Historiallisen romaanin alku voi olla yhdessä lauseessa

Torstai 24.3.2022 klo 10:09

Tämä nuori maa, Martti Linna, Karisto

Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä silloin tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin sitä häädellyt pois mielestäni.”
-Urho Kekkonen, 1981: Vuosisatani 1.-

Me elolliset olennot elämme aina tässä ja nyt-hetkeä. Käytämme aikaamme ja tarmoamme niiden luonnollisten ja kuviteltujen tarpeiden tyydyttämiseen, joita meillä on. Ajoittain suunnittelemme tulevaisuutta. Toivomme ja pelkäämme sen tuovan erilaisia asioita tullessaan. Ajoittain päähämme pälkähtää muistumia menneistä tapahtumista. Niitä tulee, halusimmepa niitä tai emme.

Monta, monta vuotta sitten luin edellä lainatun lauseen presidentti Urho Kekkosen (1900-1986) vuonna 1981 julkaistuista muistelmista. Lause ei jättänyt minua rauhaan. Tuli tarve ottaa selville, millaisia tapahtumia tuon lausahduksen taakse kätkeytyi.

Vasta 17-vuotias Kajaanin Sissi-Rykmentin sotilas Urho Kekkonen sai toukokuussa 1918 johdettavakseen ryhmän, joka teloitti täällä Haminassa, nykyisessä kotikaupungissani punaisiksi luokiteltuja ihmisiä. Noiden tapahtumien muisto ei ilmeisesti jättänyt Kekkosta koskaan rauhaan.

Eräässä toisessa kirjoituksessaan Kekkonen totesi, että aina kun hänelle tuli elämässään oikein tiukka paikka vastaan, hänelle palautuivat mieleen Haminan tapahtumat. Toukokuun 1918 tapahtumat eivät jättäneet minuakaan rauhaan. Syyskuussa 2022 ilmestyy niiden pohjalta kirjoittamani romaani Tämä nuori maa Kariston kustantamana. Kekkonen, ”Känä” tarvitsi yhden elämänsä kipeimmän asian selittämiseen yhden lauseen. Minä kirjoitin aiheesta 500-sivuisen romaanin yrittäessäni ymmärtää, mitä hän sanoillaan tarkoitti.

Romaanin kirjoittaminen on pitkä prosessi. Kun sitä aloitin, maailmassa vallitsi vielä pääosin rauhan tila, toisin kuin kevään 1918 Suomessa. En työhön ryhtyessäni arvannut, että romaanini ilmestyessä maailmassa vallitsee taas vakava poikkeustila.

Moni nuori mies ja nainen saa näistä päivistä Ukrainassa itselleen samanlaisen, ehkä elinikäisen trauman, jollaisen Känä sai itselleen Haminasta. Ei historia toista itseään: me ihmiset teemme sen ihan itse.

Romaanini esitellään juuri julkaistussa Kariston kesän ja syksyn 2022 uutuuskirjaluettelossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tämä nuori maa, historiallinen romaani, sotaromaani, kevät 1918, Tämä nuori maa, Martti Linna, Karisto, Känä, Urho Kekkonen, Hamina 1918

Nykyhetki muodostuu historiasta ja tulevaisuudesta, ja se on sen pahin ongelma

Torstai 10.3.2022 klo 8:49

John Steinbeck, Kuva: Martti Linna

Historiaa on kutsuttu muun muassa ihmisten menneisyyttä tutkivaksi tieteeksi, tai tarinoiksi menneistä ajoista. Tulevaisuuden tutkiminen taas yrittää ymmärtää ja ennustaa sitä aikaa, jota kohti olemme menossa.

Ensin kaksi vuotta maailmanlaajuista pandemiaa, ja nyttemmin Ukrainan sota ovat järkyttäneet pahasti kuvaamme ajasta jota tällä hetkellä, tässä ja nyt ihmiskunnan nykyisenä sukupolvena elämme. On asiassa hyviäkin puolia: kaikki-tänne-heti-mulle-nyt -tyyppiset ilmaisut ovat (ainakin julkisuudessa) merkittävästi vähentyneet. Ehkä on huomattu, että asiat ovat silloin hyvin, kun saan käydä illalla nukkumaan pelotta, vatsa täynnä ja edes jollakin lailla terveenä.

Nykyhetki rakentuu aina menneen ajan, menneiden sukupolvien työn varaan. Silloin tehtiin suurin osa niistä keksinnöistä, joiden varaan rakentuu ihmiskunnan hyvinvointi. Keksittiin hyviä asioita, kuten erilaisten maanviljelytapojen kehittäminen. Tehtiin huonoja asioita, kuten laajojen maa-alueiden pilaaminen elämiskelvottomiksi erilaisilla myrkyillä. Meillä on ainakin hämärä käsitys siitä miten elämä maapallolla, ihmiskunta ja oma kansakunta ovat ehkä saaneet alkunsa.

Kun katsomme tulevaisuuteen, yritämme toiminnan eri tasoilla miettiä, millainen se tulee olemaan. Teemme suunnitelmia, varaudumme, ennakoimme. Niin yksittäisten ihmisten, kansakuntien kuin koko maailman tasolla. Se kuva on osin kuvitelmaa, osin se rakentuu nykyhetken ja osin historian tuntemuksemme varaan.

Nykyhetki on historian ja tulevaisuuden välissä pirullinen ajanjakso. Ei se ihme ole, että siinä eläminen ahdistaa niin monia. Historiaa kun voi tulkita niin monin eri tavoin. Sieltä voi haikailla menneitä, monesti kuviteltuja ”hyviä” tai suuruuden aikoja. Sieltä voi kaivaa tehtyjä, tai ainakin kuviteltuja vääryyksiä oman toimintansa polttoaineeksi nykyhetkessä tai tulevaisuudessa. Ja tulevaisuudenkin voi ajatella niin monella eri tavalla.

Pahimmillaan tuloksena on katastrofi. Niin kuin tällä hetkellä Ukrainassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: historia, historiantutkimus, tulevaisuus, tulevaisuudentutkimus, Martti Linna, John Steinbeck, Ukraina, nykyhetki

Sotakirjallisuus kiinnostaa suomalaisia sukupolvesta toiseen

Perjantai 17.9.2021 klo 15:09

Esa Anttala, Uula Aapa, Niilo Lauttamus, Reino Lehväslaiho ynnä monet muut Suomen viime sotiin osallistuneet kirjailijat loivat osin omien sotakokemuksien pohjalta kirjallisuutta, jota luetaan yhä. Sen jälkeen sotaa käymättömät sukupolvet ovat tarttuneet samoihin aiheisiin. Sitä viimeistä kaukopartiokeikkaa Muurmannin radalle ei nähtävästi kirjoiteta vielä pitkiin aikoihin.

Kirjastoväen mukaan suomalaiset sotakirjat kuuluvat edelleen kaikista lainatuimpaan aineistoon, ja niitä lukevat kaiken ikäiset. Sotakirjailija, itseään sotatrilleristiksi kutsuva Ville Kaarnakari (s. 1949) kävi tällä viikolla vieraanani Haminan pääkirjaston kirjailijahaastattelussa. Hän oli sitä mieltä, että sotakirjallisuus on nykylukijalle ennen kaikkea ajankulua ja viihdettä.

Se hyvä puoli hyvin kirjoitetussa sotakirjassa – kuten yleensäkin kirjoissa – on, että sellainen laittaa lukijansa etsimään lisää tietoa aiheestaan ja historiasta. Villen haastattelu on nähtävissä Haminan kaupungin YouTube-kanavalla 30. syyskuuta saakka.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esa Anttala, Uula Aapa, Niilo Lauttamus, Reino Lehväslaiho, Ville Kaarnakari, sotakirja, sotakirjallisuus, sotahistoria, Haminan kirjailijakahvila, Martti Linna

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksi hautaa saarella, historiallinen romaani, kirjailijan työ, Mikaela Strömberg, Kirsti Ellilä, Kristiina Vuori, Taavi Vartia

Kirjallisuus kertoo menneestä ja tulevasta - mutta entäs tämä aika?

Tiistai 10.3.2015 klo 18:04

Kirjoittajana minua tietenkin kiinnostaa, mitä muut kirjoittajat parhaillaan luovat. Otin asiakseni tutkailla tämän kevään romaanitarjontaa eri kustantajilta.

Pitkään jatkunut historiallisten aiheiden trendi näkyy jatkuvan. Kuka muistelee lapsuuttaan, kuka kertoo vuodesta 1918. Talvisotakin näkyy vilahtavan monessa teoksessa - lieneeköhän tämän "juhlavuoden" peruja.

Toisaalta fantasia ja tulevaisuuteen sijoittuva tarina on laji, jolla on oma ja vahva kannattajakuntansa. Osa kirjoittajista vie lukijansa avaruuteen, osa tyytyy tuleviin ekokatastrofeihin maan päällä.

Hyvä näin. Jos historiallinen teos yrittää ymmärtää mistä olemme tulossa, yrittää tulevaisuuteen kurottava teos arvailla minne ja millaisina olemme menossa. Kummallakin lajilla on oma paikkansa kirjallisuudessa. Aika näyttää, mitkä tämän kevään romaaneista jäävät merkkiteoksina elämään ja keskustelemaan tulevien sukupolvienkin kanssa. Välttämättä ei yksikään niistä.

En tiedä, pitäisikö olla huolestunut siitä että tämä nykyinen aika näyttää jäävän mopen osille kirjallisuuden kaanonissa. Eräs kirjailijakollegani sanoi, ettei hän edes halua kirjoittaa tästä ajasta - mehän elämme tätä koko ajan. Mutta ymmärrämmekö me tätä aikaa? Epäilen.

Nykyisen ajan kuvaus näyttää jäävän paljolti dekkaristien harteille. Hyvä, että edes heidän.

1 kommentti . Avainsanat: kirjailijan työ, fantasia, historiallinen romaani, romaani, fiktio, dekkari

Kirjailija ei ennusta, mutta joskus kirjoitettu käy toteen

Perjantai 21.2.2014 klo 8:43

Kyösti Salovaara pohtii blogissaan (20.2.14) ansiokkaasti sitä, kuinka vaihtoehtoishistoria on kautta aikain ollut kirjailijoille yksi tapa hahmottaa maailmaa ympärillään, ja sitä mihin olemme menossa.

Vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen on yksi keino ottaa etäisyyttä siihen, mitä on jo tapahtunut. Se ehkä auttaa meitä havaitsemaan - vaikkakin jälkikäteen - missä vaiheessa tapahtumien kulku muutti suuntaansa tavalla, jota kukaan ei voinut ennustaa. Entäpä, jos asiat olisivat menneet toisin?

Parhaimmillaan vaihtoehtoishistoria on kutkuttavan hyvää fiktiota. Luen parhaillaan John Boynen romaania Tarkoin vartioitu talo (Bazar 2011). Kirja kertoo Venäjän viimeisen tsaarin lähipiiriin päässeestä, ja hovista tarkkoja havaintoja tekevästä tavallisesta musikasta. Kirjan puolessa välissä ounastelen, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja kuka henkilöhahmoista paljastuu miksikin.

Pystyn vain ounastelemaan. Niinhän me teemme myös tässä tavallisessa elämässä, kun uusi ihminen astuu elämäämme. Emme tiedä, kuka hän on ja millaiseksi suhteemme muodostuu. Onko lopussa odotettavissa iloa ja riemua, vaiko surua ja tuskaa?

Lienee parempi miettiä sitä vasta jälkikäteen kuin ennakoida liikaa. Jälkikäteen on ehkä mahdollista nähdä selvemmin, missä onnistuimme, ja missä jokin meni vikaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyösti Salovaara, John Boyne, vaihtoehtoinen historia, Tarkoin vartioitu talo, vaihtoehtoishistoria, historiallinen romaani

Niobe, tarina rotupuhtaasta Suomesta ilmestyy 2. tammikuuta

Keskiviikko 18.12.2013 klo 14:38

”Kapitalistit ovat saavuttaneet asemansa kyvykkyydellään. Tämän valinnan perusteella, joka osoittaa että he ovat ylempää rotua, heillä on oikeus johtaa.”

Saksan tuleva diktaattori Adolf Hitler sanoi näin Otto Strasserille, toiselle tärkeälle kansallissosialistille vuonna 1930. Hitler ampui itsensä Berliinin raunioiden keskellä vuonna 1945. Nyt, seitsemän vuosikymmentä myöhemmin hänen tokaisunsa on käynyt globalisaation myötä toteen: kansallisvaltioiden johtajien valta päättää tärkeistä asioista on pienempi kuin talouselämän mahti.


Rotuopilla ja antisemitismillä oli keskeinen rooli kansallissosialismin opinkappaleissa. Epäluuloa väärän näköisiä ihmisiä kohtaan esiintyi 1930-luvulla myös Suomessa. On hämmästyttävää todeta, että sodan jälkeiset vuosikymmenet eivät ole muuttaneet tilannetta miksikään. Keskustelulle monikulttuurisuudesta, sen vastustamisesta ja tulevaisuudesta on yhä vaikeaa löytää asiallista foorumia.

Vaihtoehtoishistoria, entäs jos -ajattelu on kirjailijalle herkullinen tapa hahmottaa ympäröivää maailmaa ja sitä, minne kenties olemme menossa. Neljä vuotta sitten ryhdyin luomaan paperille kuvaa Suur-Saksaan kuuluvasta Finnmarkista: entä jos kansallissosialistinen Saksa olisikin voittanut sodan, ja asuisimme nyt rotupuhtaassa Suomessa? Millainen olisi osin markkinatalouden ehdoilla toimiva, mutta rotuideologiaan pohjauvan valtion tiukassa otteessa elävä pieni suomalainen kaupunki?

Tulos, 244-sivuinen romaani nimeltään Niobe julkistetaan 2. tammikuuta. Päätin kustantaa romaanini tällä kertaa itse, vaikka muitakin mahdollisuuksia oli tarjolla. En halunnut kirjoittaa vakavasta asiasta viihdyttävää trilleriä, vaan ainakin yrittää jotakin muuta.

Mikä on lopputulos, millaisia ajatuksia tarina Niobesta herättää – sen jokainen romaanini lukeva päättäköön itse.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Niobe, kansallissosailismi, rotuoppi, SS, Friedrichshaven, Hamina, vaihtoehtoishistoria, Manfred Karst