Historiaa ei voi tulkita oikein, ja siksi siitä kannattaa kirjoittaa

Tiistai 8.11.2022 klo 16:38

Hiljattain minulta kysyttiin, miksi ihmeessä halusin kirjoittaa sadan vuoden takaisista asioista romaanin. Tässä kirjoituksessa yritän vastata tuohon kysymykseen.

Kirjailija kun olen, etsin vastausta kirjasta. Se olkoon Masha Gessenin Venäjä vailla tulevaisuutta (Docendo 2018), jonka lukemista olen vähitellen saattamassa loppuun. Kirjailija on itse syntynyt ja asunut Venäjällä. Hän kertoo kirjassaan nyky-Venäjän synnystä ja sen todellisuudesta seitsemän venäläisen silmin.

Kirja sisältää mielenkiintoisia, eri ihmisten suihin pantuja väittämiä. Käytäköön siis polemiikkia historiasta kirjoittamisen tärkeydestä tai turhuudesta niiden kautta.

Zbigniew Brzezinski, amerikkalainen mutta puolalaissyntyinen valtiotieteilijä ja politiikantutkija kirjoitti aikanaan nyky-Venäjän edeltäjästä Neuvostoliitosta, että sen talouselämä oli ajautunut umpikujaan. Siitä selvitäkseen sen olisi uudistuttava poliittisesti, mikä väistämättä tuhoaisi sen valtiollisen järjestelmän. Mikäli maa haluaisi säilyttää tuon järjestelmän, se epäonnistuisi taloudellisesti.

Venäjän nykyhallinto on tehnyt juuri niin, eli se on yrittänyt rakentaa entistä Neuvostoliittoa keskitettyine johtorakenteineen uudelleen. Poliittista moniarvoisuutta, ja erilaisiin vaihtoehtoihin perustuvaa kansalaisyhteiskuntaa ei ole haluttu rakentaa entisen tilalle. Tulos näyttää olevan vääjäämättä, ennemmin tai myöhemmin se joksi Brzezinski sen kuvasi: taloudellinen eristyneisyys ja epäonnistuminen.

Neuvostoliitto ehti elinaikanaan (1917-1991) muovata täysin uudenlaisen ihmistyypin maan päälle. Hänestä on yleisesti käytetty nimitystä Homo sovieticus. Masha Gessen arvioi, ettei tämä ihmislaji hävinnyt luojavaltionsa mukana, vaan nykyinen Venäjä on edelleen tämän ihmislajin kansoittama. Sana vapaus tarkoittaa Homo sovieticusille lähtökohtaisesti hänen elämänsä vakautta uhkaavaa asiaa. On helpompaa tulla johdetuksi ylhäältä alas, kuin valita itse johtajansa vapailla vaaleilla monesta vaihtoehdosta. Niin asia on aina ollut. Mihin silloin tarvitaan demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota tai päättäjistä riippumatonta, heitä vapaasti kritisoivaa mediaa?

Jo saksalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendt (s.1906) arvioi aikanaan, että mikä tahansa ideologia voi kehittyä totalitaristiseksi (suom. kauttaaltaan valtionjohtoinen järjestelmä, jossa poliittiset vallanpitäjät valvovat kaikkea mahdollista). Riittää, kun ideologia pelkistetään mahdollisimman yksinkertaiseksi aatteeksi, jonka pohjalta kaikki mahdollinen ja mahdoton selitetään.

Totalitarismissa toteutuu kansan ja johtajien välinen hiljainen yhteiskuntasopimus: suurin osa kansasta tuntee olevansa turvassa väkivallalta, jos he pysyvät tiettyjen rajojen sisällä ja kantavat osaltaan vastuuta siitä, että muutkin kansalaiset tekevät niin. Rajoja ei ole kirjattu mihinkään ylös, joten niitä voidaan aina muokata ja tulkita.

Masha Gessen kertoo tämän kaiken taitavasti ja moniäänisesti, monen eri ihmisen kokemusten kautta Venäjästä. Gessenin kirja on tietokirja, mutta hyvin kirjoitettu sellainen. Hän uskalsi tehdä sen, koska asuu nykyään muualla kuin Venäjällä.

Saman voi tehdä myös proosan muodossa, jos taitoa vain riittää. Nyky-Ukrainan alueella aikoinaan syntynyt Mihail Bulgakov kuvasi mainiossa romaanissaan Saatana saapuu Moskovaan Stalinin ajan Neuvostoliittoa. Hänen oli pakko tehdä se rivien väleissä. Minäkään en tajunnut lukiessani tuota mainiota romaania nuorena poikana ensimmäistä kertaa, mitä kaikkea sen sisällä on.

Tuskin ymmärrän vieläkään, kun en elänyt koskaan Neuvostoliitossa. Mutta kiitos Bulgakovin, voin edes kuvitella millaista se oli. Voin siis nöyrästi toivoa, että jotkut lukijoista kiinnostuvat Tämä nuori maa -romaanini pohjalta kevään 1918 ja sitä edeltäneistä tapahtumista, ja ryhtyvät keräämään niistä tietoa ymmärtääkseen paremmin myös nykypäivää.

Euroopan ja Suomen historia on täynnä ironiaa

Torstai 12.5.2022 klo 14:10

1920-luvun alussa vallankumouksen mylläämästä Venäjästä irrottautuneet Puola ja Latvia tekivät hartiavoimin töitä saadakseen muut niin sanotut ”reunavaltiot” eli Liettuan, Viron ja Suomen kanssaan puolustusliittoon. Silloin se ei onnistunut. Satakunta vuotta myöhemmin nuo valtiot näyttävät olevan kaikki kohta yhteisessä puolustusliitossa. Ironista kyllä, aloitteen asiassa teki Venäjä.

Suomen historiassa on itsenäistymistaistelun sankareiksi nostettu maan sisällä vaikuttaneet itsenäisyysaktivistit, ja Saksaan jääkärioppiin lähteneet nuoret miehet. Kun jääkärit palasivat pääosin keväällä 1918 Suomeen, lähes kaikista heistä leivottiin joko upseereita tai aliupseereita valkoiseen armeijaan. Siitä huolimatta, että suurin osa heistä oli palvellut Saksan itärintamalla tavallisina rivimiehinä.

Kevään kahdeksantoista valkoisen armeijan johtopaikoille tarvittiin kuitenkin Venäjän keisarillisessa armeijassa esikuntatyötä oppineita, ja käytännön johtamista ensimmäisen maailmansodan joukko-osastoissa harjoitelleita suomensukuisia, noita Venäjän vallankumoukselta tänne pelastuneita upseereita. He myös paljolti kehittivät sen armeijan ja ne taistelutavat, jotka laittoivat talvella 1939-1940 sulun puna-armeijan juhlamarssille Suomeen. Vuoden 1921 alussa kaikki kahdeksan puolustustusvoimien aktiivikenraalia kuuluivat tähän joukkoon. Tilanne oli lähestulkoon sama kaikissa Venäjän reunavaltioissa.

Vuonna 1900 syntynyt Urho Kaleva Kekkonen oli nuoruudessaan kova ryssänvihaaja. Venäjän kieli ei tarttunut Kajaanin yhteiskoulussa millään hänen päähänsä. Siitä huolimatta, toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvun lopulle saakka häntä kutsuttiin pilkallisesti Siperian vinttikoiraksi, kun hän reissasi niin usein Neuvostoliitoksi muuttuneessa itänaapurissa vakuuttamassa sikäläistä johtoa piskuisen Suomen Ystävyydestä, Yhtenäisyydestä ja keskinäisestä Avunannosta.

Siitä, ohjaako ihmisten, kansojen ja kansakuntien elämää jokin korkeampi voima, ei maailmalla vallitse kattavaa yksimielisyyttä. Mutta jos sellainen voima on olemassa, niin ei siltä ainakaan ironian tajua puutu.

LUKUVINKKI: Mirko Harjula: ”Ryssänupseerit”. Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914-1956. BoD, painovuotta ei merkitty.

Putin lähtee, mutta Venäjä on silti naapurimme

Perjantai 18.3.2022 klo 10:51

Käsittämätön hyökkäys Ukrainaan on eristämässä itäistä naapuriamme henkisesti ja taloudellisesti muusta maailmasta. Mädän johdon sytyttämän sodan seuraukset tulevat näkymään Venäjällä pitkään. On silti hyvä muistaa, että se on naapurissamme myös tulevaisuudessa.

Kuten jo J.K. Paasikivi aikoinaan sanoi, emme voi valita naapureitamme. Suomen ja Venäjän kohtalot ovat historian saatossa sivunneet toisiaan monta kertaa. Ei ole mitään syytä olettaa, että tuo kohtalonyhteys katkeaisi tulevaisuudessakaan.

Yli 140-miljoonainen kansa itärajamme takana on aina ollut luonnollinen kauppakumppani suomalaisille. Monella suomalaisella on tavalla tai toisella sukujuuria Venäjällä. Tsaarinvallan viimeisinä vuosikymmeninä Suomenlahden pohjukassa sijaitseva Pietari oli suomalaisperäiseltä asukasluvultaan yksi maailman suurimpia ”suomalaisia” kaupunkeja.

Kulttuuriimme Venäjä on antanut paljon, puhutaanpa sitten suomen kielestä, musiikista, kirjallisuudesta, teatterista tai mistä tahansa kulttuurin alasta. Ja vastaavasti, moni suomalainen kulttuurintekijä on menestynyt mainiosti ihan viime vuosiin asti venäläisillä kulttuurin markkinoilla.

En näe rajan tällä puolella mitään syytä hekumoinnille Venäjän nykyisestä ja tulevasta alennustilasta. Kelvottomalle valtionjohdolle on siellä ilmeisen kipeä asia myöntää, että suurvallan asemaa ei rakenneta nykymaailmassa enää pelon ja asemahdin varaan. Suurvalta-asema häviää tuotos/panos-laskennassa kirkkaasti hyville naapuruussuhteille. Niihin Venäjällä on pitkä matka Ukrainan tapahtumien jälkeen.

Niiden rakentamiseen on kuitenkin kaikki mahdollisuudet. Se ei tule ehkä toteutumaan minun elinaikanani, eikä ainakaan Vladimir Putinin valtakauden aikana. Resursseja parempaan kyllä on, jos niin halutaan.

Parempia aikoja odotellessa on syytä pitää mielessä, ettei nykyinen tilanne ole tavallisten venäläisten ihmisten vika. On syytä pitää se mielessään, ja tehdä omalta pieneltä osaltaan kaikkensa, että toivon pilkahdukset paremmasta pysyvät hengissä.

Sotilaiden äidit itkevät taas Ukrainassa ja Venäjällä

Torstai 24.2.2022 klo 8:53

Vuosi 2015 päättyy mustavalkoisiin kuviin

Maanantai 21.12.2015 klo 8:32

Toimittajan työssä otan paljon kuvia. Yritän keksiä erilaisia kuvakulmia saadakseni juttuni tulevan  lukijan katsovan kuvaa. Todella hyvä kuva onnistuu harvoin, ehkä kerran kahdestakymmenestä napatusta ruudusta. Joskus kokeilen kuvankäsittelyllä, toimisiko kuva paremmin mustavalkoisena. Näyttää siltä, että musta ja valkoinen ovat muidenkin suosiossa.

- takaisin suurvallaksi haluava Venäjä syyttää länttä talous- ja muista vaikeuksistaan. Kun Turkki ampuu alas rajallaan seikkailevan rynnäkkökoneen, siitä tulee pimeyden valtakunta. Putin hyvä, Yhdysvallat paha. Tai toisin päin.

- Isis ja Al Qaida-verkosto ovat yhteinen pahan ilmentymä, jota sopii epäillä aina kun jotakin hirveää tapahtuu. Siviilien pommittaminen ilmasta ja ihmisten tappaminen miehittämättömistä lennokeista ilman oikeudenkäyntiä on sallittua, jos kohteiden voi olettaa liittyvän Isisiin tai Al Qaidaan.

- turvapaikanhakijat ovat sylkykuppi, johon sopii sylkäistä jos itsellä on paha olla. He vievät meiltä työt, rahat, leivän ja lopulta naisetkin.

- ilmastonmuutos muuttaa lumiset talvipäivät mustaksi mullokseksi ja tappaa meidät kaikki.

- Suomen kilpailukykyä on parannettava viidellätoista prosentilla. Olemme sen verran jäljessä kilpailijamaista. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.

- jos minulla menee huonosti, on se aina jonkun toisen/toisien syy. Hän/he ovat pimeitä, minä olen valon puolella.

Elokuvassa Schindlerin lista hätkäyttää mustavalkoisena filmattu kohtaus juutalaisten keräämisestä tapettaviksi. Äkkiä kohtauksessa näkyy pieni tyttö, päällään kirkkaanpunainen takki. Takki ei pelasta häntä, mutta Oskar Schindler näkee sen. Takin ansiosta monia muita pelastuu.

Toivon vuoden 2016 tuovan meille kaikille muitakin värejä kuin mustan ja valkoisen. Ainoastaan verenpunaista en osaa kaivata.

Sodan (menetetty) sukupolvi on TV 1:ltä hyvä kesäuusinta

Tiistai 7.7.2015 klo 14:46

TV 1 esitti viime vuonna laadukkaan kolmiosaisen saksalaisen draamasarjan Sodan sukupolvi (Unsere Mütter, unsere Väter). Se kertoo viiden saksalaisnuoren kautta toisen maailmansodan kurimuksesta vuoden 1941 kesästä kevääseen 1945. Sarja uusitaan tänä kesänä. Ensimmäinen osa tulee tänään. Kiitos!

Noina vuosina miljoonat saksalaiset saivat surmansa itärintamalla, monet heistä Ukrainassa. Nyt noilla samoilla alueilla taistellaan taas. Saksa on - kuten oli myös vuonna 1941 - Euroopan kiistatta vaikutusvaltaisin valtio. Siinä roolissa vain Venäjä pystyy sen ehkä haastamaan. Jos ei muuten, niin yllättävällä käytöksellään.

Laadukasta saksalaissarjaa kannattaa katsoa. Toinen maailmansota on saksalaisille edelleen suuri trauma. Jossakin muualla siitä on tehty suuri isänmaallinen koitos, jolla perustellaan ison maan nykyisiäkin vaatimuksia.

Venäjä voittaa lännen argumenteissa

Lauantai 22.3.2014 klo 8:34

Sivistyssanat ovat kirjoittajalle veikeitä kavereita. Niillä voi briljeerata, yrittää olla viisaampi kuin onkaan. Niillä voi myös kätkeä sen tosiasian, ettei ole mitään sanottavaa.

Mutta politiikassa argumentit – suomeksi sanottuna todisteet ja väitteet – ovat tappavan vaarallisia työkaluja. Tämä näkyy hyvin Krimin tapahtumiin liittyvässä uutisoinnissa, ja ihmisiin vaikuttamisessa.

Venäjä perustelee Krimin liittämistä itseensä alueen venäläiseen väestöön kohdistuvalla uhkalla. Puheissaan presidentti Putin sanoo suoraan, että Venäjän haluaa takaisin edeltäjälleen Neuvostoliitolle kuuluneet alueet. Tavalla tai toisella Venäjä haluaa olla jälleen suurvalta.

Lännen vastatoimet kansainvälisiä sääntöjä rikkonutta Venäjää vastaan ovat toistaiseksi olleet lähinnä säälittäviä. Pehmeyttä perustellaan sillä, että kovemmat toimet uhkaisivat Euroopan ja muun maailman orastavaa talouskasvua.

Olisi mielenkiintoista tietää, oliko pelko hiipuvasta talouskasvusta aikoinaan yksi syy siihen, miksi Ranska ja Englanti antoivat Saksalle vapaat kädet Sudeettimaan suhteen vuonna 1938. Vai onko talousargumenttien korostuminen tässä tilanteessa osoitus siitä, että globaali talous on ottanut lopullisen niskalenkin politiikasta, eli työstä joka usein suomennetaan yhteisten asioiden hoitamiseksi?

Ikävä sanoa näin, mutta tällä hetkellä Venäjän argumentaatio tuntuu paljon lännen vastaavaa vahvemmalta.

Venäjältä kantautuu vinkeitä vaaliprosentteja

Lauantai 25.2.2012 klo 15:03

Hesari uutisoi 25.helmikuuta venäläisen tutkimustoimisto Levadan tuoreimpia mittaustuloksia naapurimaassa ensi viikolla pidettävistä presidentinvaaleista.

Muutamia otteita:
- Mittauksen mukaan Putin saa ensi viikon vaaleissa 66 % äänistä. Se tarkoittaa hänen valintaansa presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella.
- Nyt Putinia kannattaa 42 prosenttia venäläisistä, kun kun vielä tammikuussa suosio oli Levadan mukaan 37 prosenttia.
- 44 % venäläisistä odottaa tutkimuksen mukaan vaaleista rehellisiä.

Meilläkin pidettiin äskettäin presidentinvaalit. Täytyy sanoa, että itänaapurissa ollaan huomattavasti pidemmällä vaalimatematiikan soveltamisessa.

Tai ainakin siellä osataan käyttää sitä huomattavasti hauskemmin.

Suomi ei ole suuri, mutta Venäjä on

Sunnuntai 22.8.2010 klo 7:40

Kokoomuksen varhaiskeski-ikäinen johtoketju (Katainen-Stubb-Häkämies) on näköjään saanut aikaan pienehkön mediakalabaliikin puheillaan siitä, onko Venäjä suuri vai ei.

Jyrki Katainen on lehtitietojen mukaan verrannut Venäjän taloutta Hollantiin, ja sillä perusteella maa ei olisi suurvalta.

Sillä ei liene väliä, onko Venäjä globaalisti numero ykkönen vai kakkonen. Sillä on, että se on edelleen tuossa naapurissa.

Ja historia osoittaa, että Suomelle tämä isojen toleranssien suuri maa tulee aina olemaan suurvalta.