Tasan vuosi tästäkin Radio Suomen lavatanssihaastattelusta

Keskiviikko 24.6.2020 klo 13:03

Tasan vuosi sitten, 24. kesäkuuta 2019 juttelin Karhulassa sijaitsevan Tampsan tanssilavan portailla Radio Suomen Kiira Ikävalkon kanssa silloin tekeillä olleesta Tanssilavojen Suomi-tietokirjastani ja lavatanssikulttuurista.

Haastattelu on yhä kuunneltavissa Yle Areenassa. Tuota kuunnellessani on olo vähän haikea: enpä vuosi sitten arvannut, että kesän 2020 lavatanssit ovat yhä samalla päivämäärällä korkkaamatta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Radio Suomi, Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Kiira Ikävalko, Yle Areena, lavatanssit, tanssilavat

Kauniisti kukkiva rätvänä ei ole raetvaenae

Keskiviikko 17.6.2020 klo 7:46

Ratvana_netti_pieni.jpg
Rätvänä kukkii juuri nyt Etelä-Suomessa kauniin keltaisin kukkasin. Kasvin ruotsinkielinen nimi blodrot tarkoittaa suomeksi verijuurta. Nimi johtunee rätvänän suuresta, verenpunaisesta juurakosta, jota on käytetty aikoinaan myös lankojen värjäykseen.

Pidän tämän kasvin suomenkielisestä nimestä. Siinä on ääkkösiä peräti kolme kappaletta. Ei finengelskaksi käännetty raetvaenae maistu suussa läheskään samalta. Ei myöskään paperilta nautittuna.

Meillä on kaunis, joskin joskus kuriton äidinkieli. Pidetään yhdessä huoli siitä, ettei sitä köyhdytetä englannin kielen kuristuksessa kuoliaaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rätvänä, suomi, suomen kieli, raetvaenae, Martti Linna

Tanssilavojen Suomen saama palaute lämmittää

Perjantai 12.6.2020 klo 16:17

Jos et ole vielä koskaan kirjoittanut tietokirjaa ja harkitset sen ensimmäisen aloittamista, pyydän sinua harkitsemaan vielä kerran. Olen niitä kirjoittanut, useammankin. Ja joka kerta urakka on osoittautunut suuremmaksi kuin olen etukäteen miettinyt.

Kirjan sisällön laatimiseen kuuluu monia työvaiheita. On mietittävä, miksi juuri tämä aihe on kertomisen ja kajoamisen arvoinen. Mitä siinä on sellaista, joka voisi kiinnostaa mahdollista lukijaa? Ja millaisia lukijoita kirja voisi saada?

Kirjan pohjatöihin kuuluu mahdollisimman laajan lähdeaineiston kerustelu. Ja kun yhden hyvän lähteen löydät, se johdattaa sinut todennäköisesti vähintään kahden vielä kiinnostavamman lähteen jäljille. Kuinka ollakaan, juuri nuo mahdolliset lähdeteokset on myyty jo loppuun, tai ne on lainattu kirjastoista suurin piirtein ikiajoiksi alan harrastajille.

Kerätyt tiedot on kirjattava ylös. Tarkasti, monesta syystä. Lukijoissa on aina joku, joka muistaa asiat päivämäärän tarkkuudella viimeisten sadan vuoden ajalta. On ikävää narahtaa asiavirheiden tekemisestä. Käytetyt tiedot on pystyttävä tarvittaessa todentamaan, mieluummin useasta eri lähteestä. Lähdetiedot on kirjattava ylös kirjan loppuun. On mietittävä, mahtuuko kirjaasi haluamasi tekstinpätkä sitaattioikeuden piiriin.

Sen jälkeen on kirjan rakenteen suunnittelun aika. Kronologinen etenemisjärjestys, vaiko jotakin muuta? Miten saat alusta mahdollisimman iskevän? Mistä hyviä kuvia, ja mihin hintaan? Mitä mahdollinen kustantaja haluaa?

Ja sitten ei kun kirjoittamaan. Iskevää tekstiä, jota on mukava lukea. Ei kielioppivirheitä. Paljon tietoa. Tietolaatikoita ja graafeja. Palastelua, mielellään eri tavalla kuin kukaan muu on aiheesta kirjoittanut. Tekstistä ei saa näkyä sen eteen tehty valtava työmäärä. Keskimääräiselle lukijalle kirjasi lukeminen ei saa olla työtä, vaan huvia.

Siihen nähden on ollut mukava lukea, mitä tänä keväänä ilmestyneestä Tanssilavojen Suomi -tietokirjastani on kirjoitettu. Tällä, viikolla olen saanut käsiini kaksikin kritiikkiä, Kinin Kirjavinkkeihin tekemän ja Risto Kormilaisen kulttuurilehti Kaltioon laatiman.

Olen niistä iloinen ja kiitollinen. Ovat ainakin jaksaneet lukea kirjani loppuun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Henna Karppinen-Kummunmäki, tietokirjailija, tietokirjan kirjoittaminen, kirjailijan työ

Puutarhoissa käy pöhinä - niin kauan, kuin on pörriäisiä

Tiistai 2.6.2020

Pohinaa_netti_ks.jpg


Joku saattaa naureskella Ylen tälle keväälle ja kesälle lanseeraamalle Pelasta pörriäinen -kampanjalle. Minä en uskalla nauraa. Jos hattua käyttäisin, sitä nostaisin.

Seisoskelin jokusen aikaa oman kotipihani omenapuun alla, yrittäen ottaa hyviä kuvia puun kukintojen erilaisista pölyttäjistä. Oheinen kuva on tuon seisoskelun satoa sekin.

Muistelen joskus opiskelleeni, että elonkiertonsa aikana suuri haapa saattaa olla elintärkeä ravinnon ja suojan lähde yli kahdelle sadalle erilaiselle eliölajille. Voi hyvin olla, että täyteen mittaansa venähtänyt omenapuu ei paljon tuolle luvulle häpeä. Pihapuussani lehahteli monia ei lintulajeja kirjosiepoista varpusiin, ja hyvin ne näkyivät saalista saavan. Hyönteisten kirjon täytyy siis olla valtava.

Tavan kimalaisten lisäksi kiireisissä pölyttäjän tehtävissä surahteli monia muitakin lentäviä höttiäisiä. Vanhan puun runkoa koristaa jo yksi kääpä, merkkinä siihen iskeneestä lahosta. Rungolta löytyy ainakin kolmea erilaista jäkälää.

Monimuotoisuus on niin monimielinen sana, että joillekin meistä siitä on tullut kirosana. Mutta kun sen muuttaa ruokapöydän antimiksi - meidän ihmisten, ja muiden eliöiden - sen merkitys kirkastuu kummasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: monimuotoisuus, puutarha, kimalaiset, Pelasta pörriäinen, luontokuva, Martti Linna, omenapuu

Korona kurittaa tanssilavakesää

Lauantai 23.5.2020 klo 9:26

Ristiinan Metsälinnan tanssilavan alkukesän tanssit: peruttu. Mäntyharjun Nurmaan lava: peruttu. Syvälahti Kangasniemellä: peruttu.

Tanssikansaa koronapandemia koettelee kovasti. Kukaan ei vielä osaa sanoa, tanssitaanko maamme tanssilavoilla edes elo-syyskuussa.

Toimittaja Kirsti Vuorelan Länsi-Savoon kirjoittamassa, 17. toukokuuta julkaistussa jutussa kerrotaan monista minullekin tutuista lavoista. Toimittaja on lukenut juttunsa taustaksi sekä minun tuoreen Tanssilavojen Suomi-kirjani, että Henna Karppinen-Kummunmäen Lavatanssien hurma-kirjan.

Hyvin taustoitettua juttua on ilo lukea. Kiitos ja kumarrus - vaikkakin haikealla mielellä.

LISÄTTY 25.5.20: Valitettavasti Länsi-Savon em. juttu on tänään mennyt maksumuurin taakse.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Hanna Karppinen-Kummunmäki, Lavatanssien hurma, Karisto, tanssilavat, lavatanssit, Länsi-Savo, Kirsti Vuorela

Päätin aloittaa Mustanaamio-teemaviikon

Perjantai 15.5.2020 klo 15:17

Erään k-alkuisen pandemian aiheuttama negatiivisuuskierre on nyt osaltani saavuttanut yläkvartaalinsa. Rajansa kaikella: hetkeksi suljen mieleni maailman tuuteista päälle tunkevilta huonoilta uutisilta, asioilta ja mielensäpahoittamisilta.

Teen sen samalla tavoin, kuin niin moni 70- ja 80-luvuilla nuorukaiseksi varttunut tässä maassa sen teki. Silloin uppouduimme netin sijaan sarjakuviin: Tex Willeriin, Korkeajännitykseen, Modesty Blaiseen, Asterixiin ja moneen muuhun, osin unhoonkin jääneeseen piirrettyyn sarja-albumiin. Niitä ostettiin kaupasta, lainattiin kirjastosta tai kavereilta, pihistettiin kenties vanhempien sisarusten varastoista.

Päätin julkaista Facebook-sivuillani joka päivä vähintään yhden Mustanaamio-sarjiksen kuolemattomista lausahduksista. Sellaisena kuin sen muistan. No, ehkä aika on tehnyt tepposensa muistilleni. Ei se niin vaarallista ole.

Tällaisia ne tulevat naamakirjassa olemaan:

Kaupunkimustis_pikkunetti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mustanaamio, Martti Linna, Modesty Blaise, Asterix, Korkeajännitys, nostalgia, sarjakuvat

Tanssilavojen Suomi nyt myös sähkökirjana

Torstai 7.5.2020

Vellokset_netti.jpg

Tanssilavojen Suomi-kirjaani voi lukea nyt myös sähkökirjana. Tilauksen voi tehdä esimerkiksi täältä.

Itselleni se paperille painettu kirja on edelleen se kaikkein paras, mutta sähköiset sekä äänikirjat yleistyvät koko ajan "lukijoiden" käsissä. Se on hyvä asia: pääasia, että kukin löytää sen oman tapansa nautiskella itseään kiinnostavista tarinoista.

Lukaisin sähkökirjaversion tuotoksestani lävitse ja totesin, että kivan lukunautinnon sekin antaa. Tuo oheinen, tähän valitsemani kuva esittää kahta legendaarista turkulaista, joiden uraa kirjassani myös käsitellään.

Tuon kuvan otin muuten Saukonkallion tanssilavalla Iitissä. Sekin ilmoitti äskettäin, että alkavan kauden tanssit on kaikki peruttu. Muita, samanlaisia ilmoituksia satelee koko ajan.

Matin ja Tepon puheissa oli jo viime syksynä sellaisia viitteitä, ettei heitä enää kauan esiintymässä nähdä. Tulikohan otettua peräti historiallinen kuva?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Saukonkallio, Matti ja Teppo, lavatanssit

Tanssilavojen Suomi: Sisällysluettelo

Maanantai 27.4.2020 klo 17:33

Martti Linna: TANSSILAVOJEN SUOMI. Karisto Oy 4/2020


Esipuhe: Saanko luvan?

I Lajien synty: Tanssin askeleilla 1800-luvulta 1900-luvulle

I.I Tanssikallioita ja riihitansseja

I.II Tuontisäveliä pirunkeuhkoilla

I.III Paritanssien aikaan

II Hottia ja haitarijatsia: 1920- ja 1930-luku

II.I Tanssipaikkoja maalle ja kaupunkeihin

II.II Haitarijatsin synty

II.III Puurattaat, puurattaat, puurattaat

III Tanssikieltoja ja -iltamia: 1940-luku

III.I Suojeluskunnat luopuvat lavoistaan

III.II Melankoliaa ja lattarirytmejä

III.III Tanssi vie nuoret rappiolle

IV Tanssilavojen kultakausi: 1950-luku

IV.I Luvattomia lavoja ja tanssilaivoja

IV.II Virran klassikoita ja italoiskelmää

IV.III Saunapuhtaina lauantaitansseihin

V Suuret ikäluokat tanssivat: 1960-luku

V.I Yhä suurempia tanssipaikkoja

V.II Tango tekee vastaiskun

V.III Tanssia ja kapinointia

VI Humppabuumia ja syntikkapoppia: 1970- ja 1980-luvut

VI.I Osta sie hyvä orkesteri!

VI.II Entistä sähköisempää musiikkia

VI.III Diskoon tai päivätansseihin

VII Uudelle vuosituhannelle

VII.I Lattianrajasta takaisin kuunsillalle

VII.II Musiikkia yli raja-aitojen

VII.III Parinhakua, liikuntaa ja hyvää mieltä

VIII Tanssilavat ja tulevaisuus

VIII.I Vähemmän lavoja, enemmän aikaa

VIII.II Nopeammin kiinni kertosäkeeseen

VIII.III Läheisyyttä, liikuntaa ja musiikkia


IX Lähteitä ja lukuvinkkejä

200 sivua, n. 100 kuvaa, n. 20 tietolaatikkoa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, sisällysluettelo

Tanssilavojen Suomi, tietokirjani suomalaisesta tanssilavaelämästä ilmestyy tänään

Maanantai 27.4.2020 klo 11:24

Tanssilavakirjailmestys_netti_koti.jpg


Suomalaisten tanssilavojen menneistä vuosikymmenistä on kirjoitettu koko joukko hienoja teoksia. Paritanssin uudempia aikoja on kartoitettu tietokirjallisuudessa huomattavasti vähemmän. Useimmiten noissa kirjoissa on paneuduttu johonkin tiettyyn sektoriin tanssiharrastuksessa: joko tanssijoihin, tanssimusiikkiin, tanssimusiikkia esittäviin muusikoihin tai johonkin muuhun.

Innokkaana lavatanssiharrastajana olen - yrityksen ja erehdyksen kautta - tullut siihen tulokseen, että onnistunut tanssi-ilta syntyy monista eri osasista: rytmikkäästä musiikista, persoonallisista esiintyjistä, hyvästä lattiasta, hyvästä omasta mielestä, kivoista kanssatanssijoista, hyvistä keskusteluista illan aikana, maukkaista poikkeamisista puhvetin puolella. Ainakin näistä.

Eikä unohtaa sovi sitä tunnetta, että kokee olevansa osa jonkinlaista jatkumoa. Näillä samoilla taidolla rakennetuilla lavoilla, näillä samoilla rytmeillä ovat tanssineet jo monet sukupolvet ennen meitä. Ainakin minulle se on tärkeä osa tanssi-illan tunnelmasta.

Siksipä päätin kirjoittaa sellaisen tietokirjan, joka yrittää kertoa kaikista näistä pienistä hyvien tanssien osista aina sieltä 1800-luvun lopulta tähän päivään. Jännityksellä odotan, millaista palautetta tuo aikamatka tanssilattialla saa lukijoiltaan.

Joskus viime joulun tienoilla kirjoitin tulevan kirjan esipuheeseen tällaiset lauseet: "Lavatanssien suosion loppumista on ennustettu niin kauan, kuin tässä maassa on tanssittu. Silti myös ensi kesänä ihminen kohtaa toisen ihmisen monilla suomalaisilla tanssipaikoilla."

Enpä minäkään arvannut, että eräs pandemia vaikuttaisi myös tämän rakkaan harrastukseni harjoittamiseen. Tätä kirjoittaessani en tiedä, miten rajoitukset tarkoittavat kesälavojen toiminnassa.

En silti anna periksi: Niin kauan kuin ihminen on olemassa, hän haluaa myös tanssia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, lavatanssit, tanssilava, tanssimusiikki, tanssiharrastus, Karisto

Koronapandemia on meille mahdollisuus hidastaa

Sunnuntai 26.4.2020 klo 13:16

Luotolahdenvuori_netti.jpg

Olen aikaisemminkin mieltynyt norjalaisen sosiaaliantropologi Thomas Hylland Eriksenin ajatuksiin maailmanmenosta.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa (26.4.) Hylland Eriksen miettii sitä, onko meidän oikeasti tarpeen palata täydellisesti siihen maailmaan, jossa elimme ennen koronaa. Valitettavasti koko juttu on maksumuurin takana.

Eriksen esimerkiksi katsoo, ettei entisen kaltainen massaturismi ole meille tarpeen. Olen hänen kanssaan samaa mieltä: Ennen koronaa vallinnut matkailubisnes olisi matkaajien koko ajan lisääntyessä jotakin, jota elämän edellytykset eivät tällä pienellä pallolla yksinkertaisesti kestä. Onko meidän kaikkien tarpeen käydä räpsimässä ne omat kuvamme Kiinan muurilla, tai Lapin revontuliöissä?

Korona tarjoaa meille tilaisuuden miettiä monia asioita ja niiden tarpeellisuutta. Voisimmeko kenties tulla toimeen vähemmällä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, Thomas Hylland Eriksen, turismi, massaturismi, sosiaaliantropologia, globalisaatio, Martti Linna

Milloin kuulit ensimmäisen peipon laulavan?

Tiistai 7.4.2020 klo 17:24

Peippo on linnuistamme se, jonka laulusta monella ihmisellä alkaa Suomessa kevät. Minä kuulin peipon laulavan ensimmäistä kertaa tänään. Ikuistin tapahtuman videolle You Tubeen. Käy toki kuuntelemassa tuota mestarilaulajaa.

Joutsenet ovat olleet maisemissa jo jonkin aikaa, samoin hanhet. Kurkiakin näkyy kaartelemassa korkealla taivaalla. Västäräkkiä vielä odotan - ehkä ei ole vielä aika.

Pandemioista viis: luonto on heräämässä kasvukauteensa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: peippo, Martti Linna, kevätlinnut, paluumuuttajat, kasvukausi, linnut

Talvisotaa ja koronaa: kolme erilaista uhkaa

Perjantai 13.3.2020 klo 10:15

Bunkkerirauha_pikkunetti.jpg


Ymmärtääkseni ihmistä ja yhteiskuntaa koskevat uhkakuvat jakautuvat kolmeen eri luokkaan. Ne ovat henkeen, terveyteen ja aineelliseen omaisuuteen kohdistuvat uhat.

Eilen torstaina Kiinasta liikkeelle lähteneen korona-viruksen aiheuttamat uhat viimeistään konkretisoituivat jokaiselle kansalaiselle. Valtiovalta katsoi olevansa pakotettu säätämään kansalaistensa jokapäiväiseen elämään kohdistuvia määräyksiä ja suosituksia ikävän viruksen taltuttamiseksi.

Tänään perjantaina muistelemme tasan 80 vuotta sitten päättynyttä talvisotaa. Tuota sotaa, jossa lähes 25 000 suomalaista menetti henkensä. Vastapuolella ihmishenkien menetykset olivat moninkertaiset.

Sekä talvisota että koronan uhka koskivat ja koskevat niin henkeä, terveyttä kuin omaisuuttakin. Täysimittaisessa sodassa ja virusperäisessä tartuntataudissa puhutaan kuitenkin aivan eri mittaluokan uhista. Ainakin mielestäni. Nykyaikainen, vauraaksi kehittynyt yhteiskunta kyllä kestää yhden koronan.

Kiitos siitä kehityksestä niille, jotka silloin 80 vuotta sitten kestivät niin siellä jossakin kuin kotiseudulla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, talvisota, talvisota 80 vuotta, uhkat, uhkakuvat, yhteiskunta, Martti Linna

Klapintekoa ja muita pieniä nautintoja

Sunnuntai 1.3.2020 klo 9:44

Nautintoklapit_pieni.jpg
Kevään aurinkoinen päivä. Lenseä, melkein plussan puolella oleva lämpötila. Suorasyistä hyvää koivua. Terävä kirves ja sopivasti tyhjä oma mieli.

Enpä juuri tiedä sen parempaa oman mielentilansa nollaustapaa kuin polttopuiden tekeminen keväisellä puulaanilla. Kun ruumis tekee töitä, ajatuksetkin voivat rullata vapaasti. Ei ole kiire missään eikä mihinkään. Ei varsinkaan työn saamisessa valmiiksi.

Mitä enemmän ikävuosia kertyy, sen tärkeämmäksi tuntuvat käyvän aivan pienet asiat. Sellaiset kuin tuoreeltaan halottujen polttopuiden tuoksu. Tai näkymä, joka avautuu silmien eteen, kun pysähtyy päivän lenkillään huoahtamaan hetkeksi jonkin mäen päälle.

Toivottavasti elämän pieniä hyviä hetkiä sattuu mahdollisimman monen matkalle. Niitä suuria voi aina tavoitella, ja monenlaista elämystä meille yritetään tyrkyttää myös ulkopuolelta. Kun itse kokee ja tuntee, ei se voi ihan huonoa olla.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvä hetki, tunnelma, klapinteko, Martti Linna, kevät

Tanssimusiikkikin muuttuu ajan myötä

Maanantai 24.2.2020 klo 8:21

Tyoski_kotisivut.jpg
Kävin lauantaina tanssimassa Haminan Wanhalla Työskillä. Kolmen miehen voimin musisoiva Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit tarjosi neljän setin verran oikein tanssittavaa ja rytmikästä musiikkia. Kiitokset siitä!

Tanssilavojen Suomi -tietokirjani työstämisen myötä olen kiinnittänyt tanssipaikoilla enemmän huomiota tanssimuusikoiden työskentelyyn kuin joskus aikaisemmin. Paljon on varmasti muuttunut niiden yli sadan vuoden aikana, kun meitä tanssikansaa on liikutettu sävelin tuhansilla ja taas tuhansilla tanssilattioilla.

Joskus 1900-luvun alussa tanssiyhtye kasattiin yleensä taitavan haitarinsoittajan ympärille. Ilmiö vielä yleistyi, kun entisten 2-rivisten haitarien lisäksi lähinnä italialaiset soittajat toivat tännekin 3- ja jopa 5-rivisiä soittopelejä. Siihen vierelle rumpali, viulusti tai ehkä jokin puhallin, niin johan lähti ääntä ja rytmiä riittävästi!

Myöhemmin, 20- ja 30-luvuilla ääneen pääsivät isot, yli 10-miehiset tanssiorkesterit. Niiden kulta-ajat alkoivat olla ohi joskus 50-luvulla, kun soittajakunnan ammattimaistuminen jatkui, eikä keikoilta irronnut noin isoille kokoonpanoille riittävästi palkkarahoja. Ja olihan noin ison kokoonpanon liikuttelukin sen aikaisella kuljetuskalustolla jo melkoinen suoritus.

Noiden vuosien jälkeen sähköiset soittimet ja muu kalusto on tullut esiintymisareenoille. Täytyy silti sanoa, että lauantaina minua sykähdyttivät eniten Teemun ja hänen poppoonsa tarjoamat viimeiset valssit. Rumpali kera yhden pienen rummun, basisti kera ison läskibassonsa sekä Teemu hanureineen irrottivat piuhat vehkeistään ja jalkautuivat tanssilattialle.

Valssi soi komeasti akustisena, niin kuin joskus kauan sitten. Historia ja yksinkertaisuus ovat asioita, joita musiikissakin kannattaa vaalia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Haminan Wanha Työski, Teemu Harjukari, Taivaanrannan maalarit, tanssimusiikki, tanssilavakulttuuri

Kaupungistuminen muuttaa mielemme kuvatkin

Perjantai 14.2.2020 klo 8:26

Viikonloppuvarpunen_netti_pieni.jpg

Kävin jututtamassa erästä kangaskauppiasta. Hän kertoi jotakin, jota en ole ennen tullut ajatelleeksi enkä huomanneeksi: sisustuskankaissa, eli esimerkiksi verhoissa ja koristetyynyjen kankaissa näkee yhä useammin ihmisen rakentamaa ympäristöä kuten rakennuksia, laivoja, majakoita ja katunäkymiä. Perinteisiä luontoaiheita kuten puita, kukkia ja eläimiä on kankaissa yhä vähemmän.

Veikko Huovinen Kainuusta (1927-2009) on ollut minulle aina läheinen ja tärkeä kirjailija. Hänen henkilöhahmoissaan ja luontokuvauksessaan on Pylkkäs-Konstasta lähtien sellaisia aineksia ja juurevuutta, jonka tunnistan. Huovinen ja minä olemme monen muun suomalaisen tavoin syntyjämme metsäläisiä.

Yhä useammalle nykyajan nuorelle ja keski-ikäiselle suomalaiselle se tutuin ja turvallisin kasvu- ja elinympäristö on ollut kaupunki. Se tarkoittaa myös sitä, että myös mielen kuvat ja mieleiset kuvat muuttuvat joksikin muuksi kuin meillä metsäluonnon keskellä kasvaneilla.

Sama hiljainen muutos koskenee myös puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Vertauskuvissa puron solina muuttuu liikenteen turvalliseksi taustahuminaksi. Lakan kukinnon kaunis valkoisuus korvautuu jollakin muulla mielen kuvalla silloin, kun puhuja tai kirjoittaja etsii vertauskuvan puhtaalle valkoisuudelle.

Minun on helppoa kuvitella silmieni eteen se näkymä, kun Huovinen kirjoittaa kauniisti kilpikaarnaisesta hongikosta, tai metsänrajan takaa nousevasta auringosta. Kaupunkilaislapselle se saattaa olla vaikeaa.

Kuvat muuttuvat, sekä kielessä että käytännössä. Luonnollista, mutta myös surullista toistemme ymmärtämisen kannalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Veikko Huovinen, Pylkkäs-Konsta, kaupungistuminen, luontokuvaus, mielikuvat, Martti Linna

Kokeile välillä vastavärejä elämäsi tarinassa

Tiistai 4.2.2020 klo 9:33

Vastavarit_netti.jpg
Kaikille avoimen tietoverkon, ihmeellisen Internetin piti syntyessään poistaa kaikki raja-aidat ihmisten välillä. Kun jokaisella meistä on käytössään sama tieto ja informaatio elämässään 24/7, tuntuisi luonnolliselta että ajatuskulkumme lähenevät toisiaan. Meidän pitäisi ymmärtää toistemme päätösten ja motiivien taustoja paremmin.

Toisin näkyy käyneen. Tutkimustietoa minulla ei väitteeni tueksi ole, mutta mutu-tuntumalla sanoisin kuppikuntaisuutta löytyvän vähintään yhtä paljon kuin niin sanottuina vanhoina hyvinä aikoina. Nörttimaailmassa ei vain puhuta kupeista, vaan kunkin omista kuplista.

Seuratessani eilen televisiosta Auschwitzin keskitysleirin henkilökunnan jäseniä vastaan 60-luvulla käydystä oikeudenkäynnistä kertovaa dokumenttia, muistin muutama vuosi sitten pitämälläni kirjoittajakurssilla jakamani tehtävän.

Annoin ensin kurssilaisten valita omasta elämästään sellaisen ihmisen tai asian, jota he inhosivat yli kaiken. Jokainen osanottaja löysi sellaisen inhokin - ja nopeasti. Sen jälkeen annoin heille tehtäväksi kirjoittaa kyseisestä inhokista realistisen (lue: negatiivisen) tarinan seuraavaksi kokoontumiskerraksi. Sain lukea mielenkiintoisia kuvauksia erinäisistä ihmisistä.

Sen jälkeen käänsin kirjoittajien mielet kohti vastavaloa: seuraavaksi kerraksi annoin heille tehtäväksi kirjoittaa kyseisestä inhokista positiivisen kuvauksen, lähtien inhokin omista lähtökohdista. Sanotaanhan, ettei kukaan meistä ole täällä mustavalkoinen persoona. Kaikista meistä löytyy jotakin hyvää.

Vaan kun ei löytynyt. Joillakin ryhmäni lahjakkaista kirjoittajista oli selviä vaikeuksia asettua inhokkinsa nahkoihin. Tarina kyllä syntyi, mutta siinä voi aistia ironiaa, tai jotakin muuta kirjoittajasta itsestään lähtöisin olevaa tunnetta. Sitä kohtaan jota inhoaa, on vaikeaa tuntea empatiaa. Ehkä kysymyksessä on yksi ihmiskunnan ikiaikainen tapa selvitä hengissä.

Vastavärit ovat asia, jota jokaisen kannattaisi elämässään kokeilla. Lopputulema saattaa yllättää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vastavärit, tarina, kirjoittajakurssi, empatia, Martti Linna

Kohti asumiskelvotonta maapalloa myös vuonna 2020 - ehkä

Tiistai 31.12.2019 klo 7:24

Asumaton_netti_pieni.jpg
Vuosiluku vaihtuu hienolta näyttävään muotoon 2020. Ajankohtaan kuuluu olla toiveikas, ennustaa tulevaa, toivoa parasta ja lupauksia olla parempi ihminen ensi vuonna. Tämän vuoden lopuksi tein toisin. Otin ja tartuin maailmanlopun kirjaan.

Olen joulusta lähtien kahlannut läpi maailmalla menestynyttä, Otavan tänä vuonna suomeksi julkaisemaa David Wallace-Wellsin teosta Asumiskelvoton maapallo. Uuvuttava määrä tutkimus- ja uutislainauksia, mutta myös hyviä ajatuksia. Kuten sekin, miksi romaanit, elokuvat ja muut fiktiiviset tarinankerronnan muodot eivät oikein saa otetta tästä kestämättömästä elämäntavastamme. Jo lapsena opittu klassisen tarinan kaava saa meidät nostamaan jalustalle Greta Thunbergin kaltaisia hyviksiä, ja Donald Trumpin tai Persujen kaltaisia pahiksia. Jotta jotakin oikeasti tapahtuisi, ne hyvikset ja pahikset pitäisi löytää paljon, paljon lähempää...

Sitä odotellessa, itsessäni ja Sinussa: Hyvää alkavaa vuotta 2020.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asumiskelvoton maapallo, David Wallace-Wells, ilmastonmuutos, Greta Thunberg, Martti Linna, vuosi 2020, dystopiakirjallisuus, maailmanloppu

Tanssilavojen Suomi -kirjani sai jo kansikuvan

Maanantai 25.11.2019 klo 9:05

Kansikuva_tls_pieni.jpg

Yksi olennainen osa jokaista kirjoitettua ja painettua kirjaa on sen kansikuva. Kaupallisten kustantamoiden tuottaessa kirjan, tuosta kuvasta päättää yleensä kustantaja. Toki kirjailijalta kysytään, sopiiko kuva hänen mielestään kirjan sisältöön.

Tanssilavojen Suomi -kirjani ilmestyy huhtikuussa 2020. Sen kustantaja Karisto päätti luottaa kannessa vanhaan ja hyvään, Lappeenrannan maakuntamuseosta löytyneeseen kuvaan lavatansseista.

Ja hyvä että päätti! Tuo Risulahden lava Luumäellä, josta kuva on peräisin, on minullekin tuttu paikka monilta kesäilloilta. Tosin, ensimmäistä kertaa muistan käyneeni lavalla ollessani vielä metsäkeskuksen palveluksessa. Pidimme siellä silloin metsäiltamat paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

Kirjan esittely löytyy Kariston nettisivuilta täältä.

1 kommentti . Avainsanat: Karisto, Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Risulahden lava, kansikuva, kirjailijan työ, lavatanssit

Haastattelija ratkaisee, mitä kuulija saa irti esiintymisestä

Maanantai 28.10.2019 klo 8:16

Kirjamessuhaastattelu_netti_2.jpg
Olin eilen Helsingin kirjamessuilla haastateltavana viime keväänä ilmestyneen Impivaara-romaanini tiimoilta. Haastattelijana toimi toimittaja, kirjailijakollega Maija Kajanto.

Puolen tunnin puherupeaman jälkeen eräät kuulolla olleet messukävijät tulivat juttelemaan kanssani kirjani teemoista. Se tuntui peräti hyvältä! Kirjallisuuden tärkein tehtävä on mielestäni avata uusia näkökulmia, tarjota ikkunoita kurkistaa toisella tavalla ajattelevan ihmisen ajatuksiin.

Suuri kunnia noiden teemojen esille saamisesta kuului haastattelijalleni Maijalle. Hän oli tehnyt pohjatyönsä kunnolla lukien kirjani, ja miettien mikä siinä on tärkeää ja millaisia sen henkilöhahmot oikein ovat. Ilman kysymyksiä ei ole olemassa vastauksia.

Jäi tunne, että (ainakin) muutamat kuulijat saivat kanssamme viettämälleen ajalle vastinetta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Maija Kajanto, Helsingin kirjamessut, kirjailijan työ, kirjailijahaastattelu, Martti Linna

Tavataan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27. lokakuuta

Perjantai 4.10.2019 klo 7:25

Helsingin kirjamessut lähestyvät. Kerron sunnuntaina 27. lokakuuta kello 11.30-12.00 messuhallin Punavuori-lavalla Sudenmaa-rikosromaanisarjastani, ja varsinkin sen viime keväänä ilmestyneestä Impivaara-teoksesta. Minua haastattelee toimittaja Maija Kajanto.

Kello 12.40-13.00 olen paikalla Suomen dekkariseuran osastolla.

Jos liikut sunnuntaina messuilla, niin tervetuloa kuulolle ja juttelemaan! Linkki kirjamessujen ao. tapahtumaesittelyyn löytyy täältä.


Linna_Impivaara_kansi_pieni.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Helsingin kirjamessut, Maija Kajanto, Impivaara, Reijo Sudenmaa

Vanhemmat kirjoitukset »