Tavataan sunnuntaina Kolmikulman Joulumarkkinoilla

Keskiviikko 16.11.2022 klo 14:05

Kolmikulman_Markkinat_Martti_Linna_pikkunetti.jpg

Eilen olin puhumassa uudesta romaanistani ikämiesten keskustelupiirissä. Ensi sunnuntaina suuntaan perinteisille joulumarkkinoille saman kirjan tiimoilta. Kirjojensa lukijoita - sekä niitä entisiä, että mahdollisia uusia - on aina kiva tavata.

Olin mielissäni, kun sain kutsun erääseen haminalaiseen miesten kokoontumispiiriin. Tämä nuori maa -romaanini aiheet ehkä aukenivat heille, yli kuusikymppisten joukolle eri tavalla kuin nuoremmille ihmisille. Monella heistä oli omasta suvusta lähtöisin olevia tarinoita kevään 1918 tapahtumista. Muistoja ja mielipiteitä kirjani toisesta päähenkilöstä, Urho "Känä" Kekkosesta oli kaikilla.

Kun mukana oli erilaisilla elämänkokemuksilla ja -arvoilla varustettuja ihmisiä, romaanin herättämä keskustelu aaltoili hyvinkin laajalla skaalalla sotahistoriasta Känän naissankarin maineeseen. Ja kaikkeen siltä väliltä. Kaksi tuntia meni ainakin minulta melkein huomaamatta.

Sunnuntain myyjäiset mahtavat olla aivan toisenlainen tilaisuus minulle, siellä esittelypöytäni takana seisojalle. Toivon silti, että mahdollisimman moni tuttu ja tuntematon tulee puhumaan kanssani kirjoista, kirjoittamisesta, tarinoista ja ehkä vähän Känästäkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tämä nuori maa, Martti Linna, kirjailijaesiintymiset, Kolmikulman Joulumyyjäiset, Karhula, kirjamyynti

Historiaa ei voi tulkita oikein, ja siksi siitä kannattaa kirjoittaa

Tiistai 8.11.2022 klo 16:38

Masha Gessen, Venäjä vailla tulevaisuutta, Martti Linna

Hiljattain minulta kysyttiin, miksi ihmeessä halusin kirjoittaa sadan vuoden takaisista asioista romaanin. Tässä kirjoituksessa yritän vastata tuohon kysymykseen.

Kirjailija kun olen, etsin vastausta kirjasta. Se olkoon Masha Gessenin Venäjä vailla tulevaisuutta (Docendo 2018), jonka lukemista olen vähitellen saattamassa loppuun. Kirjailija on itse syntynyt ja asunut Venäjällä. Hän kertoo kirjassaan nyky-Venäjän synnystä ja sen todellisuudesta seitsemän venäläisen silmin.

Kirja sisältää mielenkiintoisia, eri ihmisten suihin pantuja väittämiä. Käytäköön siis polemiikkia historiasta kirjoittamisen tärkeydestä tai turhuudesta niiden kautta.

Zbigniew Brzezinski, amerikkalainen mutta puolalaissyntyinen valtiotieteilijä ja politiikantutkija kirjoitti aikanaan nyky-Venäjän edeltäjästä Neuvostoliitosta, että sen talouselämä oli ajautunut umpikujaan. Siitä selvitäkseen sen olisi uudistuttava poliittisesti, mikä väistämättä tuhoaisi sen valtiollisen järjestelmän. Mikäli maa haluaisi säilyttää tuon järjestelmän, se epäonnistuisi taloudellisesti.

Venäjän nykyhallinto on tehnyt juuri niin, eli se on yrittänyt rakentaa entistä Neuvostoliittoa keskitettyine johtorakenteineen uudelleen. Poliittista moniarvoisuutta, ja erilaisiin vaihtoehtoihin perustuvaa kansalaisyhteiskuntaa ei ole haluttu rakentaa entisen tilalle. Tulos näyttää olevan vääjäämättä, ennemmin tai myöhemmin se joksi Brzezinski sen kuvasi: taloudellinen eristyneisyys ja epäonnistuminen.

Neuvostoliitto ehti elinaikanaan (1917-1991) muovata täysin uudenlaisen ihmistyypin maan päälle. Hänestä on yleisesti käytetty nimitystä Homo sovieticus. Masha Gessen arvioi, ettei tämä ihmislaji hävinnyt luojavaltionsa mukana, vaan nykyinen Venäjä on edelleen tämän ihmislajin kansoittama. Sana vapaus tarkoittaa Homo sovieticusille lähtökohtaisesti hänen elämänsä vakautta uhkaavaa asiaa. On helpompaa tulla johdetuksi ylhäältä alas, kuin valita itse johtajansa vapailla vaaleilla monesta vaihtoehdosta. Niin asia on aina ollut. Mihin silloin tarvitaan demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota tai päättäjistä riippumatonta, heitä vapaasti kritisoivaa mediaa?

Jo saksalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendt (s.1906) arvioi aikanaan, että mikä tahansa ideologia voi kehittyä totalitaristiseksi (suom. kauttaaltaan valtionjohtoinen järjestelmä, jossa poliittiset vallanpitäjät valvovat kaikkea mahdollista). Riittää, kun ideologia pelkistetään mahdollisimman yksinkertaiseksi aatteeksi, jonka pohjalta kaikki mahdollinen ja mahdoton selitetään.

Totalitarismissa toteutuu kansan ja johtajien välinen hiljainen yhteiskuntasopimus: suurin osa kansasta tuntee olevansa turvassa väkivallalta, jos he pysyvät tiettyjen rajojen sisällä ja kantavat osaltaan vastuuta siitä, että muutkin kansalaiset tekevät niin. Rajoja ei ole kirjattu mihinkään ylös, joten niitä voidaan aina muokata ja tulkita.

Masha Gessen kertoo tämän kaiken taitavasti ja moniäänisesti, monen eri ihmisen kokemusten kautta Venäjästä. Gessenin kirja on tietokirja, mutta hyvin kirjoitettu sellainen. Hän uskalsi tehdä sen, koska asuu nykyään muualla kuin Venäjällä.

Saman voi tehdä myös proosan muodossa, jos taitoa vain riittää. Nyky-Ukrainan alueella aikoinaan syntynyt Mihail Bulgakov kuvasi mainiossa romaanissaan Saatana saapuu Moskovaan Stalinin ajan Neuvostoliittoa. Hänen oli pakko tehdä se rivien väleissä. Minäkään en tajunnut lukiessani tuota mainiota romaania nuorena poikana ensimmäistä kertaa, mitä kaikkea sen sisällä on.

Tuskin ymmärrän vieläkään, kun en elänyt koskaan Neuvostoliitossa. Mutta kiitos Bulgakovin, voin edes kuvitella millaista se oli. Voin siis nöyrästi toivoa, että jotkut lukijoista kiinnostuvat Tämä nuori maa -romaanini pohjalta kevään 1918 ja sitä edeltäneistä tapahtumista, ja ryhtyvät keräämään niistä tietoa ymmärtääkseen paremmin myös nykypäivää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Masha Gessen, Venäjä vailla tulevaisuutta, Martti Linna, Tämä nuori maa, Hannah Arendt, Homo sovieticus, Zbigniew Brzezinski, Mihail Bulgakov, Saatana saapuu Moskovaan, kirjailijan työ

Kirjailijan haaste: kannattaako tavoitella hittiä vaiko klassikkoa?

Maanantai 31.10.2022 klo 8:11

Helsingin kirjamessut 2022, Martti Linna, Juha Roiha, Tämä nuori maa, kirjailijan työ

Helsingin tämän syksyn kirjamessut ovat onnellisesti takana. Sain keskustella Hakaniemi-lavalla Tämä nuori maa -romaanistani haastattelija Juha Roihan kanssa. Tallenne siitä on nähtävissä netissä vielä kuukauden ajan. Olemme siis siirtyneet siinäkin sähköiseen aikaan.

Useamman tunnin vaeltelu suuren messuhallin käytävillä oli tänä vuonna pelkästään myönteinen kokemus. Kiitos siitä kuuluu osittain kahdelle kaikkea kuristaneelle koronavuodelle, mutta mitä suurimmassa määrin myös sille mitä näin. Kirjoja etsineet, löytäneet, myyneet ja esityksiä kuunnelleet ihmiset näyttivät hyväntuulisilta. He olivat siellä, missä halusivatkin olla. Kaikilla oli yhteinen, hyvää tekevä teema: kirjallisuus.

Pisimmät signeerausjonot ja parhaiten miehitetyt lavakatsomot näin siellä missä esiintyivät uutuuskirjojensa tiimoilta puhuvat, päätyökseen jotakin muuta tekevät kuin kirjoja kirjoittavat ihmiset. Tämän aamun lehtien perusteella nuo samat ajankohtaiset nimet myivät messuilla eniten kirjoja.

Muutaman vuoden kuluttua nuo kirjat löytyvät messujen alelaareista, eräänlaisina merkkeinä omasta ajastaan. Viereisestä laarista löytyy muutamalla eurolla se fiktiivinen romaani, jonka työstämiseen joku kirjailija on käyttänyt useita vuosia. Todennäköisesti siinä joukossa on myös minun tämänvuotinen uutuusromaanini.

Vaikka varmaan voisin, en osaa olla katkera tuosta päivän ajankohtaisilla asioilla ratsastavien kirjojen menestyksestä. Proosaa hitaasti luovan kirjailijan kannattaa tavoitella omalla työllään klassikkoa, ei päiväperhoa. Todennäköisyys että sen saavuttaa, on häviävän pieni.

Mutta yrittäminen on sen arvoista. Kuten esityksessäni sanoin, pysyviä (lue: kuvaamisen arvoisia) asioita ihmisen elämässä on loppujen lopuksi vähän. Sellaisia, kuin Isossa kirjassa luetellut usko, toivo ja rakkaus, viha, kauna ja kateus. Syineen ja seurauksineen.

Haastatteluni on nähtävissä kuukauden ajan kirjamessujen verkkotallenteissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Tämä nuori maa, Helsingin kirjamessut 2022, Tämä nuori maa, kirjallisuuden merkitys, kirjailijahaastattelu

Tavataan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 30.10.

Perjantai 21.10.2022 klo 9:02

Kirjamessut_2022_pikkunetti.jpg

Olen tavattavissa kirjamessuilla sunnuntaina kello 15.30-15.45 Suomen Dekkariseuran osastolla. Kello 16.00-16.30 juttelen Hakaniemi-lavalla Juha Roihan kanssa Känästä, Reetistä, keväästä 1918, Haminasta, Kajaanista ja ehkä myös vähän historiasta kirjoittamisen merkityksestä.

Sen jälkeen olen vielä kello 17.00 saakka tavattavissa ja signeeraamassa kirjaa Otavan osastolla. Tervetuloa kuulolle ja juttusille, jos satut olemaan noihin aikoihin messuilla!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Tämä nuori maa, Helsingin kirjamessut, Juha Roiha, Hakaniemi-lava

Tämä nuori maa nyt myös äänikirjana

Lauantai 17.9.2022 klo 8:46

Downsshiftaaja. Kuva: Martti Linna

Lukijana olen itse vanhan liiton miehiä: romaani on parasta selällään sohvalla nautittuna, omin silmin aivoille avattuna. Mutta yhä useampi haluaa nauttia kirjallisuudesta korviensa kautta. Ja sehän passaa!

Tämän syksyn romaanini Tämä nuori maa on ensimmäinen kirjoittamani teos, joka julkaistaan myös äänikirjana. Se tapahtui eilen, lukijana on Joonas Kaukoranta. Yhden näkemäni tilaston mukaan noin 40 prosenttia kaikesta kirjallisuudesta nautitaan jo äänikirjoina, ja osuuden uskotaan kasvavan.

Kehityksessä on monia eri puolia. Meistä jokaisella alkaa olla lähes joka hetki mukana puhelin tai jokin muu ”älylaite”. Kirjallisuudesta voi siis nauttia korvien kautta melkein missä tahansa. Kaduilla ja teillä liikkuu lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia kuulokkeet korvillaan. Mikähän romaani tai tietokirja siellä on menossa? Eräs kirjojen ystävä kertoi, että hän suorittaa aamutoimensa vessassa luurit korvillaan, kuunnellen jotakin kirjaa…

Äänikirjojen myötä kirjallisuuden kustantaminen ja jakelu on siirtynyt musiikin tuottamisen lailla alustatalouteen. Suurimmat ja suosituimmat netin jakelutiet ovat vain löyhästi, tai eivät ollenkaan kaupallisten kustantajien näppien alla. Äänikirjojen tekeminen ei ole ilmaista, ja siksi pienet kustantamot ovat valuneet yksi toisensa jälkeen suurempien kustannuskonsernien hoteisiin. Niillä on enemmän neuvotteluvoimaa suhteessa jakeluteihin. Mitä se vaikuttaa kirjallisuutemme moniäänisyyteen?

Kirjailijan elannon kannalta kehityskulku on ollut – ainakin toistaiseksi - huono. Kun samalla kakulla on useampia jakajia, se tarkoittaa siitä leikattavien siivujen uusjakoa. Ja kuten monella muulla alalla, kirjallisuudessakin se on se ”alkutuottaja”, jonka siivu tuntuu rapistuvan kaikkein helpoiten. Se tekijänpalkkio, jonka kirjailija saa jokaisesta äänikirjana myydystä romaanistaan, on pelkkiä killinkejä verrattuna siihen osuuteen jonka hän saa painetusta kirjasta.

Väkisinkin tulee myös mieleen kysymys, vaikuttaako kirjan jakelutie jatkossa sen sisältöön. Painetussa kirjassa ei asioiden tarvitse tapahtua kronologisessa järjestyksessä. Kirjoittaja voi vapaasti leikkiä takaumilla, tapahtumien ennakoinnilla, murresanoilla, kielikuvilla ja monilla muilla kirjoitettuun kieleen perinteisesti liittyvillä kikoilla. Kirjailija saa aina luottaa siihen, että lukija voi lukea saman lauseen useaan kertaan jos sen sisältö jää epäselväksi, tai jos se kiehtoo häntä erityisen paljon. Niin minä ainakin teen lukijana. Toimiiko sama äänikirjaksi luetussa tarinassa? Vai tulemmeko näkemään tulevaisuudessa sen, että sama kirja kirjoitetaan useampaa julkaisumuotoa varten useaan eri vormuun?

Tilastojen mukaan myös lastenkirjallisuus on ottanut ison harppauksen kohti äänikirjaa. Jäin miettimään sitä, miten se näkyy tulevaisuuden aikuisissa tulevaisuuden maailmassa. Onkohan niin, että työ- ja käyttöohjeet, ynnä kaikki muut arjessa ja työssä tarpeelliset manuaalit haetaankin jonakin päivänä käsille ääni- eikä enää kirjoitetussa muodossa?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tämä nuori maa, Martti Linna, Joonas Kaukoranta, äänikirja, kustantaminen, kirjailijan työ

Tämä nuori maa ilmestyy tänään

Maanantai 5.9.2022 klo 10:28

Martti Linna, Tämä nuori maa, tekstinäyte

Tätä kirjoittaessani odotan postiljoonin koputusta ovelle. Uusimman romaanini tekijänkappaleet ovat matkalla, ja niiden pitäisi olla tänään perillä. Hyvä päivä kirjailijalle!

On niitä ollut toisenlaisiakin. 440-sivuisen romaanin kirjoittaminen on jatkuvaa etsimistä, hakemista ja aina välillä löytämistä. Matkalle on kuitenkin jäänyt monia sellaisia tarinan kohtauksia, jotka eivät loppujen lopuksi sopineetkaan kokonaisuuteen. Niitäkin varten tein rutosti pohjatöitä. Mutta ei niiden kirjoittaminen hukkaan mennyt – ehkä voin käyttää niitä tulevissa töissäni. Tai ehkä opin jotakin niitä kirjoittaessani.

Seuraava vaihe on lukijapalautteen, ja muiden kommenttien odottamista ja niiden kuulemista. Tarina on ollut tähän saakka ainut pomoni. Mutta kas, kun jokainen lukija tekee aina vähintään puolet jokaisen romaanin tarinasta omassa päässään. On – toivottavasti – odotettavissa lukuisia toisistaan eroavia tarinoita saman lähtökohdan, tuon kirjaan luomani pienen maailman pohjalta. Eikä yksikään niistä ole väärä.

Huima ajatus!

1 kommentti . Avainsanat: Martti Linna, Tämä nuori maa, romaani, romaanin kirjoittaminen, lukijapalaute, kirjailijan työ

Tämä nuori maa mukana Haminan kaupunkisuunnistuksessa

Maanantai 29.8.2022 klo 8:59

Tamis_pikkunetti.jpg

Asuinkaupunkini Hamina tarjoaa vanhana, historiallisena asuinsijana kirjailijan mielikuvitukselle monta paikkaa, kiinnostavaa ihmiselämää ja ajan saatossa sattunutta tapahtumaa, joita voi käyttää omassa tuotannossaan. Näin ovat tehneet lisäkseni monet muutkin kirjallisuutta tässä kaupungissa luoneet ihmiset.

Haminalaiset kulttuuriyhdistykset ovat jo pitkään järjestäneet vuosittain niin sanotun kaupunkisuunnistuksen. Siinä leikkimieliseen kisaan osallistuvien 2-5 -henkisten joukkueiden on löydettävä annettujen vihjeiden perusteella kaupungissa oleville rasteille, joilla niiden on ratkottava johonkin teemaan liittyviä tehtäviä. Tänä vuonna suunnistus järjestetään torstai-iltana 7. syyskuuta.

Tänä vuonna suunnistuksen teema liittyy eri paikkoihin, jotka on mainittu Haminasta kirjoittaneiden kirjailijoiden tuotannossa. Olen mielissäni siitä, että yksi noista rasteista tulee olemaan paikassa, jossa tapahtuu jotakin näinä päivinä ilmestyvässä romaanissani Tämä nuori maa.

Kirjallisuus säilyy elävänä ja tuoreena, kun sen voi omassa mielessään linkittää aikaan, paikkaan ja nyt tai ennen meitä eläneisiin ihmisiin. Historia ja tulevaisuus ovat aina jollakin tavalla läsnä jokaisen ihmisen elämässä, vaikka emme arjessamme tule sitä ajatelleeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hamina, Haminan kaupunkisuunnistus, haminalainen kirjallisuus, Martti Linna, Tämä nuori maa

Kirjan taittovedos on kirjailijalle iso juttu

Perjantai 22.7.2022 klo 11:59

Kopis_kypsa.jpg

Eilen lähetin kustantajalle omat kommenttini syyskuussa ilmestyvän romaanini taittovedoksesta. Tuollainen vedos on minulle aina tärkeä merkkipaalu uuden teoksen synnyssä: nyt tiedän, miltä luomani tarinan sivut näyttävät myös painetussa kirjassa.

Olen katsellut jo kohtuullisen pitkän aikaa Suomen vuosien 1917 ja 1918 tapahtumia kahden nuorukaisen - kajaanilaisen ja haminalaisen - silmin. Erilaisia versioita tarinasta taitaa olla koneellani jo kahdeksan kappaletta. Vähitellen tarina (lue: merkkimäärä) on tiivistynyt siksi, joka minulle taitettuna lähetettiin tarkastettavaksi .

Siitä ei liene toista sanaa, etteikö syyskuussa ilmestyvä romaanini Tämä nuori maa olisi omaa käsialaani. Syntyprosessissa käsikirjoituksesta valmiiksi romaaniksi on kuitenkin mukana monta muutakin ihmistä.

Kustantajan tiimi, ja viime kädessä kustannuspäällikkö siellä on tehnyt päätöksen, että juuri tämä käsikirjoitus kannattaa julkaista. Graafikko suunnitteli teokselle sen ulkoasun. Kustannustoimittaja on tässä kesän aikana tehnyt kanssani hyvää yhteistyötä teoksen muokkaamisessa julkaisukuntoon. Ja nyt, ihan viimeksi taittaja on suunnitellut kirjan sivuja sellaisiksi, että kirja olisi mahdollisimman miellyttävä "käyttöliitymä" tulevan lukijansa käsissä.

Syvä kumarrukseni heille! Samoin kuin heille lukemattomille, jotka kohta esittelevät, lajittelevat, luetteloivat ja hyllyttävät kirjaani kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Eikä unohtaa sovi heitäkään, jotka ovat tehneet jotakin romaanini hyväksi - tietämättään - jo ennen tätä hetkeä.

Eli kaiken käyttämäni lähdeaineiston tuottaneita tietokirjailijoita, toimittajia, tutkijoita, ja monta muuta. Harva asia syntyy täydellisessä tyhjiössä. Ei ainakaan 440-sivuinen romaani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Tämä nuori maa, kirjailijan työ, kustantaminen, oikovedos, Karisto

Miksei Downton Abbeyssä käydä koskaan vessassa?

Lauantai 2.7.2022 klo 16:34

Naapurivaara, Sotkamo, Kuva: Martti Linna

Yhden määritelmän mukaan käsikirjoitettu draama on elämää, josta on leikattu tylsät kohdat pois. Kirjoittajan suuri haaste on siis löytää kultainen keskitie ihmiselämän arkisen tylsyyden ja sen huippukohtien välillä.

Olen kierrellyt tällä viikolla Kainuuta presidentti, valtiomies Urho Kaleva Kekkosen jalanjäljillä. Oikeasti olen kulkenut sen nimisen ihmisen jalanjäljissä, lähtien hänen nuoruusvuosistaan ja piipahtaen useissa paikoissa, joissa hän kävi vasta vanhemmalla iällä. Koska kirjoitan hänen elämäänsä sivuavaa fiktiivistä romaanisarjaa, olen käynyt myös monessa sellaisessa paikassa, jossa hän olisi saattanut käydä.

Kirjailijana, tarinankertojana minä kuvittelen, mitä Kainuussa ja lähiseudulla tapahtui/olisi voinut tapahtua sata vuotta sitten. Tukenani on vino pino muistiin kirjattua aineistoa erilaisista lähteistä. Tämänkesäisen kiertomatkani tarkoituksena on nähdä omin silmin niitä paikkoja, joissa romaanissa tapahtuu jotakin. Jonkin sortin ”kuudennella aistilla” yritän tavoittaa tunnelmia, jotka täällä tuolloin vallitsivat. Niitä löytyy rakennuksista ja niiden seinistä, jotka olivat jo silloin olemassa. Museoista, näyttelyistä ja nykykainuulaisista ihmisistä.

Hiljattain havahduimme erään keskustelukumppanini kanssa siihen, ettei englantilaista laatudraamaa edustavassa Downton Abbey -televisiosarjassa käydä koskaan vessassa. Kartanotarinan päähenkilöt eivät koskaan tule kuviin pesuhuoneesta hiukset märkinä ja sekaisina. Kukaan ei kompastu kartanon upean päärakennuksen edessä kiveen tai kiroa ilman, että sillä on jokin tarkoitus tarinan kuljettamisessa.

Tuolta osin väittämä että draama on elämää josta on leikattu tylsät osat pois, näyttäisi pitävän paikkansa. Arkinen, tylsä, toistuva, ikävä, likainen elämä ei ole kivaa. Siitä ei haluta kuulla, siitä ei haluta lukea eikä siitä ole katsottavaksi.

… vai onko? Jotkut taitavat tarinankertojat siinä aika-ajoin onnistuvat, mutta silloin tuota arkea ja kurjuutta on väritettävä toiseen suuntaan: yhä arkisemmaksi ja kurjemmaksi. Itselleni tulee esimerkiksi romaaneista mieleen Joel Lehtosen mainio Putkinotko, ja elokuvista Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia.

Tavallisempaa, kurjempaa, ja kuitenkin samalla kiinnostavaa tarinanpunontaa on vaikea keksiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Tämä nuori maa, Kainuu, Urho Kekkonen, Joel Lehtonen, Putkinotko, Mikko Niskanen, Kahdeksan surmanluotia, draama, draaman kaari, Downton Abbey

Yli sata vuotta kirjoitettua suomalaista hölynpölyä

Maanantai 2.5.2022 klo 11:50

La Rochefoucauld, mietelmä, sitaatti, Kuva: Martti Linna

Sanomalehtimiehen pitää aina kirjoittaa, vaikka ei aina olisi mitä kirjoittaisikaan. Ja kun ei ole oikein selvillä siitä, mitä kirjoittaa, niin silloin hyvin useasti tulee kirjoittaneeksi sellaista sekasotkua, jota ei oikein itsekään ymmärrä. Sellaista sekasotkua nimitetään meidän maamme kielellä hölynpölyksi.

Noin kirjoitti nuori toimittaja Urho Kaleva Kekkonen Kajaanin Lehdessä 21. heinäkuuta vuonna 1919. Vaikka tuosta on kulunut aikaa jo satakunta vuotta, on Suomen pitkäaikaisen presidentin silloinen havainto yhä ajankohtainen.

Tänä päivänä toimittajan työtä tekevällä on yleensä taustalla monipuolinen koulutus. Hänellä on käytössään runsaasti erilaisia hakupalveluja, ja paljon dokumentoitua tietoa erilaisista aihepiireistä. Juttuja on kirjoitettu tässäkin maassa eri aiheista niin paljon, että verrokkiaineistoa löytyy varmasti, kaikista mahdollisista ja mahdottomistakin aiheista.

Lähtökohta on kuitenkin sama. Sanomalehtimiehen ja -naisen täytyy kirjoittaa, sillä se on media-alalle hakeutuneen tapa hahmottaa maailmaa. Sata vuotta sitten kuvallinen viestintä oli lehdissä vähäistä. Liikkuvan kuvan käyttäminen jutun tekemisessä tuskin edes kävi silloisten journalistien päiväunissa. Äänikään ei kulkenut kauemmas, kuin sinne minne sen sai kantamaan omalla karjaisullaan.

Nykyisin on käytettävissä sekä kirjoitettua sanaa, kuvaa että ääntä. Kesällä 1919 Urho Kaleva Kekkonen tarkoitti nuo sanansa pilkaksi kotikaupunkinsa toisen, eli kilpailevan lehden toimitukselliselle linjalle.

Silti niissä on totuuden siemen tämänkin päivän journalisteille. Kun paljon kirjoittaa/äänittää/kuvaa, on hölynpölyn tuottamisen vaara aina läsnä.

Karisto julkaisee syyskuussa 2022 Urho Kekkosen ja itsenäisen Suomen nuoruusvuosista kertovan romaanini Tämä nuori maa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Urho Kekkonen, Kajaanin Lehti, hölynpöly, journnalismi, lehtikirjoittaminen, Martti Linna, Tämä nuori maa

Historiallisen romaanin alku voi olla yhdessä lauseessa

Torstai 24.3.2022 klo 10:09

Tämä nuori maa, Martti Linna, Karisto

Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä silloin tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin sitä häädellyt pois mielestäni.”
-Urho Kekkonen, 1981: Vuosisatani 1.-

Me elolliset olennot elämme aina tässä ja nyt-hetkeä. Käytämme aikaamme ja tarmoamme niiden luonnollisten ja kuviteltujen tarpeiden tyydyttämiseen, joita meillä on. Ajoittain suunnittelemme tulevaisuutta. Toivomme ja pelkäämme sen tuovan erilaisia asioita tullessaan. Ajoittain päähämme pälkähtää muistumia menneistä tapahtumista. Niitä tulee, halusimmepa niitä tai emme.

Monta, monta vuotta sitten luin edellä lainatun lauseen presidentti Urho Kekkosen (1900-1986) vuonna 1981 julkaistuista muistelmista. Lause ei jättänyt minua rauhaan. Tuli tarve ottaa selville, millaisia tapahtumia tuon lausahduksen taakse kätkeytyi.

Vasta 17-vuotias Kajaanin Sissi-Rykmentin sotilas Urho Kekkonen sai toukokuussa 1918 johdettavakseen ryhmän, joka teloitti täällä Haminassa, nykyisessä kotikaupungissani punaisiksi luokiteltuja ihmisiä. Noiden tapahtumien muisto ei ilmeisesti jättänyt Kekkosta koskaan rauhaan.

Eräässä toisessa kirjoituksessaan Kekkonen totesi, että aina kun hänelle tuli elämässään oikein tiukka paikka vastaan, hänelle palautuivat mieleen Haminan tapahtumat. Toukokuun 1918 tapahtumat eivät jättäneet minuakaan rauhaan. Syyskuussa 2022 ilmestyy niiden pohjalta kirjoittamani romaani Tämä nuori maa Kariston kustantamana. Kekkonen, ”Känä” tarvitsi yhden elämänsä kipeimmän asian selittämiseen yhden lauseen. Minä kirjoitin aiheesta 500-sivuisen romaanin yrittäessäni ymmärtää, mitä hän sanoillaan tarkoitti.

Romaanin kirjoittaminen on pitkä prosessi. Kun sitä aloitin, maailmassa vallitsi vielä pääosin rauhan tila, toisin kuin kevään 1918 Suomessa. En työhön ryhtyessäni arvannut, että romaanini ilmestyessä maailmassa vallitsee taas vakava poikkeustila.

Moni nuori mies ja nainen saa näistä päivistä Ukrainassa itselleen samanlaisen, ehkä elinikäisen trauman, jollaisen Känä sai itselleen Haminasta. Ei historia toista itseään: me ihmiset teemme sen ihan itse.

Romaanini esitellään juuri julkaistussa Kariston kesän ja syksyn 2022 uutuuskirjaluettelossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tämä nuori maa, historiallinen romaani, sotaromaani, kevät 1918, Tämä nuori maa, Martti Linna, Karisto, Känä, Urho Kekkonen, Hamina 1918