Historiallisen romaanin alku voi olla yhdessä lauseessa

Torstai 24.3.2022 klo 10.09

”Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä silloin tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin sitä häädellyt pois mielestäni.”
-Urho Kekkonen, 1981: Vuosisatani 1.-

Me elolliset olennot elämme aina tässä ja nyt-hetkeä. Käytämme aikaamme ja tarmoamme niiden luonnollisten ja kuviteltujen tarpeiden tyydyttämiseen, joita meillä on. Ajoittain suunnittelemme tulevaisuutta. Toivomme ja pelkäämme sen tuovan erilaisia asioita tullessaan. Ajoittain päähämme pälkähtää muistumia menneistä tapahtumista. Niitä tulee, halusimmepa niitä tai emme.

Monta, monta vuotta sitten luin edellä lainatun lauseen presidentti Urho Kekkosen (1900-1986) vuonna 1981 julkaistuista muistelmista. Lause ei jättänyt minua rauhaan. Tuli tarve ottaa selville, millaisia tapahtumia tuon lausahduksen taakse kätkeytyi.

Vasta 17-vuotias Kajaanin Sissi-Rykmentin sotilas Urho Kekkonen sai toukokuussa 1918 johdettavakseen ryhmän, joka teloitti täällä Haminassa, nykyisessä kotikaupungissani punaisiksi luokiteltuja ihmisiä. Noiden tapahtumien muisto ei ilmeisesti jättänyt Kekkosta koskaan rauhaan.

Eräässä toisessa kirjoituksessaan Kekkonen totesi, että aina kun hänelle tuli elämässään oikein tiukka paikka vastaan, hänelle palautuivat mieleen Haminan tapahtumat. Toukokuun 1918 tapahtumat eivät jättäneet minuakaan rauhaan. Syyskuussa 2022 ilmestyy niiden pohjalta kirjoittamani romaani Tämä nuori maa Kariston kustantamana. Kekkonen, ”Känä” tarvitsi yhden elämänsä kipeimmän asian selittämiseen yhden lauseen. Minä kirjoitin aiheesta 500-sivuisen romaanin yrittäessäni ymmärtää, mitä hän sanoillaan tarkoitti.

Romaanin kirjoittaminen on pitkä prosessi. Kun sitä aloitin, maailmassa vallitsi vielä pääosin rauhan tila, toisin kuin kevään 1918 Suomessa. En työhön ryhtyessäni arvannut, että romaanini ilmestyessä maailmassa vallitsee taas vakava poikkeustila.

Moni nuori mies ja nainen saa näistä päivistä Ukrainassa itselleen samanlaisen, ehkä elinikäisen trauman, jollaisen Känä sai itselleen Haminasta. Ei historia toista itseään: me ihmiset teemme sen ihan itse.

Romaanini esitellään juuri julkaistussa Kariston kesän ja syksyn 2022 uutuuskirjaluettelossa.

Vuosissa 1918 ja 2012 on yhtäläisyyksiä

Lauantai 29.9.2012 klo 10.28

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jan Vapaavuori kaipasi Hesarissa (20.9.) realismia suomalaiseen talousajatteluun. Vapaavuoren ydinsanoma oli, että työttömyysturvaa olisi leikattava työn houkuttelevuuden lisäämiseksi. Se parantaisi maan taloustilannetta.

Viime viikkojen uutisista on voinut poimia karmeita lukuja yt-neuvotteluja käyvistä firmoista: OP-Pohjolassa ne koskettavat 700 henkilöä, Metsossa 630 henkilöä, Nokia Siemens Networksissa 400 henkilöä, Keskossa 370 henkilöä... yritysten lista on pitkä. Joukossa on hyvää tulosta tekeviä firmoja. Noinkohan tulossa olevat irtisanomiset vältettäisiin, vaikka työttömiksi joutuvia ihmisiä odottava ”turvaverkko” olisi harvempi?

Muistui mieleeni Olli Korjuksen teos Hamina 1918 – nimi nimeltä, luoti luodilta (Atena 2008). Sisällissodan viime vaiheista kertovan teoksen sivulta 253 löytyy seuraava kuvaus tuolloisista oloista Haminassa:

”Ei liene sattumaa, että Salmenkylään rekisteröidyistä 11 työttömästä kuusi oli ammuttujen joukossa... Valkoisten käsitys, jota muun muassa paikallisten lehtien sivuilla tuotiin painokkaasti esille oli, että toimeentulo oli jokaisen itsensä vastuulla... Työttömyysturvan väärinkäytöstä tuli keskeinen teema työttömiä, varsinkin Salmenkylän työttömiä vastaan. He eivät oikeasti olleet avun tarpeessa.”

Sadassa vuodessa ei näytä mikään muuttuneen ajattelemisen tavoissa.