Suomen Kirjailijaliiton jäsenyys ja status

Sunnuntai 3.4.2011 klo 15.44

Muutaman viikon sisällä kolme eri henkilöä on ihmetellyt minulle sitä, miksi sinne Suomen Kirjailijaliittoon on niin vaikea päästä jäseneksi. Kukaan heistä ei ollut hakenut jäsenyyttä, mutta oli lukenut vaikeudesta Hesarista tai jostakin muusta lehdestä.

Kirjailijaliiton jäseneksi hyväksymiselle on luotu perusteet, jotka löytyvät liiton nettisivuilta. Itse olen ollut parisen vuotta jäsen, hyväksyminen tuli toisella hakemiskerralla kolmannen romaanin jälkeen.

Ihmettelen, käydäänkö Metalliliiton, Palvelualojen ammattiliiton tai minkään muun ammattijärjestön jäsenyydestä samanlaista keskustelua mediassa. Ammattijärjestönä minä Kirjailijaliittoa pidän: samaa työtä tekevien ihmisten yhteisten asioiden edistäjänä. Liiton lakimies-, neuvonta- ja koulutuspalveluja olen jo käyttänyt, ja jäsenmaksun arvoisiksi havainnut.

Minusta ratkaiseva sanamuoto tuossa nettilinkissä koostuu sanoista ammatillinen taso. Kyseessä on siis kirjoittaja, joka harjoittaa kirjailijuutta enemmän tai vähemmän ammattina. Sen, mikä on tuotoksen taiteellinen taso ratkaisee kukin lukija omassa mielessään.

Maine, kunnia ja status eivät nimittäin jäsenmaksun maksamisesta vahvistu. Ei Metalliliitossa, ei Kirjailijaliitossa eikä missään muussakaan liitossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Kirjailijaliitto, jäsenyys, kirjailija

On saatava olla eri mieltä - maanpuolustuksestakin

Maanantai 7.6.2010 klo 8.00

Puolustusvoimien lippujuhlaparaati oli viime perjantaina Kotkassa. Paraatin yhteydessä rauhanpuolustajat osoittivat mieltään Suomen Afganistanin-operaatiota vastaan. Poliisi poisti heidän banderollinsa marssireitin varrelta.

Vaikka suhtaudunkin itse aseelliseen maanpuolustukseen myönteisesti, niin mielestäni banderollin poisto oli turhaa. Vapaassa maassa pitää saada olla eri mieltä - muuten vuosien 1939-1944 raskaat uhrit olivat turhia.

Natosta, ja Suomen roolista sen tulevasta roolista sen kumppanina/jäsenenä puhutaan muutenkin liian vähän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rauhanpuolustajat, paraati, mielipiteenvapaus, Suomen Nato-jäsenyys