelmälle on ollut tehdä eläväksi 200 vuotta haminalaisten naisten elämää vuodesta 1809 lähtien, ajanjaksolta jona historiankirjoihin kirjoitettuja päätöksiä ovat tehneet lähinnä miehet.

Näyttelijöiden työ alkoi lukuharjoituksilla. Kirjoittajan kannalta läsnäolo on peräti hyödyllistä: kaikki se, mitä olen kirjoittanut kirjakielellä ei toimikaan näytelmässä. Ja se, minkä olen luullut toimivan puhekielenä, ei välttämättä toimikaan elävän ihmisen suuhun pantuna.

Paljon on työtä vielä tehtävänä. Mutta Hillevi on saanut taas osaavan porukan kokoon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Haminan Rauha, Teatteri Kurkiaura

Haminan rauha - 200 vuotta samaa näytelmää

Torstai 1.1.2009 klo 16.12

Syyskuussa 1809 Haminassa solmittiin rauha, joka päätti Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä edellisen vuoden helmikuussa syttyneen Suomen sodan. Samalla alkoi kehitys, joka johti Suomen itsenäistymiseen.

Tapahtumaa juhlitaan tänä vuonna ympyräkaupungissamme monin eri tavoin. Hillevi Kilpeläinen, yksi Etelä-Kymenlaaksossa toimivan Teatteri Kurkiauran voimahahmoista pyysi minut mukaan käsikirjoittajatiimiin, kirjoittamaan näytelmää. Ajatuksena on, että Hillevi, Irja Sinivaara ja minä työstämme haminalaisten 200 vuoden kokemuksista luonnoksen näytelmäksi, joka esitetään ensi syksynä.

Tehtävä tuntuu peräti mielenkiintoiselta: niin pitkään aikaan mahtuu paljon iloa, paljon tuskaa, paljon tapahtumia ja ihmiskohtaloita. Mitä niistä kannattaa, voi ja haluaa ottaa mukaan? Jokainen ihminen on kuulemma laulun arvoinen.

Miten lie näytelmän laita?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Haminan rauha, Teatteri Kurkiaura

« Uudemmat kirjoitukset