Tavataan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27. lokakuuta

Perjantai 4.10.2019 klo 7:25

Helsingin kirjamessut lähestyvät. Kerron sunnuntaina 27. lokakuuta kello 11.30-12.00 messuhallin Punavuori-lavalla Sudenmaa-rikosromaanisarjastani, ja varsinkin sen viime keväänä ilmestyneestä Impivaara-teoksesta. Minua haastattelee toimittaja Maija Kajanto.

Kello 12.40-13.00 olen paikalla Suomen dekkariseuran osastolla.

Jos liikut sunnuntaina messuilla, niin tervetuloa kuulolle ja juttelemaan! Linkki kirjamessujen ao. tapahtumaesittelyyn löytyy täältä.

Entäs, jos et koskaan näkisi taivaan värejä?

Keskiviikko 11.9.2019 klo 8:28

Tanssilavakulttuuri on niin suomalaista, että

Tiistai 20.8.2019 klo 7:11

Aleksei Osipovin tarina vs. kirjani päähenkilön tarina: monien sattumien summa

Sunnuntai 4.8.2019 klo 18:57

Etelä-Savossa näkyy ilmestyneen viime vuoden tammikuussa Anna-Mari Haimin taitavasti kirjoittama artikkeli Aleksei Osipovista, punaisten Savon rintaman viimeisestä ylipäälliköstä keväällä 1918. Osipovin tarinaan pohjautuu myös vuonna 2015 ilmestynyt romanini Kaksi hautaa saarella (Karisto).

Joskus kirjoittaja osuu sellaiseen historialliseen tarinaan tai henkilöön, josta on vain pakko kirjoittaa jotakin. Minulle Aleksei oli sellainen, ristiriitainen mutta kiehtova ihminen. Venäläisen sotamiehen poika Voikkaalta, joka ei puhunut juuri lainkaan venäjää joutuessaan keisarikunnan armeijaan rekryytiksi. Mies jolla oli ilmeisiä sotilaallisia kykyjä - mutta myös tulinen luonne, joka ei sietänyt auktoriteetteja.

Aleksei Osipov on ilmeisesti haudattuna Haminan edustalla sijaitsevaan pieneen saareen yhdessä morsiamensa Maijan kanssa. Elin hänen kanssaan parisen vuotta kirjailijan yhteiselämää.

Rauha hänen tomulleen. Ainakin minä sain hänen monessa kohtaa raskaasta elämäntaipaleesta jotakin itselleni. Toivottavasti myös romaanini lukijat.

Vieraat tekohampaat rintataskussa, ja muita sattumuksia lavatansseista

Tiistai 25.6.2019 klo 6:37

Radio Suomen toimittaja Kiira Ikävalko haastatteli minua tanssilavakirjani tiimoilta eilen kotkalaisen Tampsan tanssilavan luona. Haastattelu on kuultavissa Yle Areenassa täällä.

Taitava toimittaja sai lyhyeen lähetykseen mahtumaan kaikenlaista laajasta aiheesta. Hän sanoi käyneensä kerran elämässään lavatansseissa, eikä kukaan hakenut tanssimaan.

Harmittaa se, kuinka monelle ensikertalaiselle tuo kerta voi tuosta samasta syystä jäädä myös viimeiseksi. Tutustumismatka hienoon, sosiaaliseen ja perinteikkääseen liikuntamuotoon jää kokematta.

Sama koskee muuten kaikkia harrastusmuotoja. Sen ekan kokemuksen pitäisi olla kiva. Siinäpä haastetta kaikille tämän liian vähän liikkuvan maamme tuhansille liikuttaville seuroille ja yhdistyksille!

Olen kiinnostunut tanssilavamuistoistasi

Perjantai 14.6.2019 klo 14:29

Suomalainen tanssilavakulttuuri on vanhempaa perua kuin itsenäinen Suomi. Tanssilavoillamme on iloittu, surtu ja tanssittu vastakkaisen sukupuolen edustajien – eli tulevien puolisoiden, lastemme äitien ja isien – kanssa kaikilla vuosikymmenillä.

Itsekin lavatansseja harrastavana kirjoitan parhaillaan tietokirjaa rikkaasta suomalaisesta tanssilavakulttuurista. Kustannusyhtiö Karisto julkaisee teoksen keväällä 2020.

Tartu sinäkin kynään! Kaikenlaiset muistot ja muistelukset vielä toimivilta ja jo sammuneilta tanssilavoilta ovat arvokkaita. Millainen on kaunein tanssireissumuistosi, ja miltä lavalta? Kuka lauloi lavalla juuri silloin, kun tapasit Sen viejän tai vietävän? Millaista oli olla talkootöissä tanssilavalla kesäisenä iltana? Kuka artisti sykähdytti, milloin ja miksi? Mitä muuta on jäänyt mieleesi tanssivuosiesi varrelta?

Muistojasi voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen martti.linna@luukku.com tai postitse Martti Linna, Harjulankuja 19 49510 Husula. Kerättävää aineistoa käytetään luvallasi teoksen taustamateriaalina.

Karisto arpoo kaikkien muistojaan lähettäneiden kesken kymmenen kappaletta tulevaa tanssikirjaa. Kannattaa siis vastata!

Palautetta Impivaarasta - sellainen lämmittää aina mieltä

Tiistai 7.5.2019 klo 7:51

Sain meiliini palautetta tämän kevään Reijo Sudenmaa -rikosromaanistani. Lukija kertoi pitäneensä kirjasta ja varsinkin sen eräästä kohtauksesta. Hänen mielestään olin kuvannut tuon hänellekin tutun miljöön juuri sellaisena kuin se oikeasti on.

Lukijan palaute on aina hyvää, vaikka kiitoksia ja kehuja ei tulisikaan. Hienointa on, jos lukija on löytänyt tekstistäni jotakin sellaista, johon hän itse pystyy samaistumaan, tai jota hän on itsekin miettinyt ehkä eri näkökulmasta.

Moni himolukija - kuten tämänkin palautteen antaja - lukee paljon. Silloin syntyy parhaimmillaan niin kutsuttu helikopteri-ilmiö: laajasta tarinoiden massasta alkaa erottua sellaisia juohtumia ja aiheita, joilla on oikeasti merkitystä pelkän viihteen tai ajankulun sijaan. Siksi yritän kuunnella tällaisia lukijoita aina herkällä korvalla.

Impivaara on minulle jo kolmastoista romaani. Kovaakin kritiikkiä on matkalle mahtunut, kaikkea en ole edes ymmärtänyt, vaikka olen yrittänyt. Se taitaa olla jokaisen yksinään eteenpäin puskevan ihmisen osa ihan yrittämisen alasta riippumatta. Silti pitää - ja on syytä - jatkaa. Jos itsestä siltä tuntuu.

Joskus vaatimattoman kirjoittajan urani alkuaikoina saksin jostakin lehdestä irti Kari Hotakaisen kaksitoista ohjetta aloittelevalle kirjailijalle. Muistinvaraisesti lainaten yksi niistä taisi kuulua jotenkin näin: Älä luovuta, ennen kuin kustantamosta sanotaan sinulle suoraan että sinusta ei ole mihinkään. Hyvästi.

Ihan hyvä ohje edelleen.

Kirjailijavierailuja, lukuvinkkejä ja lukuvaareja - Kansallinen Lukuviikko tulee tarpeeseen

Tiistai 23.4.2019 klo 9:03

Tällä viikolla vietetään kansallista Lukuviikkoa. Viikon aikana tapahtuu eri puolilla valtakuntaa monenlaista niin kirjastoissa, kouluissa kuin monissa muissakin paikoissa. Minäkin käyn kertomassa kahdella ala-asteella siitä, mitä on olla työkseen kirjailija. Viikosta löytyy enemmän tietoa Lukukeskuksen tiedotteesta.

Se, että jokainen saisi oppia lukemaan, ei ole itsestään selvää. Yli 70 miljoonaa eurooppalaista on vailla tätä tärkeää taitoa, ja joka viidennellä yli 15-vuotiaalla eurooppalaisella on vaikeuksia lukemisen kanssa. Onnittelut sinulle, joka tämän tärkeän taidon osaat! Sen tarve ei häivy mihinkään edes tietoteknologian ja tekoälyn kehittymisen myötä - melkein tekisi mieli sanoa, että päin vastoin.

Kielellä on tapana kehittyä johonkin suuntaan. Me keksimme koko ajan lisää sanoja ja muuntelemme entisten merkityksiä. Tämän kevään uutuusromaanissani Impivaarassa leikittelin tietoisesti kauniilla suomen kielellämme. Siitä olen iloinen, että se on huomattu kirjan saamassa palautteessa. Siitä kirjoittaa muun muassa Kini tuoreessa Kirjavinkit -sivuston kritiikissään.

Hyvää Lukuviikkoa!

Kun kirjailija saa kiitosta romaaninsa päähenkilöstä...

Lauantai 6.4.2019 klo 7:49

"Martti Linnan lastenromaanin päähenkilö, yhdeksänvuotias Katri, on hurmaava tuttavuus. Hän on nykylastenkirjallisuudessa harvinainen asialleen omistautunut uhmamieli, jonka viiltävän tarkka havaintokyky ja itseironia tuovat mieleen ruotsalaisen Barbro Lindgrenin lastenkirjojen tytöt."

Näin kirjoittaa Rouva Huu kirjablogissaan 29.3.19 lastenromaanistani Isän luokse. Kirjailija kiittää ja kumartaa!

On vaikea kirjoittaa romaania ilman päähenkilöä tai -henkilöitä. Niin vaikea, etten ole koskaan edes yrittänyt. Ehkä pitäisi - jos kirjoittaja ei uskalla rikkoa erilaisia rajoja työssään, jää kädenjälki helposti vanhan toistamiseksi.

Ihan alussa päähenkilö elää enemmän tai vähemmän minun ajatuksillani. Mutta Katri kuuluu niihin vahvoihin tapauksiin, jotka hyvin pian ottavat ohjakset kirjailijan sormista itselleen ja alkavat tehdä tarinasta omansa näköistä. Muistan vieläkin hyvin, kuinka hämmästynyt olin naputeltuani Isän luokse -romaanin ensimmäiseen versioon viimeisen pisteen monta vuotta sitten. Ai tällainenko tästä tulikin?

Päähenkilö ei ole kirjoittajansa egon jatke. Ei ainakaan minulla ole koskaan ollut. Ei myöskään täysvartalokuva eikä karikatyyri kenestäkään elävästä ihmisestä. Siitäkin joskus kysytään.

Ei; kyllä hänen täytyy elää ihan itse.

Lyonin Quais du Polar -festivaali on aika iso juttu kirjailijalle

Maanantai 1.4.2019 klo 13:10

Näin se alkaa: lukunäyte Impivaara -romaanistani on luettavissa

Perjantai 1.3.2019 klo 12:16

Ne jotka kirjoista jotakin tietävät sanovat, että kansikuva ja takakannen esittelyteksti ovat tärkeitä lukijan mielenkiinnon herättämisessä. Kirjan tarinan aloituksen pitäisi olla vetävä, sen keskikohdan odotuksia lisäävä ja lopun kaikki mahdolliset langat yhteen sitova. Kun lukija painaa kirjan takakannen kiinni, hänellä pitäisi olla jonkinlainen mielikuva kirjasta, toivottavasti myös sen synnyttämiä omia ajatuksia.

Tuoreen Impivaara -rikosromaanini kustantaja on laittanut nettiin kaikelle kansalle luettavaksi teoksen ensimmäiset muutamat kappaleet. Lukunäyte löytyy täältä.

Se, että luettavaksi tarjotaan tarinan aloitus, ei liene mikään yllätys. Alussahan nuo (toivottavasti) tarinan myötä kehittyvät odotukset ja langoista syntyvät solmut pannaan alulle.

Ei lukunäytettä voi keskeltä eikä varsinkaan lopusta ottaa. Ei olisi enää mitään, mitä odottaa, ja ihan itse päässään kehittää.

Impivaara kaupoissa ja kirjastoissa 28. helmikuuta

Torstai 14.2.2019 klo 16:47

Hamina Tattoon 30-vuotisjuhlakirja työn alle

Perjantai 8.2.2019 klo 10:51

Keisareita ja kalastajia -teosta on vielä saatavilla

Torstai 31.1.2019 klo 15:59

Keväällä 2018 ilmestynyttä meritarinakokoelmaani itäiseltä Suomenlahdelta on vielä vähän jäljellä. Teos on ollut suosittu - siitä kiitos ja kumarrus teille kaikille lukijoille!

Kirjaa saa kätevimmin joko suoraan minulta, Hamina ja Kotkan Suomalaisista Kirjakaupoista, Merikeskus Vellamon museopuodista tai Klamilan Kylätupa Ronkulista.

Maaliskuussa matkani käy Quais du Polar -rikosfestivaaleille

Torstai 10.1.2019 klo 10:18

Sain kutsun maaliskuun lopulla Lyonin kaupungissa Ranskassa vietettäville Quais du Polar -festivaaleille. Lähden sinne kirjailijana, joten mieleni tekisi puhua jo vuodesta 2002 lähtien järjestetyistä rikoskirjallisuusfestivaaleista.

Todellisuudessa ohjelmassa näkyy olevan kaikenlaista muutakin fiktiiviseen rikollisuuteen liittyvää: elokuvia, televisiosarjoja, pyöreän pöydän keskusteluja, muun muassa. Alueen vankilat, koulut ja monet muutkin instanssit näkyvät olevan mukana ja festivaalin tapahtumapaikkoina.

Lähden tuonne mielelläni. Joka viides julkaistu romaani edustaa Ranskassa, yhdessä maailmankulttuurin suurvalloista rikoskirjallisuutta. Siellä sitä luetaan oikeasti yhteiskuntakuvauksena ja yhteiskunnallisten ongelmien käsittelijänä, ei pelkkänä viihteenä.

Noin olen itsekin rikoskirjallisuuden mielessäni asemoinut. Rikosromaani on kirjailijalle yksi hänen työkaluistaan, tavoista yrittää tehdä näkymätöntä näkyväksi.

Linkki festivaalin kotisivuille löytyy tästä.

Mitä vanha valokuva kertoisi sinusta?

Perjantai 4.1.2019 klo 7:33

Löysin kaapin päältä kuva-albumeita, joihin en ole koskenut pitkään aikaan. Erään albumin välissä oli mustavalkoinen kuva, joka on otettu minusta joskus puoli vuosisataa sitten.


Valokuva on tänä päivänä inflaation kärsinyt viestintäväline. Niitä räpsitään aina ja kaikkialla. Silti valokuvalla on etunsa viestin tuojana menneiltä ajoilta. Se kertoo havainnollisesti, millainen joskus olet ehkä ollut.

Vasta syntynyttä lasta on joskus kutsuttu tyhjäksi tauluksi. Eipä tuollaiseen kuvani nelivuotiaaseenkaan ole vielä paljon tahroja tarttunut. Sen jälkeen niitä on kyllä tullut. Kuvan ääressä on hyvä miettiä, että miten ja miksi kaikki on tähän saakka mennyt.

Vilkaiskaapa kaappinne päälle ja pysähtykää hetkeksi.

Rosamundaperunoita ja hyviä oivalluksia - Isän luokse -romaanini Lapsen maailman podcastissa

Tiistai 11.12.2018 klo 7:31

Sain kuulla, että viime vuonna julkaistua Isän luokse -lastenromaaniani käsiteltiin viime viikolla Lapsen maailman podcast -lähetyksessä yhdessä Jukka Parkkisen Korppi ja kumppanit -romaanin kanssa.

Tokihan riensin kuuntelemaan lähetyksen ja riemastuin! Kymmenvuotias Lassi, 11-vuotias Susanna sekä luontokirjailijana ja -toimittajana tunnetuksi tullut Kimmo Ohtonen käsittelivät kivasti Jukan ja minun kirjojen kautta ilmastonmuutosta, omaa luontosuhdettaan sekä lukemista ja sen hyödyllisyyttä yleensä.

Kirjoittaessaan kirjailija ei voi tietää, mitkä kohdat jäävät erityisesti lukijan mieleen kirjasta. Aika hassua, että kaikki nämä kolme lukijaa muistivat erityisen hyvin ne Rosamunda-perunat ja Operaatio Pottubileet. Lassi kertoi havahtuneensa miettimään sitä, voivatko jääkarhut oikeasti hukkua jos jäätiköt sulavat niiden alta.

Erityisen hienoa oli se, että ohjelman tekijät olivat kaivaneet esille tuon Jukan jo vuonna 1978 ilmestyneen kirjan. Liian paljon kuulee nykyisin puhuttavan, että uusi kirja kuolee jo kolmessa kuukaudessa.

Ehkä niin, jos puhutaan myytävästä esineestä nimeltä kirja. Todellisuudessa kirjat, nuo tarinoiden puolikkaat eivät kuole mihinkään kirjan vanhetessa. Kukin lukija tekee niistä vuorollaan täydellisiä, ihan ajasta riippumatta.

Lapsen maailman podcast ilmastonmuutoksesta on kuunneltavissa täältä.

Romaanin takakansi kertoo kaiken, tai sitten ei

Keskiviikko 21.11.2018 klo 14:10

Impivaaran, ensi keväänä ilmestyvän romaanini esittely näkyy olevan nyt teoksen kustantajan, eli Myllylahti Oy:n nettisivuilla. Sain vaikuttaa sekä kirjan kansikuvan että takakansitekstin suunnitteluun. Minun pitäisi olla siis tyytyväinen – mutta onkohan minulla oikeutta olla?

Sitä, millä perusteilla ihmiset valitsevat kirjansa ostettavaksi myyntihyllyltä (netistä tai kivijalkakaupasta) tai lainattavaksi kirjastosta on tutkittu paljonkin. Niissä tutkimuksissa, joita olen itse saanut käsiini ja luettavaksi, on painotettu sellaisia asioita kuin kirjoittajan tuttuus, lukukokemukset hänen aiemmasta tuotannostaan, kirjan nimi ja kansikuva sekä takakansitekstin puhuttelevuus.

Takakansiteksti on noista kiinnostuksen herättäjistä yleensä sijaluvulla kolme tai neljä. Itse uuvun helposti valintatilanteessa, jos näen kirjan takakannen olevan täynnä tiheään kirjoitettua ja pientä pränttiä. Se on se yli viisikymmentävuotiaan ikänäkö, joka tuntuu unohtuvan muutenkin monelta mainonnan suunnittelijalta…

Kirjoittajana toivon, että takakansitekstiin pystytään lataamaan pienoiskoossa koko se maailma, joka teoksen kansien väliin on ladattu. Tavan aktiivilukijana taas toivon, että teksti kertoo lyhyesti siitä, mistä kirja kertoo: eihän se kirja ole itsessään tärkeä, vaan se tarina joka siihen on luotu.

Eikä ole ollenkaan pahaksi, jos teksti on nautittavaa, iskevää, ehkä yllättävää ja joskus jopa humorististakin.

Syvän huokauksen paikka. Taidan tyytyä olemaan tyytyväinen Impivaaraani, ja jätän tulevat arvioinnit muille, helmikuun 2019 jälkeiseen aikaan.

Miksi meillä on paha olla omassa kehossamme?

Keskiviikko 7.11.2018 klo 15:05

Haastattelin jokin aika sitten tanssitaitelija Anna Koskelaa Etelä-Kymenlaaksossa ilmestyvään Kaupunkilehti Ankkuriin. Juttu ilmestyi lehdessä 31. lokakuuta.

Annan mielestä suuri osa ihmisten sosiaalisista vaikeuksista johtuu vaikeasta suhteesta omaan kehoomme. Se näkyy häpeän tunteina: myönteinen suhtautuminen omaan ja muiden kehoon, sekä seksuaalisuuteen ei ole meillä maan tapa. Jos ja kun kosketetaan toista ihmistä, se voi tuntua kömpelöltä, kosketetusta jopa väkivaltaiselta.

En tiedä, johdatteliko haastattelija tässä jotenkin haastateltavaa. Esikoisromaanissani Syysmarkkinat (Otava 2005) kirjoitin nimittäin eräässä kohtauksessa päähenkilölle tällaisia ajatuksia:

Öisin, kun oli hiljaista Rauno istui keittiössä, hämärässä, hörppi kahvia ja odotti aamun valkenevan. Hän nautti siitä että oli aikaa ajatella.

Ajatella sitä, miten ihminen vihasi omaa ruumistaan. Miten hän vihasi myös toista kaltaistaan, eikä huutanut apuun ihmistä silloin kun oli vaikeaa: ei, hän kutsui henkiolentoa, sielunvihollista tai jumalaa. Hädässä hänen mielensä kääntyi sellaisen puoleen, jolla ei ollut ihmisen hahmoa.

Rauno tajusi että koko kehityskaarensa ajan, alkuihmisestä lähtien hänen lajinsa oli yrittänyt tavoittaa aineettomuuden. Hellyys, rakkaus ja väkivalta olivat siirtyneet kosketuksesta kirjekyyhkyyn, halauksesta tekstiviestiin, kirveestä ohjukseen jonnekin näkymättömiin taivaankannelle.

Olla kaukana toisesta. Kehittyä.

Reilussa kymmenessä vuodessa nuo asiat eivät siis ole mihinkään muuttuneet. Käytämme alkoholia, huumeita ja lääkkeitä turruttaaksemme itsemme ja tunteemme. Keho saa maksaa lävistyksin, tatuointeina tai toistuvin kemiallisin käsittelyin siitä, että haluamme näyttää kauniimmilta ja komeammilta kuin omasta mielestämme olemme.

Jopa runsas herkuttelu makealla ja rasvaisella ruualla on tavallaan raiskaus, joka kohdistuu ihmisen omaan kehoon. Tiedämme, ettei siitä seuraa mitään hyvää. Liikumme liian vähän, vaikka tiedämme että ihmisen keho on luotu liikkuvaksi.

Ihmisen viha omaa kehoaan kohtaan taitaa olla totta. Ainakin se selittäisi monta asiaa.

Keisareita ja kalastajia -tarinakokoelmaa on vielä vähän jäljellä - uusi painos suunnitteilla

Tiistai 23.10.2018 klo 10:08

Viime keväänä ilmestynyt teokseni Keisareita ja kalastajia - Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta on kiinnostanut tuon hienon merialueen historiasta, luonnosta ja kulkijoista kiinnostuneita. Suuri kiitos siitä kuuluu tarinakokoelmani upean ulkoasun suunnitelleelle Nunnu Halmetojalle Riimuraamista. Kiitos hänelle, ja kirjan omaksi tai lahjaksi hankkineille.

Pääsen suunnittelemaan uuden painoksen teettämistä kirjasta - ja sen teen toki mielelläni. Keväällä painettuja teoksia on vielä jokunen saatavissa joko suoraan minulta, Haminan tai Kotkan Suomalaisista kirjakaupoista tai Klamilan Kylätupa Ronkulista.