Kirjallisuus kuvasi omaa aikaansa myös vuonna 1918

Perjantai 23.4.2021 klo 7:42

Kianto_kirjaruusu_pikkunetti.jpg



















Kaivoin hiljattain kirjahyllystä esille Ilmari Kiannon tuotantoa syksyltä 1918. Suomessa oli juuri saatettu päätökseen verinen kansalaissota. Tuhannet miehet ja naiset viruivat vielä vankileireillä. Nälkä, puute ja kurjuus ei ollut vierasta katajaiselle kansalle. Joissain piireissä haaveiltiin Suur-Suomesta, itärajan saamisesta Vienanmerelle ja Ääniselle.

Kirjallisuus kuvaa aina omaa aikaansa, vaikka se olisi fiktiotakin. Tässä Kiannon teoksessa ei ole lainasanoja englannista, eikä siinä pohdita toiseuden olemusta saati harrasteta kerronnassa autofiktiota. Kaikki, mitä kertoja esittää on totta ja ne "toiset" ovat väärässä.

Mutta voi pojat, mitä koskenlasku- ja nousukuvauksia kirjassa on itärajan kahta puolta! Yhteiskunnallisuutta riittää. Itänaapurin ryssittelyssä ei suuresti kursailla, ja nykyinen sosiaalisen median vihapuhe tuntuu tämän lukemisen jälkeen miedolta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmari Kianto, Suomi suureksi, Viena vapaaksi, 1918, Martti Linna, Kirjan ja ruusun päivä, kirjallisuus

Ihmisen askeleilla on tapana tehdä polkuja

Perjantai 9.4.2021 klo 7:55

Salmenvirran_silta_pikkunetti.jpg

Varmasti moni on huomannut retkillään ja kävelylenkeillään saman kuin minä. On helppoa päätyä lähtemään sille samalle tutulle reitille, jolle on lähtenyt niin usein ennenkin. Sille, jonka varrella avautuvat näkymät tuntee. Polun kivetkin tuntee jo niin hyvin että niitä osaa väistää katsomatta, ja muistaa minkä mutkan takana se kyy viime kesänä makoili.

Varsinkin tällaisena aikana jota nyt elämme, kannattaa askeleensa suunnata välillä eri tavalla. Ei siihen mitään kaukomatkoja tarvita – riittää, kun puikahtaa pois siltä tutulta reitiltään. Kurkkaa vaikka sen sillan alle, jonka ylitse on jo niin monta kertaa kävellyt.

Jos ei muuta, niin ainakin huomaa sen että on sitä eletty ennenkin. On rakennettu huomista varten, luotettu siihen että se ensi kesä on jo normaali. Tai ainakin epänormaali, mutta tulollaan kuitenkin.

Hyvää Mikael Agricolan päivää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: askeleet, polut, korona-aika, Salmenvirran silta, Mikael Agricola, Martti Linna

Sepelkyyhky, ja muut kevään aikaiset linnut ovat täällä

Tiistai 30.3.2021 klo 17:04

Sepelkyyhky_pikkunetti.jpg

Kaltaiselleni kevätihmiselle on alkamassa vuoden paras aika. Monet muuttolinnut ovat jo saapuneet lämmenneiden ilmojen houkuttelemana Suomeen, ja paljon lisää on tulossa. Muutaman viikon sisällä alkavat jo ensimmäiset kukat sulostuttaa talojen seinustoja, ja näsiäkin kukkinee lenkkipolkuni varrella.

Eilen näin ensimmäisen töyhtöhyypän. Tänään kuvasin oheisen sepelkyyhkyn. Kuulin myös punarinnan ja niittykirvisen laulavan.

Ei yksinkertaisen ihmisen pieniin iloihin paljon tarvita. Ei varsinkaan tällaisina kummallisina aikoina, joita nyt elämme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muuttolinnut, sepelkyyhky, punarinta, niittykirvinen, lintubongaus, Martti Linna

Suomesta kannattaa viedä vain korkean jalostusarvon kirjallisuutta

Maanantai 15.3.2021 klo 8:23

Quaisdupolar_2019_pikkunetti.jpg

Puusta keitettävää selluloosaa pilkataan julkisuudessa usein matalan jalostusarvon bulkkituotteeksi. Useinkin pilkkaa perustellaan sillä, että kiinalaiset pyyhkivät takapuolensa suomalaisilla, jopa satavuotiailla puukuiduilla. Korkean jalostusarvon määritelmää harvoin avataan. Täyttääkö suomalainen kirjallisuusvienti sen kriteereitä?

Jotta puusta voidaan tehdä jotakin käyttökelpoista, se on useimmiten joko halkaistava sahalla tai keitettävä, jotta sen monet arvokkaat raaka-aineet saadaan käyttöön. Suomalaisen puun sisältämästä selluloosasta tehdään Kiinassa paitsi vessapaperia, myös muun muassa viskoosikangasta. Luemme lehtemme sellusta tehdyltä paperilta, syömme sitä jäätelössä ja harjaamme sillä hammastahnassa hampaitamme.

Metsä Group rakentaa loppuvuoteen 2023 mennessä Kemiin suuren tuotantolaitoksen, jonka päätuote on selluloosa. Vuositasolla sen lasketaan tuottavan vientituloja puoli miljardia euroa. Sen tuotteiden tekemiseen tarvittavan puuraaka-aineen arvo, ja suomalaisen työn ostopanos on samoin puoli miljardia euroa. Tämän, yhteensä noin miljardin euron liikevaihdon tekemiseen tarvitaan koko arvoketjussa n. 2 500 ihmisen työpanos (lähde: Metsä Groupin Viesti 1/2021). Kutakin Pekkaa ja Pirkkoa päälle se tekee siis n. 400 000 euroa.

Hyvä tuote lienee alasta riippumatta sellainen, jonka asiakas on valmis ostamaan mahdollisimman korkealla hinnalla. Eli kiinaksi käännettynä: voisiko sellusta kehittää sellaisen ”korkean jalostusarvon” tuotteen, jolla kiinalainen haluaisi hoitaa intiimihygieniansa nykyisen vessapaperin sijaan paljon kalliimmalla?

Paperille painetut kirjat ovat yksi osa selluloosan arvoketjua. Täällä ensimmäiset käsikirjoitusluonnokset, ja ensimmäiset painokset siirretään useimmiten kirjailijan päästä paperille. Suomalaisista kirjoista myydään ulkomaille käännösoikeuksia, ei fyysisiä kirjoja. Kirjat toki saatetaan sielläkin painaa suomalaisista metsistä peräisin olevalle selluloosalle.

Olisikohan noiden kirjoina ulkomaille myytävien sanojen jalostusarvoa mahdollista nostaa, vai myymmekö niissäkin bulkkia? Onko kirjan jalostusarvo korkeampi tietokirjana, vaiko jonakin kaunokirjallisena teoksena? Myymmekö dekkareita liian halvalla ja liukuhihnalta? Saavatko niitä meitäkin enemmän maailmalle syytävät ruotsalaiset omistaan suuremman arvonlisäyksen – ehkä jopa suuremman, kuin 400 000 euroa vuodessa per tuotantoketjuun osallistuva henkilö?

Olen tainnut itsekin syyllistyä matalan jalostusarvon kirjavientiin. Otsikkokuva on Lyonin Quais du Polar -kirjafestivaaleilta, joilla olin esiintymässä maaliskuussa 2019. Sinä vuonna, ja kaikkina muinakin vuosina verotuspäätökseni on kertonut aika lailla pienemmistä arvonlisäyksistä, kuin tuo edellä mainittu summa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjallisuusvienti, kirjavienti, biotuotetehdas, Metsä Group, jalostusarvo, Martti Linna, Quais du Polar

Suomen metsien historia on myös nälän historiaa

Perjantai 26.2.2021 klo 8:47

Niittyraivio_netti.jpg

Lumikenkäilin viime viikonloppuna katsomassa suota, jolle istutin 1970-luvun puolivälissä isäni kanssa kuusentaimia tiheän hieskoivuvitelikön alle. Suo oli ojitettu muutamaa vuotta aikaisemmin. Suuri osa koivuista oli vesasyntyisinä jo lahoja, mutta ne tarjosivat silti hallanaroille kuusentaimille suojaa niiden ensimmäiset vuodet. Istutusaika oli kevättä. Muistan, kuinka taimisäkit painoivat alle kymmenvuotiaan kapeita harteita.

Tuolloin ei tässä maassa juurikaan tiedetty puhua lapsityövoiman käytöstä. Nyt, retkeni aikana suota peitti paksu ja upottava vitivalkoinen lumi. Oli raskasta, mutta samalla nautinnollista liikkua hiljaisessa metsässä.

Kohta 50-vuotiaat kuuset ovat kasvaneet hyvin. Laskin, että puuston vuosittainen kasvu on nyt toistakymmentä kuutiota uutta puuta hehtaarille. Se tarkoittaa suurin piirtein saman verran kasvuun sidottua hiiltä tonneina. Muutaman vuoden perästä on viimeisen harvennushakkuun aika. Parhaat yksilöt, ehkä 400 – 500 runkoa hehtaarilla jäävät kasvattamaan vielä itseensä lisää vuosilustoja.

Aikanaan – sitten, kun minua ei enää täällä ole – joku kenties hakkauttaa ne pois. Niistä tehdään sahatavaraa talojen seiniin, lattioihin ja muihin tarpeellisiin rakennuskohteisiin. Sahausjätteestä, kuoresta ja latvaosista tulee selluloosaa, lämpöä ja muuta tarpeellista.

70-luvun lahoista koivuista ei ole enää montakaan pystyssä. Kuusikon aukkopaikkoihin on sinne tänne syntynyt joitakin sorjia koivuja myöhemmin luonnostaan. Haluan, että tulevassa harvennushakkuussa ne jätetään pystyyn, tuleviksi siementäjiksi ja lahopuiksi sellaisia tarvitseville linnuille ja muille eläjille. Suon laiteilla on tiheitä harmaaleppäpuskia, ne saavat jäädä koskematta.

Harvennusta suunnitellessa on jo mietittävä, miten suolle saadaan aikanaan aikaan uusi taimikko. Toisen kuusisukupolven kasvattaminen samalla alalla arveluttaa sienitautivaaran vuoksi. Lehtipuusto olisi hyvä, mutta sitä ei tahdo oikein kasvaa valoa vievän kuusikon alle.

Suomalaista metsänhoitoa arvostellaan näinä päivinä ankarasti. Monesti hyvästä syystä, sillä luonnon kanssa toimiessaan erehtyväinen ihminen tekee myös virheitä. Monesti arvostelu perustuu kuitenkin hyvin kapeaan katsantoon. Maamme kaikki metsät eivät voi olla enää luonnontilaisia – mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan.

Metsissä näkyy myös meitä edeltäneiden ihmisten elämä ja nälkä. Metsiä on kaadettu rasiin ja kaskettu satoja vuosia nauriin ja viljan kasvattamiseksi omalle perheelle. Huonoimpia puita – niitä pystyyn kuivaneita ja lahoja – on kerätty polttopuiksi kylmien talvien varalle. Tervaa on poltettu kituliaan elannon tarpeiksi. Viime sotien jälkeen Suomi asutti maaseudun pienille kylmille tiloille satoja tuhansia evakoita ja rintamamiehiä. Sotakorvaukset ja teknologiateollisuuden tuotekehitys maksettiin hyvin pitkälle ulkomaille viedyllä paperilla ja sahatavaralla.

Metsissä ja niiden luonnontilaisuudessa näkyy paitsi nälkä, myös meitä edeltäneiden ihmisten elämänusko. Ei liene sattumaa, että tämänkin 1970-luvulla istuttamamme suolämpäreen kutsumanimi on aina ollut Niittyraivio.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsänhoito, puunistus, evakot, metsä, tervanpoltto, suometsäMartti Linna

On muistettava, että diktaattoritkin kuuluvat vähemmistöihin

Lauantai 13.2.2021 klo 10:41

Mielentilapasi_pikkunetti_2.jpg

Nykyisin julkisuudessa puolustetaan erilaisten vähemmistöjen oikeuksia. Vähemmistöjä tuntuu riittävän kaikilla elämänaloilla puolustettaviksi sen toisen ryhmän, ”enemmistön” edessä. Aina ei ole selvää, millä perusteella jokin vähemmistö on enemmän puolustettavan arvoinen kuin jokin toinen.

Asiaa miettiessäni olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että jokainen meistä kuuluu elämässään johonkin vähemmistöön. Olen esimerkiksi itse yli 50-vuotiaana miehenä numeroiden perusteella selkeästi vähemmistössä suhteessa kaikkien muunikäisten suomalaisten määrään. Kirjoitan myös kirjoja, mitä kovin moni suomalainen ei tee työkseen.

Niin, ja pidän monen jo historian suureen romukoppaan tuomitsemista lavatansseista, jotka ovat nyt viranomaismääräysten takia pitkällä tauolla. Riittävätkö nämä tekijät tekemään minusta puolustamisen arvoisen vähemmistön edustajan? Jos riittävät, niin mikä tai kuka on oikea taho puolustamaan minua – itseni lisäksi, ja ketä vastaan?

Vähemmistön käsitteeseen tuntuu monesti liittyvän kuva tai tunne huonommuudesta. Joko vähemmistö itse, sen puolustajat tai sitä vainoava enemmistö pitää (tai sen ajatellaan pitävän) vähemmistöä jollakin tavalla huonompana kuin suurta enemmistöä. Enemmistöä, jolla juuri tämän vähemmistökriteerin suhteen asiat ovat paremmalla tolalla kuin vähemmistöllä.

Jos hyväksymme lähtökohdaksi oletuksen, että jokainen meistä on jollakin elämänsä saralla osa vähemmistöä on syytä kysyä, millä perusteella jotkin vähemmistöt saavat äänensä ja hätänsä kuuluville ja jotkin toiset eivät? Onko se kiinni siitä, mihin vähemmistöön kuuluu eniten äänekkäitä kansalaisia? Vaiko siitä, kenen hallussa ovat ne kovinta ääntä pitävät äänitorvet?

Todellinen tai oletettu vähemmistöön kuuluminen, lisättynä siihen ympätyllä huonommuuden tunteella on pirullisen vaarallinen asia. Moni kumouksellinen liike, terroristinen teko tahi muu vaarattomampi järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle luisuminen on lähtenyt liikkeelle juuri tuosta yhdistelmästä.

Ehkä on siis hyvä, että vähemmistöt saavat kaipaamaansa näkyvyyttä. Asioille voidaan tehdä jotakin, ennen kuin ne kärjistyvät. Silti on varottava antamasta vähemmistöille liikaa valtaa. Suuri enemmistö on kuitenkin se, joka pitää yhteiskuntien rakenteita pystyssä. On myös muistettava, että kaiken maailman diktaattoritkin ovat häntyreineen jonkinasteisia vähemmistöjä tässä maailmassa.

Ja se jos mikä on hyvä asia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: enemmistö, vähemmistö, vähemmistöt, demokratia, diktatuuri, Martti Linna

Ammattina kirjailija - mitä se on?

Maanantai 1.2.2021 klo 8:12

Aika ajoin jokaisen jotakin työkseen tekevän tai harrastavan on hyvä pysähtyä pohtimaan syitä tekemiselleen. Oivan avun sellaiseen pohdintaan tarjoaa jonkun muun tekemä kysymyspatteri. Minulle sellaisen tarjosi viimeksi haastattelu Ammattina kirjailija -juttusarjaan.

Suomen Kirjailijaliiton sivuilta löytyvässä juttusarjassa hyvinkin erilaiset, erilaisista lähtökohdista tekstejään paperille loihtivat kirjailijat saavat miettiä syitä sille miksi he kirjoittavat, mitä he kirjoittavat ja millä lailla he sen tekevät. Jos vastausten työstämisen ottaa tosissaan, voivat kysymykset tarjota hyvinkin suuria ahaa-elämyksiä niihin vastaavalle.

Haastattelujen hännille koostettu Lisätietoa kirjailijan ammatista -tietopaketti on peräti hyödyllinen luettava jokaisella kirjoittamista jo ammatikseen harjoittavalle, tai sille tielle lähtemistä suunnittelevalle. Ei liene sellaista työtä, joka ei jossakin välissä kyrsi harjoittajaansa.

Kyrsiminen on lähtökohtaisesti hyvä asia. Niissä kohdissa elämäänsä joutuu tietotekniikan termein ilmaistuna puhdistamaan tulostuspäänsä, ja printtaamaan ilmoille jonkin sortin testin sen varmistamiseksi, onko laitteisto edelleen kunnossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ammattina kirjailija, Martti Linna, Kirjailijan ammatti, Kirjailijan työ, kirjailijan identitetti, kirjailija

Faktoja, faktantarkastuksia ja niiden tulkintoja - Puhuiko Groucho Marx totta todellisudesta?

Sunnuntai 10.1.2021 klo 10:12

Goruchon_viikonalku_pikkunetti.jpg

Uskon, että saamme vielä pitkään seurata  Donald Trumpia koskevaa uutisvirtaa eri medioista. Hän on kaikessa ristiriitaisuudessaan aivan liian herkullinen hahmo hukattavaksi verkkokalvoiltamme.

Jos Make America Great Again -Donaldia on jostakin kiittäminen, niin yksi syistä voisi olla faktantarkastus-sanan pesiytyminen median paperille painetuille, ja netin sähköisille palstoille. Tiedättehän nämä jutut, joissa toimittaja/toimittajat yrittävät analysoida eri lähteitä käyttäen, puhuiko poliitikko tai joku muu henkilö totta.

Ainakin se noista faktantarkastusjutuista selviää, kuinka limainen liero totuus lopulta onkaan. Tarvitaan aina pohjatietoja, jotta jokin asia voidaan julistaa totuudeksi. Ja noiden pohjatietojen kaiveleminen taas herättää epäilyksen, ovatko niidenkään perusteet ja lähteet tarpeeksi pitäviä ja luotettavia. Kun faktantarkastusjuttu julkaistaan, se saa sekin parhaimmillaan/pahimmillaan aikaan erilaista keskustelua puolesta ja vastaan siitä, mikä lopulta on totuus.

Monenlaisia mietteitä totuudesta ja sen tarkastamisen vaikeudesta herätti esimerkiksi tämä Ylen tekemä faktantarkastusjuttu David Attenborough'n uudesta ja kehutusta Elämä planeetallamme -luontodokumentista. Oikeastaan herkullisinta osaa koko verkossa julkaistussa jutussa on sen kommenttiosio.

Ymmärrän hyvin, miksi filosofit eivät näytä olevan erityisemmin kiinnostuneita täydellisen totuuden löytämisestä. Ehkä he ovat - koomikko Groucho Marxin lailla - todenneet tehtävän vähemmän mielenkiintoiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Groucho Marx, Donald Trump, David Attenborough, fakta, faktantarkastus, totuus, Elämä planeetallamme, Martti Linna

Kahden tietokirjan ja monen muutoksen kirjallisuusvuosi 2020

Torstai 24.12.2020 klo 8:24

Joulupojat_pikkunetti.jpg

Kirjallisuusvuosi 2020 tulee jäämään historiaan muutaman päivän päästä. Vain ajalla on riittävästi ammattitaitoa näyttää, millä tänä vuonna julkaistuista kirjoista on riittävästi siipiä elää tarinaansa myös tulevina vuosina lukijoiden mielissä.

Kahdesta asiasta koronavuosi tulee jäämään kirjaihmisten mieleen. Äänikirja näyttää lyöneen itsensä läpi yhtenä kirjallisuuden julkaisumuotona. Se, kuinka pysyvää muutos on, jää nähtäväksi. Useampikin kirjailija on julkisuudessa kiinnittänyt huomiota siihen, että tarina ei välttämättä toimi äänikirjana samalla tavalla kuin painettuna kirjana. Monikerroksinen juonenkulku vaatii usein paluuta jo luettuun. Syntyykö maahan erillinen, tarinoiltaan yksinkertaisia äänikirjoja kirjoittavien kirjailijoiden joukko? Jää nähtäväksi.

Toinen muutos on kustannustoiminnan keskittyminen yhä suurempiin konserneihin. Karisto, Docendo, Atena, Minerva... Hyviä pieniä kustantamoja siirtyy kiihtyvään tahtiin WSOY:n tai Otavan leiriin, osin varmasti äänikirjatuotantoon liittyvien pelkojen vuoksi. Toivotaan, ettei tämä keskittyminen vie suomalaiselta kirjalta yhtä sen suurimmista rikkauksista, moniäänisyyttä.

Kirjailijoille muutokset ovat toki aina sekä uhkia että mahdollisuuksia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kirjailija on jäämässä äänikirjamarkkinoilla tuottojen jaossa mopen osille, eikä saa hänelle työstään kuuluvaa korvausta. Toivottavasti tämä digitaaliseen alustatalouteen muillakin elämänaloilla kuuluva alkutuottajan päänvaiva saadaan korjattua.

Itselleni vuosi 2020 oli kahden mieluisan ja musiikkipitoisen tietokirjan julkaisuvuosi. Tanssilavojen Suomi (Karisto) kertoo rikkaasta suomalaisesta tanssilavahistoriasta yli sadan vuoden ajalta. Hamina Tattoo (Haminan kaupunki) taas yhden maailman suurimman sotilasmusiikkifestivaalin 30-vuotisesta taipaleesta. Kiitos lukuisille yhteistyökumppaneille molemmista!

Noille kahdelle kirjalle löytyy valitettavasti muutakin yhteistä kuin musiikki. Suomen tanssilavat pysyivät tänä vuonna suurelta osin kiinni. Hamina Tattoota ei tänä vuonna järjestetty. Älköön sitä laskettako näiden kirjojen syiksi...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirjallisuusvuosi 2020, Hamina Tattoo, Martti Linna, Tanssilavojen Suomi, äänikirja, kustantajat, kirjailijan työ

Kurt Vonnegutin hyvät teesit jokaiselle kirjoittajalle

Maanantai 7.12.2020 klo 13:15

Aika ajoin jokainen työkseen kirjoittava miettii, mitä ihmettä hän on oikein tekemässä. Varsinkaan proosan kirjoittamisessa ei ole olemassa valmiita askelmerkkejä työn päätökseen saattamiseksi. Se lopputulos - romaani, novelli tai mikä muu tuotos tahansa - on jotakin, josta on olemassa etukäteen vain jonkinlainen mielikuva. Yleensä toteutunut lopputulos yllättää tekijänsäkin.

Noina lukuisina epäuskon hetkinä kannattaa muistaa, että ovat tämän samaisen työsarkansa äärellä tuskailleet monet muutkin kirjoittajat ennen minua. Maailma on pullollaan heidän ylös kirjaamiaan ajatuksia kirjoittamisesta.

Löysin ja vapaasti suomensin oheiset Kurt Vonnegutin ajatukset kirjoittamisesta. Noissa voi hyvinkin olla jotakin - kirjoittihan Vonnegut muun muassa sellaisen hienon romaanin kuin Teurastamo 5.

Vonnegutin_teesit_pikkunetti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirjoittaminen, kirjoittajan työ, Martti Linna, Kurt Vonnegut, Teurastaja 5

Alustatalous iskee suoraan suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuuteen

Perjantai 23.10.2020 klo 7:49

Sain tarjouksen erään jokin vuosi sitten painettuna kirjana ilmestyneen teokseni julkaisemisesta myös äänikirjana. Koronapandemian myötä äänikirjojen menekki on lähtenyt selvään kasvuun: ihmiset näkyvät "lukevan" niitä lenkkeillessään, tiskatessaan, jopa ajaessaan autoa.

Äänikirjan tuottaminen on kustantamolle kohtuullisen iso rahallinen satsaus. Silti pysähdyin lukiessani tarjouksesta riviä, jolla kerrottiin kustakin äänikirjan kuuntelemiskerrasta minulle kuuluva korvaus. Euroiksi muutettuna se olisi ollut noin kahdeksasosa painetusta kirjasta saamastani korvauksesta.

Me kirjailijat emme - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - juuri kieriskele varoissamme painettujen kirjojen tuotoillakaan: Kirjailijaliiton muutama vuosi sitten tekemän tutkimuksen mukaan kirjailijan keskimääräinen vuotuinen tekijänoikeustuotto oli noin 2000 euroa vuodessa.

Digitalisaation myötä yleistyvä, mm. Uber-takseista ja ruokaläheteistä tuttu alustatalous rynnistää ääni- ja e-kirjojen myötä voimalla myös kirjallisuuteen. Yhteistä alustataloudelle on, että varsinaisen työn tekijän saamat korvaukset pienevät kaikista eniten. Kun näet seuraavan mainoksen kymmenestä ilmaiseksi luettavasta äänikirjasta, mieti mitä se tarkoittaa kirjallisuuden, lukutaidon, teatterin, elokuvien jne. tulevaisuudelle.

Tässä Lukukeskuksen Ilmi Villacísin selkeäsanainen kolumni aiheesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alustatalous, kirjallisuus, äänikirja, kirjailijan työ, Martti Linna, Ilmi Villacís, Reilun taiteen manifesti

Oli suuri kunnia toimia Dekkaripäivien kirjoituskilpailun päätuomarina

Maanantai 12.10.2020 klo 8:45

Viime lauantaina julkaistiin Kouvolan perinteikkäiden Dekkaripäivien kirjoituskilpailun tulokset. Valitsin päätuomarina voittajat yleisessä ja nuorten sarjassa. Sain luettavaksi 35 erilaista novellia - eikä valinta ollut helppo!

Vallitsevan koronapandemian takia tulokset julkaistiin tänä vuonna nettiin striimattuina. Linkin siihen löydät täältä.

Lämmin kiitos mielenkiintoisesta ja opettavasta kokemuksesta Dekkaripäiville ja kaikille kirjoittajille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Kouvolan Dekkaripäivät, kirjoituskilpailut, päätuomari

Viisitoista vuotta Syysmarkkinat -esikoisromaanini ilmestymisestä

Keskiviikko 7.10.2020 klo 14:36

15_vuotta_pikkunetti.jpg

Muistinpa juuri, että tässä vietetäänkin merkkipäiviä. Keväällä 2005 kävelin Otavan Uudenmaankadun kivilinnakkeeseen tietämättä mitään maailman pahuudesta, ja näihin aikoihin saman vuoden syksyllä tuli Syysmarkkinat-romaani sovitusti ulos. Lupaava ja selkeä metsäammattilaisen urani vaihtui moniongelmaisuuteen.

Voin olla kiitollinen siitä, mitä kirjaimet ja kaunis suomen kieli ovat minulle antaneet. Tähän mennessä olen julkaissut 13 omaa kaunokirjallista teosta ja kahdeksan tietokirjaa. Proosatöissä aiheet ovat - luonnollisesti - olleet sellaisia, jotka ovat itseäni askarruttaneet niin paljon, että niitä on pitänyt käsitellä fiktiivisen tarinan muodossa. Tietokirjoissa osa aiheista on lähtenyt omasta mielenkiinnosta, osa on ollut minulle tarjottuja hienoja tilaustöitä.

Parikin kertaa olen saanut vierailla Ranskassa eri kirjallisuustapahtumissa, puhumassa sinne käännetyistä romaaneistani. Matkan varrelle on osunut monia hyviä tapaamisia kirjoittamista ja kirjoja työkseen tai harrastuksekseen rakastavien ihmisten kanssa. Kiitos kaikista niistä kohtaamisista!

Mikä parasta, edelleen tuntuu että sammioni pohjalla on kauhottavaa tuleville vuosille. Ruutupaperivihkoissa on kirjattuina paljon aiheita, joita pitäisi käsitellä. Suomen kirjoitettu kieli käy aina vain rakkaammaksi, kun sitä työkseen yrittää palastella eri asentoihin. Koskaan siitä eivät tarinoihin tarvittavat sanat tunnu loppuvan.

Tästä on hyvä jatkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syysmarkkinat, kirjailijan työ, kirjailijuus, Martti Linna

Signeeraan kirjojani Haminan Valojen Yössä perjantaina

Keskiviikko 9.9.2020 klo 13:27

Signeeraus_Valojen_Yo_pikkunetti.jpg

Vuosi 2020 on ollut minulle kirjailijana kahden julkaistun tietokirjan vuosi. Huhtikuulla ilmestyi Kariston kustantamana tanssilavakulttuuria yli sadan vuoden ajalta ruotiva kirjani Tanssilavojen Suomi. Elokuun alussa sain juhlistaa yhdessä kotikaupunkini Tattoo-sotilasmusiikkifestivaalin väen kanssa tapahtuman 30-vuotisjuhlateosta. Musiikkipitoinen vuosi siis tämä!

Pari vuotta sitten julkaisin omakustanteena kuva- ja tarinapitoisen kirjani Keisareita ja kalastajia: tarinoita itäiseltä Suomenlahdelta. Taisipa tulla tarpeeseen, sillä kirjaa myydään ja kysytään yhä edelleen. Se alkaa olla harvinaista tämän päivän nopeissa julkaisusykleissä.

Haminassa vietetään Valojen Yö-festivaalia ensi perjantaina. Olen Haminan Suomalasessa kirjakaupassa signeeraamassa näitä kolmea tuotostani kello 18-18.20, vaikkapa lahjakirjaksi isänpäivään tai jouluun. Viimeisten tietojen mukaan ne ovat sittenkin tulossa, tästä erikoisesta vuodesta huolimatta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Valojen Yö, Hamina Tattoo, Tanssilavojen Suomi, Keisareita ja kalastajia, signeeraus

Korona surmaa mahdollisesti, mutta yksinäisyys tappaa varmasti

Keskiviikko 26.8.2020 klo 9:08

Heinäkuun alusta saakka Suomen tanssilavat ovat taas saaneet palvella kävijöitään. Osa lavoista päätettiin pitää kiinni koko kesä koronapandemian jatkumisen vuoksi, mutta onneksi osa päätti avittaa tanssikansaa liikunnan nälän ja sosiaalisten kontaktien tarpeen täyttämiseksi.

Olen ehtinyt käydä muutaman kerran tanssimassa, toki suositusten mukaisesti vain oman parin kanssa, turvavälejä noudattaen ja äärimmäistä hygieniaa ylläpitäen. Niin on näkynyt tekevän suurin osa muustakin tanssikansasta, mistä kiitos kanssatanssijoille. En ole ainakaan kuullut, että vielä olisi löydetty lavatansseissa tapahtunutta massa-altistusta tuolle kirotulle k-alkuiselle virukselle.

Tanssiminen on iloinen asia, mutta eräs asia on täyttänyt tanssipaikoilla minut surulla. Niin moni - varsinkin iäkkäämpi - tuttu kanssatanssija on päättänyt jäädä tänä lopuillaan olevana kesänä kotiin. Ymmärrettävistä syistä, mutta harmittaa silti. Monet heistä ovat niitä, jotka tulevat aina tanssipaikalle yksin omalla autolla, ja lähtevät sieltä myös yksin kotimatkalle.

Katsoin joskus englantilaisen dokumentin puhelinhuijauksista. Eräältä englantilaiselta vanhemmalta herrasmieheltä nuo tunnottomat huijarit olivat onnistuneet saamaan suuria puntasummia, monilla eri maksukerroilla ja monenlaisilla valheilla.

Toimittaja kysyi virkeän oloiselta gentlemannilta, miksi tämä suostuu menemään yhä uudestaan samaan retkuun, vaikka jo tietää ettei siellä puhelinyhteyden päässä olekaan sitä hänen unelmiensa naista, joka tarvitsee aina vain lisää rahaa suureen hätäänsä.

Mies katsoi tyynesti toimittajaa silmiin, ja tokaisi:
"Jokin sairaus saattaa tappaa minut, mutta yksinäisyys tappaa varmasti."

Sama kysymys mietityttää tänä aikana, jolloin moni arkailee sosiaalisia kontakteja. Kuinka moni meistä kuolee seuran ja mielihyvän kokemusten puutteeseen, ennen kuin tämä kummallinen aika on ohitse?

Aro_Valijoki_pikkunetti.jpg

Tanssikansaa jo 1960-luvulta lähtien viihdyttänyt Markku Aro esiintyi Diesel-yhtyeensä kanssa Savitaipaleen Välijoen lavalla 23. elokuuta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tanssilavat, lavatanssit, korona, Martti Linna, Välijoen lava, Markku Aro, yksinäisyys

Jokaisella on vastuu yhteisestä maapallosta - myös kirjailijalla

Perjantai 14.8.2020 klo 7:53

"Näennäisen aineettomatkin tuotteet, e- ja äänikirja, vaativat tuekseen sähköä ja älylaitteen: voimalaitoksia, kaivoksia, tuotantokoneiston. Painettu kirja on oma lukunsa. Olen laskenut, että kahden romaanini painamiseen on tarvittu 55 kuutiometriä puuta. Se tarkoittaa noin puolta hehtaaria nykypäivän suomalaismetsää tai noin 55 suurehkoa puuta."

Lainaus on peräisin kirjailija Anni Kytömäen kolumnista Sanaston nettisivuilla. Minulla on ollut kunnia lukea Annin tähänastinen tuotanto, ja haastatella häntä näiden hienojen romaanien tiimoilta.

Samoja asioita olen itsekin kirjailijana/pienen metsätilan omistajana/metsäammattilaiseksi koulutettuna/jonkin sortin luontoharrastajana miettinyt. Yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa kokonaisuuksien, saati omien valintojen hallitseminen ja arvottaminen käy yhä vaikeammaksi.

Kun suuri tietokonepalvelinkeskus ilmoittaa käyttävänsä vain ekologisesti tuotettua vihreää sähköä, niin minkä ihmeen takia keskukseen johtaa uusi, korkea suurjännitelinja, jonka tieltä on kaadettu leveälti kasvavaa nuorta metsää?

Arvostan niitä kirjailijakollegoita, jotka ovat kieltäneet kirjojensa julkaisemisen puusta tehdyllä paperilla tai sähköä jokaisella latauskerralla kuluttavana e-kirjana. Niinhän heidän on täytynyt tehdä, jotta he voivat allekirjoittaa netissä hyvällä omallatunnolla avohakkuita vastustavan adressin?

Metsänomistajana voin sentään hyvittää jonkin verran pahoja, kirjailijana tekemiäni ympäristötuhoja istuttamalla puita takaisin kaadettujen tilalle. Tänäkin syksynä - jos korona suo - suuntaan taas kulkuni tallomaan heiniä lakoon pari vuotta sitten istuttamieni taimien juurelta. Toivon, että niiden latvat heiluvat tuulessa siellä kahden- kolmenkymmenen metrin korkeudessa vielä silloinkin, kun minua ei täällä enää ole.

Ehkä ihmisen ikuiselta tuntuvan synnin- ja syyllisyydentunnon keskellä on hyvä yrittää noudattaa Arto Paasilinna-vainaan hienoa "käskyä" romaanista Ukkosenjumalan poika: Älä ole pienille paha.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anni Kytömäki, kolumni, Martti Linna, Arto Paasilinna, Älä ole pienille paha, eettisyys, kirjailijan työ

Jonkun pitäisi kirjoittaa tästä kirja

Torstai 6.8.2020 klo 11:28

Tuorein teokseni, Hamina Tattoo-sotilasmusiikkifestivaalin 30-vuotisjuhlateos julkaistiin tällä viikolla. Mielenkiintoinen työ, mielenkiintoisia tarinoita ja peräti miellyttäviä ihmisiä, joiden kanssa sain tehdä yhteistyötä kirjaprojektissa. Kiitos kaikesta!

Eräs asia toistui myös tämän kirjani julkaisemisen jälkeen. Kaksi ihmistä otti yhteyttä, ja puhui aivan eri aihepiireistä. Kumpikin heistä tarjotteli minulle ideoitavaksi, ehkä kirjoihin ja kansiin pantavaksi aihetta, joka heidän mielestään ansaitsisi sen. Yhteinen lause kuului: jonkun pitäisi kirjoittaa tästä kirja.

En laita tuollaista ollenkaan pahakseni. Itsellänikin on useampaan ruutuvihkoon raapustettuna pivo sellaisia asioita ja havaintoja, joita sietäisi tarkastella lähemmin. Sellaisia, jotka saattaisivat kiinnostaa auki kirjoitettuina ehkä joita kuita muitakin.

Se, että aiheita näin tarjotaan, tietenkin imartelee tarinoita kirjoittamalla suuren osan elannostaan hankkivaa ihmistä. Samalla se kertoo tärkeästä asiasta, jonka edessä sopii aika ajoin nöyrtyä: kaikesta sivistyksestämme huolimatta me ihmiset emme tiedä tästä maailmasta - emme edes siitä osasta, joka on kättemme jälkiä - läheskään kaikkea.

Ja se on hyvä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hamina Tattoo, Tattoo juhlakirja, tietokirjallisuus, kirjailijan työ, kirjaideat, Martti Linna

Asiaa tanssilavakulttuurista Radio Suomen Päivässä

Tiistai 28.7.2020 klo 18:40

Maanantaina 27.7. alkoi Radio Suomen Päivässä sarja, jossa perataan ja pengotaan suomalaisen tanssilavakulttuurin historiaa, nykypäivää ja vähän tulevaisuuttakin.

Sain kunnian olla avausjaksossa toimittaja Hanna Kataja-Rahkon haastateltavana kirjoittamani Tanssilavojen Suomi -tietokirjan tiimoilta. Tässä tapauksessa haastattelijalla taisi olla aiheesta enemmän tietoa kuin haastateltavalla - moni tanssiharrastaja muistaa Hannan Seinäjoen Tangomarkkinoilta vuoden 2008 tangokuningattarena sukunimellä Talikainen.

Sarjan toisessa jaksossa Hanna kyseli tanssipaikkoja esiintyjinä kiertävien Jonna Ortjun ja Mika Hostikan tuntoja. Kolmannessa osassa, huomenna keskiviikkona ääneen pääsevät mm. tanssinjärjestäjä ja aktiivinen lavatanssija.

Jaksot tulevat ulos peräkkäisinä päivinä alkaen klo 11.02, ja ovat sen jälkeen 30 päivää kuunneltavissa Yle Areenasta. Ensimmäinen jakso löytyy jo täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tanssilavat, lavatanssit, tanssilavakulttuuri, Martti Linna, Hanna Kataja-Rahko, Hanna Talikainen, Jonna Ortju, Mika Hostikka

Tasan vuosi tästäkin Radio Suomen lavatanssihaastattelusta

Keskiviikko 24.6.2020 klo 13:03

Tasan vuosi sitten, 24. kesäkuuta 2019 juttelin Karhulassa sijaitsevan Tampsan tanssilavan portailla Radio Suomen Kiira Ikävalkon kanssa silloin tekeillä olleesta Tanssilavojen Suomi-tietokirjastani ja lavatanssikulttuurista.

Haastattelu on yhä kuunneltavissa Yle Areenassa. Tuota kuunnellessani on olo vähän haikea: enpä vuosi sitten arvannut, että kesän 2020 lavatanssit ovat yhä samalla päivämäärällä korkkaamatta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Radio Suomi, Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Kiira Ikävalko, Yle Areena, lavatanssit, tanssilavat

Kauniisti kukkiva rätvänä ei ole raetvaenae

Keskiviikko 17.6.2020 klo 7:46

Ratvana_netti_pieni.jpg
Rätvänä kukkii juuri nyt Etelä-Suomessa kauniin keltaisin kukkasin. Kasvin ruotsinkielinen nimi blodrot tarkoittaa suomeksi verijuurta. Nimi johtunee rätvänän suuresta, verenpunaisesta juurakosta, jota on käytetty aikoinaan myös lankojen värjäykseen.

Pidän tämän kasvin suomenkielisestä nimestä. Siinä on ääkkösiä peräti kolme kappaletta. Ei finengelskaksi käännetty raetvaenae maistu suussa läheskään samalta. Ei myöskään paperilta nautittuna.

Meillä on kaunis, joskin joskus kuriton äidinkieli. Pidetään yhdessä huoli siitä, ettei sitä köyhdytetä englannin kielen kuristuksessa kuoliaaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rätvänä, suomi, suomen kieli, raetvaenae, Martti Linna

Vanhemmat kirjoitukset »