John Steinbeck osasi matkakertomuksen

Tiistai 3.1.2012 klo 19.24

Road movie - eli vapaasti käännettynä matkakertomus - on varsinkin elokuvista tuttu tapa kertoa ihmisten, aatteiden tai asioiden kehitystarinoita. Ensimmäisenä tulee mieleen vaikkapa Ridley Scottin elokuva Thelma ja Louise (1991).

Matkakertomus toimii myös kirjan rakennuskehikkona. Matka paikasta A paikkaan B, kiinnostavat päähenkilöt, matkalle sopivasti tapahtuma- ja maisemakuvausta - siinähän se on.

Paitsi että kertomuksen sepittäminen vaatii kirjoittajaltaan paljon taitoa. Jos hyvä esimerkki kiinnostaa, kannattaa lukea vaikkapa John Steinbeckin Matka Charleyn kanssa (Tammi 1989). Matkallaan Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle Steinbeck kutoo näennäisesti toisistaan irrallisista tapahtumista värikkään kuvan maantieteellisesti ja historiallisesti isosta valtiosta.

Iso osa kertomusta on kiinnostava henkilöhahmo, eli Steinbeckin oma Charlie-koira. Koiran näkökulmasta moni asia näyttää erilaiselta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: John Steinbeck, Matka Charleyn kanssa, road movie, matkakertomus