Kirjailija ei ennusta, mutta joskus kirjoitettu käy toteen

Perjantai 21.2.2014 klo 8:43

Kyösti Salovaara pohtii blogissaan (20.2.14) ansiokkaasti sitä, kuinka vaihtoehtoishistoria on kautta aikain ollut kirjailijoille yksi tapa hahmottaa maailmaa ympärillään, ja sitä mihin olemme menossa.

Vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen on yksi keino ottaa etäisyyttä siihen, mitä on jo tapahtunut. Se ehkä auttaa meitä havaitsemaan - vaikkakin jälkikäteen - missä vaiheessa tapahtumien kulku muutti suuntaansa tavalla, jota kukaan ei voinut ennustaa. Entäpä, jos asiat olisivat menneet toisin?

Parhaimmillaan vaihtoehtoishistoria on kutkuttavan hyvää fiktiota. Luen parhaillaan John Boynen romaania Tarkoin vartioitu talo (Bazar 2011). Kirja kertoo Venäjän viimeisen tsaarin lähipiiriin päässeestä, ja hovista tarkkoja havaintoja tekevästä tavallisesta musikasta. Kirjan puolessa välissä ounastelen, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja kuka henkilöhahmoista paljastuu miksikin.

Pystyn vain ounastelemaan. Niinhän me teemme myös tässä tavallisessa elämässä, kun uusi ihminen astuu elämäämme. Emme tiedä, kuka hän on ja millaiseksi suhteemme muodostuu. Onko lopussa odotettavissa iloa ja riemua, vaiko surua ja tuskaa?

Lienee parempi miettiä sitä vasta jälkikäteen kuin ennakoida liikaa. Jälkikäteen on ehkä mahdollista nähdä selvemmin, missä onnistuimme, ja missä jokin meni vikaan.