Pitääkö dekkarin miellyttää lukijaansa?

Perjantai 30.7.2010 klo 11.15

Ritva Sorvali ruotii Dekkaripäivien nettisivuilla kritiikissään Kuolleita unelmia-romaanini ansioita ja heikkouksia. Kiitos hänelle kritiikistä - kirjailijalle niistä sellaiset, jotka herättävät ajatuksia ovat aina hyvästä, pitipä kriitikko sitten kirjasta tai  ei.

Jäin miettimään kritiikin loppukiteytystä: "Kirja pysyy erittäin hyvin kasassa, sillä henkilöjoukko jää noin kymmeneen. Ja kun aihekin on kirjailijan näpeissä, kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Ainoastaan lopun kovuus ja rajuus jätti ainakin minut liian ankeaan mielentilaan. Oliko näin raju loppu tarpeen?"

Lukija jäi ankeaan mielentilaan. Johtopäätös: hän ehkä etsii dekkareista mielihyvää, jota kai myös katharsikseksi eli puhdistukseksi sanotaan.

Väkivalta on tavattoman ruma asia. Toivottavasti kukaan ei ole eri mieltä. Se satuttaa, sekä uhria että hänen läheisiään. Myös Kuolleissa unelmissa. Voiko missään dekkarissa kuvata väkivaltaa, joka jättää lukijan hymyilemään, kun hän sulkee kirjan takakannen? Toivottavasti ei.

Oliko näin raju loppu tarpeen? Johtopäätös: lopussa pahan pitäisi saada palkkansa, ei suinkaan parhaita kaiken päältä. Noinhan se menee klassisen tarinan kaavan mukaan. Ehkä tuossa on ero minun kirjoitusteni, ja joidenkin muiden dekkaristien kirjoitusten välillä.

Minua ei kiinnosta rikoksen ratkaiseminen - syy siihen lienee inhoni kaikenlaista väkivaltaa kohtaan. Sen sijaan rikos kiinnostaa minua tilana, johon on tultu jonkin ristiriitatilanteen vuoksi. Se on siis ratkaisun hetki, jonka jälkeen mikään ei ihmisen elämässä ole niin kuin ennen.

Ja sellainen tilanne, jossa kokonainen elämä muuttuu aivan toiseksi on usemmiten hyvin raju.

Kesä-Suomi lukee dekkareita

Maanantai 21.6.2010 klo 6.53

Pikainen selailureissu kirjastojen nettisivujen aineistotietokantoihin kertoo, että kesällä suomalaiset lukevat: varsinkin dekkareissa myös moni omista suosikkikirjailijoistani "kiertää" kiitettävästi.

Harmi, että säästöt lyhentävät kirjastojen aukioloaikoja juuri kesällä.

Nettikritiikki pistää miettimään

Keskiviikko 28.4.2010 klo 7.57

Neljäs romaani tuli ulos maaliskuussa. Se tarkoittaa, että kirjoittaja etsii näinä aikoina ympäriltään merkkejä siitä, mitä tarinasta on saatu irti.

Netissä nimimerkki Malmin Polgara kirjoittaa näin: "Kolmas Sudenmaa-romaani eli dekkari kotomaiseen tapaan eikä ollenkas kehno tämäkään. Pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti, vähän tragediaakin mukana, perhesellaista siis. Kohtuuhyvä kotomaiseksi!"

Kirjoittaja olettaa, että Polgara on ainakin lukenut kirjan loppuun asti. Hyvä! Mutta tuo viimeinen lause mietityttää. Arvostaako lukija kotimaisien dekkarien laatua? Luetaanko niitä jotenkin eri tavalla kuin muita?

Vai onko kotomaan taso niin heikko, että vähän huonommastakin työn jäljestä voi pitää?

Dekkaripäivät taas takana

Sunnuntai 7.6.2009 klo 7.35

Vietin muistaakseni viidettä kertaa kesäistä viikonloppua Kouvolan Dekkaripäivillä. Tällä kertaa en niinkään kuuntelijana, vaan Myllylahden osastolla juttelemassa kirjoistani, kirjoista yleensä ja kirjoittamisesta.

Dekkaripäivät on vakiinnuttanut asemansa rauhallisena ja mukavana kesätapahtumana. Aikataulut ovat kiireettömiä, eikä markkinahumu kaadu kenenkään päälle.

Hyvän tilaisuuden tekemiseen ei aina välttämättä tarvita huipputekniikkaa. Ajattelin sitä, kun tapahtuman puuhanainen Ritva Sorvali heijasti kalvojaan Kouvolan Teatterin takaseinälle.

Ajatella, että hän teki sen niinkin antiikkisella välineellä kuin piirtoheittimellä.

Miksi kukaan kirjoittaisi rikoskirjallisuutta?

Perjantai 24.10.2008 klo 13.22

Olen miettinyt aika paljon sitä, miten dekkarit ja ns. korkeakirjalliset romaanit eroavat toisistaan. Aihe on sikäli henkilökohtaisesti ajankohtainen, kun keväällä 2009 ilmestyvästä seuraavasta romaanistani ei tule dekkaria.

Myllylahti Oy:n Mauno Moilanen oli sitä mieltä, että siinä ei ole riittävästi dekkarimaisia piirteitä MurhaMylly-sarjaan. Minulle tuo käy: olenhan kirjoittanut tarinaa, en dekkaria/korkeakirjallista romaania.

Löysin netistä pienkustantamo Blue Moon Oy:n Raimo Salokankaan erinomaista pohdintaa siitä, miksi kukaan kirjoittaa rikoskirjallisuutta, mitä se on ja miksi sitä luetaan.

Joskus kannattaa myöntää, että joku on pähkäillyt asian jo paremmin.