Faktoja, faktantarkastuksia ja niiden tulkintoja - Puhuiko Groucho Marx totta todellisudesta?

Sunnuntai 10.1.2021 klo 10:12

Kun metsäkauris tarjosi hienon, pienen elämyksen

Keskiviikko 24.6.2020 klo 11:00

Tee päivän hyvä työ ja istuta puu

Tiistai 7.1.2020 klo 7:12

Muistan istuttaneeni ensimmäiset puuntaimeni kuusivuotiaana 1970-luvulla. Kuljetimme isäni kanssa taimisäkit veneellä suoperäiselle niittyraiviolle. Istutimme taimet hallalta suojaavien hieskoivujen alle. Nuo istutuskuuset ovat nyt lähes 50-vuotiaita, pituudeltaan noin 15-metrisiä. Jo nuorella iällä lahoamisensa aloittavat vesasyntyiset hieskoivut on aikaa myöten poistettu niiden päältä joko polttopuuksi, tai myyty metsäteollisuuden tarpeisiin.

Yle Areenassa on nähtävissä loppiaisena TV 1:ltä tullut, näyttelijä Judi Denchin tähdittämä laadukas brittidokumentti puista ja niiden elämästä. Olen opiskellut puiden elämää koko ikäni sekä teoriassa että käytännössä, mutta ohjelmassa oli paljon uutta tietoa.

Puiden merkitys maapallon elämän sujumisen ja säilymisen kannalta tärkeinä eliöinä tiedetään. Tuo merkitys näkyy vain kasvavan, vaikka valitettavasti me ihmiset olemmekin onnistuneet aiheuttamaan pahoja metsäkatoja eri puolilla maailmaa.

Tuo otsikon kehotus on aina ajankohtainen. Kunhan tämä pohjoinen, välillä kummallinenkin talvi tästä vain taittuu.

Syksyn kirjasatoa, eli kuinka paljon ymmärrämme elämäämme Loirin ja Selinin kautta

Torstai 26.9.2019 klo 9:44

Tämän syksyn kirjasato alkaa olla parhaimmillaan poimittavaksi. Nimikkeitä, kirjoittajia ja aiheita riittää. Jokaiselle lukijalle löytyy varmasti jotakin.

Jäin miettimään niin sanottujen julkkisten muistelmien ja elämäkertojen suurta määrää ja merkitystä kustannusohjelmissa. Ilmiöhän ei ole uusi: esimerkiksi viime vuonna Kimi Räikkös-kirja taisi lyödä kaikki myyntiennätykset.

Kalle Päätalo kirjoitti omasta elämänkaarestaan monikymmenosaisen romaanisarjan. Väinö Linna kirjoitti omiin lapsuus- ja sotakokemuksiinsa suurelta osin pohjautuvia merkkiteoksia. Niissä, ja monissa muissa samanlaisissa teoksissa löytyi kohtaamispintaa samanlaisissa olosuhteissa kasvaneille ja eläneille ihmisille. Aikalaislukija saattoi – ja saattaa yhä – löytää kirjoista jotakin tuttua. Hän pystyi ja pystyy ymmärtämään omaa elämänkaartaan lukemaansa peilaten.

Sitä mietin, mitä lukija saa ja kokee lukiessaan kirjaa viihteen monitoimimies Vesa-Matti Loirin naisseikkailuista, tai filmimoguli Markus Selinin onnistumisista ja epäonnistumisista filmimaailmassa.

Samaistumista, omien kokemusten ymmärtämistä luetun kautta se tuskin on. Tirkistelyn halua toisenlaiseen elämään, ehkä? Vai haluaako hän tuntea vahingoniloa, tai saada empatian kokemuksia?

Kriitikkoa käy sääliksi hänen työssään tuollaisen kirjan äärellä.

Mark Twain käytti sanojaan vapaasti - ja saa yhä lukijan ajattelemaan sanomaansa uudelleen

Perjantai 3.5.2019 klo 12:44

Tänään vietetään kansainvälistä sanan- ja lehdistönvapauden päivää. Päivää on vietetty aina vuodesta 1993 lähtien. Sananvapaus on arvokas asia, ja sitä kannattaa puolustaa. Samalla on kuitenkin muistettava sanoista ja niiden ymmärtämisestä se toinenkin puoli: on aina kuulijasta kiinni, miten ilmoille sanottu, ja paperille tai bitteihin kirjoitettu ymmärretään.

Sattumoisin nautiskelen juuri tällä hetkellä Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin luojan, eli kirjailija Mark Twainin kirjallisista aivoituksista. Sain käsiini Kustannusosakeyhtiö Sammakon kustantaman ja Eino Vastarannan suomentaman ja toimittaman Twainin kokoelman Sopimattomia elämänohjeita (2015).

Ihminen on ainut eläin, joka punastuu. Ja syystä.

Niinhän se taitaa olla.

Jos löydät itsesi enemmistön puolelta, on aika parantaa tapasi.

Totta, ehkä. Enemmistöön pääsee helposti, jos osaa ja malttaa pitää turpansa kiinni. Toisaalta, hiljaisen enemmistön suulaimmat äänenkäyttäjät ovat halki historian olleet meistä niitä vaarallisimpia joutuessaan alakynteen.

Kannusta tappelun altavastaajaa, se on jaloa. Lyö vetoa vahvemman puolesta - se on tuottoisaa.

Taidatkos tuon paremmin sanoa?

Tarina Josef Mengelestä, eli kuinka tavallisesta ihmisestä tulee hirviö

Tiistai 20.6.2017 klo 7:29

Luen parhaillaan Gerald L. Posnerin ja John Waren kirjoittamaa teosta Josef Mengele - Elämä ja teot (Minerva Kustannus Oy 2017). Se kertoo Auschwitzin keskitysleirin kuuluisimmasta SS-lääkäristä, erityisesti kammottavilla kaksoskokeillaan "ansioituneesta" Josef Mengelestä.

Mengele oli yksi niistä siististi pukeutuneista teloittajista, jotka jakoivat keskitysleiriin saapuvia rautatiepihan lastauslaiturilla siirtymään oikealle tai vasemmalle. Jako tarkoitti, että ihminen kuoli joko nopeasti kaasuun tai hitaasti nälkään, tauteihin tai epäinhimillisissä kokeissa. Mengele ei koskaan joutunut oikeuteen teoistaan. Ehkä on elämän ironiaa, että hän kuoli hukkumalla - aivan kuten monet hänen uhreistaan.

Mengelestä on kirjoitettu paljon tarinoita. Niissä hänet kuvataan pedoksi, josta pahuus näkyy ulospäin. Posnerin ja Waren erinomaisessa kirjassa elää ja hengittää ihan tavallisen oloinen ihminen. Sellainen, joka ei tunne katumusta. Sellainen, joka uskoo tehneensä oikein ja hyvää.

Verranto nykypäivän terroristeihin ja itsemurhapommittajiin, saati moniin höyrypäisiltä tuntuviin poliitikkoihin on helppo tehdä. Pahuus, se ei tule meihin mistään ulkopuolelta. Ei neljän lapsen isä, joka ajaa autonsa tahallaan väkijoukkoon voi olla täysin paha.

Kaupunkikasvihuone sopisi Etelärantaan Guggenheimin paikalle

Lauantai 3.12.2016 klo 8:58

Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori esitti Hesarissa (2.12.) omaperäisen ja harkinnan arvoisen vaihtoehdon Helsingin Etelärantaan (toivottavasti) tulematta jäävän Guggenheim-museon tilalle.

Taulavuoren esityksessä Etelärantaan rakennettaisiin meri- ja aurinkovoimalla lämpenevä kaupunkikasvihuone tuottamaan lähiruokaa kaupunkilaisille. Samalla kasvihuone toisi valoa ja elämää pääkaupungin vuodenaikojen ja säiden vaihtelusta kärsivään torielämään.

Näen ehdotuksessa paljon erilaisia lisäarvoja. Kaupunkilaiset ovat harmittavasti Suomessakin vieraantuneet ruoantuotannon todellisuudesta. Esimerkiksi Pariisissa kerrostalojen kattopuutarhoja edistetään isolla rahalla - ei olisi pahasta, jos Helsingissäkin koululaiset pääsisivät katsomaan oikeasti niitä vihreitä kasveja, joista elämämme riippuu.

Ekologisuus ja puutarhanhoito on maailmalla ollut jo pitkään nouseva trendi. Uskoisinpa, että matkailullisesti tuotos/panos-suhde olisi tässä ideassa paljon parempi kuin monikansallisessa Guggenheim-konseptissa.

Yhteiskuntasopimus - mitä työnantajapuoli oikein lupasi?

Lauantai 5.3.2016 klo 10:06

Tätä kirjoittaessani työelämän keskusjärjestöjen neuvottelema yhteiskuntasopimus näyttää kaatuvan. Osa SAK:n jäsenliitoista on jättäytymässä sopimuksen ulkopuolelle. En ihmettele.

Wikipedian mukaan sopimus eli välipuhe on kahden tai useamman tahon välinen toimi, jolla luodaan tai muutetaan velvoitteita.

Sitä, mitä työntekijäpuoli lupasi sopimusluonnoksessa on käsitelty paljon mediassa: nollapalkkasopimuksia, säästöjä julkisen sektorin lomista ja niin edelleen. Monta pientä kohtaa, joista halutun säästöjen puron pitäisi syntyä.

Mitä Elinkeinoelämän Keskusliitto puolestaan lupasi? En muista nähneeni yhtään sitovaa lupausta. EK:n pomo Jyri Häkämies on ollut tv-kameroiden edessä huolissaan lisääntyvästä työttömyydestä. Tähän saakka se argumentti on kulunut lähinnä työväenliikkeen, ja sitä lähellä olevien poliittisten puolueiden äänenpainoissa.

EK, ja maan hallitus ovat olleet huolissaan Suomen kilpailukyvystä. Missään ei ole avattu, mitä EK sillä tarkoittaa. Wikipedian mukaan kilpailukyky merkitsee toimijan, yleensä yrityksen, toimialan tai kansantalouden kykyä selviytyä taloudellisen kilpailun olosuhteissa. Sitä voidaan arvioida esimerkiksi hinnan, markkinoinnin tai tietotaidon perusteella.

Jos olen oikeassa, yhteiskuntasopimuksella voidaan parantaa - osittain ja lyhytaikaisesti - noista kolmesta vain hintakilpailukykyä. Missä pöydässä noista kahdesta muusta puhutaan, kun sekä oppilaitoksilta että opiskelijoilta leikataan yhä enemmän?

Näissä oloissa en ihmettele, että PAM:iin kuuluva osa-aikainen kaupan kassa puristaa kätensä nyrkkiin nähdessään keulaministerien juhlivan äijätervehdyksin hänen tulojensa leikkaamista.

Epikuros ja aforismien kiusallinen viisaus

Keskiviikko 25.2.2015 klo 12:41

Sain sähköpostiini viisauden alkavaa päivää varten. Kreikkalainen Epikuros (341-270 eaa) lausui aikakirjojen mukaan näin:

Älä turmele sitä mitä sinulla on,

haluamalla sitä mitä sinulla ei ole;

ja muista, että mitä sinulla nyt on,

oli kerran niiden asioiden joukossa,

joista vain uneksit.


Hyvä aforismi, ajatelma on jotakin mikä pistää ajattelemaan asioita omalta kohdaltaan. Jos olen tyytyväinen tähän hetkeen, teenkö virheen kun en tavoittele jotakin parempaa?

Olen uneksinut hyvistä asioista ja tehnyt niiden eteen paljon. Jos ja kun ne toteutuvat, olenko itsekäs jos pidän niistä kiinni? Entä onko minun asetettava uusia unelmia tavoiteltaviksi?

Aina jollakulla muulla on (näyttää olevan) asiat paremmin. Olenko tyhmä, jos en osaa kadehtia häntä siitä? Pitääkö minun sääliä niitä, joilla asiat ovat huonommin?

Aforismit - jos mitkä - osaavat tiivistää elämää muutamaan sanaan. Se on yksi syy siihen, miksi en jaksa uskoa kirjoitetun tekstin kuolemaan tässä kuvallisen tykityksen luvatussa ajassa.

Energiansäästö ja jatkuva kasvu eivät sovi yhteen

Perjantai 9.11.2012 klo 9:09

Vuonna 1865 brittiläinen ekonomisti William Stanley Jevons teki tärkeän havainnon. Höyrykoneet oli juuri keksitty ja ne kehittyivät nopeasti. Jokainen uusi konemalli tarvitsi yhä vähemmän hiiltä tuottaakseen saman energiamäärän kuin aikaisemmat konemallit. Toisin sanoen, koneiden energiatehokkuus parani.

Ekonomi Jevons ennusti, että hiilen kulutus ei tästä syystä suinkaan vähene, vaan pikemminkin lisääntyy: kun hiilen kysyntä laski, laski samalla myös sen hinta. Se taas johti siihen, että höyrykoneita rakennettiin ja käytettiin yhä enemmän. Niin myös hiiltä tarvittiin yhä enemmän.

Tämä ilmiö – jota kutsutaan myös Jevonsin paradoksiksi ja rebound-ilmiöksi – pätee yhä niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Se asettaa kyseenalaiseksi koko ajatuksen länsimaisesta, taloudelliseen kasvuun perustuvasta yhteiskunnasta ja tekee yrityksistämme säästää hupenevia fossiilisia polttoainevaroja naurettavia. Yhtälö ei vain toimi.

Otetaan esimerkki yksilön tasolta: kansalainen ostaa auton, joka kuluttaa bensiiniä litran vähemmän sadalla kilometrillä kuin hänen entinen autonsa. Energiaa säästyy, se on totta – jos puhutaan vain bensiinistä. Mutta mitä tekee tuo kansalainen? Hänen käytettävissään oleva rahamäärä ei vähene säästämisen seurauksena. Hän käyttää bensalaskusta säästyneet rahansa jonkin toisen hyödykkeen hankkimiseen, tai hän ajaa uudella autollaan enemmän kilometrejä. Todellista säästöä ei synny, tai se jää pieneksi.

Yhteiskunnan pitäisi niistää bensalaskusta säästyneet rahat pois kansalaisen taskusta esimerkiksi verotuksella, jotta hyöty ympäristölle olisi todellista. Ajatus moisesta ostovoiman vähentämisestä, se jos mikä on myrkkyä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun perustuvalle elämäntavallemme.

Lukuvinkki: Jussi Laitinen: Valomerkki – energiapula ja makean elämän loppu (Atena 2012)

Hidasta hyvä ihminen, hidasta

Keskiviikko 10.10.2012 klo 12:48

Yksi Martta-järjestön toiminnan teemoista näkyy olevan kolmen vuoden ajan elämän hidastaminen niin, että se tuntuu paremmalta. Marttojen 10 teemaa hidastamiseen löytyy täältä.

Olennaiseen keskittyminen, tilan raivaaminen elämälle... monetkin noista teemoista tuntuvat omakohtaisilta ja helposti hyväksyttäviltä. Sen jälkeen onkin kysymys siitä, kuinka niitä toteutan.

Järjettömään elämän vauhtiin ja kaahottamiseen on niin helppo tempautua mukaan. Ehkä se on jokaisen koettava kerran elämässään. Koettava, ja unohdettava sellaiset pienet suuret asiat kuin ystävyys ja oma sekä läheisten oma hyvä olo.

Jossakin vaiheessa elämässä kuitenkin seuraa jokaisella meistä pysähdys, ja asioiden uudelleen tarkastelu. Menetys, sairaus, kenties kuolema. Jos mikään noista ei pysäytä, on peli jo menetetty.

Sosiologi Bauman: Kotona ratkaisee tunne, työelämässä oma etu

Perjantai 30.3.2012 klo 7:03

"Max Weber pani ensimmäisenä merkille, että työn ja kodin erottaminen toisistaan on modernin yhteiskunnan merkittävimpiä piirteitä. Erottamalla voidaan välttää vastakkaisten toimintapisteiden törmäys. Se onnistuu eristämällä toisistaan kaksi toimintaympäristöä, joista toisessa kannetaan huolta hyödystä ja toisessa moraalisesta velvollisuudesta.
   Kun henkilö osallistuu työhön, häntä eivät sido perhesiteet; hän toisin sanoen vapautuu moraalisuuden paineista. Siksi hän voi keskittää kaiken huomionsa hyödyn tavoittelemiseen, mitä työelämässä menestyminen vaatiikin. Kun hän palaa perheen pariin hän voi unohtaa kylmät, työhön liittyvät laskelmat, ja tavarat voidaan jakaa perheenjäsenten kesken kunkin tarpeiden mukaisesti.
   Ihanteena on, että hyötyajattelun ei tulisi rasittaa perhe-elämää (eikä myöskään niitä yhteisöllisiä elämänmuotoja, jotka rakentuvat tai pyrkivät rakentumaan perhe-elämän mallin mukaan). Yhtä ihanteellista olisi, jos moraalisten tunteiden nostattamien vaikuttimien ei annettaisi vaikuttaa työelämässä. 
   Menestys työssä (siis pohjimmiltaan kilpailutilanteessa) riippuu käyttäytymisen rationaalisuudesta, ja se puolestaan tarkoittaa, että käyttäytyminen alistetaan tyystin oman edun tavoittelemiselle. Rationaalisuus tarkoittaa, että toimintaa ohjaa pikemminkin järki kuin tunne. Toimintaa pidetään rationaalisena vain niin kauan kun se koostuu tehokkaampien ja edullisempien keinojen soveltamisesta käsillä olevaan tehtävään."

Kirkkaasti ja loogisesti ajateltu. Sosiologit ovat tienneet jo kauan syyn johdon ylisuuriin optioihin ja omituisiin asuntokaupppoihin. Miksi me yhä hämmästelemme, kun sellaista tapahtuu?

Lukuvinkki: Zygmunt Bauman, Sosiologinen ajattelu (Vastapaino 1997)

Milloin ovat ihmisen parhaat vuodet?

Perjantai 28.10.2011 klo 7:55

Luen parhaillaan iltalukemisina Kaija Maria Junkkarin teosta Naisen parhaat vuodet (Otava 1998). Ikääntymistä, ja sen mukaista identiteetin kehittymistä käsittelevää kirjaansa varten Junkkari haastatteli laajan joukon 45-59-vuotiaita naisia. Hän käsittelee isoa teemaa - ihmisen ja hänen ajatusmaailmansa muuttumista ajan mukana - oivaltavasti ja kiinnostavasti.

Kiinnostava on esimerkiksi se Junkkarin ajatus, että ihmisen elämänkaari jakautuu jaksoihin: naisilla - niin kuin "lapsellisilla" miehilläkin, uskon - aika parikymppisestä noin nelikymppiseksi kuluu aika paljon työn, perheen ja kaiken muun ehdoilla.

Sen jälkeen voi olla enemmän aikaa itselle - ja ajatukset ja tekemisen halu palaavat niihin asioihin, joita halusi oikeasti tehdä ennen puberteetti-ikää. Vanhuusiällä, läheisten poismenon ja liikkumisen luonnollisen rajoittumisen myötä on taas aika palata mielen sisäisen maailman tärkeyteen.

Se ajatus miellyttää, että suurin osa Junkkarin tuolloin haastattelemista ihmisistä koki elävänsä elämänsä parasta aikaa juuri sillä hetkellä. Niin kai sen pitäisikin olla - se aika joka on eletty on jo takana päin, ja tulevaa aikaa emme tiedä.