Aleksei Osipov ei olisi liittynyt Odinin sotureihin

Perjantai 15.1.2016 klo 7.25

Kirjailijakollega Jukka Behm näkyy tarttuneen Kaksi hautaa saarella-romaaniini. Hän ruotii sitä blogissaan täällä. Kiitos ja kumarrus, sekä risuista että ruusuista. Samaa kirjoittajan ammattia harjoittava tietää, mistä tässä työssä on kysymys.

Oivaltavasti Behm ottaa kirjani, eli kevään 1918 tapahtumista verrannon tähän päivään. Hän kirjoittaa punapäällikkö Aleksei Osipovista näin:

"Voikkaan Mannerheim oli levoton nuorukainen ja iltamarettelöitsijä, mutta enpä usko että hän sovittelisi Soldiers of Odin -porukan takkia yllensä, jos eläisi nyt. Hän oli itsekin mamu, venäläisen isän ja suomenruotsalaisen äidin rakkauden kirpeä hedelmä. Linnan kuvaamana hänessä kiertää enemmän suvakin kuin rasistin verta."

Nyt kun tuota ajattelen, niin olen samaa mieltä. Lyhyen elämänsä aikana arvostetuksi sotapäälliköksi noussut Osipov näki monta erilaista maata ja monta erilaista kansanryhmää. Hän sanoi alaisilleen taistelevansa systeemiä vastaan, ei minkään aatteen puolesta.

Järjestyskaarteista on tässäkin maassa huonoja muistoja. Annetaan niiden jäädä sellaisiksi, kiitos. Muistoiksi.

Sarjakirjailija on ajan trendi

Keskiviikko 4.9.2013 klo 7.18

Arvostamani kirjailijakollega, kouvolalainen Jukka Behm kertoo tämän aamun (4.9.) Kymen Sanomissa uuden Lahjoja norsujumalalle-romaaninsa taustoista. Jutussa kerrotaan, että sarjat ovat jännityskirjallisuudessa vahva trendi. Niin myös fantasiassa, ja nykynaisten elämää kevyesti kuvaavassa chick lit -kirjallisuudessa. Jukan kertoman mukaan idea jännärisarjasta tuli kustantamolta.

Mikäpä siinä. Itsekin kirjoitan ”irtokappaleiden” lisäksi Sudenmaa-romaanisarjaa. Lukijana olen nautiskellut Henning Mankellin, Donald Westlaken, Rex Stoutin ja monen muun ”sarjakirjailijan” tuotannosta.

Usean saman päähenkilön ympärille, kenties samaan ympäristöön sijoittuvan romaanin kirjoittaminen aiheuttaa myös kysymyksiä. Kuinka paljon jo aikaisemmin kerrottujen asioiden tuttuus lukijoiden keskuudessa aiheuttaa rajoituksia kirjoittajalle? Entä aiheuttaako se joskus sitä, ettei kirjailija voikaan käsitellä jotakin häntä kiinnostavaa aihetta, koska se rikkoisi sarjan tyylin ja hengen?

Pieniä, mutta isoja kysymyksiä kirjoittajalle. Sarjakirjoittaminen on ookoo, mutta kirjoittajalla täytyy säilyä vapaus hypätä pois sarjasta, jos jokin käsittelyä kaipaava teema sitä vaatii. Muutoin kysymys on – niin luulen – omien näkemystensä huoraamisesta.

Vain tarinan kertoja tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Joskus - onneksi aika usein - kirjailija ei sitä itsekään tiedä.