Miksi miehet eivät enää lue kaunokirjallisuuttaTorstai 21.9.2023 klo 9:33 Kulttuuritapahtumissa miehet ovat yleensä vähemmistönä kuulijoiden joukossa. Satunnaisotos kirjaston hyllyjen väleissä näyttää samanlaiselta. Netin kirjallisuuskeskusteluja käyvät – ainakin omassa kuplassani – lähinnä naiset. Pitääkö siitä olla huolissaan? Lasten, ja varsinkin poikien lukuharrastuksesta on oltu jo pitkään huolissaan. Muiden asioiden sanotaan vetävän heitä puoleensa painettua sanaa enemmän. Sen perusteella mitä silmäni kertovat, asia ei ole ollenkaan uusi. Aikuisista miehistä hyvin harva tunnustautuu himolukijaksi. Kun joku valittelee joulumyyjäisten kirjamyyntipisteellä kiireitä joiden takia hän ei ehdi lukea kirjoja, on kyseessä lähtökohtaisesti mies. Mene vaikka katsomaan, siellä niitä varmasti jäköttää tänäänkin sen Väinö Linnan suuren sotaromaanin kyljellä, jonka avulla minua vanhemmat miehet oppivat vihdoinkin puhumaan nuoruudessaan kokemastaan helvetistä. Kirjailijasukupolvet ja kirjojen aiheet ovat aina olleet muutoksessa lukijakunnan ohella. Meillä ei (onneksi) ole pitkään aikaan tapahtunut sodan kaltaista suurta traumaa, jota selittämään kirjallisuutta tarvittaisiin. 90-luvun lama oli, mutta valitettavasti sen jälkien käsittely ja korjaaminen on yhä kesken. Kirjoittikohan Kari Hotakainen hienossa Juoksuhaudantie -romaanissaan tuon muutoksen niin hyvin auki, ettemme me muut sananvääntäjät osaa enää jatkaa samalla tiellä? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, lukeminen, lukuharrastus, Väinö Linna, Clive Cussler, Juoksuhaudantie, Kari Hotakainen, mieslukija |
Kirjoittaako itsestään - vai jostakusta muusta?Sunnuntai 30.8.2009 klo 14:58 Tämän päivän (30.8.) Kymen Sanomissa Kari Hotakainen on haastattelussa sitä mieltä, että "romaanikirjailijalle on tuhoisaa kirjoittaa itsestään. Hänen persoonapronomininsa ei ole minä vaan hän." |
1 kommentti . Avainsanat: Kari Hotakainen, narsismi, romaani, kirjailijan työ |