Oksan takana on erilainen maailma

Lauantai 17.10.2009 klo 12.10

Lueskelin iltalukemisina Heikki Peuraniemen, alias Metsä-Heikin tänä vuonna julkaisemaa kirjaa Oksan takaa (Mediapinta 2009). Meillä on Heikin kanssa tapana vaihtaa kirjoja, kas samanlaisia metsäläisiä kun olemme taustoiltamme.

Tällä kertaa Heikki, joka täyttää kohtapuolin 75 vuotta oli valinnut tarinankerrontansa tavaksi kronologisen, päiväkirjamaisen otteen. Vuoden ajalta kirjan lehdille kertyivät kauppareissut, havainnot ilmojen pitelemisestä, kommentit luetuista kirjoista.

Minulla kesti hetken, ennen kuin sain otteen kerrontatavasta. Sitten tajusin, missä oli vaikeus: minut, kuten meidät kaikki on kyllästetty klassisen tarinan kaavalla. Sillä, joka toistuu elokuvissa, kirjoissa, näytelmissä.

Omasta elämästä päiväkirjamaisesti kertovassa teoksessa ei välttämättä ole sitä sankaria eikä hänen varjoaan. Ei ole rinnalla kulkevaa veijaria tai auttajaa. Alku, keskikohta ja kliimaksi jäävät puuttumaan. Elämä soljuu, eikä jakaudu episodeiksi.

Kun lopulta tajusin kytkeä klassisen tarinan lukutavan pois päältä, aloin nauttia Heikin tarinoista. Television ostomatka Jyväskylään ei sisällä suurta draamaa. Ei, se sisältää jotakin paljon sitä suurempaa: elämää itseään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Peuraniemi, Oksan takaa, klassinen tarina