Lehtikolumni on vaikea kirjoittamisen laji

Tiistai 12.11.2013 klo 7.44

Hesarin entinen päätoimittaja Janne Virkkunen ruotii muistelmakirjassaan Päivälehden mies (WSOY 2013) ansiokkaasti yhteiskuntaa, mediaa ja omaa työtään. Maan suurimman päivälehden ex-päätoimittajana hänellä on näkemystä jaettavaksi monestakin asiasta. Kaikkea hän ei toki paljasta - eikä tarvitsekaan paljastaa.

Virkkunen kirjoittaa jotakin myös toimittajien kirjoittamista lehtikolumneista. Olen pannut merkille saman kuin Virkkunenkin: varsinkin Sanoma-konsernissa lehtien toimittajat saavat nykyisin kirjoittaa/heidät laitetaan kirjoittamaan omilla kasvoillaan mielipiteitä asioista, joista heillä oletetaan niitä olevan.

Eräs pitkän  linja journalisti sanoi minulle joskus, että kolumni kirjoitetaan siihen paikkaan lehteä johon ei ole laittaa uutista. Olen havainnut saman: hyvä kolumni saa aivosolut hyrräämään ja antaa uusia ajatuksia. Pahimmillaan se on leipätekstiä, josta asiat ja oivallukset tiivistävä ingressi ja loppu ovat jääneet kokonaan pois.

Julkisuus kuluttaa siinä olevaa ihmistä - myös toimittajaa. Toimittajan työ on perinteisesti ollut tarkkailijan työtä - mutta onko tarkkailija aina paras sanomaan asioista oma mielipiteensä? Entä onko oikein, että toimittaja esittää kolumnipalstallaan jostakin asiasta oman, jo lukitun käsityksensä ainoana oikeana faktana? Millaisin eväin hän lähtee juttukeikalle sellaisen henkilön luo, jonka käsitys on asiasta täysin vastakkainen? Tätäkin näkyy tapahtuvan.

Se, mitä toimittaja teki viikonloppuna mökillään voi olla kiinnostavaa hänet ihmisenä tunteville. Muille paljastuksen yhteiskunnallinen merkitys - saati se, miksi siitä pitäisi maksaa lehden tilausmaksu - ei välttämättä avaudu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Janne Virkkunen, Päivälehden mies, kolumni, toimittaja, toimittajan työ, kirjoittaminen