Blogi | Martti Linnan kotisivut

Talvisotaa ja koronaa: kolme erilaista uhkaa

Perjantai 13.3.2020 klo 10:15

Ymmärtääkseni ihmistä ja yhteiskuntaa koskevat uhkakuvat jakautuvat kolmeen eri luokkaan. Ne ovat henkeen, terveyteen ja aineelliseen omaisuuteen kohdistuvat uhat.

Eilen torstaina Kiinasta liikkeelle lähteneen korona-viruksen aiheuttamat uhat viimeistään konkretisoituivat jokaiselle kansalaiselle. Valtiovalta katsoi olevansa pakotettu säätämään kansalaistensa jokapäiväiseen elämään kohdistuvia määräyksiä ja suosituksia ikävän viruksen taltuttamiseksi.

Tänään perjantaina muistelemme tasan 80 vuotta sitten päättynyttä talvisotaa. Tuota sotaa, jossa lähes 25 000 suomalaista menetti henkensä. Vastapuolella ihmishenkien menetykset olivat moninkertaiset.

Sekä talvisota että koronan uhka koskivat ja koskevat niin henkeä, terveyttä kuin omaisuuttakin. Täysimittaisessa sodassa ja virusperäisessä tartuntataudissa puhutaan kuitenkin aivan eri mittaluokan uhista. Ainakin mielestäni. Nykyaikainen, vauraaksi kehittynyt yhteiskunta kyllä kestää yhden koronan.

Kiitos siitä kehityksestä niille, jotka silloin 80 vuotta sitten kestivät niin siellä jossakin kuin kotiseudulla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, talvisota, talvisota 80 vuotta, uhkat, uhkakuvat, yhteiskunta, Martti Linna

Klapintekoa ja muita pieniä nautintoja

Sunnuntai 1.3.2020 klo 9:44

Kevään aurinkoinen päivä. Lenseä, melkein plussan puolella oleva lämpötila. Suorasyistä hyvää koivua. Terävä kirves ja sopivasti tyhjä oma mieli.

Enpä juuri tiedä sen parempaa oman mielentilansa nollaustapaa kuin polttopuiden tekeminen keväisellä puulaanilla. Kun ruumis tekee töitä, ajatuksetkin voivat rullata vapaasti. Ei ole kiire missään eikä mihinkään. Ei varsinkaan työn saamisessa valmiiksi.

Mitä enemmän ikävuosia kertyy, sen tärkeämmäksi tuntuvat käyvän aivan pienet asiat. Sellaiset kuin tuoreeltaan halottujen polttopuiden tuoksu. Tai näkymä, joka avautuu silmien eteen, kun pysähtyy päivän lenkillään huoahtamaan hetkeksi jonkin mäen päälle.

Toivottavasti elämän pieniä hyviä hetkiä sattuu mahdollisimman monen matkalle. Niitä suuria voi aina tavoitella, ja monenlaista elämystä meille yritetään tyrkyttää myös ulkopuolelta. Kun itse kokee ja tuntee, ei se voi ihan huonoa olla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvä hetki, tunnelma, klapinteko, Martti Linna, kevät

Tanssimusiikkikin muuttuu ajan myötä

Maanantai 24.2.2020 klo 8:21

Kävin lauantaina tanssimassa Haminan Wanhalla Työskillä. Kolmen miehen voimin musisoiva Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit tarjosi neljän setin verran oikein tanssittavaa ja rytmikästä musiikkia. Kiitokset siitä!

Tanssilavojen Suomi -tietokirjani työstämisen myötä olen kiinnittänyt tanssipaikoilla enemmän huomiota tanssimuusikoiden työskentelyyn kuin joskus aikaisemmin. Paljon on varmasti muuttunut niiden yli sadan vuoden aikana, kun meitä tanssikansaa on liikutettu sävelin tuhansilla ja taas tuhansilla tanssilattioilla.

Joskus 1900-luvun alussa tanssiyhtye kasattiin yleensä taitavan haitarinsoittajan ympärille. Ilmiö vielä yleistyi, kun entisten 2-rivisten haitarien lisäksi lähinnä italialaiset soittajat toivat tännekin 3- ja jopa 5-rivisiä soittopelejä. Siihen vierelle rumpali, viulusti tai ehkä jokin puhallin, niin johan lähti ääntä ja rytmiä riittävästi!

Myöhemmin, 20- ja 30-luvuilla ääneen pääsivät isot, yli 10-miehiset tanssiorkesterit. Niiden kulta-ajat alkoivat olla ohi joskus 50-luvulla, kun soittajakunnan ammattimaistuminen jatkui, eikä keikoilta irronnut noin isoille kokoonpanoille riittävästi palkkarahoja. Ja olihan noin ison kokoonpanon liikuttelukin sen aikaisella kuljetuskalustolla jo melkoinen suoritus.

Noiden vuosien jälkeen sähköiset soittimet ja muu kalusto on tullut esiintymisareenoille. Täytyy silti sanoa, että lauantaina minua sykähdyttivät eniten Teemun ja hänen poppoonsa tarjoamat viimeiset valssit. Rumpali kera yhden pienen rummun, basisti kera ison läskibassonsa sekä Teemu hanureineen irrottivat piuhat vehkeistään ja jalkautuivat tanssilattialle.

Valssi soi komeasti akustisena, niin kuin joskus kauan sitten. Historia ja yksinkertaisuus ovat asioita, joita musiikissakin kannattaa vaalia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Haminan Wanha Työski, Teemu Harjukari, Taivaanrannan maalarit, tanssimusiikki, tanssilavakulttuuri

Kaupungistuminen muuttaa mielemme kuvatkin

Perjantai 14.2.2020 klo 8:26

Kävin jututtamassa erästä kangaskauppiasta. Hän kertoi jotakin, jota en ole ennen tullut ajatelleeksi enkä huomanneeksi: sisustuskankaissa, eli esimerkiksi verhoissa ja koristetyynyjen kankaissa näkee yhä useammin ihmisen rakentamaa ympäristöä kuten rakennuksia, laivoja, majakoita ja katunäkymiä. Perinteisiä luontoaiheita kuten puita, kukkia ja eläimiä on kankaissa yhä vähemmän.

Veikko Huovinen Kainuusta (1927-2009) on ollut minulle aina läheinen ja tärkeä kirjailija. Hänen henkilöhahmoissaan ja luontokuvauksessaan on Pylkkäs-Konstasta lähtien sellaisia aineksia ja juurevuutta, jonka tunnistan. Huovinen ja minä olemme monen muun suomalaisen tavoin syntyjämme metsäläisiä.

Yhä useammalle nykyajan nuorelle ja keski-ikäiselle suomalaiselle se tutuin ja turvallisin kasvu- ja elinympäristö on ollut kaupunki. Se tarkoittaa myös sitä, että myös mielen kuvat ja mieleiset kuvat muuttuvat joksikin muuksi kuin meillä metsäluonnon keskellä kasvaneilla.

Sama hiljainen muutos koskenee myös puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Vertauskuvissa puron solina muuttuu liikenteen turvalliseksi taustahuminaksi. Lakan kukinnon kaunis valkoisuus korvautuu jollakin muulla mielen kuvalla silloin, kun puhuja tai kirjoittaja etsii vertauskuvan puhtaalle valkoisuudelle.

Minun on helppoa kuvitella silmieni eteen se näkymä, kun Huovinen kirjoittaa kauniisti kilpikaarnaisesta hongikosta, tai metsänrajan takaa nousevasta auringosta. Kaupunkilaislapselle se saattaa olla vaikeaa.

Kuvat muuttuvat, sekä kielessä että käytännössä. Luonnollista, mutta myös surullista toistemme ymmärtämisen kannalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Veikko Huovinen, Pylkkäs-Konsta, kaupungistuminen, luontokuvaus, mielikuvat, Martti Linna

Kokeile välillä vastavärejä elämäsi tarinassa

Tiistai 4.2.2020 klo 9:33

Kaikille avoimen tietoverkon, ihmeellisen Internetin piti syntyessään poistaa kaikki raja-aidat ihmisten välillä. Kun jokaisella meistä on käytössään sama tieto ja informaatio elämässään 24/7, tuntuisi luonnolliselta että ajatuskulkumme lähenevät toisiaan. Meidän pitäisi ymmärtää toistemme päätösten ja motiivien taustoja paremmin.

Toisin näkyy käyneen. Tutkimustietoa minulla ei väitteeni tueksi ole, mutta mutu-tuntumalla sanoisin kuppikuntaisuutta löytyvän vähintään yhtä paljon kuin niin sanottuina vanhoina hyvinä aikoina. Nörttimaailmassa ei vain puhuta kupeista, vaan kunkin omista kuplista.

Seuratessani eilen televisiosta Auschwitzin keskitysleirin henkilökunnan jäseniä vastaan 60-luvulla käydystä oikeudenkäynnistä kertovaa dokumenttia, muistin muutama vuosi sitten pitämälläni kirjoittajakurssilla jakamani tehtävän.

Annoin ensin kurssilaisten valita omasta elämästään sellaisen ihmisen tai asian, jota he inhosivat yli kaiken. Jokainen osanottaja löysi sellaisen inhokin - ja nopeasti. Sen jälkeen annoin heille tehtäväksi kirjoittaa kyseisestä inhokista realistisen (lue: negatiivisen) tarinan seuraavaksi kokoontumiskerraksi. Sain lukea mielenkiintoisia kuvauksia erinäisistä ihmisistä.

Sen jälkeen käänsin kirjoittajien mielet kohti vastavaloa: seuraavaksi kerraksi annoin heille tehtäväksi kirjoittaa kyseisestä inhokista positiivisen kuvauksen, lähtien inhokin omista lähtökohdista. Sanotaanhan, ettei kukaan meistä ole täällä mustavalkoinen persoona. Kaikista meistä löytyy jotakin hyvää.

Vaan kun ei löytynyt. Joillakin ryhmäni lahjakkaista kirjoittajista oli selviä vaikeuksia asettua inhokkinsa nahkoihin. Tarina kyllä syntyi, mutta siinä voi aistia ironiaa, tai jotakin muuta kirjoittajasta itsestään lähtöisin olevaa tunnetta. Sitä kohtaan jota inhoaa, on vaikeaa tuntea empatiaa. Ehkä kysymyksessä on yksi ihmiskunnan ikiaikainen tapa selvitä hengissä.

Vastavärit ovat asia, jota jokaisen kannattaisi elämässään kokeilla. Lopputulema saattaa yllättää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vastavärit, tarina, kirjoittajakurssi, empatia, Martti Linna

Kohti asumiskelvotonta maapalloa myös vuonna 2020 - ehkä

Tiistai 31.12.2019 klo 7:24

Vuosiluku vaihtuu hienolta näyttävään muotoon 2020. Ajankohtaan kuuluu olla toiveikas, ennustaa tulevaa, toivoa parasta ja lupauksia olla parempi ihminen ensi vuonna. Tämän vuoden lopuksi tein toisin. Otin ja tartuin maailmanlopun kirjaan.

Olen joulusta lähtien kahlannut läpi maailmalla menestynyttä, Otavan tänä vuonna suomeksi julkaisemaa David Wallace-Wellsin teosta Asumiskelvoton maapallo. Uuvuttava määrä tutkimus- ja uutislainauksia, mutta myös hyviä ajatuksia. Kuten sekin, miksi romaanit, elokuvat ja muut fiktiiviset tarinankerronnan muodot eivät oikein saa otetta tästä kestämättömästä elämäntavastamme. Jo lapsena opittu klassisen tarinan kaava saa meidät nostamaan jalustalle Greta Thunbergin kaltaisia hyviksiä, ja Donald Trumpin tai Persujen kaltaisia pahiksia. Jotta jotakin oikeasti tapahtuisi, ne hyvikset ja pahikset pitäisi löytää paljon, paljon lähempää...

Sitä odotellessa, itsessäni ja Sinussa: Hyvää alkavaa vuotta 2020.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asumiskelvoton maapallo, David Wallace-Wells, ilmastonmuutos, Greta Thunberg, Martti Linna, vuosi 2020, dystopiakirjallisuus, maailmanloppu

Tanssilavojen Suomi -kirjani sai jo kansikuvan

Maanantai 25.11.2019 klo 9:05

Yksi olennainen osa jokaista kirjoitettua ja painettua kirjaa on sen kansikuva. Kaupallisten kustantamoiden tuottaessa kirjan, tuosta kuvasta päättää yleensä kustantaja. Toki kirjailijalta kysytään, sopiiko kuva hänen mielestään kirjan sisältöön.

Tanssilavojen Suomi -kirjani ilmestyy huhtikuussa 2020. Sen kustantaja Karisto päätti luottaa kannessa vanhaan ja hyvään, Lappeenrannan maakuntamuseosta löytyneeseen kuvaan lavatansseista.

Ja hyvä että päätti! Tuo Risulahden lava Luumäellä, josta kuva on peräisin, on minullekin tuttu paikka monilta kesäilloilta. Tosin, ensimmäistä kertaa muistan käyneeni lavalla ollessani vielä metsäkeskuksen palveluksessa. Pidimme siellä silloin metsäiltamat paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

Kirjan esittely löytyy Kariston nettisivuilta täältä.

1 kommentti . Avainsanat: Karisto, Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Risulahden lava, kansikuva, kirjailijan työ, lavatanssit

Haastattelija ratkaisee, mitä kuulija saa irti esiintymisestä

Maanantai 28.10.2019 klo 8:16

Olin eilen Helsingin kirjamessuilla haastateltavana viime keväänä ilmestyneen Impivaara-romaanini tiimoilta. Haastattelijana toimi toimittaja, kirjailijakollega Maija Kajanto.

Puolen tunnin puherupeaman jälkeen eräät kuulolla olleet messukävijät tulivat juttelemaan kanssani kirjani teemoista. Se tuntui peräti hyvältä! Kirjallisuuden tärkein tehtävä on mielestäni avata uusia näkökulmia, tarjota ikkunoita kurkistaa toisella tavalla ajattelevan ihmisen ajatuksiin.

Suuri kunnia noiden teemojen esille saamisesta kuului haastattelijalleni Maijalle. Hän oli tehnyt pohjatyönsä kunnolla lukien kirjani, ja miettien mikä siinä on tärkeää ja millaisia sen henkilöhahmot oikein ovat. Ilman kysymyksiä ei ole olemassa vastauksia.

Jäi tunne, että (ainakin) muutamat kuulijat saivat kanssamme viettämälleen ajalle vastinetta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Maija Kajanto, Helsingin kirjamessut, kirjailijan työ, kirjailijahaastattelu, Martti Linna

Tavataan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27. lokakuuta

Perjantai 4.10.2019 klo 7:25

Helsingin kirjamessut lähestyvät. Kerron sunnuntaina 27. lokakuuta kello 11.30-12.00 messuhallin Punavuori-lavalla Sudenmaa-rikosromaanisarjastani, ja varsinkin sen viime keväänä ilmestyneestä Impivaara-teoksesta. Minua haastattelee toimittaja Maija Kajanto.

Kello 12.40-13.00 olen paikalla Suomen dekkariseuran osastolla.

Jos liikut sunnuntaina messuilla, niin tervetuloa kuulolle ja juttelemaan! Linkki kirjamessujen ao. tapahtumaesittelyyn löytyy täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Helsingin kirjamessut, Maija Kajanto, Impivaara, Reijo Sudenmaa

Entäs, jos et koskaan näkisi taivaan värejä?

Keskiviikko 11.9.2019 klo 8:28

Eilen illalla taivaan pilvet leimusivat auringon laskiessa kaikissa sateenkaaren väreissä läntisellä taivaanrannalla. Oli pakko pysähtyä katselemaan.

Muistin taannoisen keskusteluni erään pariisilaisrouvan kanssa. Hän kertoi, että aika-ajoin hänen on pakko päästä miljoonakaupungista jonnekin muualle, missä voi nähdä taivaan. Silloin hän saa elämäänsä takaisin horisontin.

Miljoonat ihmiset maailmassa elävät ilman, että he näkevät puhdasta taivasta koko päivänä. Vankiloissa, hoitolaitoksissa, saastuneissa teollisuus- ja kaivoskaupungeissa.

Onnelliset me, jotka vielä näemme taivaan. Sen näyn puolesta kannattaa tehdä jotakin - vaikka niitä kuuluisia pieniä tekoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taivas, auringonlasku, ilmastonmuutos, saastuminen, Martti Linna

Tanssilavakulttuuri on niin suomalaista, että

Tiistai 20.8.2019 klo 7:11

Kuluneena kesänä olen kiertänyt ristiin rastiin Suomea, etsien erilaisia tanssilavoja eri aikakausilta. Veikkaisin, että aikansa voisi käyttää paljon huonomminkin. Tekeillä on kirja tanssilavojen Suomesta.

Lavakausi alkaa vähitellen kääntyä lopuilleen. Elokuun illat hämärtyvät. Ihmisten paras kesälomakausi on ohitse. Monellekaan ei enää tule mieleen lähteä lavalle tanssimaan.

Viime viikonloppuna tieni vei ihan kotikulmille, Hirvelän tanssilavalle Sippolaan. Hyvä että vei.

Onhan siinä taikaa, kun 20-vuotias tangokuningatar laulaa Topi Kärjen klassikkotangon ennen sotia rakennetulla tanssilavalla. Ja lava on täynnä tanssivia ihmisiä.

Antoi uskoa kulttuurin merkitykseen yhteiskunnassa. Se oikeasti yhdistää ja antaa yhteisiä kokemuksia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aino Niemi, Hirvelän lava, tanssilavakulttuuri, Sippola, tanssilavakirja, Martti Linna

Aleksei Osipovin tarina vs. kirjani päähenkilön tarina: monien sattumien summa

Sunnuntai 4.8.2019 klo 18:57

Etelä-Savossa näkyy ilmestyneen viime vuoden tammikuussa Anna-Mari Haimin taitavasti kirjoittama artikkeli Aleksei Osipovista, punaisten Savon rintaman viimeisestä ylipäälliköstä keväällä 1918. Osipovin tarinaan pohjautuu myös vuonna 2015 ilmestynyt romanini Kaksi hautaa saarella (Karisto).

Joskus kirjoittaja osuu sellaiseen historialliseen tarinaan tai henkilöön, josta on vain pakko kirjoittaa jotakin. Minulle Aleksei oli sellainen, ristiriitainen mutta kiehtova ihminen. Venäläisen sotamiehen poika Voikkaalta, joka ei puhunut juuri lainkaan venäjää joutuessaan keisarikunnan armeijaan rekryytiksi. Mies jolla oli ilmeisiä sotilaallisia kykyjä - mutta myös tulinen luonne, joka ei sietänyt auktoriteetteja.

Aleksei Osipov on ilmeisesti haudattuna Haminan edustalla sijaitsevaan pieneen saareen yhdessä morsiamensa Maijan kanssa. Elin hänen kanssaan parisen vuotta kirjailijan yhteiselämää.

Rauha hänen tomulleen. Ainakin minä sain hänen monessa kohtaa raskaasta elämäntaipaleesta jotakin itselleni. Toivottavasti myös romaanini lukijat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Aleksei Osipov, Maija Rasilainen. Voikkaan Mannerheimi, kevät 1918

Vieraat tekohampaat rintataskussa, ja muita sattumuksia lavatansseista

Tiistai 25.6.2019 klo 6:37

Radio Suomen toimittaja Kiira Ikävalko haastatteli minua tanssilavakirjani tiimoilta eilen kotkalaisen Tampsan tanssilavan luona. Haastattelu on kuultavissa Yle Areenassa täällä.

Taitava toimittaja sai lyhyeen lähetykseen mahtumaan kaikenlaista laajasta aiheesta. Hän sanoi käyneensä kerran elämässään lavatansseissa, eikä kukaan hakenut tanssimaan.

Harmittaa se, kuinka monelle ensikertalaiselle tuo kerta voi tuosta samasta syystä jäädä myös viimeiseksi. Tutustumismatka hienoon, sosiaaliseen ja perinteikkääseen liikuntamuotoon jää kokematta.

Sama koskee muuten kaikkia harrastusmuotoja. Sen ekan kokemuksen pitäisi olla kiva. Siinäpä haastetta kaikille tämän liian vähän liikkuvan maamme tuhansille liikuttaville seuroille ja yhdistyksille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Radio Suomi, lavatanssi, tanssilava, tanssilavakirja, Tampsan tanssilava, Martti Linna

Olen kiinnostunut tanssilavamuistoistasi

Perjantai 14.6.2019 klo 14:29

Suomalainen tanssilavakulttuuri on vanhempaa perua kuin itsenäinen Suomi. Tanssilavoillamme on iloittu, surtu ja tanssittu vastakkaisen sukupuolen edustajien – eli tulevien puolisoiden, lastemme äitien ja isien – kanssa kaikilla vuosikymmenillä.

Itsekin lavatansseja harrastavana kirjoitan parhaillaan tietokirjaa rikkaasta suomalaisesta tanssilavakulttuurista. Kustannusyhtiö Karisto julkaisee teoksen keväällä 2020.

Tartu sinäkin kynään! Kaikenlaiset muistot ja muistelukset vielä toimivilta ja jo sammuneilta tanssilavoilta ovat arvokkaita. Millainen on kaunein tanssireissumuistosi, ja miltä lavalta? Kuka lauloi lavalla juuri silloin, kun tapasit Sen viejän tai vietävän? Millaista oli olla talkootöissä tanssilavalla kesäisenä iltana? Kuka artisti sykähdytti, milloin ja miksi? Mitä muuta on jäänyt mieleesi tanssivuosiesi varrelta?

Muistojasi voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen martti.linna@luukku.com tai postitse Martti Linna, Harjulankuja 19 49510 Husula. Kerättävää aineistoa käytetään luvallasi teoksen taustamateriaalina.

Karisto arpoo kaikkien muistojaan lähettäneiden kesken kymmenen kappaletta tulevaa tanssikirjaa. Kannattaa siis vastata!

1 kommentti . Avainsanat: tanssilava, lavatanssit, tanssimuistot. tanssipari, Martti Linna, Karisto, tanssikirja

Palautetta Impivaarasta - sellainen lämmittää aina mieltä

Tiistai 7.5.2019 klo 7:51

Sain meiliini palautetta tämän kevään Reijo Sudenmaa -rikosromaanistani. Lukija kertoi pitäneensä kirjasta ja varsinkin sen eräästä kohtauksesta. Hänen mielestään olin kuvannut tuon hänellekin tutun miljöön juuri sellaisena kuin se oikeasti on.

Lukijan palaute on aina hyvää, vaikka kiitoksia ja kehuja ei tulisikaan. Hienointa on, jos lukija on löytänyt tekstistäni jotakin sellaista, johon hän itse pystyy samaistumaan, tai jota hän on itsekin miettinyt ehkä eri näkökulmasta.

Moni himolukija - kuten tämänkin palautteen antaja - lukee paljon. Silloin syntyy parhaimmillaan niin kutsuttu helikopteri-ilmiö: laajasta tarinoiden massasta alkaa erottua sellaisia juohtumia ja aiheita, joilla on oikeasti merkitystä pelkän viihteen tai ajankulun sijaan. Siksi yritän kuunnella tällaisia lukijoita aina herkällä korvalla.

Impivaara on minulle jo kolmastoista romaani. Kovaakin kritiikkiä on matkalle mahtunut, kaikkea en ole edes ymmärtänyt, vaikka olen yrittänyt. Se taitaa olla jokaisen yksinään eteenpäin puskevan ihmisen osa ihan yrittämisen alasta riippumatta. Silti pitää - ja on syytä - jatkaa. Jos itsestä siltä tuntuu.

Joskus vaatimattoman kirjoittajan urani alkuaikoina saksin jostakin lehdestä irti Kari Hotakaisen kaksitoista ohjetta aloittelevalle kirjailijalle. Muistinvaraisesti lainaten yksi niistä taisi kuulua jotenkin näin: Älä luovuta, ennen kuin kustantamosta sanotaan sinulle suoraan että sinusta ei ole mihinkään. Hyvästi.

Ihan hyvä ohje edelleen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Impivaara, Reijo Sudenmaa, kirjailijan työ

Kirjailijavierailuja, lukuvinkkejä ja lukuvaareja - Kansallinen Lukuviikko tulee tarpeeseen

Tiistai 23.4.2019 klo 9:03

Tällä viikolla vietetään kansallista Lukuviikkoa. Viikon aikana tapahtuu eri puolilla valtakuntaa monenlaista niin kirjastoissa, kouluissa kuin monissa muissakin paikoissa. Minäkin käyn kertomassa kahdella ala-asteella siitä, mitä on olla työkseen kirjailija. Viikosta löytyy enemmän tietoa Lukukeskuksen tiedotteesta.

Se, että jokainen saisi oppia lukemaan, ei ole itsestään selvää. Yli 70 miljoonaa eurooppalaista on vailla tätä tärkeää taitoa, ja joka viidennellä yli 15-vuotiaalla eurooppalaisella on vaikeuksia lukemisen kanssa. Onnittelut sinulle, joka tämän tärkeän taidon osaat! Sen tarve ei häivy mihinkään edes tietoteknologian ja tekoälyn kehittymisen myötä - melkein tekisi mieli sanoa, että päin vastoin.

Kielellä on tapana kehittyä johonkin suuntaan. Me keksimme koko ajan lisää sanoja ja muuntelemme entisten merkityksiä. Tämän kevään uutuusromaanissani Impivaarassa leikittelin tietoisesti kauniilla suomen kielellämme. Siitä olen iloinen, että se on huomattu kirjan saamassa palautteessa. Siitä kirjoittaa muun muassa Kini tuoreessa Kirjavinkit -sivuston kritiikissään.

Hyvää Lukuviikkoa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lukuviikko, Martti Linna, Impivaara, Kirjavinkit, lukutaito, Lukukeskus

Kun kirjailija saa kiitosta romaaninsa päähenkilöstä...

Lauantai 6.4.2019 klo 7:49

"Martti Linnan lastenromaanin päähenkilö, yhdeksänvuotias Katri, on hurmaava tuttavuus. Hän on nykylastenkirjallisuudessa harvinainen asialleen omistautunut uhmamieli, jonka viiltävän tarkka havaintokyky ja itseironia tuovat mieleen ruotsalaisen Barbro Lindgrenin lastenkirjojen tytöt."

Näin kirjoittaa Rouva Huu kirjablogissaan 29.3.19 lastenromaanistani Isän luokse. Kirjailija kiittää ja kumartaa!

On vaikea kirjoittaa romaania ilman päähenkilöä tai -henkilöitä. Niin vaikea, etten ole koskaan edes yrittänyt. Ehkä pitäisi - jos kirjoittaja ei uskalla rikkoa erilaisia rajoja työssään, jää kädenjälki helposti vanhan toistamiseksi.

Ihan alussa päähenkilö elää enemmän tai vähemmän minun ajatuksillani. Mutta Katri kuuluu niihin vahvoihin tapauksiin, jotka hyvin pian ottavat ohjakset kirjailijan sormista itselleen ja alkavat tehdä tarinasta omansa näköistä. Muistan vieläkin hyvin, kuinka hämmästynyt olin naputeltuani Isän luokse -romaanin ensimmäiseen versioon viimeisen pisteen monta vuotta sitten. Ai tällainenko tästä tulikin?

Päähenkilö ei ole kirjoittajansa egon jatke. Ei ainakaan minulla ole koskaan ollut. Ei myöskään täysvartalokuva eikä karikatyyri kenestäkään elävästä ihmisestä. Siitäkin joskus kysytään.

Ei; kyllä hänen täytyy elää ihan itse.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Isän luokse, Rouva Huu, Lastenkirjahylly, päähenkilö, lastenromaani

Lyonin Quais du Polar -festivaali on aika iso juttu kirjailijalle

Maanantai 1.4.2019 klo 13:10

Palasin juuri takaisin kotimaahan pitkän viikonlopun kestäneeltä työreissulta Ranskan Lyoniin. Siellä vietettävät Quais du Polar -festivaalit ovat alallaan Ranskan suurimmat. Ne keskittyvät fiktiiviseen rikollisuuteen kirjallisuuden, elokuvan ja tv-sarjojen kautta - muun muassa näiden.

Pohjoismainen kirjallisuus on käsittämättömän suosittua Ranskassa, ja eri toten rikosromaanit. Paikalla olivat edustettuina kaikki Pohjoismaat ja kaikki tunnetut rikoskirjallisuuden lajit.

Mikä minusta on hienointa, Ranskassa tämä kirjallisuus ei ole pelkkää ajanvietettä. Siitä etsitään myös vastauksia, syitä ja seurauksia maailman tapahtumille. Niinpä minäkin sain osallistua seminaareihin, joissa pohdittiin kapitalismin olemusta suhteessa pieneen ihmiseen, sekä toiseen jossa pohdittiin skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan syntyä ja tulevaisuutta.

Isoja asioita, joita yksikään kirjailija ei yksin edes yritä ratkaista. Mutta kun elämän eteen pannaan peili ja katsotaan mitä se kuvastaa, on kirjallisuus yksi parhaista kuvia takaisin heijastavista pinnoista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Quais du Polar, Martti Linna, Lyon, rikoskirjallisuus, kirjailijan työ

Näin se alkaa: lukunäyte Impivaara -romaanistani on luettavissa

Perjantai 1.3.2019 klo 12:16

Ne jotka kirjoista jotakin tietävät sanovat, että kansikuva ja takakannen esittelyteksti ovat tärkeitä lukijan mielenkiinnon herättämisessä. Kirjan tarinan aloituksen pitäisi olla vetävä, sen keskikohdan odotuksia lisäävä ja lopun kaikki mahdolliset langat yhteen sitova. Kun lukija painaa kirjan takakannen kiinni, hänellä pitäisi olla jonkinlainen mielikuva kirjasta, toivottavasti myös sen synnyttämiä omia ajatuksia.

Tuoreen Impivaara -rikosromaanini kustantaja on laittanut nettiin kaikelle kansalle luettavaksi teoksen ensimmäiset muutamat kappaleet. Lukunäyte löytyy täältä.

Se, että luettavaksi tarjotaan tarinan aloitus, ei liene mikään yllätys. Alussahan nuo (toivottavasti) tarinan myötä kehittyvät odotukset ja langoista syntyvät solmut pannaan alulle.

Ei lukunäytettä voi keskeltä eikä varsinkaan lopusta ottaa. Ei olisi enää mitään, mitä odottaa, ja ihan itse päässään kehittää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Sudenmaa, Reijo Sudenmaa -sarja, lukunäyte, rikosromaani, kirjailijan työ, Martti Linna

Impivaara kaupoissa ja kirjastoissa 28. helmikuuta

Torstai 14.2.2019 klo 16:47

Sain tänään kuun lopulla ilmestyvän kahdeksannen Sudenmaa -sarjan rikosromaanini tekijänkappaleet postissa kotiin. Uskon, että tekijänkappaleen saaminen käsiinsä on jokaiselle kirjailijalle iso asia: tehty iso työ saa siinä konkreettisen ja kiinteän muodon.

Kirjailijalta lähes aina kysytään, mistä hänen uutuutensa kertoo. Sitä kysymystä varten pitäisi valmistautua paljon paremmin. Jokin kirkas, aivoja kiusaava ongelma tai ristiriita on saanut minut tarttumaan jokunen vuosi sitten ensimmäisiä kertoja kynään, ja vetämään aiheesta ranskalaisia viivoja.

Nyt, kun kirja on tuossa näkyvillä, se ajatus on väkisinkin muuttunut. Romaanihenkilöt ovat ajatelleet omia ajatuksiaan, tehneet omia päätöksiään eikä siihen ole minulta lupaa kyselty saati tarvittu. Ja niin sen pitää ollakin.

Kustantajan sivujen kirjailijahaastattelusta löydät kuitenkin ylös kirjaamiani ajatuksia siitä, miksi tämä kirja oli pakko kirjoittaa. Uskon, että jokainen meistä kaipaa jonkinlaista Impivaaraa itseään varten

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Impivaara, Myllylahti, Reijo Sudenmaa, Sudenmaa-sarja, kirjailijan työ

Vanhemmat kirjoitukset »