Blogi | Martti Linnan kotisivut

Matkailu avartaa, mutta onko jokaisen käytävä kaikkialla?

Maanantai 19.7.2021 klo 17:00

Kuvassa on ketohopeatäplä. Kuvaaja Martti Linna.

Koronapandemia muutti tapojemme matkustaa ja nähdä maailmaa. Tänä vuonna, tänä kesänä myös Keski-Eurooppa ja Suomi ovat saaneet osansa poikkeuksellisista sääilmiöistä. Vasta jälkikäteen voimme varmuudella tietää, ovatko ne merkkejä ilmastonmuutoksesta, ja kuinka vakavia sellaisia.

Rokotusten edetessä palaamme toivottavasti vähitellen "normaaliin" elämänmenoon. Seuraan kiinnostuksella, kuinka pandemia ja puhe ilmaston muuttumisesta ihmisen vaikutuksesta muuttaa tapaamme matkustaa ja viettää vapaa-aikaa. Oletusarvoni on, että muutos pois entisestä tulee olemaan kivulias.

Yksi esimerkki tästä on puhe lentomatkailun elpymisestä. Matkailu on niin tärkeä elinkeinonhaara eri puolilla maailmaa, että sen perusteella ollaan valmiita sulkemaan - ainakin jossakin määrin - silmät vaikkapa Espanjan aurinkorannikoiden pohjavesien jatkuvalta hupenemiselta tai muovisten pullojen mereltä Aasian lomakohteiden rannoilla. Tai Suomen Lapin tunturinkupeiden täplittämiseltä lomamökeillä.

Sinällään meidän ei enää tarvitse matkustaa joka paikkaan. Internet ja laadukas elävä kuva on lähes jokaisen ulottuvilla joka ikinen hetki jonkin älylaitteen kautta. Hyvin tehdyn videokuvan laatu alkaa olla jo parempaa, kuin mihin ihmisen silmä usein liikaa kansoitetulla näköalapaikalla pystyy.

Vaan noinkohan pystymme vähentämään ilmasto- ja muuta kuormaa luontoa kohtaan vähentämällä matkustamista? Puolustusreaktiot ovat jo menossa - lentäminenhän tuottaa "vain" noin kaksi prosenttia ihmiskunnan tuottamista kasvihuonekaasuista.

Tuo "vain"-sana on käytössä kätevä ja hyvä. Sen pystyy lentämisen lisäksi kytkemään moneen muuhunkin päästölähteeseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lentäminen, Henry Miller, matkustaminen, ilmastonmuutos, Henry Miller, ketohopeatäplä, Martti Linna

Muista välillä pysähtyä - voit nähdä enemmän

Tiistai 15.6.2021 klo 7:26

Neidonkorento kesällä 2021. Kuvaaja Martti Linna

Kun ihmisellä on koko ajan kiire johonkin, hän liikkuu kuin sumun keskellä. Ajatukset ovat kiinni jo seuraavassa tulevassa hetkessä, eivät tässä ja nyt. Siinä tilassa meiltä jää näkemättä ja kokematta monta kaunista asiaa.

Kuten vaikkapa kauniin neidonkorennon näkeminen. Se ehkä lentää juuri nyt siellä, mihin sinulla on kiire. Mutta onko sillä väliä - kun olet siellä, sinulla on jo kiire sitä seuraavaaan paikkaan.

Kannattaa opetella pysähtymään, kun näkee vilahduksen jostakin joka voi olla kiinnostavaa. Siihen on monia keinoja. Hyvä, mutta helposti mukana kulkeva kamera on yksi sellainen. Suosittelen!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontokuvaus, neidonkorento, kiire, luontokokemus, Martti Linna

Kevään positiivisia asioita: kirjastojen ilmastolukupiirit

Torstai 3.6.2021 klo 9:52

Yksi kirjailijan työn hienoimmista hetkistä on kuulla, että jo joitakin vuosia sitten ilmestynyt kirja voi edelleen hyvin lukijoidensa käsissä, hengittää ja antaa ajateltavaa. Näin on näköjään lastenromaanini Isän luokse laita.

Kuluneena keväänä Suomen eri kirjastoissa on kokoontunut ilmastolukupiirejä keskustelemaan ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyvistä kirjoista. Isän luokse on ollut käsittelyssä useammassakin piirissä.

Muun muassa Jyväskylässä. Hanna-Leena Jyväskylän kaupunginkirjaston lastenkirjastotyöstä kirjoittaa blogissaan lukukokemuksestaan 27. toukokuuta näin:

"Kirjassa on mielestäni taitavasti yhdistetty yhdeksänvuotiaan mielen maailmoja perheestä, ilmastonmuutoksesta sekä ystävyydestä. Mukaan on myös tuotu mielikuvituksen merkitys ajattelun tukena ja tunteiden säätelyssä."

Kirjailija kiittää, pokkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isän luokse, Martti Linna, ilmasto, ilmastonmuutos, lastenromaanit, ilmastolukupiiri, lastenkirjat

Meillä ei ole enää yhtään luonnontilaista kaupunkia

Torstai 27.5.2021 klo 8:05

Männyn kukinto keväällä 2021. Kuvaaja Martti Linna

Vilkkaana käyvä keskustelu luonnon monimuotoisuudesta Suomessa on hyvä asia. Monimuotoisuus on yksi elämisen edellytyksistä maapallolla. Yksi seikka käydyssä keskustelussa on kuitenkin kiinnittänyt huomioni. Siinä rajataan meidät, ihmiset ja meidän historiamme ulos monimuotoisuuden sisällöstä.

Me kuitenkin olemme vaikuttaneet, ja vaikutamme yhä siihen ympäristöön jossa asumme. Keskustelussa toivotaan sellaisten metsien, soiden ja muiden luonnon tärkeiden elinympäristöjen paluuta, joissa ei näy ihmisen vaikutusta.

Tuo keskustelu jää siksi pahasti muotopuoleksi. Tutkimusten mukaan rakentaminen ja kaupungistuminen on tällä hetkellä suurin syy metsäkadolle Suomessa. Uusien teiden, rakennusten jne. alle jää lähes 10 000 hehtaaria metsää joka vuosi. Satojen vuosien aikana kaupunkiympäristöstä on toisaalta tullut uusi "koti" varmasti tuhansille ja taas tuhansille eliölajeille.

Luonto ja sen monimuotoisuus on monimutkainen paletti, jota emme tule koskaan täysin ymmärtämään. Siksi onkin mielestäni aika ryhtyä puhumaan metsien, soiden ja muiden tärkeiden elinympäristöjen ohella myös kaupunkien luonnontilaisuudesta ja sen mahdollisesta palauttamisesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupungistuminen, luonto, luonnon monimuotoisuus, metsäkato, Martti Linna

On se harmi, että me ihmiset emme kuki keväällä

Torstai 20.5.2021 klo 7:28

Kuusen emikukinto keväällä 2021. Kuvaaja Martti Linna

Kevät ja kesä, nuo luomakunnan lisääntymisen ajat piirtyvät näinä päivinä silmiimme erikoisina muotoina ja kirkkaina väreinä. Nenän täyttää tuomenkukkien huumaava tuoksu. Tästä ajasta nauttii, ellei satu kuulumaan siitepölylle allergisiin ihmisiin.

Otetaan vaikka aivan tavallinen metsäkuusi. Jurona ja tummana, joidenkin mielestä jopa uhkaavana se seisoo suurimman osan vuodestaan metsässä. Usein kaltaistensa joukossa niin, ettei kuusta toisesta erota. Ei, ellei vasiten ala niitä katsella.

Vaan annas olla kun tulee toukokuu! Kirkkaan punaiset emikukat nousevat terhakasti pystyyn kuusen oksien kärjistä. Niitä säestävät hennommat, väreiltään paljon haaleammat hedekukinnot.

On se harmi, että me ihmiset emme kuki samalla tavalla. Tiettynä aikana vuodesta kurottaisimme terälehtemme kohti aurinkoa. Kaikki muut tietäisivät, että hänellä on nyt lisääntymisaika.

Ja saisi ihan luvan kanssa sanoa toiselle ihmiselle, että oletpas sinä kaunis. Ilman, että sitä tulkittaisiin seksuaaliseksi ahdisteluksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kauneus, kuusi, emikukukinnot, kevät, kasvu, Martti Linna

Suomen metsien historia on myös ihmisten historiaa

Maanantai 17.5.2021 klo 10:05

Kävelin viikonloppuna tarkastamassa kuvassa näkyvän rauduskoivikon kuntoa sen keväisen ensiharvennuksen jäljiltä. Lähtökohtana hakkuulle oli sankka koivutureikko, jossa puiden latvukset alkoivat jo kärsiä liiasta runkomäärästä. Sellainen puu jolla ei ole yhteyttävää vihreää lehvästöä tai neulasia, ei yhteytä eikä kasva.

Vanhempani kuokkivat tuon nykyisen metsäpläntin metsän alta pelloksi joskus 1960-luvun alussa. Muistan itsekin kantaneeni lapsuusvuosina erinäisen sangollisen kiviä pellolta metsänreunaan. Hyväkasvuinen maa antoi välillä heinällä, välillä kauralla ja välillä laitumena elantoa kotitilani pienelle nautakarjalle, ja sen kautta meille ihmisille.

Aikanaan karjanpito loppui. Parisenkymmentä vuotta sitten pelloilla istutettiin rauduskoivikko. Tänä keväänä tuli sen ensimmäisen harvennuksen aika. Tuloa ei hakkuusta minulle juurikaan kertynyt, mutta parhaat rungot jäivät lihomaan tulevaisuuden saha- ja vaneritukeiksi. Kenties luonto kylvää koivujen alle sankan kuusentaimikon. Niin valoisassa koivikossa usein käy hyvällä maalla.

Julkisuudessa haikaillaan nykyisin usein luonnontilaisia metsiä. Sellaisia, jollaisia metsämme - ainakin mielikuvissa - kenties olivat joskus 1700-luvulla. Tutkittua tietoahan ei tuolta ajalta juuri kattavasti ole.

Mielessäni ihmettelen aina vähän tuota haikailua. Ei meitä ihmisiä pidä sulkea pois luonnon kierrosta. 1700-luvun jälkeen tässä maassa on hyödynnetty metsiä laitumina, kotitarve- ja polttopuina, kaskeamalla ja tervanpoltossa kasvavassa määrin. 1850-luvulla alkoi teollisen puunjalostuksen voittokulku. Löydän omalta, suhteellisen pieneltä metsätilaltani edelleen jälkiä kaikista noista metsänkäyttömuodoista.

Löydän, ja yritän sovittaa metsätaloutta ja metsäluonnon säilyttämistä yhteen. Se entinen pellonreunametsä, johon aikanaan kannoin niitä kivilasteja saa puolestani olla rauhassa tulevilta hakkuilta. Kolosin sinne taas muutamia haapoja ja ronttikoivuja kolopuiksi. Peipot ja monet muut linnut lauloivat komeasti niiden oksilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsänhoito, luonnonhoito, metsittäminen, metsätalous. Martti Linna, rauduskoivikko

Cancel-kulttuuri, Turku Center ja muut kauniin kielemme muotopuolet

Maanantai 10.5.2021 klo 16:46

Kangassinisiipi-perhonen, kuvaaja Martti Linna

Viime aikoina olen nukkunut huonosti. Osasyy voi olla kevään etenemisen myötä valoistuvissa öissä. Luulen kuitenkin, että isompi syy on tässä: en enää ymmärrä kaikkien kuulemieni äidinkielisten sanojen merkitystä.

Kielen kuuluu muuttua. Sen pitää muuttua. Me kaikki äidinkielen käyttäjät muutamme sitä omalta osaltamme. Sanoista tulee uusia, osa ilmaisuista katoaa ja uusia tulee tilalle.

Silti minua hirvittää se vauhti, jolla annamme englannin ylivallan rämettää puhumaamme kieltä. Sama näkyy koskevan yhä useammin myös kirjoitettua sanaa. Jonkin asian ilmaisemiseen voi olla olemassa useampiakin suomenkielisiä sanoja. Joko ei viitsitä, tai ei haluta käyttää niistä mitään. Otetaan englannista centerin kaltainen lainasana ja luullaan, että kaikki ymmärtävät mitä se tarkoittaa.

Ei, kaikki eivät ymmärrä. Äidinkieli on jotakin, josta sopii olla ylpeitä. Se on myös tapa erottua, olla suomalaisia. Olen tavannut monia ulkomaan eläviä, jotka ovat halunneet opetella edes muutaman sanan suomea vaikkapa ravintolan ruokalistasta. Lopputulos on saattanut kuulostaa kantasuomalaisesta hassulta, mutta itse sanoja on ollut ylpeä tekemisestään: kun tutustut siihen miten toinen puhuu, sinussa syttyy kenties halu tutustua paremmin koko hänen kulttuuriinsa.

Ei siihen canceliin. Vaan siihen känsään, jossa käytetään kosolti äätä ja öötä. Kieleen, jossa on ennenkin osattu kääntää maailmalta tänne lentäneet kauniit asiat suomeksi. Kuten vaikkapa kangassinisiiveksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kangassinisiipi, Martti Linna, cancel-kulttuuri, Turku center, suomen kieli

Tietokirjani tanssilavojen Suomesta ilmestyi vuosi sitten - ja mitä tapahtui?

Maanantai 26.4.2021 klo 8:21

Tasan vuosi sitten ilmestyi tietokirjani Tanssilavojen Suomi Kariston kustantamana. Ilmestymistä edelsi runsas puolitoista vuotta tiivistä taustatyötä, lisää tietoa aiheesta entisen kerroksen päälle: kiertämistä tanssilavoilla, ihmisten haastatteluja, aikaisemmin aiheesta kirjoitetun etsimistä ja monta muuta asiaa. Kun lukija saa valmiin kirjan käsiinsä, hän ei tiedäkään mitä kaikkea sen eteen on tehty. Kymen Sanomien Outi Palmu haastatteli minua viime keväänä kirjastani tähän tapaan.

Kirjailija ei koskaan tiedä, millaiseen aikarakoseen hänen tuore tuotoksensa sattuu. En tiennyt minäkään viime vuonna: tuli pandemia nimeltään korona, eikä tanssilattioita ole sen jälkeen liiemmälti kulutettu tässäkään maassa. Sitä älköön laskettako kirjani syyksi.

Ensimmäiset Suomen monista tanssilavoista ovat uskaltautuneet laittamaan tulevan kesän ohjelmistojaan nettiin. Toivokaamme kädet ja käet ristissä, että kesä- tai viimeistään heinäkuusta lähtien soitto taas raikaa, ja iloiset ihmiset tapaavat toisiaan tanssin merkeissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Tanssilavojen Suomi, tanssilavat, lavakulttuuri, lavatanssit

Kirjallisuus kuvasi omaa aikaansa myös vuonna 1918

Perjantai 23.4.2021 klo 7:42

Kaivoin hiljattain kirjahyllystä esille Ilmari Kiannon tuotantoa syksyltä 1918. Suomessa oli juuri saatettu päätökseen verinen kansalaissota. Tuhannet miehet ja naiset viruivat vielä vankileireillä. Nälkä, puute ja kurjuus ei ollut vierasta katajaiselle kansalle. Joissain piireissä haaveiltiin Suur-Suomesta, itärajan saamisesta Vienanmerelle ja Ääniselle.

Kirjallisuus kuvaa aina omaa aikaansa, vaikka se olisi fiktiotakin. Tässä Kiannon teoksessa ei ole lainasanoja englannista, eikä siinä pohdita toiseuden olemusta saati harrasteta kerronnassa autofiktiota. Kaikki, mitä kertoja esittää on totta ja ne "toiset" ovat väärässä.

Mutta voi pojat, mitä koskenlasku- ja nousukuvauksia kirjassa on itärajan kahta puolta! Yhteiskunnallisuutta riittää. Itänaapurin ryssittelyssä ei suuresti kursailla, ja nykyinen sosiaalisen median vihapuhe tuntuu tämän lukemisen jälkeen miedolta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmari Kianto, Suomi suureksi, Viena vapaaksi, 1918, Martti Linna, Kirjan ja ruusun päivä, kirjallisuus

Ihmisen askeleilla on tapana tehdä polkuja

Perjantai 9.4.2021 klo 7:55

Varmasti moni on huomannut retkillään ja kävelylenkeillään saman kuin minä. On helppoa päätyä lähtemään sille samalle tutulle reitille, jolle on lähtenyt niin usein ennenkin. Sille, jonka varrella avautuvat näkymät tuntee. Polun kivetkin tuntee jo niin hyvin että niitä osaa väistää katsomatta, ja muistaa minkä mutkan takana se kyy viime kesänä makoili.

Varsinkin tällaisena aikana jota nyt elämme, kannattaa askeleensa suunnata välillä eri tavalla. Ei siihen mitään kaukomatkoja tarvita – riittää, kun puikahtaa pois siltä tutulta reitiltään. Kurkkaa vaikka sen sillan alle, jonka ylitse on jo niin monta kertaa kävellyt.

Jos ei muuta, niin ainakin huomaa sen että on sitä eletty ennenkin. On rakennettu huomista varten, luotettu siihen että se ensi kesä on jo normaali. Tai ainakin epänormaali, mutta tulollaan kuitenkin.

Hyvää Mikael Agricolan päivää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: askeleet, polut, korona-aika, Salmenvirran silta, Mikael Agricola, Martti Linna

Sepelkyyhky, ja muut kevään aikaiset linnut ovat täällä

Tiistai 30.3.2021 klo 17:04

Kaltaiselleni kevätihmiselle on alkamassa vuoden paras aika. Monet muuttolinnut ovat jo saapuneet lämmenneiden ilmojen houkuttelemana Suomeen, ja paljon lisää on tulossa. Muutaman viikon sisällä alkavat jo ensimmäiset kukat sulostuttaa talojen seinustoja, ja näsiäkin kukkinee lenkkipolkuni varrella.

Eilen näin ensimmäisen töyhtöhyypän. Tänään kuvasin oheisen sepelkyyhkyn. Kuulin myös punarinnan ja niittykirvisen laulavan.

Ei yksinkertaisen ihmisen pieniin iloihin paljon tarvita. Ei varsinkaan tällaisina kummallisina aikoina, joita nyt elämme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muuttolinnut, sepelkyyhky, punarinta, niittykirvinen, lintubongaus, Martti Linna

Suomesta kannattaa viedä vain korkean jalostusarvon kirjallisuutta

Maanantai 15.3.2021 klo 8:23

Puusta keitettävää selluloosaa pilkataan julkisuudessa usein matalan jalostusarvon bulkkituotteeksi. Useinkin pilkkaa perustellaan sillä, että kiinalaiset pyyhkivät takapuolensa suomalaisilla, jopa satavuotiailla puukuiduilla. Korkean jalostusarvon määritelmää harvoin avataan. Täyttääkö suomalainen kirjallisuusvienti sen kriteereitä?

Jotta puusta voidaan tehdä jotakin käyttökelpoista, se on useimmiten joko halkaistava sahalla tai keitettävä, jotta sen monet arvokkaat raaka-aineet saadaan käyttöön. Suomalaisen puun sisältämästä selluloosasta tehdään Kiinassa paitsi vessapaperia, myös muun muassa viskoosikangasta. Luemme lehtemme sellusta tehdyltä paperilta, syömme sitä jäätelössä ja harjaamme sillä hammastahnassa hampaitamme.

Metsä Group rakentaa loppuvuoteen 2023 mennessä Kemiin suuren tuotantolaitoksen, jonka päätuote on selluloosa. Vuositasolla sen lasketaan tuottavan vientituloja puoli miljardia euroa. Sen tuotteiden tekemiseen tarvittavan puuraaka-aineen arvo, ja suomalaisen työn ostopanos on samoin puoli miljardia euroa. Tämän, yhteensä noin miljardin euron liikevaihdon tekemiseen tarvitaan koko arvoketjussa n. 2 500 ihmisen työpanos (lähde: Metsä Groupin Viesti 1/2021). Kutakin Pekkaa ja Pirkkoa päälle se tekee siis n. 400 000 euroa.

Hyvä tuote lienee alasta riippumatta sellainen, jonka asiakas on valmis ostamaan mahdollisimman korkealla hinnalla. Eli kiinaksi käännettynä: voisiko sellusta kehittää sellaisen ”korkean jalostusarvon” tuotteen, jolla kiinalainen haluaisi hoitaa intiimihygieniansa nykyisen vessapaperin sijaan paljon kalliimmalla?

Paperille painetut kirjat ovat yksi osa selluloosan arvoketjua. Täällä ensimmäiset käsikirjoitusluonnokset, ja ensimmäiset painokset siirretään useimmiten kirjailijan päästä paperille. Suomalaisista kirjoista myydään ulkomaille käännösoikeuksia, ei fyysisiä kirjoja. Kirjat toki saatetaan sielläkin painaa suomalaisista metsistä peräisin olevalle selluloosalle.

Olisikohan noiden kirjoina ulkomaille myytävien sanojen jalostusarvoa mahdollista nostaa, vai myymmekö niissäkin bulkkia? Onko kirjan jalostusarvo korkeampi tietokirjana, vaiko jonakin kaunokirjallisena teoksena? Myymmekö dekkareita liian halvalla ja liukuhihnalta? Saavatko niitä meitäkin enemmän maailmalle syytävät ruotsalaiset omistaan suuremman arvonlisäyksen – ehkä jopa suuremman, kuin 400 000 euroa vuodessa per tuotantoketjuun osallistuva henkilö?

Olen tainnut itsekin syyllistyä matalan jalostusarvon kirjavientiin. Otsikkokuva on Lyonin Quais du Polar -kirjafestivaaleilta, joilla olin esiintymässä maaliskuussa 2019. Sinä vuonna, ja kaikkina muinakin vuosina verotuspäätökseni on kertonut aika lailla pienemmistä arvonlisäyksistä, kuin tuo edellä mainittu summa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjallisuusvienti, kirjavienti, biotuotetehdas, Metsä Group, jalostusarvo, Martti Linna, Quais du Polar

Suomen metsien historia on myös nälän historiaa

Perjantai 26.2.2021 klo 8:47

Lumikenkäilin viime viikonloppuna katsomassa suota, jolle istutin 1970-luvun puolivälissä isäni kanssa kuusentaimia tiheän hieskoivuvitelikön alle. Suo oli ojitettu muutamaa vuotta aikaisemmin. Suuri osa koivuista oli vesasyntyisinä jo lahoja, mutta ne tarjosivat silti hallanaroille kuusentaimille suojaa niiden ensimmäiset vuodet. Istutusaika oli kevättä. Muistan, kuinka taimisäkit painoivat alle kymmenvuotiaan kapeita harteita.

Tuolloin ei tässä maassa juurikaan tiedetty puhua lapsityövoiman käytöstä. Nyt, retkeni aikana suota peitti paksu ja upottava vitivalkoinen lumi. Oli raskasta, mutta samalla nautinnollista liikkua hiljaisessa metsässä.

Kohta 50-vuotiaat kuuset ovat kasvaneet hyvin. Laskin, että puuston vuosittainen kasvu on nyt toistakymmentä kuutiota uutta puuta hehtaarille. Se tarkoittaa suurin piirtein saman verran kasvuun sidottua hiiltä tonneina. Muutaman vuoden perästä on viimeisen harvennushakkuun aika. Parhaat yksilöt, ehkä 400 – 500 runkoa hehtaarilla jäävät kasvattamaan vielä itseensä lisää vuosilustoja.

Aikanaan – sitten, kun minua ei enää täällä ole – joku kenties hakkauttaa ne pois. Niistä tehdään sahatavaraa talojen seiniin, lattioihin ja muihin tarpeellisiin rakennuskohteisiin. Sahausjätteestä, kuoresta ja latvaosista tulee selluloosaa, lämpöä ja muuta tarpeellista.

70-luvun lahoista koivuista ei ole enää montakaan pystyssä. Kuusikon aukkopaikkoihin on sinne tänne syntynyt joitakin sorjia koivuja myöhemmin luonnostaan. Haluan, että tulevassa harvennushakkuussa ne jätetään pystyyn, tuleviksi siementäjiksi ja lahopuiksi sellaisia tarvitseville linnuille ja muille eläjille. Suon laiteilla on tiheitä harmaaleppäpuskia, ne saavat jäädä koskematta.

Harvennusta suunnitellessa on jo mietittävä, miten suolle saadaan aikanaan aikaan uusi taimikko. Toisen kuusisukupolven kasvattaminen samalla alalla arveluttaa sienitautivaaran vuoksi. Lehtipuusto olisi hyvä, mutta sitä ei tahdo oikein kasvaa valoa vievän kuusikon alle.

Suomalaista metsänhoitoa arvostellaan näinä päivinä ankarasti. Monesti hyvästä syystä, sillä luonnon kanssa toimiessaan erehtyväinen ihminen tekee myös virheitä. Monesti arvostelu perustuu kuitenkin hyvin kapeaan katsantoon. Maamme kaikki metsät eivät voi olla enää luonnontilaisia – mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan.

Metsissä näkyy myös meitä edeltäneiden ihmisten elämä ja nälkä. Metsiä on kaadettu rasiin ja kaskettu satoja vuosia nauriin ja viljan kasvattamiseksi omalle perheelle. Huonoimpia puita – niitä pystyyn kuivaneita ja lahoja – on kerätty polttopuiksi kylmien talvien varalle. Tervaa on poltettu kituliaan elannon tarpeiksi. Viime sotien jälkeen Suomi asutti maaseudun pienille kylmille tiloille satoja tuhansia evakoita ja rintamamiehiä. Sotakorvaukset ja teknologiateollisuuden tuotekehitys maksettiin hyvin pitkälle ulkomaille viedyllä paperilla ja sahatavaralla.

Metsissä ja niiden luonnontilaisuudessa näkyy paitsi nälkä, myös meitä edeltäneiden ihmisten elämänusko. Ei liene sattumaa, että tämänkin 1970-luvulla istuttamamme suolämpäreen kutsumanimi on aina ollut Niittyraivio.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsänhoito, puunistus, evakot, metsä, tervanpoltto, suometsäMartti Linna

On muistettava, että diktaattoritkin kuuluvat vähemmistöihin

Lauantai 13.2.2021 klo 10:41

Nykyisin julkisuudessa puolustetaan erilaisten vähemmistöjen oikeuksia. Vähemmistöjä tuntuu riittävän kaikilla elämänaloilla puolustettaviksi sen toisen ryhmän, ”enemmistön” edessä. Aina ei ole selvää, millä perusteella jokin vähemmistö on enemmän puolustettavan arvoinen kuin jokin toinen.

Asiaa miettiessäni olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että jokainen meistä kuuluu elämässään johonkin vähemmistöön. Olen esimerkiksi itse yli 50-vuotiaana miehenä numeroiden perusteella selkeästi vähemmistössä suhteessa kaikkien muunikäisten suomalaisten määrään. Kirjoitan myös kirjoja, mitä kovin moni suomalainen ei tee työkseen.

Niin, ja pidän monen jo historian suureen romukoppaan tuomitsemista lavatansseista, jotka ovat nyt viranomaismääräysten takia pitkällä tauolla. Riittävätkö nämä tekijät tekemään minusta puolustamisen arvoisen vähemmistön edustajan? Jos riittävät, niin mikä tai kuka on oikea taho puolustamaan minua – itseni lisäksi, ja ketä vastaan?

Vähemmistön käsitteeseen tuntuu monesti liittyvän kuva tai tunne huonommuudesta. Joko vähemmistö itse, sen puolustajat tai sitä vainoava enemmistö pitää (tai sen ajatellaan pitävän) vähemmistöä jollakin tavalla huonompana kuin suurta enemmistöä. Enemmistöä, jolla juuri tämän vähemmistökriteerin suhteen asiat ovat paremmalla tolalla kuin vähemmistöllä.

Jos hyväksymme lähtökohdaksi oletuksen, että jokainen meistä on jollakin elämänsä saralla osa vähemmistöä on syytä kysyä, millä perusteella jotkin vähemmistöt saavat äänensä ja hätänsä kuuluville ja jotkin toiset eivät? Onko se kiinni siitä, mihin vähemmistöön kuuluu eniten äänekkäitä kansalaisia? Vaiko siitä, kenen hallussa ovat ne kovinta ääntä pitävät äänitorvet?

Todellinen tai oletettu vähemmistöön kuuluminen, lisättynä siihen ympätyllä huonommuuden tunteella on pirullisen vaarallinen asia. Moni kumouksellinen liike, terroristinen teko tahi muu vaarattomampi järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle luisuminen on lähtenyt liikkeelle juuri tuosta yhdistelmästä.

Ehkä on siis hyvä, että vähemmistöt saavat kaipaamaansa näkyvyyttä. Asioille voidaan tehdä jotakin, ennen kuin ne kärjistyvät. Silti on varottava antamasta vähemmistöille liikaa valtaa. Suuri enemmistö on kuitenkin se, joka pitää yhteiskuntien rakenteita pystyssä. On myös muistettava, että kaiken maailman diktaattoritkin ovat häntyreineen jonkinasteisia vähemmistöjä tässä maailmassa.

Ja se jos mikä on hyvä asia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: enemmistö, vähemmistö, vähemmistöt, demokratia, diktatuuri, Martti Linna

Ammattina kirjailija - mitä se on?

Maanantai 1.2.2021 klo 8:12

Aika ajoin jokaisen jotakin työkseen tekevän tai harrastavan on hyvä pysähtyä pohtimaan syitä tekemiselleen. Oivan avun sellaiseen pohdintaan tarjoaa jonkun muun tekemä kysymyspatteri. Minulle sellaisen tarjosi viimeksi haastattelu Ammattina kirjailija -juttusarjaan.

Suomen Kirjailijaliiton sivuilta löytyvässä juttusarjassa hyvinkin erilaiset, erilaisista lähtökohdista tekstejään paperille loihtivat kirjailijat saavat miettiä syitä sille miksi he kirjoittavat, mitä he kirjoittavat ja millä lailla he sen tekevät. Jos vastausten työstämisen ottaa tosissaan, voivat kysymykset tarjota hyvinkin suuria ahaa-elämyksiä niihin vastaavalle.

Haastattelujen hännille koostettu Lisätietoa kirjailijan ammatista -tietopaketti on peräti hyödyllinen luettava jokaisella kirjoittamista jo ammatikseen harjoittavalle, tai sille tielle lähtemistä suunnittelevalle. Ei liene sellaista työtä, joka ei jossakin välissä kyrsi harjoittajaansa.

Kyrsiminen on lähtökohtaisesti hyvä asia. Niissä kohdissa elämäänsä joutuu tietotekniikan termein ilmaistuna puhdistamaan tulostuspäänsä, ja printtaamaan ilmoille jonkin sortin testin sen varmistamiseksi, onko laitteisto edelleen kunnossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ammattina kirjailija, Martti Linna, Kirjailijan ammatti, Kirjailijan työ, kirjailijan identitetti, kirjailija

Faktoja, faktantarkastuksia ja niiden tulkintoja - Puhuiko Groucho Marx totta todellisudesta?

Sunnuntai 10.1.2021 klo 10:12

Uskon, että saamme vielä pitkään seurata Donald Trumpia koskevaa uutisvirtaa eri medioista. Hän on kaikessa ristiriitaisuudessaan aivan liian herkullinen hahmo hukattavaksi verkkokalvoiltamme.

Jos Make America Great Again -Donaldia on jostakin kiittäminen, niin yksi syistä voisi olla faktantarkastus-sanan pesiytyminen median paperille painetuille, ja netin sähköisille palstoille. Tiedättehän nämä jutut, joissa toimittaja/toimittajat yrittävät analysoida eri lähteitä käyttäen, puhuiko poliitikko tai joku muu henkilö totta.

Ainakin se noista faktantarkastusjutuista selviää, kuinka limainen liero totuus lopulta onkaan. Tarvitaan aina pohjatietoja, jotta jokin asia voidaan julistaa totuudeksi. Ja noiden pohjatietojen kaiveleminen taas herättää epäilyksen, ovatko niidenkään perusteet ja lähteet tarpeeksi pitäviä ja luotettavia. Kun faktantarkastusjuttu julkaistaan, se saa sekin parhaimmillaan/pahimmillaan aikaan erilaista keskustelua puolesta ja vastaan siitä, mikä lopulta on totuus.

Monenlaisia mietteitä totuudesta ja sen tarkastamisen vaikeudesta herätti esimerkiksi tämä Ylen tekemä faktantarkastusjuttu David Attenborough'n uudesta ja kehutusta Elämä planeetallamme -luontodokumentista. Oikeastaan herkullisinta osaa koko verkossa julkaistussa jutussa on sen kommenttiosio.

Ymmärrän hyvin, miksi filosofit eivät näytä olevan erityisemmin kiinnostuneita täydellisen totuuden löytämisestä. Ehkä he ovat - koomikko Groucho Marxin lailla - todenneet tehtävän vähemmän mielenkiintoiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Groucho Marx, Donald Trump, David Attenborough, fakta, faktantarkastus, totuus, Elämä planeetallamme, Martti Linna

Kahden tietokirjan ja monen muutoksen kirjallisuusvuosi 2020

Torstai 24.12.2020 klo 8:24

Kirjallisuusvuosi 2020 tulee jäämään historiaan muutaman päivän päästä. Vain ajalla on riittävästi ammattitaitoa näyttää, millä tänä vuonna julkaistuista kirjoista on riittävästi siipiä elää tarinaansa myös tulevina vuosina lukijoiden mielissä.

Kahdesta asiasta koronavuosi tulee jäämään kirjaihmisten mieleen. Äänikirja näyttää lyöneen itsensä läpi yhtenä kirjallisuuden julkaisumuotona. Se, kuinka pysyvää muutos on, jää nähtäväksi. Useampikin kirjailija on julkisuudessa kiinnittänyt huomiota siihen, että tarina ei välttämättä toimi äänikirjana samalla tavalla kuin painettuna kirjana. Monikerroksinen juonenkulku vaatii usein paluuta jo luettuun. Syntyykö maahan erillinen, tarinoiltaan yksinkertaisia äänikirjoja kirjoittavien kirjailijoiden joukko? Jää nähtäväksi.

Toinen muutos on kustannustoiminnan keskittyminen yhä suurempiin konserneihin. Karisto, Docendo, Atena, Minerva... Hyviä pieniä kustantamoja siirtyy kiihtyvään tahtiin WSOY:n tai Otavan leiriin, osin varmasti äänikirjatuotantoon liittyvien pelkojen vuoksi. Toivotaan, ettei tämä keskittyminen vie suomalaiselta kirjalta yhtä sen suurimmista rikkauksista, moniäänisyyttä.

Kirjailijoille muutokset ovat toki aina sekä uhkia että mahdollisuuksia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kirjailija on jäämässä äänikirjamarkkinoilla tuottojen jaossa mopen osille, eikä saa hänelle työstään kuuluvaa korvausta. Toivottavasti tämä digitaaliseen alustatalouteen muillakin elämänaloilla kuuluva alkutuottajan päänvaiva saadaan korjattua.

Itselleni vuosi 2020 oli kahden mieluisan ja musiikkipitoisen tietokirjan julkaisuvuosi. Tanssilavojen Suomi (Karisto) kertoo rikkaasta suomalaisesta tanssilavahistoriasta yli sadan vuoden ajalta. Hamina Tattoo (Haminan kaupunki) taas yhden maailman suurimman sotilasmusiikkifestivaalin 30-vuotisesta taipaleesta. Kiitos lukuisille yhteistyökumppaneille molemmista!

Noille kahdelle kirjalle löytyy valitettavasti muutakin yhteistä kuin musiikki. Suomen tanssilavat pysyivät tänä vuonna suurelta osin kiinni. Hamina Tattoota ei tänä vuonna järjestetty. Älköön sitä laskettako näiden kirjojen syiksi...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirjallisuusvuosi 2020, Hamina Tattoo, Martti Linna, Tanssilavojen Suomi, äänikirja, kustantajat, kirjailijan työ

Kurt Vonnegutin hyvät teesit jokaiselle kirjoittajalle

Maanantai 7.12.2020 klo 13:15

Aika ajoin jokainen työkseen kirjoittava miettii, mitä ihmettä hän on oikein tekemässä. Varsinkaan proosan kirjoittamisessa ei ole olemassa valmiita askelmerkkejä työn päätökseen saattamiseksi. Se lopputulos - romaani, novelli tai mikä muu tuotos tahansa - on jotakin, josta on olemassa etukäteen vain jonkinlainen mielikuva. Yleensä toteutunut lopputulos yllättää tekijänsäkin.

Noina lukuisina epäuskon hetkinä kannattaa muistaa, että ovat tämän samaisen työsarkansa äärellä tuskailleet monet muutkin kirjoittajat ennen minua. Maailma on pullollaan heidän ylös kirjaamiaan ajatuksia kirjoittamisesta.

Löysin ja vapaasti suomensin oheiset Kurt Vonnegutin ajatukset kirjoittamisesta. Noissa voi hyvinkin olla jotakin - kirjoittihan Vonnegut muun muassa sellaisen hienon romaanin kuin Teurastamo 5.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirjoittaminen, kirjoittajan työ, Martti Linna, Kurt Vonnegut, Teurastaja 5

Alustatalous iskee suoraan suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuuteen

Perjantai 23.10.2020 klo 7:49

Sain tarjouksen erään jokin vuosi sitten painettuna kirjana ilmestyneen teokseni julkaisemisesta myös äänikirjana. Koronapandemian myötä äänikirjojen menekki on lähtenyt selvään kasvuun: ihmiset näkyvät "lukevan" niitä lenkkeillessään, tiskatessaan, jopa ajaessaan autoa.

Äänikirjan tuottaminen on kustantamolle kohtuullisen iso rahallinen satsaus. Silti pysähdyin lukiessani tarjouksesta riviä, jolla kerrottiin kustakin äänikirjan kuuntelemiskerrasta minulle kuuluva korvaus. Euroiksi muutettuna se olisi ollut noin kahdeksasosa painetusta kirjasta saamastani korvauksesta.

Me kirjailijat emme - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - juuri kieriskele varoissamme painettujen kirjojen tuotoillakaan: Kirjailijaliiton muutama vuosi sitten tekemän tutkimuksen mukaan kirjailijan keskimääräinen vuotuinen tekijänoikeustuotto oli noin 2000 euroa vuodessa.

Digitalisaation myötä yleistyvä, mm. Uber-takseista ja ruokaläheteistä tuttu alustatalous rynnistää ääni- ja e-kirjojen myötä voimalla myös kirjallisuuteen. Yhteistä alustataloudelle on, että varsinaisen työn tekijän saamat korvaukset pienevät kaikista eniten. Kun näet seuraavan mainoksen kymmenestä ilmaiseksi luettavasta äänikirjasta, mieti mitä se tarkoittaa kirjallisuuden, lukutaidon, teatterin, elokuvien jne. tulevaisuudelle.

Tässä Lukukeskuksen Ilmi Villacísin selkeäsanainen kolumni aiheesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alustatalous, kirjallisuus, äänikirja, kirjailijan työ, Martti Linna, Ilmi Villacís, Reilun taiteen manifesti

Oli suuri kunnia toimia Dekkaripäivien kirjoituskilpailun päätuomarina

Maanantai 12.10.2020 klo 8:45

Viime lauantaina julkaistiin Kouvolan perinteikkäiden Dekkaripäivien kirjoituskilpailun tulokset. Valitsin päätuomarina voittajat yleisessä ja nuorten sarjassa. Sain luettavaksi 35 erilaista novellia - eikä valinta ollut helppo!

Vallitsevan koronapandemian takia tulokset julkaistiin tänä vuonna nettiin striimattuina. Linkin siihen löydät täältä.

Lämmin kiitos mielenkiintoisesta ja opettavasta kokemuksesta Dekkaripäiville ja kaikille kirjoittajille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Kouvolan Dekkaripäivät, kirjoituskilpailut, päätuomari

Vanhemmat kirjoitukset »