Päätös kirjan kustantamisesta on luottamuskysymys

Maanantai 18.10.2021

Nallen kuva. Kuvaaja Martti Linna

Mieti kuinka vakavasti kirjoittaja suhtautuu työhönsä, kuinka realistisesti hän arvioi työn laajuutta ja kestoa. Kuinka itsenäinen hän on?
-Aleksi Siltala, Kustannustoimittajan kirja (Suomen Kustannusyhdistys Vastapaino, 2004)-

Kirjan kirjoittamisesta ja sen kustantamisesta on tehty erilaisia opuksia maailman sivu. Makuja ja mieltymyksiä, sekä neuvoja hyvän kirjan tekemiseen löytyy sekä sen kirjoittajalle että sen kustantajalle. Siitä huolimatta Se Täydellinen Kirja on vielä tekemättä.

Työstän ja pallottelen parhaillaan seuraavan romaanini nimiehdotuksia sen tulevan kustantajan kanssa. Luulisi, että hyvän ja iskevän nimen keksiminen olisi helppoa, kun olen jo parisenkymmentä kirjaa kirjoittanut. Ja kustantamon ihmisillä on takanaan tuhansien nimikkeiden kokemus.

Ei se ole. Samalla kun mietimme nimeä, mietimme myös kirjan - romaanin - teemoja. Mitä niistä voi, ja pitää kertoa mahdolliselle lukijalle muutamalla sanalla? Mikä nimi saisi erilaiset ihmiset kiinnostumaan kirjasta? Mikä olisi sellainen nimi, josta syntyisi kirjan kansikuvan suunnittelijalle hienoja mielleyhtymiä?

Olen kuullut kirjailijoiden haukkuvan omien kirjojensa kustantajan alimpaan maanrakoon. Luulen myös, ettei epätoivoinen parku, ynnä hampaiden kiristely kirjailijan yhteistyötaitojen suhteen ole ollenkaan tuntematon asia kustannustoimittajille.

Kirjan julkaisemiseen liittyy paljon tunteita, varsinkin kirjoittajalla. Sitä on työstetty kauan, ja sen kanssa on pystyttävä elämään lopun ikänsä. Mielestäni kustantaja Aleksi Siltala määrittelee hienosti tuossa ohjeessaan myönteistä kustannuspäätöstä harkitsevalle kustannustoimittajalle sen, mistä tässä yhteistyössä on perimmiltään kysymys.

On siedettävä puolin ja toisin sitä, että joku arvostelee työtäni ja ymmärtää sen eri tavalla, kuin olen sen itse ajatellut. Pöhköjäkin ideoita on uskallettava esittää. Ja jos on eri mieltä jostakin asiasta, se on syytä tehdä perustelemalla.

Tuollaista tapaa tehdä yhteistyötä kutsutaan kait arkikielessä luottamukseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kustantaminen, kirjan kustantaminen, kustannustoimittaja, kirjan nimi, Martti Linna, kirjailijan työ

Entä jos ihminen julistettaisiin Suomessa vieraslajiksi?

Tiistai 12.10.2021 klo 11:43

Huopana_nimella_pikkunetti.jpg

Kolusin eilen Viitasaarella tämän hienon kosken rantapolkuja. Aikoinaan täysin vapaana vellonut koskiosuus kahden järven välissä on antanut viimeisinä satoina vuosina työtä ja toimeentuloa ihmisille uittotöissä, myllyn pyörittäjänä ja sähkön tuottajana. Niiden tarpeiden vähennyttyä on koskea jälleen ennallistettu luonnontilaan. Näkyypä Huopanankosken vaikutus suomalaisessa kirjallisuudessakin: näissä rantamaisemissa mietti Juhani Aho aikoinaan Lastujaan.

Veden komeaa kohinaa kuunnellessani mietin ihmisen paljon puhuttua luontosuhdetta. Eri tahot ovat vaatineet ilmastohätätilan julistamista Suomeen. En tunne tarkemmin sitä mekanismia, jolla tuollainen tila valtakuntaan olisi mahdollista asettaa. Jotta hätätila jotakin merkitsisi, sillä pitäisi rajoittaa merkittävästi jokaisen ihmisen oikeuksia. Minultakin olisi jäänyt autonkäyttökiellon takia tämä hieno koskielämys kokematta.

Ihminen asutti tietojeni mukaan nykyisen Viron alueen 10 000 - 11 000 vuotta sitten. Siitä muutama vuosisata eteenpäin, ja jo astui ensimmäinen esi-isämme ensimmäisen askeleensa Suomen kamaralla. Siitä lähtien on ihmisen suku vaikuttanut tavalla tai toisella kaikkeen, mitä maanpiirillä täällä pohjoisella seudulla on.

10 000 vuotta kuulostaa pitkältä ajalta, mutta maapallon historiassa se on häviävän lyhyt ajanjakso. Huopanankosken äärellä tulin miettineeksi, olisiko se riittävän lyhyt aika siihen, että meidät ihmiset voitaisiin julistaa täällä vieraslajiksi.

Vieraslaji -sanaa on jo käytetty eduskunnassa, mutta eri merkityksessä kuin minä sitä ajattelin. Nykyisen luonnonsuojeluajattelun valtavirtaa tuntuu olevan, ettei ihmisen vaikutus saisi ollenkaan näkyä luonnossa ja sen prosesseissa. Vaikeaa se on, kun olemme ehtineet olla jo niin monessa mukana. Onko kengissämme tänne 1600-luvulla kulkeutunut kasvin siemen jotenkin arvokkaampi, kuin tänne nyt laivojen painolastitankeissa kulkeutuvat eliöt? Millä perusteella?

Jos 10 000-vuotinen historiamme tyystin leikattaisiin pois maamme aikajanasta ja muuttaisimme täältä jonnekin muualle, ei se tasapaino joka jollakin ajanjaksolla tänne syntyisi olisi varmasti samanlainen, kuin se oli ennen ensimmäistä suomalaista ihmistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Huopanankoski, Juhani Aho, Lastuja, Martti Linna, luonnontilainen, koski, vieraslaji, ympäristöhätätila

Luonnon monimuotoisuudelle tulisi laskea hintalappu

Sunnuntai 26.9.2021 klo 9:14

Orava kuusen kyljellä, kuvaaja Martti Linna



Sir Partha Dasgupta ehdottaa, että luonnolle olisi määriteltävä hintalappu. Vain siten tajuaisimme, että luonto todellakin on korvaamaton, eikä ylikulutukseen perustuva talousjärjestelmämme voi vain jauhaa menemään.

Näin kirjoittaa konsulttiyhtiö Milttonin varatoimitusjohtaja Katri Makkonen Ulkopolitiikka -lehden kolumnissa 2/2021. Lainauksessa mainittu Dasgupta on brittiläinen taloustieteen professori.

Olen miettinyt viime aikoina samaa asiaa kuin brittiprofessori. Seuraanpa mitä tahansa luonnonsuojelua koskevaa keskustelua tiedotusvälineissä, sosiaalisessa mediassa tai oikeassa elämässä, törmään jatkuvasti samaan harmittavaan asiaan. Toinen keskustelun osapuolista puhuu aidasta, toinen sen tolpista.

Kummallakin keskustelun osapuolista voisi olla aiheen käsittelyyn hyvin mietittyjä näkökulmia, mutta niillä ei ole mitään mahdollisuuksia kohdata. Tämä tulee hyvin esille myös, kun yrittää itse osallistua keskusteluun. Tämä konkretisoitui itselleni 14. syyskuuta, kun esitin Helsingin Sanomien yleisönosastolla että monimuotoisuuden kannalta tärkeästä metsien lahopuusta tehtäisiin oma puutavaralajinsa raakapuumarkkinoille.

Aiheesta heräsi vilkas, sinänsä hyvä keskustelu myös eräillä metsänomistajien sosiaalisen median foorumeilla. Kommenteissa kyseltiin, olenko kenties miettimässä yksityismetsien sosialisoimista valtiovallalle? Kannatusta sai ajatus, että kasvattakaamme vain vanhaan malliin tukkia ja kuitupuuta, niin kuin on tähänkin asti tehty – viis ”vihreistä” hörhellyksistä.

Tuskin noiden ”vihreiden hörheltäjien” piireissä puolestaan pidettiin ajatuksestani laskea lahopuulle arvoa rahana. Yksi meitä ihmisiä yhdistävä piirre on se, että pystymme kerralla keskittymään vain yhteen, tai korkeintaan muutamaan asiaan.

Tämä tulee mielestäni hyvin esille Katri Makkosen kolumnissa. Kun ilmastonmuutoksen mantra jauhaa tällä hetkellä täysillä, ei monimuotoisuudesta huolestuminen – saati sen muuttaminen laskelmia varten taloudellisiksi suureiksi – ole mainitsemisen väärtti asia. Helpompaa on ajaa omaa näkökulmaansa niillä suureilla, joita on valmiiksi plakkarissa.

Näin ei pitäisi olla. Asiasta voisi kysyä mielipidettä vaikka kongolaiselta lapsityöläiseltä, joka kaivaa joka päivä vaarallisissa oloissa kaivoksessa harvinaisia mineraaleja. Viis sikäläisen ja täkäläisen luonnon monimuotoisuudesta, kunhan saamme vain kaikki allemme sähköautot jotta vältämme ilmastonmuutoksen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luonnon monimuotoisuus, ilmastonsuojelu, lahopuu, Martti Linna, Katri Makkonen, Ulkopolitiikka-lehti, luonnonvarojen hinnoittelu

Sotakirjallisuus kiinnostaa suomalaisia sukupolvesta toiseen

Perjantai 17.9.2021 klo 15:09

Esa Anttala, Uula Aapa, Niilo Lauttamus, Reino Lehväslaiho ynnä monet muut Suomen viime sotiin osallistuneet kirjailijat loivat osin omien sotakokemuksien pohjalta kirjallisuutta, jota luetaan yhä. Sen jälkeen sotaa käymättömät sukupolvet ovat tarttuneet samoihin aiheisiin. Sitä viimeistä kaukopartiokeikkaa Muurmannin radalle ei nähtävästi kirjoiteta vielä pitkiin aikoihin.

Kirjastoväen mukaan suomalaiset sotakirjat kuuluvat edelleen kaikista lainatuimpaan aineistoon, ja niitä lukevat kaiken ikäiset. Sotakirjailija, itseään sotatrilleristiksi kutsuva Ville Kaarnakari (s. 1949) kävi tällä viikolla vieraanani Haminan pääkirjaston kirjailijahaastattelussa. Hän oli sitä mieltä, että sotakirjallisuus on nykylukijalle ennen kaikkea ajankulua ja viihdettä.

Se hyvä puoli hyvin kirjoitetussa sotakirjassa – kuten yleensäkin kirjoissa – on, että sellainen laittaa lukijansa etsimään lisää tietoa aiheestaan ja historiasta. Villen haastattelu on nähtävissä Haminan kaupungin YouTube-kanavalla 30. syyskuuta saakka.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esa Anttala, Uula Aapa, Niilo Lauttamus, Reino Lehväslaiho, Ville Kaarnakari, sotakirja, sotakirjallisuus, sotahistoria, Haminan kirjailijakahvila, Martti Linna

Mitä jos viettäisimme Sano se toisin sanoin -viikkoa?

Perjantai 10.9.2021 klo 12:24

Nuorekas_pikkunetti.jpg



Viime viikkoina olen ihaillut poikkeuksellisen paljon äidinkielemme taipumista sen moniin käyttötarkoituksiin. Suuhun sopivia sanoja löytyy paitsi arki- ja kirjakielestä, myös eri murteista kaikkeen käyttöön. Vähän sanajärjestystä muuttamalla, tahi sitten vähän jotakin sanaa ihan omin luvin "kruusaamalla" saamme kirjoitettuun ja puhuttuun kieleen väriä ja ilmeikkyyttä.

Kieleemme kohdistuu näinä aikoina ankara paine joka paikkaan tunkevan englannin taholta. Kieli on samanlainen osa elämäämme kuin moni muukin asia. Jos emme sitä taiten käytä, tietoisesti sitä rikastaen, se kuihtuu.

Haastankin kaikki suomalaiset miettimään vaikka jo ensi viikolla enemmän sanomisiaan ja kirjoittamisiaan. Voisinko minä ilmaista tämän asian tällä kertaa jotenkin toisin, käyttäen oman kieleni valtavaa rikkautta ja luomisvoimaa ihan eri tavalla?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen kieli, äidinkieli, kielen rikkaus, puhekieli, kirjakieli, kirjailijan työ, Martti Linna

Seuraava romaanini ilmestyy ensi vuonna Karistolta

Perjantai 3.9.2021 klo 13:48

Perajakeula_Karisto_pikkunetti.jpg

Yksi kirjailijan tähtihetkistä on kustannusopimuksen allekirjoittaminen seuraavasta teoksesta. Tänään tein sen romaanista, jonka nykyisin Kustannusosakeyhtiö Otavaan kuuluva Karisto julkaisee ensi vuonna.

Romaanin kirjoittaminen on aina pitkä prosessi taustatöineen ja yhä uusine ja uusine kirjoituskertoineen. Jossakin siinä matkan varrella kirjoittajalle kirkastuu, mitä hän on oikein tekemässä ja miksi. Mikä on se syy, miksi juuri tämä tarina ansaitsee tulla kerrotuksi ja (toivottavasti) myös luetuksi?

Mielessä joskus kauan sitten yhtyneet mielleyhtymät ovat muuttuneet tarinaksi. Asia, lause tai jokin muu alkuunpanija on saanut kirjailijan istumaan tunnin toisensa jälkeen koneella, takomassa näytölle tarinaa, jota mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei suurin osa lukevastakaan kansanosasta koskaan tavoita silmiensä eteen.

Romaania ei voi kirjoittaa suuren rahan tai maineen toivossa. Tai jos tiedätte sellaisen henkilön niin kiitos, jos voitte vinkata hänet minulle. Kävisin kernaasti ihmettelemässä sellaista luonnonoikkua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, kustantaja, kustannussopimus, Karisto, Otava

Kirjailija on töissä vain lukijallaan

Sunnuntai 15.8.2021 klo 9:09

Smakko_nimella_pikkunetti.jpg

Eilen minulla oli pitkästä aikaa tilaisuus vaihtaa naamatusten ajatuksia kirjailijan työstä toisten samaa työtä tekevien kanssa. Onnittelut vielä pitkän ja hienon uran suomalaisen rikoskirjallisuuden eteen tehneille Kouvolan Dekkaripäiville!

Kotimatkalla mietin vielä sitä työtä, jota kirjailija tekee. Kysymyksessä on mitä epätyypillisin työsuhde. Suuri osa meistä rahoittaa työtään ihan muista lähteistä kuin kirjamyynnistä saamillaan senteillä. Kysymyksssä täytyy siis olla se kutsumustyö, josta niin usein puhutaan kun tarkoitetaan työtä, josta saatava palkka ei välttämättä vastaa työn vaativuutta.

Kirjailija ei pysty takaamaan tuottamansa tuotteen laatua. Sen määrittelee sen loppukäyttäjä eli lukija. Valmiita piirustuksia ei tuotteen valmistamiseen saa mistään. Tekijänoikeuslaki suojaa kyllä valmista tuotetta eli kirjaa, mutta ei sen ideaa. Samasta ideasta voi joku toinen kirjailija tuottaa ihan toisenlaisen tuotoksen - ja sitä totta vie on tapahtunut maailman sivu.

Jos ja kun lukija havaitsee saamansa tuotteen vialliseksi, hän saattaa levittää tätä kokemustaan myös muille mahdollisille lukijoille. Toisin kuin juridista työnantajaa, lukijaa eivät sido työntekijää koskevien asioiden salassapitosäännökset. Lukijalla on aina oikeus antaa palveluksessaan olevalle kirjailijalle pitkän kaavan mukainen työtodistus, vaikka tämä ei sitä pyydä. Sellainen, jossa kuvataan kirjailijan työn jälkeä ja huolellisuutta muilla kuin kivoilla adjektiiveilla.

Kirjailija on aina lukijallaan töissä. Olipa hän kuka tahansa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kouvolan Dekkaripäivät, Martti Linna, kirjailijan työ, työsuhde

Tavataan viikonloppuna Kouvolan Dekkaripäivillä

Tiistai 10.8.2021

Näinä aikoina on peräti tervetullut uutinen se, jos jokin kulttuuritilaisuus voidaan järjestää sille suunniteltuna ajankohtana. Perjantaina 13. ja lauantaina 14. elokuuta vietetään Kouvolassa pitkät perinteet omaavia Dekkaripäiviä turvallisuudesta huolehtien, elävien esiintyjien ja elävän yleisön kesken. Mahtava juttu!

Lauantaina pääsen keskustelemaan kello 15 arvostamieni kirjailijakollegojen JP Koskisen, Jaana Lehtiön, Leena Lehtolaisen ja Timo Sandbergin kanssa siitä, onko rikoskirjallisuus ajan hermolla. Meistä kullekin on annettu etukäteen valmistautumistehtävä tuon teeman käsittelemiseen.

Sen verran voin paljastaa, että tehtävä herätti hyvin monenlaisia ajatuksia. Toivottavasti tavataan Kouvolassa!

Päivien ohjelma löytyy täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kouvolan Dekkaripäivät, Dekkaripäivät 2021, Martti Linna, JP Koskinen, Jaana Lehtiö, Leena Lehtolainen, Timo Sandberg, rikoskirjallisuus

Talvisota -elokuvan lausahdus pätee myös ihmisten välisissä suhteissa

Maanantai 9.8.2021 klo 8:18

Martti Linna, karviaispensas, Kunfutse, sitaatti


Pekka Parikan
ohjaama, vuonna 1989 valmistunut elokuva Talvisota kuuluu suuriin elokuvaelämyksiini. Osin syy lienee siinä, että talven 1939-1940 julmia tapahtumia Karjalan kannaksella kuvaava teos on tavallaan kaiken kritiikin yläpuolella: monesta suomalaisesta suvusta lepää joku sankarihaudassaan tuon sodan uhrina.

Mieleeni on jäänyt yksi kohtaus ja lausahdus Talvisodasta. Siinä Esko Salmisen esittämä everstiluutnantti Matti Laurila toteaa näin kokoon käsketylle pohjalaisten joukolle, ennen Taipalejoen tulikurimukseen joutumista: "Meiltä voidaan kyllä vaatia, mutta meiltä on paha tulla ottamaan."

Tuo Moskovan neuvottelujen tuloksia kommentoiva lausahdus kuvaa mielestäni paitsi heikon, alakynnessä olevan puolustajan uhoa sodassa suurempaa vastustajaansa vastaan, myös toimivan ja toimimattoman ihmissuhteen eroja. 

Ihmissuhteessa - ja varsinkin parisuhteessa - on niin helppoa vaatia toiselta ihmiseltä jotakin. Äärimmilleen vietynä vaatia, vaikka toisella ei ole mitään mahdollisuuksia toteuttaa noita vaatimuksia. Välittämisen, rakkauden ja rakastamisen vaatiminen toiselta on nurinkurista touhua. Ei syvä kiintymys ihmiseen voi syntyä niin, että se toinen osapuoli sitä vaatii. Vaatia kyllä voidaan, mutta pahapa siinä on tulla ottamaan!

Onnellinen se, joka  löytää ihmissuhteessaan vastinparin sillä toisella tavalla. Sillä, jossa mietitään kummallakin puolella mitä minä voin itsestäni tuolle toiselle antaa. Ihan vapaaehtoisesti. Ja vieläpä siitä iloiten.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Parikka, Talvisota, Matti Laurila, sitaatti, parisuhde, rakkaus, Martti Linna

Matkailu avartaa, mutta onko jokaisen käytävä kaikkialla?

Maanantai 19.7.2021 klo 17:00

Kuvassa on ketohopeatäplä. Kuvaaja Martti Linna.


Koronapandemia muutti tapojemme matkustaa ja nähdä maailmaa. Tänä vuonna, tänä kesänä myös Keski-Eurooppa ja Suomi ovat saaneet osansa poikkeuksellisista sääilmiöistä. Vasta jälkikäteen voimme varmuudella tietää, ovatko ne merkkejä ilmastonmuutoksesta, ja kuinka vakavia sellaisia.

Rokotusten edetessä palaamme toivottavasti vähitellen "normaaliin" elämänmenoon. Seuraan kiinnostuksella, kuinka pandemia ja puhe ilmaston muuttumisesta ihmisen vaikutuksesta muuttaa tapaamme matkustaa ja viettää vapaa-aikaa. Oletusarvoni on, että muutos pois entisestä tulee olemaan kivulias.

Yksi esimerkki tästä on puhe lentomatkailun elpymisestä. Matkailu on niin tärkeä elinkeinonhaara eri puolilla maailmaa, että sen perusteella ollaan valmiita sulkemaan - ainakin jossakin määrin - silmät vaikkapa Espanjan aurinkorannikoiden pohjavesien jatkuvalta hupenemiselta tai muovisten pullojen mereltä Aasian lomakohteiden rannoilla. Tai Suomen Lapin tunturinkupeiden täplittämiseltä lomamökeillä.

Sinällään meidän ei enää tarvitse matkustaa joka paikkaan. Internet ja laadukas elävä kuva on lähes jokaisen ulottuvilla joka ikinen hetki jonkin älylaitteen kautta. Hyvin tehdyn videokuvan laatu alkaa olla jo parempaa, kuin mihin ihmisen silmä usein liikaa kansoitetulla näköalapaikalla pystyy.

Vaan noinkohan pystymme vähentämään ilmasto- ja muuta kuormaa luontoa kohtaan vähentämällä matkustamista? Puolustusreaktiot ovat jo menossa - lentäminenhän tuottaa "vain" noin kaksi prosenttia ihmiskunnan tuottamista kasvihuonekaasuista.

Tuo "vain"-sana on käytössä kätevä ja hyvä. Sen pystyy lentämisen lisäksi kytkemään moneen muuhunkin päästölähteeseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lentäminen, Henry Miller, matkustaminen, ilmastonmuutos, Henry Miller, ketohopeatäplä, Martti Linna

Muista välillä pysähtyä - voit nähdä enemmän

Tiistai 15.6.2021 klo 7:26

Neidonkorento kesällä 2021. Kuvaaja Martti Linna


Kun ihmisellä on koko ajan kiire johonkin, hän liikkuu kuin sumun keskellä. Ajatukset ovat kiinni jo seuraavassa tulevassa hetkessä, eivät tässä ja nyt. Siinä tilassa meiltä jää näkemättä ja kokematta monta kaunista asiaa.

Kuten vaikkapa kauniin neidonkorennon näkeminen. Se ehkä lentää juuri nyt siellä, mihin sinulla on kiire. Mutta onko sillä väliä - kun olet siellä, sinulla on jo kiire sitä seuraavaaan paikkaan.

Kannattaa opetella pysähtymään, kun näkee vilahduksen jostakin joka voi olla kiinnostavaa. Siihen on monia keinoja. Hyvä, mutta helposti mukana kulkeva kamera on yksi sellainen. Suosittelen!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontokuvaus, neidonkorento, kiire, luontokokemus, Martti Linna

Kevään positiivisia asioita: kirjastojen ilmastolukupiirit

Torstai 3.6.2021 klo 9:52

Linna__Isan_luokse_P.jpg

Yksi kirjailijan työn hienoimmista hetkistä on kuulla, että jo joitakin vuosia sitten ilmestynyt kirja voi edelleen hyvin lukijoidensa käsissä, hengittää ja antaa ajateltavaa. Näin on näköjään lastenromaanini Isän luokse laita.

Kuluneena keväänä Suomen eri kirjastoissa on kokoontunut ilmastolukupiirejä keskustelemaan ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyvistä kirjoista. Isän luokse on ollut käsittelyssä useammassakin piirissä.

Muun muassa Jyväskylässä. Hanna-Leena Jyväskylän kaupunginkirjaston lastenkirjastotyöstä kirjoittaa blogissaan lukukokemuksestaan 27. toukokuuta näin:

"Kirjassa on mielestäni taitavasti yhdistetty yhdeksänvuotiaan mielen maailmoja perheestä, ilmastonmuutoksesta sekä ystävyydestä. Mukaan on myös tuotu mielikuvituksen merkitys ajattelun tukena ja tunteiden säätelyssä."

Kirjailija kiittää, pokkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isän luokse, Martti Linna, ilmasto, ilmastonmuutos, lastenromaanit, ilmastolukupiiri, lastenkirjat

Meillä ei ole enää yhtään luonnontilaista kaupunkia

Torstai 27.5.2021 klo 8:05

Männyn kukinto keväällä 2021. Kuvaaja Martti Linna
Vilkkaana käyvä keskustelu luonnon monimuotoisuudesta Suomessa on hyvä asia. Monimuotoisuus on yksi elämisen edellytyksistä maapallolla. Yksi seikka käydyssä keskustelussa on kuitenkin kiinnittänyt huomioni. Siinä rajataan meidät, ihmiset ja meidän historiamme ulos monimuotoisuuden sisällöstä.

Me kuitenkin olemme vaikuttaneet, ja vaikutamme yhä siihen ympäristöön jossa asumme. Keskustelussa toivotaan sellaisten metsien, soiden ja muiden luonnon tärkeiden elinympäristöjen paluuta, joissa ei näy ihmisen vaikutusta.

Tuo keskustelu jää siksi pahasti muotopuoleksi. Tutkimusten mukaan rakentaminen ja kaupungistuminen on tällä hetkellä suurin syy metsäkadolle Suomessa. Uusien teiden, rakennusten jne. alle jää lähes 10 000 hehtaaria metsää joka vuosi. Satojen vuosien aikana kaupunkiympäristöstä on toisaalta tullut uusi "koti" varmasti tuhansille ja taas tuhansille eliölajeille.

Luonto ja sen monimuotoisuus on monimutkainen paletti, jota emme tule koskaan täysin ymmärtämään. Siksi onkin mielestäni aika ryhtyä puhumaan metsien, soiden ja muiden tärkeiden elinympäristöjen ohella myös kaupunkien luonnontilaisuudesta ja sen mahdollisesta palauttamisesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupungistuminen, luonto, luonnon monimuotoisuus, metsäkato, Martti Linna

On se harmi, että me ihmiset emme kuki keväällä

Torstai 20.5.2021 klo 7:28

Kuusen emikukinto keväällä 2021. Kuvaaja Martti Linna
Kevät ja kesä, nuo luomakunnan lisääntymisen ajat piirtyvät näinä päivinä silmiimme erikoisina muotoina ja kirkkaina väreinä. Nenän täyttää tuomenkukkien huumaava tuoksu. Tästä ajasta nauttii, ellei satu kuulumaan siitepölylle allergisiin ihmisiin.


Otetaan vaikka aivan tavallinen metsäkuusi. Jurona ja tummana, joidenkin mielestä jopa uhkaavana se seisoo suurimman osan vuodestaan metsässä. Usein kaltaistensa joukossa niin, ettei kuusta toisesta erota. Ei, ellei vasiten ala niitä katsella.

Vaan annas olla kun tulee toukokuu! Kirkkaan punaiset emikukat nousevat terhakasti pystyyn kuusen oksien kärjistä. Niitä säestävät hennommat, väreiltään paljon haaleammat hedekukinnot.

On se harmi, että me ihmiset emme kuki samalla tavalla. Tiettynä aikana vuodesta kurottaisimme terälehtemme kohti aurinkoa. Kaikki muut tietäisivät, että hänellä on nyt lisääntymisaika.

Ja saisi ihan luvan kanssa sanoa toiselle ihmiselle, että oletpas sinä kaunis. Ilman, että sitä tulkittaisiin seksuaaliseksi ahdisteluksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kauneus, kuusi, emikukukinnot, kevät, kasvu, Martti Linna

Suomen metsien historia on myös ihmisten historiaa

Maanantai 17.5.2021 klo 10:05

Koivikonajankierto_pikkunetti.jpg

Kävelin viikonloppuna tarkastamassa kuvassa näkyvän rauduskoivikon kuntoa sen keväisen ensiharvennuksen jäljiltä. Lähtökohtana hakkuulle oli sankka koivutureikko, jossa puiden latvukset alkoivat jo kärsiä liiasta runkomäärästä. Sellainen puu jolla ei ole yhteyttävää vihreää lehvästöä tai neulasia, ei yhteytä eikä kasva.

Vanhempani kuokkivat tuon nykyisen metsäpläntin metsän alta pelloksi joskus 1960-luvun alussa. Muistan itsekin kantaneeni lapsuusvuosina erinäisen sangollisen kiviä pellolta metsänreunaan. Hyväkasvuinen maa antoi välillä heinällä, välillä kauralla ja välillä laitumena elantoa kotitilani pienelle nautakarjalle, ja sen kautta meille ihmisille.

Aikanaan karjanpito loppui. Parisenkymmentä vuotta sitten pelloilla istutettiin rauduskoivikko. Tänä keväänä tuli sen ensimmäisen harvennuksen aika. Tuloa ei hakkuusta minulle juurikaan kertynyt, mutta parhaat rungot jäivät lihomaan tulevaisuuden saha- ja vaneritukeiksi. Kenties luonto kylvää koivujen alle sankan kuusentaimikon. Niin valoisassa koivikossa usein käy hyvällä maalla.

Julkisuudessa haikaillaan nykyisin usein luonnontilaisia metsiä. Sellaisia, jollaisia metsämme - ainakin mielikuvissa - kenties olivat joskus 1700-luvulla. Tutkittua tietoahan ei tuolta ajalta juuri kattavasti ole.

Mielessäni ihmettelen aina vähän tuota haikailua. Ei meitä ihmisiä pidä sulkea pois luonnon kierrosta. 1700-luvun jälkeen tässä maassa on hyödynnetty metsiä laitumina, kotitarve- ja polttopuina, kaskeamalla ja tervanpoltossa kasvavassa määrin. 1850-luvulla alkoi teollisen puunjalostuksen voittokulku. Löydän omalta, suhteellisen pieneltä metsätilaltani edelleen jälkiä kaikista noista metsänkäyttömuodoista.

Löydän, ja yritän sovittaa metsätaloutta ja metsäluonnon säilyttämistä yhteen. Se entinen pellonreunametsä, johon aikanaan kannoin niitä kivilasteja saa puolestani olla rauhassa tulevilta hakkuilta. Kolosin sinne taas muutamia haapoja ja ronttikoivuja kolopuiksi. Peipot ja monet muut linnut lauloivat komeasti niiden oksilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsänhoito, luonnonhoito, metsittäminen, metsätalous. Martti Linna, rauduskoivikko

Cancel-kulttuuri, Turku Center ja muut kauniin kielemme muotopuolet

Maanantai 10.5.2021 klo 16:46

Kangassinisiipi-perhonen, kuvaaja Martti Linna

Viime aikoina olen nukkunut huonosti. Osasyy voi olla kevään etenemisen myötä valoistuvissa öissä. Luulen kuitenkin, että isompi syy on tässä: en enää ymmärrä kaikkien kuulemieni äidinkielisten sanojen merkitystä.

Kielen kuuluu muuttua. Sen pitää muuttua. Me kaikki äidinkielen käyttäjät muutamme sitä omalta osaltamme. Sanoista tulee uusia, osa ilmaisuista katoaa ja uusia tulee tilalle.

Silti minua hirvittää se vauhti, jolla annamme englannin ylivallan rämettää puhumaamme kieltä. Sama näkyy koskevan yhä useammin myös kirjoitettua sanaa. Jonkin asian ilmaisemiseen voi olla olemassa useampiakin suomenkielisiä sanoja. Joko ei viitsitä, tai ei haluta käyttää niistä mitään. Otetaan englannista centerin kaltainen lainasana ja luullaan, että kaikki ymmärtävät mitä se tarkoittaa.

Ei, kaikki eivät ymmärrä. Äidinkieli on jotakin, josta sopii olla ylpeitä. Se on myös tapa erottua, olla suomalaisia. Olen tavannut monia ulkomaan eläviä, jotka ovat halunneet opetella edes muutaman sanan suomea vaikkapa ravintolan ruokalistasta. Lopputulos on saattanut kuulostaa kantasuomalaisesta hassulta, mutta itse sanoja on ollut ylpeä tekemisestään: kun tutustut siihen miten toinen puhuu, sinussa syttyy kenties halu tutustua paremmin koko hänen kulttuuriinsa.

Ei siihen canceliin. Vaan siihen känsään, jossa käytetään kosolti äätä ja öötä. Kieleen, jossa on ennenkin osattu kääntää maailmalta tänne lentäneet kauniit asiat suomeksi. Kuten vaikkapa kangassinisiiveksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kangassinisiipi, Martti Linna, cancel-kulttuuri, Turku center, suomen kieli

Tietokirjani tanssilavojen Suomesta ilmestyi vuosi sitten - ja mitä tapahtui?

Maanantai 26.4.2021 klo 8:21

Aino_Niemi_kotisivu.jpg


Tasan vuosi sitten ilmestyi tietokirjani Tanssilavojen Suomi Kariston kustantamana. Ilmestymistä edelsi runsas puolitoista vuotta tiivistä taustatyötä, lisää tietoa aiheesta entisen kerroksen päälle: kiertämistä tanssilavoilla, ihmisten haastatteluja, aikaisemmin aiheesta kirjoitetun etsimistä ja monta muuta asiaa. Kun lukija saa  valmiin kirjan käsiinsä, hän ei tiedäkään mitä kaikkea sen eteen on tehty. Kymen Sanomien Outi Palmu haastatteli minua viime keväänä kirjastani tähän tapaan.

Kirjailija ei koskaan tiedä, millaiseen aikarakoseen hänen tuore tuotoksensa sattuu. En tiennyt minäkään viime vuonna: tuli pandemia nimeltään korona, eikä tanssilattioita ole sen jälkeen liiemmälti kulutettu tässäkään maassa. Sitä älköön laskettako kirjani syyksi.

Ensimmäiset Suomen monista tanssilavoista ovat uskaltautuneet laittamaan tulevan kesän ohjelmistojaan nettiin. Toivokaamme kädet ja käet ristissä, että kesä- tai viimeistään heinäkuusta lähtien soitto taas raikaa, ja iloiset ihmiset tapaavat toisiaan tanssin merkeissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Tanssilavojen Suomi, tanssilavat, lavakulttuuri, lavatanssit

Kirjallisuus kuvasi omaa aikaansa myös vuonna 1918

Perjantai 23.4.2021 klo 7:42

Kianto_kirjaruusu_pikkunetti.jpg



















Kaivoin hiljattain kirjahyllystä esille Ilmari Kiannon tuotantoa syksyltä 1918. Suomessa oli juuri saatettu päätökseen verinen kansalaissota. Tuhannet miehet ja naiset viruivat vielä vankileireillä. Nälkä, puute ja kurjuus ei ollut vierasta katajaiselle kansalle. Joissain piireissä haaveiltiin Suur-Suomesta, itärajan saamisesta Vienanmerelle ja Ääniselle.

Kirjallisuus kuvaa aina omaa aikaansa, vaikka se olisi fiktiotakin. Tässä Kiannon teoksessa ei ole lainasanoja englannista, eikä siinä pohdita toiseuden olemusta saati harrasteta kerronnassa autofiktiota. Kaikki, mitä kertoja esittää on totta ja ne "toiset" ovat väärässä.

Mutta voi pojat, mitä koskenlasku- ja nousukuvauksia kirjassa on itärajan kahta puolta! Yhteiskunnallisuutta riittää. Itänaapurin ryssittelyssä ei suuresti kursailla, ja nykyinen sosiaalisen median vihapuhe tuntuu tämän lukemisen jälkeen miedolta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmari Kianto, Suomi suureksi, Viena vapaaksi, 1918, Martti Linna, Kirjan ja ruusun päivä, kirjallisuus

Ihmisen askeleilla on tapana tehdä polkuja

Perjantai 9.4.2021 klo 7:55

Salmenvirran_silta_pikkunetti.jpg

Varmasti moni on huomannut retkillään ja kävelylenkeillään saman kuin minä. On helppoa päätyä lähtemään sille samalle tutulle reitille, jolle on lähtenyt niin usein ennenkin. Sille, jonka varrella avautuvat näkymät tuntee. Polun kivetkin tuntee jo niin hyvin että niitä osaa väistää katsomatta, ja muistaa minkä mutkan takana se kyy viime kesänä makoili.

Varsinkin tällaisena aikana jota nyt elämme, kannattaa askeleensa suunnata välillä eri tavalla. Ei siihen mitään kaukomatkoja tarvita – riittää, kun puikahtaa pois siltä tutulta reitiltään. Kurkkaa vaikka sen sillan alle, jonka ylitse on jo niin monta kertaa kävellyt.

Jos ei muuta, niin ainakin huomaa sen että on sitä eletty ennenkin. On rakennettu huomista varten, luotettu siihen että se ensi kesä on jo normaali. Tai ainakin epänormaali, mutta tulollaan kuitenkin.

Hyvää Mikael Agricolan päivää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: askeleet, polut, korona-aika, Salmenvirran silta, Mikael Agricola, Martti Linna

Sepelkyyhky, ja muut kevään aikaiset linnut ovat täällä

Tiistai 30.3.2021 klo 17:04

Sepelkyyhky_pikkunetti.jpg

Kaltaiselleni kevätihmiselle on alkamassa vuoden paras aika. Monet muuttolinnut ovat jo saapuneet lämmenneiden ilmojen houkuttelemana Suomeen, ja paljon lisää on tulossa. Muutaman viikon sisällä alkavat jo ensimmäiset kukat sulostuttaa talojen seinustoja, ja näsiäkin kukkinee lenkkipolkuni varrella.

Eilen näin ensimmäisen töyhtöhyypän. Tänään kuvasin oheisen sepelkyyhkyn. Kuulin myös punarinnan ja niittykirvisen laulavan.

Ei yksinkertaisen ihmisen pieniin iloihin paljon tarvita. Ei varsinkaan tällaisina kummallisina aikoina, joita nyt elämme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muuttolinnut, sepelkyyhky, punarinta, niittykirvinen, lintubongaus, Martti Linna

Vanhemmat kirjoitukset »