Perjantai 9.11.2012 klo 9.09
Vuonna 1865 brittiläinen ekonomisti William Stanley Jevons teki tärkeän havainnon. Höyrykoneet oli juuri keksitty ja ne kehittyivät nopeasti. Jokainen uusi konemalli tarvitsi yhä vähemmän hiiltä tuottaakseen saman energiamäärän kuin aikaisemmat konemallit. Toisin sanoen, koneiden energiatehokkuus parani.
Ekonomi Jevons ennusti, että hiilen kulutus ei tästä syystä suinkaan vähene, vaan pikemminkin lisääntyy: kun hiilen kysyntä laski, laski samalla myös sen hinta. Se taas johti siihen, että höyrykoneita rakennettiin ja käytettiin yhä enemmän. Niin myös hiiltä tarvittiin yhä enemmän.
Tämä ilmiö – jota kutsutaan myös Jevonsin paradoksiksi ja rebound-ilmiöksi – pätee yhä niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Se asettaa kyseenalaiseksi koko ajatuksen länsimaisesta, taloudelliseen kasvuun perustuvasta yhteiskunnasta ja tekee yrityksistämme säästää hupenevia fossiilisia polttoainevaroja naurettavia. Yhtälö ei vain toimi.
Otetaan esimerkki yksilön tasolta: kansalainen ostaa auton, joka kuluttaa bensiiniä litran vähemmän sadalla kilometrillä kuin hänen entinen autonsa. Energiaa säästyy, se on totta – jos puhutaan vain bensiinistä. Mutta mitä tekee tuo kansalainen? Hänen käytettävissään oleva rahamäärä ei vähene säästämisen seurauksena. Hän käyttää bensalaskusta säästyneet rahansa jonkin toisen hyödykkeen hankkimiseen, tai hän ajaa uudella autollaan enemmän kilometrejä. Todellista säästöä ei synny, tai se jää pieneksi.
Yhteiskunnan pitäisi niistää bensalaskusta säästyneet rahat pois kansalaisen taskusta esimerkiksi verotuksella, jotta hyöty ympäristölle olisi todellista. Ajatus moisesta ostovoiman vähentämisestä, se jos mikä on myrkkyä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun perustuvalle elämäntavallemme.
Lukuvinkki: Jussi Laitinen: Valomerkki – energiapula ja makean elämän loppu (Atena 2012)
