Suhteemme Venäjään on taas kerran tienhaarassa

Sunnuntai 16.10.2022 klo 10:35

Haminalainen sananlasku, Martti Linna, Pinnallinen elämä

Päästyään Puolan sodassa voittopuolelle ja murrettuaan kokonaan Puolan armeijan vastustamiskyvyn, on bolshevikien Venäjä vaihtanut sävyään keskusteluissaan ulkovaltojen kera.

Nuo sanat kirjoitti nuori, pian 20 vuottaan täyttävä Urho Kekkonen kolumniinsa Kajaanin Lehdessä 2. elokuuta 1920. Tekstissään hän analysoi menossa olleen Puolan ja Neuvosto-Venäjän välisen sodan vaikutuksia samaan aikaan käytyihin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisiin rauhanneuvotteluihin.

Tuo kolumni tuli mieleeni, kun luin tämän päivän Helsingin Sanomia. Arvostamani kirjailija, historiantutkija ja Venäjän tuntija Anne Applebaum oli lehden haastattelussa sitä mieltä, että ainoa keino rauhan saavuttamiseen Ukrainassa, sekä aidon kansalaisyhteiskunnan syntymiseen Venäjällä on putinilaisen nyky-Venäjän sotilaallinen tappio menossa olevassa sodassa.

Toinen arvostamani kirjailija, sotkamolainen Veikko Huovinen laittoi Pylkkäs-Konstansa suuhun tämän lauseen keskustelussa, jossa Konsta määritteli erilaisia viisauden lajeja: ”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi paras käyttäytyä.”

Jälkiviisasteluun on helppoa ryhtyä sekä yksityisenä kansalaisena että kansainvälisen politiikan kiemuroita hahmotettaessa. Naapurimaamme itsevaltainen presidentti Vladimir Putinkin sortui sellaiseen lausuessaan, että Neuvostoliiton hajoaminen oli yksi ihmiskunnan suurimmista tragedioista. Ainakin hän olisi voinut määritellä tarkemmin, että kenen kannalta.

Ei jälkiviisastelu ole ollut outoa Suomenkaan lähihistoriaa auki kirjoitettaessa. Sen avulla on pystytty muokkaamaan historiasta omaan aatemaailmaan sopivaa, sitä tukevaa materiaalia. Esimerkiksi sitä, miten V.I. Leninin johtama Neuvosto-Venäjän työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpaneva keskuskomitea tunnusti 4. tammikuuta 1918 Suomen itsenäisyyden, on toisaalla pidetty merkkinä siitä että Pietarissa oikeasti haluttiin ihan naapuriin itsenäinen Suomi-niminen pikkuvaltio. Toisaalla taas on selitetty, että Lenin joukkoineen uskoi Suomen putoavan kuitenkin kypsänä hedelmänä takaisin emo-Venäjän syliin, kunhan maailmanvallankumous pääsisi kunnolla käyntiin.

Sama koskee Suomen roolia toisessa maailmansodassa, ja varsinkin jatkosodan syttymisessä kesällä 1941. Neuvostoliiton aikana oli varsin suosittua selittää Suomen kohtaloa uuteen sotaan joutumisineen niin sanotulla ajopuuteorialla. Siinä Suomi poliittisine johtoineen ajautui enemmän tai vähemmän tahdottomasti mukana historiallisten tapahtumien vyöryssä. Vähemmälle huomiolle tuossa selityskulussa jäi se, että Suomen ja Saksan poliittinen ja sotilaallinen johto olivat jo varsin aikaisessa vaiheessa tiiviissä yhteistyössä keskenään katkerasti päättyneen talvisodan jälkeen. Menetettyjen alueiden takaisin saaminen kaihersi monen suomalaisen mielessä – joidenkin mielestä vieläpä korkojen kanssa.

Varsin suosittua on myös ollut selittää historiamme murroskohtia onnellisilla sattumilla. Leninin oli pakko tunnustaa Suomen itsenäisyys. Kun nuorta Neuvosto-Venäjää uhkasivat niin monet vaarat muualtakin, ison maan luoteisrajalla oli saavutettava jonkinlainen rauhan tila. Venäläisten suurhyökkäys Karjalan kannaksella oli pakko lopettaa kesällä 1944, kun he tarvitsivat parhaita joukkojaan kilpajuoksussa Berliiniin. Suomelle livahti kuin salaa 1990-luvulla osaksi EU:ta ja läntistä Eurooppaa, kun Neuvostoliitto hajosi.

Nykyaikaakin tultaneen käsittelemään jälkiviisauden imelin keinoin tulevassa historiankirjoituksessa. Voi hyvin olla, että ajan kulussa nähdään – itsekkäästi ajatellen – Suomen kannalta onnellinen sattumus siinä, kuinka Venäjän mahtava armeija on sortunut kurjuuteen Ukrainan laajoilla aroilla. Oliko se juuri se tekijä, joka antoi meille viimeinkin mahdollisuuden hakeutua Naton suuren ydinasesateenvarjon alle?

Anne Applebaumin ansioksi on luettava, että hän oli Venäjän kehityksestä samaa mieltä kuin nyt jo monia vuosia sitten, ja uskalsi kirjata sen ylös. Urho Kekkosen valtiomiestaidoista ollaan nykyisin montaa mieltä. Hänen valtakaudellaan niitä arvosteltiin – jos arvosteltiin – mieluummin hiljaisella äänellä. Siksi lainaankin lopuksi toisen, eli Vienan Karjalaa koskevan kohdan tuosta hänen yli satavuotiaasta kolumnistaan. Jokainen arvioikoon omista lähtökohdistaan, oman maailmankuvansa mukaisesti sitä, osuiko hän tuossa oikeaan ja onko mikään oikeastaan muuttunut auringon alla.

Heistä itsensä eroon julistaneen kansakunnan niskaan lähettää Neuvosto-Venäjä sotilasjoukkojaan, jotka ryöstäen ja hävittäen pakottavat ensiksi kansan itsensä valitseman hallituksen poistumaan maan rajojen sisältä ja sen mukana hallituksen sotaväen sekä toiseksi väkipakolla alistuttavat kansan neuvostojärjestelmään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Anne Applebaum, V.I. Lenin, Vladimir Putin, Urho Kekkonen, Känä, Kajaanin Lehti, historia, historian kirjoittaminen, historiakäsitys, Ukraina, Ukrainan sota, Veikko Huovinen, Konsta Pylkkänen, jälkiviisaus

Tämän päivän Putinisti on eilisen Nato-haukka

Maanantai 25.4.2022 klo 9:57

Groucho Marx. Kuva: Martti Linna

Venäjän hyökättyä raa’asti Ukrainaan, joutuu Suomi miettimään uudelleen turvallisuuspolitiikkaansa. Kun on kysymys mielipiteistä, on leimakirves jälleen ahkerassa käytössä.

Takavuosina, kun elimme vielä rauhanomaista yhteiseloa suuren ja ystävällisen itänaapurin kanssa, oli varsinkin politiittisesti aktiivisen henkilön viisasta piilottaa mahdolliset myönteiset ajatuksensa Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natosta.

En tiedä, kuka Suomessa ensimmäisenä käytti haukka-nimitystä Naton yhteydessä. Tällä vuosituhannella haukasta on puhunut useampikin suomalainen poliitikko, muun muassa Paavo Väyrynen. Muistelen kuitenkin, että nimitystä on käytetty jo paljon aiemmin, ainakin 90-luvulta lähtien.

Haukka on paitsi upea eläin, myös vahva vertauskuva. Se viittaa voimaan, saalistamiseen ja asioiden ratkaisemiseen väkivallalla. Sen vastakohta lintumaailmassa ja rauhanaatteessa lienee useimmiten kyyhkynen.

Tätä kirjoittaessani elämme ehkä historiallisessa käännekohdassa. Venäjän toiminta Ukrainassa on ajamassa Suomea Naton jäseneksi, ja jäsenyydellä – ilmeisesti – on kansalaisten parissa laajaa kannatusta. Sitä todistavat mielipidekyselyt, joita en usko – toisin kuin eräillä netin keskustelupalstoilla väitetään – peukaloiduiksi. Oma, ihmisten kanssa keskustellen luotu mutu-tuntumani päätyy samanlaiseen arvioon.

Kansaa ja päättäjiä on kehotettu keskustelemaan mahdollisen jäsenyyden hyvistä ja huonoista puolista, sekä sen vaihtoehdoista. Vaihtoehtojahan on aina, jonkun mielestä hyviä ja jonkun toisen mielestä huonoja. On osa demokraattista päätöksentekoa, että jokaisella on oikeus ilmasta mielipiteensä yhteisistä asioista. Se on asia, joka erottaa kansanvaltaisen päätöksenteon monista muista hallintomalleista.

Siihen nähden on ikävää, että Nato-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuva, ja siitä julkisesti kertova henkilö leimataan näinä päivinä julkisessa sanassa ja sosiaalisen median ”keskusteluissa” usein Putinistiksi. Tämä kohtalo on näköjään tullut esimerkiksi Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan osaksi. Häntä haastatellaan asian tiimoilta mm. tämänpäiväisessä (25.4.) Hesarissa.

Olen näköjään pohtinut mahdollista jäsenyyttä pitkälle samoilta kanteilta kuin Kontulakin. Olen kuitenkin päätynyt pohdintani tuloksena toisenlaiseen mielipiteeseen, eli kannattamaan mahdollisen jäsenyyden hakemista. Ennen Krimin valtausta vuonna 2014 olin asian suhteen vielä eri linjoilla.

Kunnioitan silti Kontulan näkemystä. Haukoista ja Putineista viis – varmin tapa säilyttää arvokas demokraattinen päätöksentekotapamme, on oikeus mielipiteensä muodostamisen vapauteen. Sillä jos tapaat henkilön joka sanoo varmaksi tietävänsä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin hänet kannattaa kiertää kaukaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putinisti, Nato-haukka, Martti Linna, Paavo Väyrynen, Anna Kontula, Ukraina, mielipiteenvapaus, leimakirves

Putin lähtee, mutta Venäjä on silti naapurimme

Perjantai 18.3.2022 klo 10:51

Paulo Coelho, aforismi, Martti Linna, Kun kaikki päivät

Käsittämätön hyökkäys Ukrainaan on eristämässä itäistä naapuriamme henkisesti ja taloudellisesti muusta maailmasta. Mädän johdon sytyttämän sodan seuraukset tulevat näkymään Venäjällä pitkään. On silti hyvä muistaa, että se on naapurissamme myös tulevaisuudessa.

Kuten jo J.K. Paasikivi aikoinaan sanoi, emme voi valita naapureitamme. Suomen ja Venäjän kohtalot ovat historian saatossa sivunneet toisiaan monta kertaa. Ei ole mitään syytä olettaa, että tuo kohtalonyhteys katkeaisi tulevaisuudessakaan.

Yli 140-miljoonainen kansa itärajamme takana on aina ollut luonnollinen kauppakumppani suomalaisille. Monella suomalaisella on tavalla tai toisella sukujuuria Venäjällä. Tsaarinvallan viimeisinä vuosikymmeninä Suomenlahden pohjukassa sijaitseva Pietari oli suomalaisperäiseltä asukasluvultaan yksi maailman suurimpia ”suomalaisia” kaupunkeja.

Kulttuuriimme Venäjä on antanut paljon, puhutaanpa sitten suomen kielestä, musiikista, kirjallisuudesta, teatterista tai mistä tahansa kulttuurin alasta. Ja vastaavasti, moni suomalainen kulttuurintekijä on menestynyt mainiosti ihan viime vuosiin asti venäläisillä kulttuurin markkinoilla.

En näe rajan tällä puolella mitään syytä hekumoinnille Venäjän nykyisestä ja tulevasta alennustilasta. Kelvottomalle valtionjohdolle on siellä ilmeisen kipeä asia myöntää, että suurvallan asemaa ei rakenneta nykymaailmassa enää pelon ja asemahdin varaan. Suurvalta-asema häviää tuotos/panos-laskennassa kirkkaasti hyville naapuruussuhteille. Niihin Venäjällä on pitkä matka Ukrainan tapahtumien jälkeen.

Niiden rakentamiseen on kuitenkin kaikki mahdollisuudet. Se ei tule ehkä toteutumaan minun elinaikanani, eikä ainakaan Vladimir Putinin valtakauden aikana. Resursseja parempaan kyllä on, jos niin halutaan.

Parempia aikoja odotellessa on syytä pitää mielessä, ettei nykyinen tilanne ole tavallisten venäläisten ihmisten vika. On syytä pitää se mielessään, ja tehdä omalta pieneltä osaltaan kaikkensa, että toivon pilkahdukset paremmasta pysyvät hengissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Ukrainan sota, Suomen ja Venäjän suhteet, Martti Linna, J.K. Paasikivi, Vladimir Putin, naapuruussuhteet

Muutama hyvä kysymys presidenttiä äänestävälle

Keskiviikko 24.1.2018 klo 14:01

Suomen tasavallan presidentinvaaleissa ennakkoäänestys päättyi eilen. Toista miljoonaa meistä on jo antanut äänensä jollekin ehdokkaalle. Joko ihan itse, vaalikoneella tai gallupilla valitulle. Edessä on vielä ensi sunnuntain varsinainen äänestyspäivä, sekä mahdollinen toinen kierros.

Halutessaan jokainen meistä on saanut kosolti tietoa kunkin ehdokkaan persoonasta ja mielipiteistä. Kiitos siitä medialle - mutta myös ehdokkaille itselleen, ja heidän taustaryhmilleen. Netistä löytyy runsaasti materiaalia ehdokkaiden itse kirjoittamana.

Presidentiksi valitaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä joku ihminen. Siksi yritin mielessäni tiivistää muutaman kysymyksen, jotka äänestäjän olisi hyvä asettaa itselleen ennen numeron piirtämistä äänestyskuponkiin:

- millainen ajattelemasi ehdokas mahtaisi olla omana työkaverinasi?

- haluaisitko tuon ehdokkaan istumaan puolestasi tiukkoihin neuvotteluihin herrojen Putin, Trump jne. kanssa silloin, kun asiat ovat maailmassa hullusti?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentinvaalit, vaalikone, gallup, Trump, Putin, ennakkoäänestys, vaalipäivä

Onko suomalainen media sortunut Sauli Niinistön kohdalla putinismiin?

Perjantai 12.1.2018 klo 17:23

Putin sukeltaa meren pohjaan. Putin metsästää tiikereitä. Putin lentää muuttolintujen mukana.

Me suomalaiset olemme tottuneet hymähtelemään uutisotsikoille ja poseerauskuville, joita itäisen naapurimme päämiehestä leviää Venäjän valtaa pitävien hallitsemassa mediassa. Vladimir Putin on ainoa suosikki pian pidettävissä Venäjän presidenttivaaleissa.

Ajatellaan, että meillä asiat ovat paremmin. Kaikki ehdolla olevat presidenttiehdokkaamme saavat tasapuolista kohtelua riippumattomissa tiedotusvälineissämme.

Onko se oikeasti noin? Poimintoja muutamista tulevia vaaleja käsittelevistä uutisotsikoista:

Ylen presidenttikysely: Niinistö musertavan ylivoimainen – 76 prosenttia haluaa presidentin jatkavan (yle.fi 12.10.17)

Kuvat: Sauli Niinistö hurmasi kampanja-avauksessaan – junailu hymyilytti presidenttiä (mtv.fi 8.12.17)

Presidentti Niinistö tapaa kansaa Valkeassa lauantaina (oululehti.fi 12.1.18)

Istuva presidentti nauttii suosiota – Sauli Niinistö jyräsi koulujen vaaleissa (www.siikkis.fi 12.1.18)


Ja niin edelleen. Kuuntelin Yleisradion toimittajan tekemää Sauli Niinistön haastattelua hänen kampaja-avauksessaan. Toimittaja sanoi useaan kertaan, että Niinistön valinta on varma. Se oli itse ehdokas, jonka piti oikaista että hän voi hyvinkin tulla valituksi. Noloa, median kannalta.

Juttujen otsikoissa ja ingresseissä ei muistuteta että me, sinä ja minä valitsemme ihan itse tälle maalle uuden presidentin tulevissa vaaleissa. Tulos on selvillä vasta, kun viimeinenkin ääni on laskettu.

Ehkä olisi korkea aika miettiä vaaleja edeltävän ajan rauhoittamista gallupeilta tulevaisuudessa. Joku meistä haluaa istua varman voittajan veneessä. Joku toinen jättää protestiäänensä käyttämättä, kun ei sillä kuitenkaan voi vaikuttaa yhtään mihinkään.

Näistä vaaleista näyttää tulevan yhdet laimeimmista vuosikausiin. Luulenpa, että yksi syy siihen on sana gallup.

1 kommentti . Avainsanat: Vladimir Putin, presidentinvaalit, Sauli Niinistö, Niinistön suosio, gallupit

Venäjältä kantautuu vinkeitä vaaliprosentteja

Lauantai 25.2.2012 klo 15:03

Hesari uutisoi 25.helmikuuta venäläisen tutkimustoimisto Levadan tuoreimpia mittaustuloksia naapurimaassa ensi viikolla pidettävistä presidentinvaaleista.

Muutamia otteita:
- Mittauksen mukaan Putin saa ensi viikon vaaleissa 66 % äänistä. Se tarkoittaa hänen valintaansa presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella.
- Nyt Putinia kannattaa 42 prosenttia venäläisistä, kun kun vielä tammikuussa suosio oli Levadan mukaan 37 prosenttia.
- 44 % venäläisistä odottaa tutkimuksen mukaan vaaleista rehellisiä.

Meilläkin pidettiin äskettäin presidentinvaalit. Täytyy sanoa, että itänaapurissa ollaan huomattavasti pidemmällä vaalimatematiikan soveltamisessa.

Tai ainakin siellä osataan käyttää sitä huomattavasti hauskemmin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putin, Venäjän presidentti, presidentinvaalit, Venäjä