Stephen Elop ja ekosysteemin luomisen taito

Perjantai 11.2.2011 klo 16.46

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop ilmoitti tänään suurista uudelleenjärjestelyistä yrityksessään. Nuo toimenpiteet tulevat vaikuttamaan monen ihmisen elämään.

Puhuessaan Nokian ja Microsoftin yhä läheisemmäksi käyvästä yhteistyöstä Elop kuvasi yhtiöiden suhdetta ja tavoitteita uuden ekosysteemin luomiseksi.

Vertaus hätkähdyttää. Ekosysteemi on ekologian ja luonnontieteiden alaan kuuluva sana. Se tarkoittaa tilannetta, jossa kaikki eloton ja elollinen luontoon kuuluva muodostavat yhdessä jollekin tietylle paikalle sen olosuhteisiin sopeutuneen kokonaisuuden. Kumpikohan noista liittolaisista aikoo olla uudessa suhteessa eloton, ja kumpi elollinen?

Wikipedian määrittelyistä löytyy karmiva kuvaus siitä, miten ihminen suhtautuu ekosysteemeihin:

"Ihminen eroaa kahdella tavalla muista lajeista suhteessaan ekosysteemeihin. Hän pystyy halutessaan tuhoamaan ekosysteemejä sekä myös hallitsemaan niitä tekniikallaan. Ihminen on koko historiansa ajan pyrkinyt hankkimaan riittävästi ravintoa ja muita tarvittavia voimavaroja, jotta se on pystynyt elämään erilaisissa ekosysteemeissä. Ongelmana on aina ollut säilyttää tasapaino ihmisten omien tarpeiden ja ekosysteemien välillä."

Ontuiko vertaus, vai oliko ontuminen tarkoituksellista?

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: ekosysteemi, Stephen Elop, Nokia, Microsoft