Fiktiota, faktaa vai fiktaa - jos totuus on liian hyvä ollakseen totta, se voi olla jotakin muuta

Maanantai 11.3.2019 klo 10:12

Antti Seppälä on kirjoittanut 10. maaliskuuta Ylen nettisivuille hyvin taustoitetun jutun aiheesta, jota sekä faktaa että fiktiota kirjoittavana itsekin jatkuvasti mietin. Noiden kahden lisäksi näyttää olevan olemassa kolmaskin kirjallisuudenlaji, nimitettäköön sitä sitten "fiktaksi" tai uskomuskirjallisuudeksi.

Uskon että sitä kirjoitetaan sekä tahallaan vaikuttamistarkoituksessa, että tahattomasti silloin kun tavoitellaan totuutta, mutta ei tehdä pohjatöitä kunnolla. Olen sekä Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Tietokirjailijat ry:n että Suomen Journalistiliiton jäsen. Jäsenyyksissä on vissi ero.

Kun haastattelen asiantuntijaa tietokirjailijana tai toimittajana, lähtökohtaisesti luotan siihen että hän pudottelee suustaan faktoja. Ellen luota, pyrin tarkistamaan ne jostakin muusta lähteestä.

Fiktiivisen romaanin kirjoittajana mietin koko ajan haastattelua tehdessäni, miten saamani tieto liittyy ja taipuu mielikuvitukseni luomaan kokonaisuuteen ja sen teemaan. Sitä on lupa taivuttaa mutta ei taittaa - ja lukija (toivottavasti) tietää sekä hyväksyy sen.

Emme oikeasti ole paljonkaan viisaampia kuin ihmiset Nikolaos Kopernikuksen aikoihin. Suomen Tietokirjailijat ry:n slogan "Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus" on hyvä tavoite faktan kirjoittajalle.

Sen vastapainona tämän päivän infoähkystä on helppo löytää faktan näköiset perustelut vaikka sille, että maailma on oikeasti Suuri Kurpitsa. Kunhan lukija vain tietää, että hän lukee siitä lukiessaan fiktaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Antti Seppälä, fakta, fiktio, fikta, uskomuskirjallisuus, kaunokirjallisuus, fiktion kirjoittaminen

Kuinka 10 000 toistoa tekee fiktiosta faktaa - tarinatutkija Maria Mäkelä Imagessa

Maanantai 2.10.2017 klo 8:32

"Kun yksittäinen kokemus jaetaan 10 000 kertaa, siitä tulee edustuksellinen ja sen jälkeen normatiivinen. Niissä on yksityiskohtia, jotka on täysin random-logiikalla syntyneet, jolloin mielestäni on riski, jos niitä aletaan käyttää edustuksellisesti. Silloin siitä putoaa aito kokemus pois ja voidaan sanoa kuin Enkeli-Elisan tapauksessa, että vaikka tämä ei ole totta, se on silti tärkeää ja oikein."

Näin sanoo tarinoiden vaaroja tutkiva Maria Mäkelä Imagen nettisivujen jutussa (1.10.17). Tunnistan tuon ongelman. Mietin sitä paljon viime vuonna kirjoittaessani Kasvuaikaa -romaaniani.

Toimittajia opetetaan nykyisin kirjoittamaan jopa selviä uutisjuttuja tarinan muotoon, yhden tai muutaman ihmisen kohtaloiden kautta. Politiikkaa tuodaan tykö kansalaisille Make America Great Again -tyyppisten menestystarinoiden kautta, vaikka faktoja ei ole takana kuin siteeksi. Kun poliitikko peruu huonon päätöksen, hän tekee sen tarinamuotoisesti: liikuttuu nähtyään kätilöiden esiintyvän televisiossa, tai katsottuaan ilmasta pommitettuja pakolaisia uutislähetyksessä.

Fakta - fiktio - jälleen fakta. Ikuinen kolmijalka totuuden ja keksityn herkässä kolmiossa. Jos 10 000 ihmistä toistaa että kuu on juustoa, kuinka sillä 10 001. ihmisellä riittää kanttia sanoa, ettei muuten ole?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria Mäkelä, fiktio, fiktion ja faktan suhde, Kasvuaikaa