Viisitoista vuotta ensimmäisen Sudenmaa -rikosromaanini ilmestymisestäKeskiviikko 14.9.2022 klo 9:21 Ihminen tunnistaa oman ikääntymisensä siitä, että ennen koetut asiat pulpahtelevat mieleen. Muistin juuri, että 15 vuotta sitten eräs itselleni tärkeä rikosylikonstaapeli lähti kalastamaan. Joskus vuonna 2005 lopetin – ainakin hetkellisesti – ruotsalaisten rikosromaanien lukemisen. Siinä(kin) joka jäi silloin kesken, oli pääosassa eronnut, alkoholisoitunut ja muutenkin reppana poliisimies. Eräänä päivänä tapahtui raaka murha ja kas! Tämä poliisi osti jäätelötötterön, istahti puiston penkille ja murehti sitä, mikä oikein on vikana ruotsalaisen yhteiskunnan lintukodossa. Ryhdyin miettimään, millainen olisi hyvin suomalainen rikosromaani, ja millainen olisi se hyvin suomalainen rikos jota hän ryhtyisi tutkimaan. Ja niin Reijo Sudenmaa astui eräänä päivänä kesäisen leirintäalueen pihamaalla ulos autostaan, venytteli ja ryhtyi tutkimaan himokalastajan vaimon outoa katoamista teoksessa Ahventen valtakunta. Vailla kummempia odotuksia lähetin seuraavana vuonna oudon tekeleeni Kouvolan Dekkaripäivien rikosromaanien kirjoituskilpailuun. Sen vuoden tuotoksia perannut raati tykästyi käsikirjoitukseeni, ja se tuli palkituksi. Oli tullut aika etsiä teokselle kustantaja. Olin jo saanut edellisenä vuonna esikoisromaanini Syysmarkkinat ulos Otavan kautta. Päätin kuitenkin tarjota Ahventen valtakuntaa pienelle, silloin vielä Suomussalmella toimineelle Myllylahdelle. Muistan, miten Myllylahden Mauno Moilanen vähän nikotteli käsikirjoituksen huumoripitoisuudelle. Hän arveli, ettei raakoja veritekoja vaativa dekkarikansa järin arvostaisi tuotostani. Kirja siitä kuitenkin tuli. Kuten asiaan kuuluu, jotkut suomalaisista lukijoista tykkäsivät, osa ei. Muutamaa vuotta myöhemmin eräs herrasmies soitti Lahdesta, esittäytyi aloittelevaksi kirja-agentiksi ja sanoi olevansa kiinnostunut myymään hänestä hyvin erikoisen rikosromaanin julkaisuoikeuksia ranskalaisille kustantamoille. Hän kysyi, kiinnostaako? Vastasin Oui, monsieur! Vuonna 2013 se sitten ilmestyi Ranskassa, tämä Le Royaume des perches. Kas kummaa, se päätyi siellä jopa kilpailemaan sen vuoden parhaan käännetyn rikosromaanin tittelistä arvostetussa Grand Prix de Littérature policière -kisassa. Tulevina hoivakotiaikoinani voin kiikkustuolista käsin ylpeillä ainakin sillä, että olen kerran elämässäni ollut samalla listalla Stephen Kingin kanssa… Toisinaan kirjat vievät tekijänsä jänniin paikkoihin sekä itse kirjoittamisvaiheessa että silloin, kun yrittää kertoa niistä lukijoille. Olen käynyt kertomassa kirjoistani (ja kummallisesta maasta nimeltä Suomi) Ranskassa kolme kertaa eri festivaaleilla. Sekä Die’n, Caenin että Lyonin matkoilta jäi hyvät muistot. Luulen, että sitä odotellessa hän istuu jossakin jollakin puistonpenkillä. Miettii maailman pahuutta. Ja syö jäätelöä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Reijo Sudenmaa, Ahventen valtakunta, Le Royaume des perches, rikoskirjallisuus, kirjallisuusvienti, kirjailijan työ |
Tavataan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27. lokakuutaPerjantai 4.10.2019 klo 7:25 Helsingin kirjamessut lähestyvät. Kerron sunnuntaina 27. lokakuuta kello 11.30-12.00 messuhallin Punavuori-lavalla Sudenmaa-rikosromaanisarjastani, ja varsinkin sen viime keväänä ilmestyneestä Impivaara-teoksesta. Minua haastattelee toimittaja Maija Kajanto. ![]() |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Helsingin kirjamessut, Maija Kajanto, Impivaara, Reijo Sudenmaa |
Palautetta Impivaarasta - sellainen lämmittää aina mieltäTiistai 7.5.2019 klo 7:51 Sain meiliini palautetta tämän kevään Reijo Sudenmaa -rikosromaanistani. Lukija kertoi pitäneensä kirjasta ja varsinkin sen eräästä kohtauksesta. Hänen mielestään olin kuvannut tuon hänellekin tutun miljöön juuri sellaisena kuin se oikeasti on. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Impivaara, Reijo Sudenmaa, kirjailijan työ |
Näin se alkaa: lukunäyte Impivaara -romaanistani on luettavissaPerjantai 1.3.2019 klo 12:16 Ne jotka kirjoista jotakin tietävät sanovat, että kansikuva ja takakannen esittelyteksti ovat tärkeitä lukijan mielenkiinnon herättämisessä. Kirjan tarinan aloituksen pitäisi olla vetävä, sen keskikohdan odotuksia lisäävä ja lopun kaikki mahdolliset langat yhteen sitova. Kun lukija painaa kirjan takakannen kiinni, hänellä pitäisi olla jonkinlainen mielikuva kirjasta, toivottavasti myös sen synnyttämiä omia ajatuksia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Sudenmaa, Reijo Sudenmaa -sarja, lukunäyte, rikosromaani, kirjailijan työ, Martti Linna |
Impivaara kaupoissa ja kirjastoissa 28. helmikuutaTorstai 14.2.2019 klo 16:47 ![]() Sain tänään kuun lopulla ilmestyvän kahdeksannen Sudenmaa -sarjan rikosromaanini tekijänkappaleet postissa kotiin. Uskon, että tekijänkappaleen saaminen käsiinsä on jokaiselle kirjailijalle iso asia: tehty iso työ saa siinä konkreettisen ja kiinteän muodon. Kirjailijalta lähes aina kysytään, mistä hänen uutuutensa kertoo. Sitä kysymystä varten pitäisi valmistautua paljon paremmin. Jokin kirkas, aivoja kiusaava ongelma tai ristiriita on saanut minut tarttumaan jokunen vuosi sitten ensimmäisiä kertoja kynään, ja vetämään aiheesta ranskalaisia viivoja. Nyt, kun kirja on tuossa näkyvillä, se ajatus on väkisinkin muuttunut. Romaanihenkilöt ovat ajatelleet omia ajatuksiaan, tehneet omia päätöksiään eikä siihen ole minulta lupaa kyselty saati tarvittu. Ja niin sen pitää ollakin. Kustantajan sivujen kirjailijahaastattelusta löydät kuitenkin ylös kirjaamiani ajatuksia siitä, miksi tämä kirja oli pakko kirjoittaa. Uskon, että jokainen meistä kaipaa jonkinlaista Impivaaraa itseään varten |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Impivaara, Myllylahti, Reijo Sudenmaa, Sudenmaa-sarja, kirjailijan työ |
Romaanin takakansi kertoo kaiken, tai sitten eiKeskiviikko 21.11.2018 klo 14:10 Impivaaran, ensi keväänä ilmestyvän romaanini esittely näkyy olevan nyt teoksen kustantajan, eli Myllylahti Oy:n nettisivuilla. Sain vaikuttaa sekä kirjan kansikuvan että takakansitekstin suunnitteluun. Minun pitäisi olla siis tyytyväinen – mutta onkohan minulla oikeutta olla? Sitä, millä perusteilla ihmiset valitsevat kirjansa ostettavaksi myyntihyllyltä (netistä tai kivijalkakaupasta) tai lainattavaksi kirjastosta on tutkittu paljonkin. Niissä tutkimuksissa, joita olen itse saanut käsiini ja luettavaksi, on painotettu sellaisia asioita kuin kirjoittajan tuttuus, lukukokemukset hänen aiemmasta tuotannostaan, kirjan nimi ja kansikuva sekä takakansitekstin puhuttelevuus. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Myllylahti, Martti Linna, Reijo Sudenmaa, rikosromaani, takakansiteksti, kirjailijan työ |
Kasvuaikaa, 11. romaanini ilmestyi - mitä siitä sanoisin?Keskiviikko 15.2.2017 klo 14:41 Joitakin vuosia sitten päähäni pälähti ajatus: Mitä ihan tavallisessa suomalaisessa omakotitalolähiössä tapahtuisi, jos sinne muuttaisi ekologisesti tiedostava, mutta sikamaisen rikas IT-miljonääri ja käyttäytyisi naapureitaan kohtaan kuin villin lännen karjaparoni? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sudenmaa, IT-miljonääri, Sudenmaa, Reijo Sudenmaa, Sudenmaa-sarja |
Kasvuaikaa, my 7th crime story of Reijo Sudenmaa will be published 2/2017Tiistai 15.11.2016 klo 11:28 I just received a delivery from my finnish publisher Myllylahti. It contained first outlook of my next novel called Kasvuaikaa (Time of growth). It will be published in february 2017. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Myllylahti, Kasvuaikaa, Martti Linna, Reijo Sudenmaa |
Kasvuaikaa, seitsemäs Sudenmaa-rikosromaani ilmestyy helmikuussa 2017Tiistai 15.11.2016 klo 11:13 Aloitan juuri kustannustoimittajani lähettämän romaanin oikovedoksen läpikäymistä. Kirjailijalle iso hetki: näen ensimmäistä kertaa, miltä pitkään työstämäni tarina tulee näyttämään kirjan lukijoiden silmin katsottuna. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kasvuaikaa, Reijo Sudenmaa, Myllylahti, Ahventen valtakunta, Martti Linna |
Rakkauden pimeä puoli - Kyösti Salovaara Rakkausarvista Dekkariseuran lehdessäTiistai 23.6.2015 klo 11:55 Kyösti Salovaaran kritiikki Ruumiin kulttuurissa 2/2015 käsittelee helmikuussa ilmestynyttä Rakkausarpia-romaaniani. Hän nimeää teoksen aiheiksi mustasukkaisuuden ja hullun rakkauden joka päättyy kuolemaan. Ei ollenkaan hullusti nimetty! Kirjailija kiittää - ei kehuista, vaan siitä että lukija on löytänyt teoksesta itselleen jotakin ajateltavaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruumiin kulttuuri, Kyösti Salovaara, kritiikki, mustasukkaisuus, hullu rakkaus, Rakkausarpia, Reijo Sudenmaa |
Rakkausarpia-romaani ilmestyy 28. helmikuutaMaanantai 16.2.2015 klo 12:33 Kuudes Sudenmaa-sarjan rikosromaanini ilmestyy helmikuun viimeisenä päivänä. ![]() |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakkausarpia, Reijo Sudenmaa, Sudenmaa, mustasukkaisuus |
Rakkausarpia, kuudes Sudenmaa ilmestyy helmikuussa /Sixth Sudenmaa-novel comes out 2/2015Keskiviikko 3.12.2014 klo 13:11
Rakkausarpia (Scars of love) is my next Reijo Sudenmaa-crime novel which will be published in finnish. Publisher is Myllylahti. |
1 kommentti . Avainsanat: Rakkausarpia, Reijo Sudenmaa, Sudenmaa, Ahventen valtakunta, Martti Linna, rikostarina, crime story |
Seuraava Sudenmaa käännetään ranskaksiTiistai 4.2.2014 klo 19:04
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Reijo Sudenmaa, Kuolleita unelmia, Ahventen valtakunta, Gaia Editions |
Kultaisen säännön oikoluku tehtyMaanantai 3.12.2012 klo 7:14
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kultainen sääntö, Martti Linna, Reijo Sudenmaa, dekkarit, vuorisaarna |
Sudenmaa-sarja jatkuu ja kääntyy ranskaksiTiistai 16.10.2012 klo 14:09 Romaanini Ahventen valtakunta käännösoikeudet myytiin Ranskaan viime talvena. Romaanin oikeudet osti kustantamo Gaïa Editions. Kustantaja ilmoitti juuri, että Ahventen valtakunta - ranskaksi Le royaume des perches - ilmestyy heidän kustannusohjelmassaan toukokuussa 2013. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Reijo Sudenmaa, Ahventen valtakunta, Le royaume des perches, Kultainen sääntö, Gaïa Editions |
Sudenmaa-kirjojani voi lukea myös sähköisestiMaanantai 24.9.2012 klo 7:29 Kymenlaakson kirjastot ovat aloittaneet sähkökirjojen lainauksen aktiivisen markkinoinnin. Asiasta löytyy tietoa mm. kirjastojen yhteisestä Kyyti-palvelusta. Liian iso juttu, eli neljäs Reijo Sudenmaa-sarjan romaanini näkyy olevan yksi "myynnin" kärkenä olevista kirjoista. Myllylahti Oy:n kustantaman MyrhaMylly-sarjan teokset tehdään kaikki saman tien myös sähkökirjoiksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Reijo Sudenmaa, Liian iso juttu, MurhaMylly, Kyyti-kirjastot |
Ahventen valtakunnan käännösoikeudet myytiin RanskaanKeskiviikko 28.12.2011
|
2 kommenttia . Avainsanat: Ahventen valtakunta, käännösoikeudet, Gaïa Editions, Reijo Sudenmaa |
Mistäpä hyvä nimi romaanillePerjantai 4.9.2009 klo 11:43 Tähän aikaan vuodesta tiedän, että minulta ilmestyy seuraava romaani ensi keväänä. Minä tiedän, mistä se kertoo. Tiedän suurin piirtein senkin, montako sivua romaanissa tulee olemaan. Pakkohan minun on tietää: olen itse kirjoittanut sen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: teoksen nimi, romaani, Reijo Sudenmaa |
Tammikoti ilmestyy maaliskuussaTorstai 11.12.2008 klo 6:50 Kolmas romaanini, nimeltään Tammikoti ilmestyy maaliskuussa 2009. Muutaman vuoden työni tulee painetuksi, kansitetuksi ja ihmisten nähtäville. Toivottavasti myös lukijoiden luettavaksi ja arvosteltavaksi.
|
1 kommentti . Avainsanat: Tammikoti, Reijo Sudenmaa, rikos- ja avioliittoromaani |