60-luvun talousutopiat eivät toteutuneet

Torstai 12.2.2015 klo 9.26

Tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoittaa tämän aamun (12.2.) Hesarissa hienon kolumnin siitä, kuinka 1960-luvulla kuviteltiin erilaisia utopioita tulevasta maailmasta, jossa talouskasvun hedelmiä jaettaisiin kansalaisten kesken.

Anarkisti Paul Goodman, talousmies John Kenneth Galbraith ja futuristi Robert Theobald kuvittelivat kukin eri tavoin sitä, miten tehostuvan työelämän myötä lisääntyvä vapaa-aika (lue: työttömyys) ei tarkoittaisikaan ihmiselle syrjäytymistä elämästä. Ylimääräinen työvoima ja ylimääräinen pääoma kohtaisivat sulassa harmoniassa toisensa. Hän, joka ei olisi työläinen olisi hyväksytty ja arvostettu kuluttaja.

Utopiat eivät ole toteuneet. Suomessa on taas satojatuhansia työttömiä samaan aikaan, kun pörssiyhtiöissä ehdotetaan ylimääräisiä osingonjakoja.

Utopioista on tultu mielikuvayhteiskuntaan ja ajatushautomoiden aikaan. Missähän mahtavat niiden luomat utopiat viipyä - vai jäävätkö nekin vain fantastisiksi mielikuviksi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: utopia, Jani Kaaro, Paul Goodman, John Kenneth Galbraith, Robert Theobald