En iloitse Suomen Nato-jäsenyydestäTorstai 6.4.2023 klo 9:50 Suomesta tuli eilen sotilasliitto Naton 31. jäsenvaltio. Sitä on juhlittu kotimaassa ja Brysselissä moninaisin menoin, sekä valtiollisesti että yksityisesti. Oman mieleni tuo liittyminen tekee surulliseksi Tunnen surua, vaikka olenkin nyky-Venäjän aggressiivisen hyökkäyspolitiikan takia kannattanut jo jonkin aikaa Suomen liittymistä Natoon. Viimeistään Ukrainassa viime vuonna puhjennut täysimittainen sota on osoittanut, että nykyaikainenkin sota on täysimittaista tuhoamis- ja materiaalitaistelua, kohdistuen sekä siviileihin että sotilaisiin. Sellaisen kohteeksi mahdollisesti yksin jäävänä Suomella olisivat vitsit vähissä. Ukraina haalii nyt epätoivoisesti aseistusta ja muuta materiaalia itselleen sieltä, mistä sitä vain irti saa. Samoin teki Suomi talvisodan puhjettua marraskuussa 1939. Paljon tuli hyvääkin aseapua, mutta myös paljon täydellistä museotavaraa. Jopa sellaisia tykkejä ja lentokoneita, jotka olivat vaarallisempia käyttäjilleen kuin maahantunkeutujille. Itsekin reserviläisenä, ja muutaman reserviläisen isänä en halua nähdä sitä tilannetta, että tosipaikan tullen maamme puolustajien varustus olisi jälleen mallia Cajander. Sotiminen ja siihen valmistautuminen – joka on myös puolustusliitto Naton ydintehtävä – on kuitenkin pohjimmiltaan sellaista resurssien tuhlausta, johon ihmiskunnalla ei olisi enää varaa. Nälän, kulkutautien ja saastumisen kaltaisia ongelmia ei ole vielä ratkaistu. Niillä voimavaroilla, jotka maailmassa käytetään tällä hetkellä asevarusteluun, noille kaikille asioille voitaisiin hyvinkin tehdä jotakin. Syyttävä sormi harjoitetusta politiikasta, ja tehdyistä päätöksistä osoittaa näinä päivinä suuntaan jos toiseenkin. Hiljan muistin erään arvostetun, jo edesmenneen teatterinjohtajan kertomuksen siitä, miltä hänestä tuntui seuraavan näytäntökauden esitettävien näytelmien valinta. Hän sanoi istuvansa joka ikinen kerta lukemassa käsikirjoituksia toinen kätensä sangollisessa jäitä, toinen sangossa jossa paloi polttava tuli. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Malli Cajander, Ukrainan sota, Suomen liittyminen Natoon, Nato, maanpuolustus |
Tämän päivän Putinisti on eilisen Nato-haukkaMaanantai 25.4.2022 klo 9:57 Venäjän hyökättyä raa’asti Ukrainaan, joutuu Suomi miettimään uudelleen turvallisuuspolitiikkaansa. Kun on kysymys mielipiteistä, on leimakirves jälleen ahkerassa käytössä. Kunnioitan silti Kontulan näkemystä. Haukoista ja Putineista viis – varmin tapa säilyttää arvokas demokraattinen päätöksentekotapamme, on oikeus mielipiteensä muodostamisen vapauteen. Sillä jos tapaat henkilön joka sanoo varmaksi tietävänsä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin hänet kannattaa kiertää kaukaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putinisti, Nato-haukka, Martti Linna, Paavo Väyrynen, Anna Kontula, Ukraina, mielipiteenvapaus, leimakirves |
On saatava olla eri mieltä - maanpuolustuksestakinMaanantai 7.6.2010 klo 8:00 Puolustusvoimien lippujuhlaparaati oli viime perjantaina Kotkassa. Paraatin yhteydessä rauhanpuolustajat osoittivat mieltään Suomen Afganistanin-operaatiota vastaan. Poliisi poisti heidän banderollinsa marssireitin varrelta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rauhanpuolustajat, paraati, mielipiteenvapaus, Suomen Nato-jäsenyys |