Tiedolla johtamisesta ja liian pikaisesta puheesta

Keskiviikko 12.4.2023 klo 9:24

Antiikin Kreikkaa on ollut tapana pitää suurien puhujien kulta-aikana. Historiankirjojen mukaan suuret filosofit osasivat silloin argumentoida, eli perustella omat kantansa retorisesti, eli korkealentoisesti ja kaunokielisesti. Luulen, että nuo suuret puhujat jäisivät nykyisessä somemaailmassa takamatkalle verrattuna aivan toisenlaisiin esiintyjiin.

Olisi ollut mielenkiintoista levätä kärpäsenä jollakin Akropoliin pylväistä silloin, kun nuo ateenalaiset filosofit, tiedemiehet ja poliittiset päättäjät väittelivät yhteisistä asioista ja silloisesta maailmankuvasta. Kuinka usein, ja millä tavoin he tarttuivat vastaväittäjien lauseisiin? Mistä he hakivat perustelut omille näkemyksilleen? Kuinka kuulijat yrittivät todentaa noita perusteluja? Kännykkää, saati nettiä heillä ei ollut käytössään.

Tämän kevään eduskuntavaaleissa useampikin puolue puhui vaaliohjelmassaan tavalla tai toisella tutkitun tiedon tärkeydestä, ja sen käyttämisestä päätöstenteon apuna. Yhteistä noille puolueille oli, että ne pärjäsivät vaaleissa huonosti. Se herättää kysymyksiä.

Uskoivatko äänestäjät enemmän tunteisiin kuin tietoon? Pettikö noilta puolueilta argumentaatio, retoriikka vaiko kumpikin? Oliko poliittista itsemurhaa maalailla parin tuhannen euron kotterolla kallistuvista kauppareissuistaan jotenkuten selviäville kansalaisille ruusuista tulevaisuutta 50 000 euron saastuttamattomien sähköautojen omistajina?

Hiljattain eräs naamakirjakaverini kehotti äänestämään annetuista vaihtoehdoista viime vuoden suurinta julkista huijausta. Noiden huijausten finalisteiksi oli selviytynyt – luulen, ei omasta tahdostaan – lähinnä erilaisten yritysten ja muiden toimijoiden vihertäviä julkisuuskuvakampanjoita. Syyksi finaaliin pääsemiselle oli eräälle kampanjalle kirjattu, että sen totena esittämät asiat on kaikkien tiedemiesten toimesta esitetty valheellisiksi.

Onkohan maailman kaikilta tiedemiehiltä edes kysytty? Onko kaikilla tieteenaloilla varmasti jonkinlainen näkökulma ja tutkimusote noihin valheellisiksi leimattuihin asioihin? Eikös yksi elävän ja jotakin tuottavan tieteellisen työn perusasioita ole kaiken jo tutkitun asettaminen kyseenalaiseksi – mitä se siis kertoo tiedeyhteisöstä, jos kaikki sen jäsenet ovat samaa mieltä jostakin asiasta?

Sosiaalisen median käytännöt näkyvät levinneen laajasti erilaiseen sanankäyttöön yhteiskunnassa. Siellä on ollut jo pitkään tapana, että jonkun toisen jotakin sanomasta erotetaan osia asiayhteydestään, ja sen jälkeen niitä käytetään täysin toisessa yhteydessä joko mustamaalaamaan alkuperäistä sanojaa, tai korostamaan jonkun toisen nokkeluutta ja sanavalmiutta. Usein tällaisia irtiottoja kutsutaan meemeiksi. Jotkut päättäjätkin – myös kansanedustajat – ovat oikein profiloituneet tällaisten lohkaisujen metsästäjiksi ja käyttäjiksi.

Tieto on perinteisesti ollut jotakin joka pitää pureskella, pohdiskella ja kirjoittaa auki, ennen kuin sitä voi nimittää tiedoksi. Kaikkea tuota tehdään harvoin yhdellä, tai edes muutamalla lauseella. Pelkään pahoin, että yhä pinnallisemmaksi ja nopeammaksi käyvässä viestinnässä meidän ihmisten välillä sekä perustelujen, että muita puhujia kunnioittavan kaunopuheisuuden merkitys on vähenemään päin.

Kreikka-puheessa on paljon paatosta, vähän logosta

Maanantai 13.7.2015 klo 7:50

Kreikan taloustilanne ja siitä käytävät neuvottelut ovat nyt kiihkeässä vaiheessa. Asiaa seurataan mediassa tiukasti. Ainakaan minä en ymmärrä kaikkea lukemaani ja kuulemaani. Yksistään luku 50 miljardia euroa ylittää käsityskyvyn. Se on 500 000 euroa per jokainen suomalainen.

Ehkä siksi suuri osa Kreikka-keskustelusta perustuu tunteisiin. Sanotaanhan, että suuri osa länsimaisesta sivistyksestä on peräisin antiikin Kreikan ajattelijoilta. Ehkäpä velkaneuvottelujakin pitäisi seurata tuon ajan mestariväittelijöiden käyttämän kielen kautta?

Aristoteles näkyy sanoneen, että vaikuttava puhuminen - eli retoriikka - koostuu paatoksesta (pathos), eetoksesta (ethos) ja logoksesta. Lataamalla sanoihinsa paatosta puhuja yrittää vedota kuulijan tunteisiin, jotta hän olisi vastaanottavaisempi sille mitä sanotaan.

Eetos tarkoittaa moraalia ja sitä, missä määrin puhuja saa itsensä kuulostamaan uskottavalta. Logos tarkoittaa järkeä, periaatteita ja todellisuutta.

Ehkä nykypäivän kreikkalaiset ja me muut EU-kansalaiset olemme kukin oman yhteisömme ja kasvatuksemme uhreja noiden kolmen sanan (paatos, eetos ja logos) käytössä ja tulkinnassa. Voiko siitä seurata mitään hyvää, jos toinen yrittää puhua järkeä ja toinen ottaa sen vastaan pelkkänä paatoksena?

Silloin voidaan päätyä vain pathos-sanan yhteen merkitykseen: se kun näkyy tarkoittavan myös jonkin kohteena olemista, kokemista ja kärsimistä.

Lähde: Aristoteles: Retoriikka

Kreikka on euron kolikon kääntöpuoli

Sunnuntai 2.5.2010 klo 6:32

Aamu avautuu ihmetellen Kreikkaa ja euron kääntöpuolta. Lehtitietojen mukaan EU:n jäsenmaata ei voi potkia pois yhteisestä rahaliitosta edes huonon käytöksen vuoksi.

Käytöksen, joka tulee maksamaan meille suomalaisille lähes miljardin. Rahaliiton sääntöihin kun ei muistettu kirjata irtisanomispykälää. Mistähän näitä senttejä oikein...