50 vuotta Äänettömän kevään ilmestymisestä

Sunnuntai 13.5.2012 klo 11.55

aaneton_kevat_netti.jpg Mustarastas lauloi viime yönä pensaikossa taloni lähellä. Oli pakko seisahtua hetkeksi ulos ja kuunnella mestarilaulajaa.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta amerikkalaisen Rachel Carsonin (1907-1964) kirjoittaman kirjan Silent spring - eli Äänetön kevät - ilmestymisestä. Kirjan on sanottu olleen yksi niistä tekijöistä, jotka synnyttivät kansainvälisen ympäristöliikkeen.

Rachel Carson kritisoi kirjassaan ympäristömyrkkyjen, erityisesti DDT:n käyttöä ja niiden aiheuttamia vaurioita luonnossa. Varmasti osin Carsonin kirjan ansiosta tuon supermyrkyn käyttö kiellettiin. Kielto on yksi niistä tekijöistä, jonka vuoksi saamme edelleen ihastella Suomessakin merikotkan ja muuttohaukan kaltaisia uljaita lintuja.

Yksin kesäyössä on lohdullista ajatella, että kirjallisuudella oli silloin, ja voi yhä olla  valtavia vaikutuksia yhteiskunnassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Äänetön kevät, Silent spring, Rachel Carson, DDT, kirjallisuus