Moni kirjailija miettii nyt työnsä jatkoa, minäkin

Maanantai 30.10.2023 klo 9.27

Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen tietokirjailijat ry:n syyskuun lopulla julkaisemat tulokset kirjailijoiden tulokyselystä ovat kylmäävää luettavaa. Kirjailija näyttää joutuneen sellaisten markkinavoimien armoille, joihin hän ei juurikaan voi vaikuttaa.

On selvää, ettei Suomen kokoinen kielialue elätä monta päätoimista kirjailijaa. Näin asia on ollut aina. Suurin osa sekä kauno- että tietokirjallisuutta ”kirjailevista” henkilöistä tekee sitä muiden töiden ohella. Menestystarinat syntyvät (lue: myyvät), jos ovat syntyäkseen.

Vaikka eilen päättyneillä Helsingin kirjamessuilla saavutettiin taas huimia kävijämääriä ja uskottiin kirjan tulevaisuuteen, on tuon hienon henkisen työn tuotteen yllä suuria ja mustia pilviä. Seuraavassa muutamia hajahuomioita noista kirjallisen taivaan varjostajista.

Nykyisessä Minäminä -maailmassa kirja personoituu kirjoittajaansa. Jokainen satoja tunteja housujensa takapuolta kirjahankkeen parissa kuluttanut on totisesti ansainnut kaiken saamansa julkisuuden ja arvostuksen. Mutta onko se pidemmän päälle tervettä, että kirjailijan oma persoona saa enemmän julkisuutta kuin ne teemat, joista hän yrittää kirjassaan kertoa? Rajoittaako niin sanottu autofiktio mahdollisuuksiamme kirjoittaa suurempia ihmisryhmiä koskevista asioista ja samaistua muihin?

Suoratoistopalvelujen taistelu markkinaosuuksista kurjistaa kirjallisuutta. Yhä suurempi osuus kirjallisuudesta nautitaan silmien sijaan korvilla. Tuoreimpien näkemieni lukujen valossa kirjojen lukuaikapalveluja tarjoavat yritykset tekevät bisnestään tappiolla, enkä ollenkaan ihmettele: kun lupaa sata kirjaa ilmaiseksi uudelle kuuntelijalle, niin eihän siitä kenellekään jää mitään. Ei varsinkaan jakolinjan loppupäässä seisovalle kirjailijalle, jonka työhön kaikki perustuu. Ei auta, vaikka kävisi kuinka hyvät kustannussopimusneuvottelut kustantajansa kanssa: nollasta on paha jakaa mitään.

Mikä on tekijänoikeuskorvausten tulevaisuus? Tekijänoikeuslaissa sanotaan selvästi ja suomen kielellä, että tekijänoikeus kuuluu sille, joka luo kirjallisen tai taiteellisen teoksen. Oikeus on ollut peruste ja elinehto sille, että tekijä on saanut korvausta työstään, ja on uskaltanut ryhtyä sen seuraavan työnsä suunnittelemiseen. Suoratoistopalvelut ja materiaalin digitaalinen jakaminen haastavat vahvasti tuota kaiken perustana olevaa oikeutta. Kuinka kirjaa äänikirjaksi lukevalle henkilölle voi syntyä tekijänoikeus sellaiseen teokseen, jota hän on silmiensä eteen kirjoitettuna lukemassa?

Omakustannekirjallisuus elää kustannuspaineissa. Toki kirjailija voi kieltäytyä kustantamolta saamastaan huonosta äänikirjatarjouksesta, ja painattaa kirjansa itse paperille. Jututin erästä toistakymmentä kiitettyä omakustannekirjaa julkaissutta kirjailijaa. Hän oli pyytänyt hyvältä suomalaiselta painotalolta tarjouksen seuraavan kirjansa suhteellisen pienestä painoksesta.

Hinta oli lähes tuplaantunut edellisestä kirjasta tasolle, jota kirjan lukija tuskin siitä maksaa kaupungin joulumarkkinoilla. Painopaperin hinta on Ukrainan sodan, ja paperitehtaiden sulkemisen myötä tappanut monia sanomalehtiä. Pahoin pelkään, että se lopettaa myös monen paikallisesti merkittävän omakustannekirjailijan työn.

On toki muitakin pilviä: tekoälyn avulla ”kirjoitettava” tulevaisuuden kirjallisuus, kansalaisten rapautuva lukutaito… Kullakin ajalla on ollut omat pilvensä. Aina niistä on selvitty seuraavaan aurinkoiseen päivään.

Ulkonäkö merkitsee, niin ihmisessä kuin muissakin eliöissä

Sunnuntai 20.9.2020 klo 9.00

Tulevaisuus ja toivo kirjallisuudessa ja lastemme elämässä: Valtakunnallinen kohtuusseminaari Kotkassa ensi viikonloppuna

Tiistai 18.9.2018 klo 10.36

Sain kunnian puhua toivosta ja tulevaisuudesta ensi viikonloppuna Kotkassa järjestettävässä valtakunnallisessa kohtuusseminaarissa. Tilaisuuden ohjelma löytyy täältä. Kutsun puhujaksi lienen saanut siksi, että tarkastelin hiljattain ilmastonmuutosta ja sen hillitsemistä lapsen silmin Isän luokse -romaanissani.

Eräs arvostamani toimittaja soitteli ja kyseli, mitä aion puheenvuorossani puhua. Hän sanoi tuntevansa itse aina huonoa omaatuntoa tehdessään ilmaston kannalta huonoja valintoja elämässään. Tunnistin tuon tunteen itsessäni.

Anteeksi vain, mutta toivon sellaista huonoa omaatuntoa itse kullekin meistä. Tässä valmistellessani puheenvuoroani odotan samalla pelolla sitä päivää, jolloin kohtaan hänet: Täydellisen Ihmisen.

Miksi haluta rakkautta, joka sattuu? Rakkausarpia Kirjavinkeissä

Maanantai 27.4.2015 klo 7.20

"Rakkausarpia on erittäin hyvin kerrottu ja vaikka se onkin fiktiivinen tarina, on vain surullista, että tällaisia Reiska/Julia-tapauksia on olemassa, joka paikassa. Aina käy niin, että joku haluaa rakkautta vaikka se sattuu."

Näin kirjoittaa Kini Laine Kirjavinkeissä 25.4. Sudenmaa-sarjan kuudennesta romaanistani. Hyvä kiteytys - kirjailija kiittää.

Kun yhteiskuntaa rakennetaan ja kehitetään, uskotaan että parisuhde, perhe ja kaikki mikä elämiseen kuuluu koostuu rationaalisista ja järkevistä ratkaisuista. Vain sillä tavoin yksityinen ja yhteinen elämä voidaan muuttaa numeroiksi, joilla sitä voidaan esittää lukuina, graafeina ja piirakoina. Sillä tavoin meitä voidaan verrata toisiimme ja niihin sellaisiin, joita meidän pitäisi olla. Hyväosaisiin ja järkeviin, mallien mukaisiin ihmisiin.

Niin se ei vain ole. Todellisuudessa annamme tunteiden viedä, teemme ratkaisuja joiden tiedämme itsekin olevan huonoja. Tuhoamme itseämme tavalla, joka ei voi ottaa missään laskelmissa huomioon.

Joskus sitä tuhoavaa voimaa kutsutaan myös suureksi rakkaudeksi. Se on surullista.