Ei Teuvo Hakkaraisesta ole tämän joulun Jeesukseksi

Keskiviikko 20.12.2017 klo 15.49

Eduskunnan pikkujoulujen ja täysistuntojen yhdistelmässä meni viime viikolla lähes kaikki pieleen. Näin ainakin mediatietojen mukaan. Niitä asioita (alkoholin haittoja ja seksuaalista häirintää) ilmeni, joita eduskunnassa oltiin juuri käsittelemässä tai oltiin juuri käsitelty.

Jälkimmäisessä tapahtumassa mukana ollut viitasaarelainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ollut otsikoissa ennenkin. Nyt ilmeisesti tapahtunut (ja minunkin mielestäni jyrkästi tuomittava) teko saa monenlaiset selittäjät, kannanottajat ja tuomitsijat korottamaan äänensä.

Parisen tuhatta vuotta sitten tälle maapallolle syntyi erään uskonnollisen ajatuskulun mukaan viaton lapsi juuri näinä päivinä. Aikuisiällä hänet uhrattiin, jotta sinun ja minunlaiseni syntiset saivat tekosensa anteeksi.

Olen tavannut kansanedustaja Hakkaraisen, kun jututin häntä erääseen lehtijuttuun. Hän on kotoisin samoilta seuduilta kuin minäkin. Mukavan ja lupsakan oloinen mies - selvin päin.

Viinan piru on vahva ja liukas perkele, vaikka sillä ei kaikkia tekojamme saakaan selittää. Sen tietää jokainen tuon pirulaisen lähipiirissään nähnyt. Pakkohan sen on olla vahva: onhan se heittänyt tasapäisesti painimatsia Raamatun kymmenen käskyn kanssa jo sen tuhannen vuotta.

Ja se tulee tekemään sitä samaa monessa kodissa tänäkin jouluna.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teuvo Hakkarainen, alkoholi, viina, Jeesus, joulu, eduskunta