Kiitos Kasvuaikaa-romaanin kritiikistä, Kyösti Salovaara

Maanantai 3.7.2017 klo 19.38

Kriitiiko Kyösti Salovaara kirjoittaa kauniisti keväällä ilmestyneestä Sudenmaa-sarjan romaanistani viimeisimmässä Suomen Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri-lehdessä.

Suomalaisen on vaikea ottaa vastaan kiitoksia. Silti ne tuntuvat hyvältä - olkoonkin, että useimmiten toimiva tarina tuntuu kirjoittavan itse itsensä. Minä vain havahdun tarinan teemaan, kerään siitä tausta-aineistoa, annan sen päähenkilöiden käyttöön ja katson, mitä tapahtuu.

Joskus ei tapahdu mitään, tulee suttua. Joskus kirjoittaja ihmettelee itsekin, että noinko siinä kävi. Joskus lopussa seisoo kiitos. Minulle tuo kiitos on se, että olen saanut ainakin yhden lukijan miettimään samaa teemaa johon minä havahduin. Hän on tehnyt romaanista oman näköisensä, ehjän tarinan.

Rakkauden pimeä puoli - Kyösti Salovaara Rakkausarvista Dekkariseuran lehdessä

Tiistai 23.6.2015 klo 11.55

Kyösti Salovaaran kritiikki Ruumiin kulttuurissa 2/2015 käsittelee helmikuussa ilmestynyttä Rakkausarpia-romaaniani. Hän nimeää teoksen aiheiksi mustasukkaisuuden ja hullun rakkauden joka päättyy kuolemaan. Ei ollenkaan hullusti nimetty!

Salovaara kysyy kritiikissään hyviä kysymyksiä: Miksi rakkauteen tuntuu aina liittyvän mustasukkaisuus? Miksi pahoinpidelty nainen alistuu miehen käyttäytymiseen? Jatkuuko rakkaus kuolemaan asti, vaikka sen jäljet pelottavat?

Kysymykset ovat hyviä ja vaikeita vastata. Ehkä taide - eritoten kirjallisuus - auttaa meitä tekemään ne näkyviksi ja mahdolliset vastaukset ymmärrettäviksi. Ainakin toivon niin.

Kirjailija kiittää - ei kehuista, vaan siitä että lukija on löytänyt teoksesta itselleen jotakin ajateltavaa.

Elämä on vaihtoehtoista todellisuutta

Tiistai 19.8.2014 klo 9.01

Kyösti Salovaara käsitteli blogissaan 14. elokuuta vaihtoehtoisia todellisuuksia. Ansiokas kirjoitus. Astinlautanaan hän käytti myös romaaniani Niobe - kiitos siitä.

Salovaaran esseetä lukiessani sain vahvan elämyksen siitä, ettei vaihtoehtoisuus koske vain sitä kuinka katsomme historiaa taaksepäin tai mietimme tulevaisuutta. Elämme koko ajan vaihtoehtoismaailmassa, jonka näemme eri tavoin.

Ehkä karmein esimerkki siitä on tällä hetkellä Ukrainan tilanne. Sama uutiskuva kelpaa muodostamaan kuvan erilaisesta todellisuudesta riippuen siitä, katsotaanko kuvaa Venäjällä vaiko lännessä. Sama koskee myös tilannetta Gazan alueella. 

Ja eiköhän tuo pätene myös meidän suomalaisten arkisessa elämässä. Rikas ja köyhä perhe elävät erilaisessa todellisuudessa. Nuori ja hänen vanhempansa istuvat samassa ruokapöydässä - mutta todellisuus heidän ympärillään on erilainen.

Riittää siinä kulttuurilla - eri toten kirjallisuudella, teatterilla ja musiikilla - yhteenliimattavaa, jotta me ymmärtäsimme toisiamme ja tuntisimme myös kauniita tunteita toisiamme kohtaan.  

Kirjailija ei ennusta, mutta joskus kirjoitettu käy toteen

Perjantai 21.2.2014 klo 8.43

Kyösti Salovaara pohtii blogissaan (20.2.14) ansiokkaasti sitä, kuinka vaihtoehtoishistoria on kautta aikain ollut kirjailijoille yksi tapa hahmottaa maailmaa ympärillään, ja sitä mihin olemme menossa.

Vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen on yksi keino ottaa etäisyyttä siihen, mitä on jo tapahtunut. Se ehkä auttaa meitä havaitsemaan - vaikkakin jälkikäteen - missä vaiheessa tapahtumien kulku muutti suuntaansa tavalla, jota kukaan ei voinut ennustaa. Entäpä, jos asiat olisivat menneet toisin?

Parhaimmillaan vaihtoehtoishistoria on kutkuttavan hyvää fiktiota. Luen parhaillaan John Boynen romaania Tarkoin vartioitu talo (Bazar 2011). Kirja kertoo Venäjän viimeisen tsaarin lähipiiriin päässeestä, ja hovista tarkkoja havaintoja tekevästä tavallisesta musikasta. Kirjan puolessa välissä ounastelen, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja kuka henkilöhahmoista paljastuu miksikin.

Pystyn vain ounastelemaan. Niinhän me teemme myös tässä tavallisessa elämässä, kun uusi ihminen astuu elämäämme. Emme tiedä, kuka hän on ja millaiseksi suhteemme muodostuu. Onko lopussa odotettavissa iloa ja riemua, vaiko surua ja tuskaa?

Lienee parempi miettiä sitä vasta jälkikäteen kuin ennakoida liikaa. Jälkikäteen on ehkä mahdollista nähdä selvemmin, missä onnistuimme, ja missä jokin meni vikaan.

Kirjailija on aina töissä - Salovaaran mukaan

Perjantai 19.8.2011 klo 7.20

Hyvät, eli puhuttelevat ja ajatuksia herättävät esipuheet ovat kirjoissa harvinaisia. Nyt tuli yksi sellainen vastaan, Kyösti Salovaaran laatimana Suomen eturivin kirjailijoiden yhteisessä rikosnovellikokoelmassa Intohimosta rikokseen (Gummerrus 2002).

Mielenkiintoinen on esimerkiksi Salovaaran havainto, että kirjallisuus - niin kuin elokuvakin - on täynnä kohtalokkaita naisia. Femme fatale luo heti positiivisen mielleyhtymän, tuo kaunis ja salaperäinen nainen on se joku, joka vie tarinaa eteenpäin, ja joka usein kantaa raskasta ja surullista salaisuutta josta mies haluaa päästä selville.

Sen sijaan kohtalokkaita miehiä ei taiteessa esiinny. Don Juanit, Auervaarat ja gigolot ovat tyyppejä, joita tarinoissa ei juuri kunnioiteta. Miksiköhän?

Toinen Kyösti Salovaaran havainto on se, että rikollisen ja kirjailijan mielellä ja työllä on paljon yhteistä. Heidän (siis Salovaaran mielestä) pitää osata sulautua joukkoon, vaieta ja viekastella, käyttää hyväkseen kanssaihmisiä ennen kuin nämä huomaavat mitään ja kun huomaavat, kaikki on jo myöhäistä; rikollinen on vienyt lompakon, kirjailija elämäsi tarinan.

Tiedä tuosta. Ainakin eläminen sekä kirjailijana, että hänen läheisenään olisi tuolla tavoin ajateltuna yhtä helvettiä. Mutta tämä Salovaaran kiteytys on ehkä hyvä kuitenkin muistaa: Meidän on aina oltava varuillamme kun kohtaamme rikollisen tai taiteilijan. Hän saattaa olla työssään vaikka me emme sitä tiedä.