Perjantai 19.8.2011 klo 7.20
Hyvät, eli puhuttelevat ja ajatuksia herättävät esipuheet ovat kirjoissa harvinaisia. Nyt tuli yksi sellainen vastaan, Kyösti Salovaaran laatimana Suomen eturivin kirjailijoiden yhteisessä rikosnovellikokoelmassa Intohimosta rikokseen (Gummerrus 2002).
Mielenkiintoinen on esimerkiksi Salovaaran havainto, että kirjallisuus - niin kuin elokuvakin - on täynnä kohtalokkaita naisia. Femme fatale luo heti positiivisen mielleyhtymän, tuo kaunis ja salaperäinen nainen on se joku, joka vie tarinaa eteenpäin, ja joka usein kantaa raskasta ja surullista salaisuutta josta mies haluaa päästä selville.
Sen sijaan kohtalokkaita miehiä ei taiteessa esiinny. Don Juanit, Auervaarat ja gigolot ovat tyyppejä, joita tarinoissa ei juuri kunnioiteta. Miksiköhän?
Toinen Kyösti Salovaaran havainto on se, että rikollisen ja kirjailijan mielellä ja työllä on paljon yhteistä. Heidän (siis Salovaaran mielestä) pitää osata sulautua joukkoon, vaieta ja viekastella, käyttää hyväkseen kanssaihmisiä ennen kuin nämä huomaavat mitään ja kun huomaavat, kaikki on jo myöhäistä; rikollinen on vienyt lompakon, kirjailija elämäsi tarinan.
Tiedä tuosta. Ainakin eläminen sekä kirjailijana, että hänen läheisenään olisi tuolla tavoin ajateltuna yhtä helvettiä. Mutta tämä Salovaaran kiteytys on ehkä hyvä kuitenkin muistaa: Meidän on aina oltava varuillamme kun kohtaamme rikollisen tai taiteilijan. Hän saattaa olla työssään vaikka me emme sitä tiedä.
