Kävin lenkkeilemässä näissä kuvan maisemissa. Summajoen rannalla kohoava Suurivuori on paikka, jota moni on kehunut yhdeksi kauneimmista näillä kulmilla. Jokainen voi tuosta kuvasta itse oman makunsa mukaan arvioida, pitääkö väite paikkaansa.

Vuoreen liittyy mielessäni tarina. Vuosia sitten jututin jo edesmennyttä sotaveteraania. Hän oli ollut sodan aikana, nuorena sotilaspoikana jäljittämässä tuon vuoren rinteillä venäläisten pudottamaa desanttia. Desantti saatiin kiinni. Tarinaan liittyy raakuutta, joka selvästi vaikutti veteraaniin vielä vuosikymmenten päästä. Se osuus tarinasta levätköön nyt jo rauhassa.

Luontokohteisiin, ja monesti etenkin vuoriin, liittyy paljon suvuissa ja paikallisesti kulkeneita tarinoita. Esimerkiksi synnyinseudullani Kivijärvellä on eräs kivi, jota sanottiin muorinkiveksi. Tarinan mukaan vanha nainen oli mennyt pitämään kiven alle sadetta tai myrskyä. Kivi oli liikahtanut ja puristanut muorin alleen. Lapsena kammosin sitä kiveä.

Tai se toinen tarina saksalaisesta pommikoneesta, joka oli sodan aikana pudonnut eräälle kalliolle synnyinkotini lähelle. Kuten hyvään tarinaan kuuluu, ei siinä ollut kaikki: tuo kone oli tietenkin ollut kuljettamassa saksalaisten Lapin joukkojen palkkarahoja. Huhujen mukaan noita rahoja, ja koneesta vietyjä osia oli nähty yhden jos toisenkin kylän talon nurkissa kauan tapahtuman jälkeen.

Hyviä tarinoita ei välttämättä kannata lähteä kiertämään auki. Minä tein sen virheen, ja otin selvää tuon saksalaiskoneen tuhosta Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuista. Se pahalainen oli lentänyt kyllä näiden seutujen ylitse, mutta oli kadonnut jonnekin Pohjanmaan ja Pohjanlahden suuntaan. Huhut syntyivät ilmeisesti niistä maastosta löytyneistä tavaroista, joita saksalaiset lentäjät henkensä hädässä pudottivat koneesta keventääkseen sen painoa.

Eikä joukossa ollut palkkarahoja. Mutta hyvä tarina se on silti eteenpäin kerrottavaksi.

Käydessäni synnyinseudullani pohjoisessa Keski-Suomessa ihailen usein niiden Pohjanmaalta tulleiden kirkonrakentajien kädenjälkeä, jotka rakensivat seudulle useita kirkkoja ja kellotapuleita 1700- ja 1800-luvuilla. Aikana, jolloin virkakieli oli ruotsi, he olivat usein lähes luku- ja kirjoitustaidottomia. Sitä ei heidän kädenjäljestään uskoisi.

Tämä synniyinkuntani kirkko synnytti aikanaan idean romaaniini, joka kertoo yhdestä Raamatun ja muiden pyhien kirjojen tärkeimmästä lauseesta. Kultainen sääntö ilmestyi vuonna 2013.
----

Every time I visit at little Kivijärvi commune where I was born I admire this wooden church, that was built by bothnian masters 1873. In those days swedish was dominating language of finnish administration, so these churchmakers barely could read or write. It didn't matter...

This very nice building gave me an idea to my novel Kultainen sääntö (Golden rule), that was published in Finland by Myllylahti 2013.

Ei siitä niin pitkä aika ole, kun Suomessa tehtiin töitä vielä pääosin lihasvoimin. Ihmiselle 50 vuotta on pitkä aika - mutta sitä se ei ole luonnolle eikä luonnonvoimille. Siinä ajassa metsä, joka ei tunne käsitettä kvartaalitalous ehtii taas ottaa omansa.