Tiedolla johtamisesta ja liian pikaisesta puheestaKeskiviikko 12.4.2023 klo 9:24 Antiikin Kreikkaa on ollut tapana pitää suurien puhujien kulta-aikana. Historiankirjojen mukaan suuret filosofit osasivat silloin argumentoida, eli perustella omat kantansa retorisesti, eli korkealentoisesti ja kaunokielisesti. Luulen, että nuo suuret puhujat jäisivät nykyisessä somemaailmassa takamatkalle verrattuna aivan toisenlaisiin esiintyjiin. Tämän kevään eduskuntavaaleissa useampikin puolue puhui vaaliohjelmassaan tavalla tai toisella tutkitun tiedon tärkeydestä, ja sen käyttämisestä päätöstenteon apuna. Yhteistä noille puolueille oli, että ne pärjäsivät vaaleissa huonosti. Se herättää kysymyksiä. Hiljattain eräs naamakirjakaverini kehotti äänestämään annetuista vaihtoehdoista viime vuoden suurinta julkista huijausta. Noiden huijausten finalisteiksi oli selviytynyt – luulen, ei omasta tahdostaan – lähinnä erilaisten yritysten ja muiden toimijoiden vihertäviä julkisuuskuvakampanjoita. Syyksi finaaliin pääsemiselle oli eräälle kampanjalle kirjattu, että sen totena esittämät asiat on kaikkien tiedemiesten toimesta esitetty valheellisiksi. Onkohan maailman kaikilta tiedemiehiltä edes kysytty? Onko kaikilla tieteenaloilla varmasti jonkinlainen näkökulma ja tutkimusote noihin valheellisiksi leimattuihin asioihin? Eikös yksi elävän ja jotakin tuottavan tieteellisen työn perusasioita ole kaiken jo tutkitun asettaminen kyseenalaiseksi – mitä se siis kertoo tiedeyhteisöstä, jos kaikki sen jäsenet ovat samaa mieltä jostakin asiasta? Sosiaalisen median käytännöt näkyvät levinneen laajasti erilaiseen sanankäyttöön yhteiskunnassa. Siellä on ollut jo pitkään tapana, että jonkun toisen jotakin sanomasta erotetaan osia asiayhteydestään, ja sen jälkeen niitä käytetään täysin toisessa yhteydessä joko mustamaalaamaan alkuperäistä sanojaa, tai korostamaan jonkun toisen nokkeluutta ja sanavalmiutta. Usein tällaisia irtiottoja kutsutaan meemeiksi. Jotkut päättäjätkin – myös kansanedustajat – ovat oikein profiloituneet tällaisten lohkaisujen metsästäjiksi ja käyttäjiksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tiedolla johtaminen, retoriikka, argumentointi, todentaminen, kaunopuheisuus, filosofia, Antiikin Kreikka, Martti Linna, tieto, sosiaalinen media, meemi |
Kreikka-puheessa on paljon paatosta, vähän logostaMaanantai 13.7.2015 klo 7:50 Kreikan taloustilanne ja siitä käytävät neuvottelut ovat nyt kiihkeässä vaiheessa. Asiaa seurataan mediassa tiukasti. Ainakaan minä en ymmärrä kaikkea lukemaani ja kuulemaani. Yksistään luku 50 miljardia euroa ylittää käsityskyvyn. Se on 500 000 euroa per jokainen suomalainen. Aristoteles näkyy sanoneen, että vaikuttava puhuminen - eli retoriikka - koostuu paatoksesta (pathos), eetoksesta (ethos) ja logoksesta. Lataamalla sanoihinsa paatosta puhuja yrittää vedota kuulijan tunteisiin, jotta hän olisi vastaanottavaisempi sille mitä sanotaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, talouskriisi, eetos, paatos, logos, kieli |
Kreikka on euron kolikon kääntöpuoliSunnuntai 2.5.2010 klo 6:32 Aamu avautuu ihmetellen Kreikkaa ja euron kääntöpuolta. Lehtitietojen mukaan EU:n jäsenmaata ei voi potkia pois yhteisestä rahaliitosta edes huonon käytöksen vuoksi. Käytöksen, joka tulee maksamaan meille suomalaisille lähes miljardin. Rahaliiton sääntöihin kun ei muistettu kirjata irtisanomispykälää. Mistähän näitä senttejä oikein... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, euro, talouskriisi |