Muutama hyvä kysymys presidenttiä äänestävälle

Keskiviikko 24.1.2018 klo 14.01

Suomen tasavallan presidentinvaaleissa ennakkoäänestys päättyi eilen. Toista miljoonaa meistä on jo antanut äänensä jollekin ehdokkaalle. Joko ihan itse, vaalikoneella tai gallupilla valitulle. Edessä on vielä ensi sunnuntain varsinainen äänestyspäivä, sekä mahdollinen toinen kierros.

Halutessaan jokainen meistä on saanut kosolti tietoa kunkin ehdokkaan persoonasta ja mielipiteistä. Kiitos siitä medialle - mutta myös ehdokkaille itselleen, ja heidän taustaryhmilleen. Netistä löytyy runsaasti materiaalia ehdokkaiden itse kirjoittamana.

Presidentiksi valitaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä joku ihminen. Siksi yritin mielessäni tiivistää muutaman kysymyksen, jotka äänestäjän olisi hyvä asettaa itselleen ennen numeron piirtämistä äänestyskuponkiin:

- millainen ajattelemasi ehdokas mahtaisi olla omana työkaverinasi?

- haluaisitko tuon ehdokkaan istumaan puolestasi tiukkoihin neuvotteluihin herrojen Putin, Trump jne. kanssa silloin, kun asiat ovat maailmassa hullusti?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentinvaalit, vaalikone, gallup, Trump, Putin, ennakkoäänestys, vaalipäivä

Onko suomalainen media sortunut Sauli Niinistön kohdalla putinismiin?

Perjantai 12.1.2018 klo 17.23

Putin sukeltaa meren pohjaan. Putin metsästää tiikereitä. Putin lentää muuttolintujen mukana.

Me suomalaiset olemme tottuneet hymähtelemään uutisotsikoille ja poseerauskuville, joita itäisen naapurimme päämiehestä leviää Venäjän valtaa pitävien hallitsemassa mediassa. Vladimir Putin on ainoa suosikki pian pidettävissä Venäjän presidenttivaaleissa.

Ajatellaan, että meillä asiat ovat paremmin. Kaikki ehdolla olevat presidenttiehdokkaamme saavat tasapuolista kohtelua riippumattomissa tiedotusvälineissämme.

Onko se oikeasti noin? Poimintoja muutamista tulevia vaaleja käsittelevistä uutisotsikoista:

Ylen presidenttikysely: Niinistö musertavan ylivoimainen – 76 prosenttia haluaa presidentin jatkavan (yle.fi 12.10.17)

Kuvat: Sauli Niinistö hurmasi kampanja-avauksessaan – junailu hymyilytti presidenttiä (mtv.fi 8.12.17)

Presidentti Niinistö tapaa kansaa Valkeassa lauantaina (oululehti.fi 12.1.18)

Istuva presidentti nauttii suosiota – Sauli Niinistö jyräsi koulujen vaaleissa (www.siikkis.fi 12.1.18)


Ja niin edelleen. Kuuntelin Yleisradion toimittajan tekemää Sauli Niinistön haastattelua hänen kampaja-avauksessaan. Toimittaja sanoi useaan kertaan, että Niinistön valinta on varma. Se oli itse ehdokas, jonka piti oikaista että hän voi hyvinkin tulla valituksi. Noloa, median kannalta.

Juttujen otsikoissa ja ingresseissä ei muistuteta että me, sinä ja minä valitsemme ihan itse tälle maalle uuden presidentin tulevissa vaaleissa. Tulos on selvillä vasta, kun viimeinenkin ääni on laskettu.

Ehkä olisi korkea aika miettiä vaaleja edeltävän ajan rauhoittamista gallupeilta tulevaisuudessa. Joku meistä haluaa istua varman voittajan veneessä. Joku toinen jättää protestiäänensä käyttämättä, kun ei sillä kuitenkaan voi vaikuttaa yhtään mihinkään.

Näistä vaaleista näyttää tulevan yhdet laimeimmista vuosikausiin. Luulenpa, että yksi syy siihen on sana gallup.

1 kommentti . Avainsanat: Vladimir Putin, presidentinvaalit, Sauli Niinistö, Niinistön suosio, gallupit

Listat, pylväät ja piirakat eivät kerro kaikkea

Sunnuntai 13.3.2011

Me ihmiset olemme kovin nohevia tekemään listauksia erilaisista asioista. Kaupasta tarvittavat ostokset muistaa paremmin hyllyjen äärellä, kun ne listaa jo kotona valmiiksi. Moni listaa keltaisen muistikuution lapuille ne asiat, jotka tänä päivänä täytyy työpaikalla tehdä. Piirakan erivärisiksi viipaleiksi pankin ilmaisohjelmaan väännetty kuva kotitalouden veloista ja varallisuudesta näyttää hienolta.

Kirjallisuuttakin käsitellään julkisessa sanassa usein piirakoiden, taulukoiden ja pylväiden avulla. Kirjojen myyntikärki kultakin kuulta löytyy säännöllisesti monen päivälehden kulttuurisivuilta. Vastikään Hesari arvotti suomalaista kirjankustannuskenttää matemaattisin yhtälöin, sen mukaan kuinka paljon kukin kustantamo oli saanut erilaisia palkintoja ja myytyjä painoksia.

Tiedotusvälineet ovat yhä enemmän menossa lista- ja pylväsajattelun suuntaan. Tämä näkyy erityisesti nyt keväällä, eduskuntavaalien alla. Gallup-kyselyiden pylväiden korkeuden arviointi tuntuu olevan tärkeämpää kuin ne asiat, joita noiden kannatuslukujen takana on – tai joita siellä ainakin pitäisi olla.

On ehkä helpompaa käsitellä pylvästä kuin nostaa esille yksi iso asia, ja saada kysymyksiinsä ristiriitaisia vastauksia. Pylväs sojottaa aina johonkin suuntaan - neljäntoista ihmisen mielipiteet yhdestä ja samasta asiasta eivät.

Matematiikka on hieno apuväline. Mutta en ainakaan itse halua, että piirakat, pylväät ja enemmistöltä näyttävä iso luku ratkaisevat sen, mitä puoluetta äänestän ja minkä kirjan seuraavaksi luen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: gallupit, mielipidekyselyt, kirjamyynti