Kuinka voin varastaa kauniin laulun Internetissä

Tiistai 3.12.2013 klo 8:54

Kuuntelen paljon musiikkia. Talven alkaminen myös täällä etelässä on saanut päässäni soimaan Sinitaivas-yhtyeen esittämän version Chris De Burghin kauniista hitaasta valssista When winter comes.

Löysin kappaleen Internetistä, You Tube -palvelusta. Laitoin linkin kappaleeseen myös omalle Facebook-sivulleni. Teko soimasi omaatuntoani: voi olla, että joku kuuntelee kauniin kappaleen linkkini ansiosta You Tubesta eikä osta Sinitaivaan levyä. Voi olla, että Sinitaivaan sympaattiset soittajat menettävät tekoni takia ansaitsemiaan tuloja. Mistä minä sen voin tietää?

Tällä hetkellä tekijänoikeuksista keskustellaan paljon. Internetin ja sähköisten jakelukanavien myötä tilanne on ryöstäytynyt käsistä. Jos Sinitaivaan kappale on ladattu nettiin ilman lupaa niin syyllistynkö rikokseen, kun laitan linkin kappaleeseen naamakirjaani, tosin ilman ansaitsemistarkoitusta?

Minusta nuo kysymykset ovat liian isoja yksittäisen musiikista nauttijan vastattavaksi. Minun täytyy vain uskoa, että ko. kappaleen You Tubeen ladannut on kysynyt siihen luvan esittäjiltä. Muussa tapauksessa - rikoslakia maallikon pään kautta tulkiten - You Tube -palvelun omistaja syyllistyy varastetun tavaran välittämiseen.

Vai lieko You Tuben omistava monikansallinen yhtiö liian iso tekijä tuollaisesta rikoksesta vastaamaan?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sinitaivas, Chris De Burgh, When winter comes, tekijänoikeudet, You Tube