Sosiaalinen media ja terve narsismi - toimiva yhtälö?

Keskiviikko 14.1.2015 klo 12.29

Monella meistä on netissä omat kotisivut. Vielä useammalla taitaa olla oma tilansa Facebookissa. Kaikkein nopeimmilla uuden tekniikan omaksujilla löytyy sijaa vielä Instagramista ja muista sähköisistä ns. sosiaalisista medioista.

Tänä itsestä otettujen kuvien kultaisena aikana sosiaaliseen mediaan mukaan lähtevä ihminen joutuu linjaamaan, paljonko hän on valmis kertomaan itsestään julkisesti ja mitä hän itsessään arvostaa. Hänen on linjattava, keitä hän kutsuu ystävikseen - edes Facebookissa.

Kirjaus naamakirjassa, valittu linkki naurattavaan videoon tai tervehdys kamun synttäripäivänä on samalla kannanotto. Vähintäänkin se on valinta.

Antiikin aikaisen tarun mukaan Narkissos oli kaunis nuorukainen, joka rakastui omaan peilikuvaansa lähteessä. Hän riutui mahdottomaan rakkauteensa ja kuoli.

Luulen, että nykyihmisen on mahdollista rakastua tykkäyksiä keräävään sähköiseen peilikuvaansa. Siitä voi tulla toinen minä - tai ainakin se kuva itsestä, jollaisena haluaisin itseni mieluiten nähdä.

Terve itsensä rakastaminen on hyvästä, sairaudeksi kehittynyt narsismi raskasta kanssaeläjille. Hyvä, silmiä avaava lukukokemus aiheesta on ainakin Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren kirja Sata tapaa tappaa sielu (Ajatus Kirjat 2007).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaalinen media, narsismi, Narkissos, Tuija Välipakka, Arja Lehtosaari, Sata tapaa tappaa sielu