Ammattina kirjailija - mitä se on?

Maanantai 1.2.2021 klo 8.12

Aika ajoin jokaisen jotakin työkseen tekevän tai harrastavan on hyvä pysähtyä pohtimaan syitä tekemiselleen. Oivan avun sellaiseen pohdintaan tarjoaa jonkun muun tekemä kysymyspatteri. Minulle sellaisen tarjosi viimeksi haastattelu Ammattina kirjailija -juttusarjaan.

Suomen Kirjailijaliiton sivuilta löytyvässä juttusarjassa hyvinkin erilaiset, erilaisista lähtökohdista tekstejään paperille loihtivat kirjailijat saavat miettiä syitä sille miksi he kirjoittavat, mitä he kirjoittavat ja millä lailla he sen tekevät. Jos vastausten työstämisen ottaa tosissaan, voivat kysymykset tarjota hyvinkin suuria ahaa-elämyksiä niihin vastaavalle.

Haastattelujen hännille koostettu Lisätietoa kirjailijan ammatista -tietopaketti on peräti hyödyllinen luettava jokaisella kirjoittamista jo ammatikseen harjoittavalle, tai sille tielle lähtemistä suunnittelevalle. Ei liene sellaista työtä, joka ei jossakin välissä kyrsi harjoittajaansa.

Kyrsiminen on lähtökohtaisesti hyvä asia. Niissä kohdissa elämäänsä joutuu tietotekniikan termein ilmaistuna puhdistamaan tulostuspäänsä, ja printtaamaan ilmoille jonkin sortin testin sen varmistamiseksi, onko laitteisto edelleen kunnossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ammattina kirjailija, Martti Linna, Kirjailijan ammatti, Kirjailijan työ, kirjailijan identitetti, kirjailija

Pentti Linkolan 90-luvun ajatuksin uudelle vuosikymmenelle

Sunnuntai 3.1.2021 klo 13.53

Linkola_pikkunetti.jpg

”Tässä kirjassa lomittuvat kaksi rataa, yleinen ja yksityinen. Toisaalta se kuvaa havainnoitsijan silmin maailman menoa, todellisuuden kulkua, tarkastelee ihmistä ja luontoa. Toisaalta siinä on kirjoittajan omakohtaisia äänenpainoja ja omaelämänkerrallista ainesta. Muunlaista käsittelytapaa en ymmärrä mahdolliseksi, sillä maailman kauhu ja maailman menossa mukana pyristelevän yksilön kauhu kietoutuvat toisiinsa.”

Noin aloittaa kirjansa Johdatus 1990-luvun ajatteluun (WSOY 1989) alkusanat vuonna 1932 syntynyt, ja viime vuoden huhtikuussa kuollut kirjailija, ympäristöfilosofi ja yhteiskuntakriitikko Pentti Linkola.

Luin kirjan heti tuoreeltaan kolme vuosikymmentä sitten, silloisena nuorena miehenä. Linkolan suora retoriikka puraisi ja kovaa. Otin teoksen työn alle uudelleen tänä jouluna, nähdäkseni olisiko sen pääteeseistä enää eläjiksi alkavalle 2020-luvulle.

Valittaen on todettava, etteivät asiat ole mihinkään muuttuneet. Meitä ihmisiä on tällä pallolla liikaa, me kulutamme liikaa ja saastutamme liikaa. Linkola sanoo sen suoraan, mutta edes näennäisesti demokraattisin menetelmin valitulle vallanpitäjälle samojen asioiden toteaminen ääneen olisi poliittinen itsemurha.

Siksi me keskustelemme ja kiistelemme hiilinieluista, sähköautoista ja niin sanotusti päästövapaista uusista energiamuodoista. Totuus on liian ruma asia sanottavaksi ääneen.

Nuo Linkolan aikoinaan käyttämät avainsanat toimivat edelleen kirjailijaksi kutsutun Homo sapiensin ohjenuorana. Vain suodattamalla maailman isoja ja pieniä asioita omien äänenpainojensa ja kokemuksiensa kautta on mahdollista kirjoittaa jotakin, joka voi koskettaa muitakin ihmisiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pentti Linkola, Johdatus 1990-luvun ajatteluun, 1990-luku, 2020-luku, tulevaisuus, kirjailijan työ, retoriikka

Kahden tietokirjan ja monen muutoksen kirjallisuusvuosi 2020

Torstai 24.12.2020 klo 8.24

Joulupojat_pikkunetti.jpg

Kirjallisuusvuosi 2020 tulee jäämään historiaan muutaman päivän päästä. Vain ajalla on riittävästi ammattitaitoa näyttää, millä tänä vuonna julkaistuista kirjoista on riittävästi siipiä elää tarinaansa myös tulevina vuosina lukijoiden mielissä.

Kahdesta asiasta koronavuosi tulee jäämään kirjaihmisten mieleen. Äänikirja näyttää lyöneen itsensä läpi yhtenä kirjallisuuden julkaisumuotona. Se, kuinka pysyvää muutos on, jää nähtäväksi. Useampikin kirjailija on julkisuudessa kiinnittänyt huomiota siihen, että tarina ei välttämättä toimi äänikirjana samalla tavalla kuin painettuna kirjana. Monikerroksinen juonenkulku vaatii usein paluuta jo luettuun. Syntyykö maahan erillinen, tarinoiltaan yksinkertaisia äänikirjoja kirjoittavien kirjailijoiden joukko? Jää nähtäväksi.

Toinen muutos on kustannustoiminnan keskittyminen yhä suurempiin konserneihin. Karisto, Docendo, Atena, Minerva... Hyviä pieniä kustantamoja siirtyy kiihtyvään tahtiin WSOY:n tai Otavan leiriin, osin varmasti äänikirjatuotantoon liittyvien pelkojen vuoksi. Toivotaan, ettei tämä keskittyminen vie suomalaiselta kirjalta yhtä sen suurimmista rikkauksista, moniäänisyyttä.

Kirjailijoille muutokset ovat toki aina sekä uhkia että mahdollisuuksia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kirjailija on jäämässä äänikirjamarkkinoilla tuottojen jaossa mopen osille, eikä saa hänelle työstään kuuluvaa korvausta. Toivottavasti tämä digitaaliseen alustatalouteen muillakin elämänaloilla kuuluva alkutuottajan päänvaiva saadaan korjattua.

Itselleni vuosi 2020 oli kahden mieluisan ja musiikkipitoisen tietokirjan julkaisuvuosi. Tanssilavojen Suomi (Karisto) kertoo rikkaasta suomalaisesta tanssilavahistoriasta yli sadan vuoden ajalta. Hamina Tattoo (Haminan kaupunki) taas yhden maailman suurimman sotilasmusiikkifestivaalin 30-vuotisesta taipaleesta. Kiitos lukuisille yhteistyökumppaneille molemmista!

Noille kahdelle kirjalle löytyy valitettavasti muutakin yhteistä kuin musiikki. Suomen tanssilavat pysyivät tänä vuonna suurelta osin kiinni. Hamina Tattoota ei tänä vuonna järjestetty. Älköön sitä laskettako näiden kirjojen syiksi...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirjallisuusvuosi 2020, Hamina Tattoo, Martti Linna, Tanssilavojen Suomi, äänikirja, kustantajat, kirjailijan työ

Alustatalous iskee suoraan suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuuteen

Perjantai 23.10.2020 klo 7.49

Sain tarjouksen erään jokin vuosi sitten painettuna kirjana ilmestyneen teokseni julkaisemisesta myös äänikirjana. Koronapandemian myötä äänikirjojen menekki on lähtenyt selvään kasvuun: ihmiset näkyvät "lukevan" niitä lenkkeillessään, tiskatessaan, jopa ajaessaan autoa.

Äänikirjan tuottaminen on kustantamolle kohtuullisen iso rahallinen satsaus. Silti pysähdyin lukiessani tarjouksesta riviä, jolla kerrottiin kustakin äänikirjan kuuntelemiskerrasta minulle kuuluva korvaus. Euroiksi muutettuna se olisi ollut noin kahdeksasosa painetusta kirjasta saamastani korvauksesta.

Me kirjailijat emme - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - juuri kieriskele varoissamme painettujen kirjojen tuotoillakaan: Kirjailijaliiton muutama vuosi sitten tekemän tutkimuksen mukaan kirjailijan keskimääräinen vuotuinen tekijänoikeustuotto oli noin 2000 euroa vuodessa.

Digitalisaation myötä yleistyvä, mm. Uber-takseista ja ruokaläheteistä tuttu alustatalous rynnistää ääni- ja e-kirjojen myötä voimalla myös kirjallisuuteen. Yhteistä alustataloudelle on, että varsinaisen työn tekijän saamat korvaukset pienevät kaikista eniten. Kun näet seuraavan mainoksen kymmenestä ilmaiseksi luettavasta äänikirjasta, mieti mitä se tarkoittaa kirjallisuuden, lukutaidon, teatterin, elokuvien jne. tulevaisuudelle.

Tässä Lukukeskuksen Ilmi Villacísin selkeäsanainen kolumni aiheesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alustatalous, kirjallisuus, äänikirja, kirjailijan työ, Martti Linna, Ilmi Villacís, Reilun taiteen manifesti

Viisitoista vuotta Syysmarkkinat -esikoisromaanini ilmestymisestä

Keskiviikko 7.10.2020 klo 14.36

15_vuotta_pikkunetti.jpg

Muistinpa juuri, että tässä vietetäänkin merkkipäiviä. Keväällä 2005 kävelin Otavan Uudenmaankadun kivilinnakkeeseen tietämättä mitään maailman pahuudesta, ja näihin aikoihin saman vuoden syksyllä tuli Syysmarkkinat-romaani sovitusti ulos. Lupaava ja selkeä metsäammattilaisen urani vaihtui moniongelmaisuuteen.

Voin olla kiitollinen siitä, mitä kirjaimet ja kaunis suomen kieli ovat minulle antaneet. Tähän mennessä olen julkaissut 13 omaa kaunokirjallista teosta ja kahdeksan tietokirjaa. Proosatöissä aiheet ovat - luonnollisesti - olleet sellaisia, jotka ovat itseäni askarruttaneet niin paljon, että niitä on pitänyt käsitellä fiktiivisen tarinan muodossa. Tietokirjoissa osa aiheista on lähtenyt omasta mielenkiinnosta, osa on ollut minulle tarjottuja hienoja tilaustöitä.

Parikin kertaa olen saanut vierailla Ranskassa eri kirjallisuustapahtumissa, puhumassa sinne käännetyistä romaaneistani. Matkan varrelle on osunut monia hyviä tapaamisia kirjoittamista ja kirjoja työkseen tai harrastuksekseen rakastavien ihmisten kanssa. Kiitos kaikista niistä kohtaamisista!

Mikä parasta, edelleen tuntuu että sammioni pohjalla on kauhottavaa tuleville vuosille. Ruutupaperivihkoissa on kirjattuina paljon aiheita, joita pitäisi käsitellä. Suomen kirjoitettu kieli käy aina vain rakkaammaksi, kun sitä työkseen yrittää palastella eri asentoihin. Koskaan siitä eivät tarinoihin tarvittavat sanat tunnu loppuvan.

Tästä on hyvä jatkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syysmarkkinat, kirjailijan työ, kirjailijuus, Martti Linna

Nuo kaikki kauniit maisemat, joihin liittyy tarina

Sunnuntai 4.10.2020 klo 8.20

Reitkalli_nimella_pikkunetti.jpg
Kävin lenkkeilemässä näissä kuvan maisemissa. Summajoen rannalla kohoava Suurivuori on paikka, jota moni on kehunut yhdeksi kauneimmista näillä kulmilla. Jokainen voi tuosta kuvasta itse oman makunsa mukaan arvioida, pitääkö väite paikkaansa.

Vuoreen liittyy mielessäni tarina. Vuosia sitten jututin jo edesmennyttä sotaveteraania. Hän oli ollut sodan aikana, nuorena sotilaspoikana jäljittämässä tuon vuoren rinteillä venäläisten pudottamaa desanttia. Desantti saatiin kiinni. Tarinaan liittyy raakuutta, joka selvästi vaikutti veteraaniin vielä vuosikymmenten päästä. Se osuus tarinasta levätköön nyt jo rauhassa.

Luontokohteisiin, ja monesti etenkin vuoriin, liittyy paljon suvuissa ja paikallisesti kulkeneita tarinoita. Esimerkiksi synnyinseudullani Kivijärvellä on eräs kivi, jota sanottiin muorinkiveksi. Tarinan mukaan vanha nainen oli mennyt pitämään kiven alle sadetta tai myrskyä. Kivi oli liikahtanut ja puristanut muorin alleen. Lapsena kammosin sitä kiveä.

Tai se toinen tarina saksalaisesta pommikoneesta, joka oli sodan aikana pudonnut eräälle kalliolle synnyinkotini lähelle. Kuten hyvään tarinaan kuuluu, ei siinä ollut kaikki: tuo kone oli tietenkin ollut kuljettamassa saksalaisten Lapin joukkojen palkkarahoja. Huhujen mukaan noita rahoja, ja koneesta vietyjä osia oli nähty yhden jos toisenkin kylän talon nurkissa kauan tapahtuman jälkeen.

Hyviä tarinoita ei välttämättä kannata lähteä kiertämään auki. Minä tein sen virheen, ja otin selvää tuon saksalaiskoneen tuhosta Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuista. Se pahalainen oli lentänyt kyllä näiden seutujen ylitse, mutta oli kadonnut jonnekin Pohjanmaan ja Pohjanlahden suuntaan. Huhut syntyivät ilmeisesti niistä maastosta löytyneistä tavaroista, joita saksalaiset lentäjät henkensä hädässä pudottivat koneesta keventääkseen sen painoa.

Eikä joukossa ollut palkkarahoja. Mutta hyvä tarina se on silti eteenpäin kerrottavaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tarina, tarinoiden synty, kirjailijan työ, Kivijärvi, saksalainen pommikone, Suurivuori, Reitkalli

Jokaisella on vastuu yhteisestä maapallosta - myös kirjailijalla

Perjantai 14.8.2020 klo 7.53

"Näennäisen aineettomatkin tuotteet, e- ja äänikirja, vaativat tuekseen sähköä ja älylaitteen: voimalaitoksia, kaivoksia, tuotantokoneiston. Painettu kirja on oma lukunsa. Olen laskenut, että kahden romaanini painamiseen on tarvittu 55 kuutiometriä puuta. Se tarkoittaa noin puolta hehtaaria nykypäivän suomalaismetsää tai noin 55 suurehkoa puuta."

Lainaus on peräisin kirjailija Anni Kytömäen kolumnista Sanaston nettisivuilla. Minulla on ollut kunnia lukea Annin tähänastinen tuotanto, ja haastatella häntä näiden hienojen romaanien tiimoilta.

Samoja asioita olen itsekin kirjailijana/pienen metsätilan omistajana/metsäammattilaiseksi koulutettuna/jonkin sortin luontoharrastajana miettinyt. Yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa kokonaisuuksien, saati omien valintojen hallitseminen ja arvottaminen käy yhä vaikeammaksi.

Kun suuri tietokonepalvelinkeskus ilmoittaa käyttävänsä vain ekologisesti tuotettua vihreää sähköä, niin minkä ihmeen takia keskukseen johtaa uusi, korkea suurjännitelinja, jonka tieltä on kaadettu leveälti kasvavaa nuorta metsää?

Arvostan niitä kirjailijakollegoita, jotka ovat kieltäneet kirjojensa julkaisemisen puusta tehdyllä paperilla tai sähköä jokaisella latauskerralla kuluttavana e-kirjana. Niinhän heidän on täytynyt tehdä, jotta he voivat allekirjoittaa netissä hyvällä omallatunnolla avohakkuita vastustavan adressin?

Metsänomistajana voin sentään hyvittää jonkin verran pahoja, kirjailijana tekemiäni ympäristötuhoja istuttamalla puita takaisin kaadettujen tilalle. Tänäkin syksynä - jos korona suo - suuntaan taas kulkuni tallomaan heiniä lakoon pari vuotta sitten istuttamieni taimien juurelta. Toivon, että niiden latvat heiluvat tuulessa siellä kahden- kolmenkymmenen metrin korkeudessa vielä silloinkin, kun minua ei täällä enää ole.

Ehkä ihmisen ikuiselta tuntuvan synnin- ja syyllisyydentunnon keskellä on hyvä yrittää noudattaa Arto Paasilinna-vainaan hienoa "käskyä" romaanista Ukkosenjumalan poika: Älä ole pienille paha.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anni Kytömäki, kolumni, Martti Linna, Arto Paasilinna, Älä ole pienille paha, eettisyys, kirjailijan työ

Jonkun pitäisi kirjoittaa tästä kirja

Torstai 6.8.2020 klo 11.28

Tuorein teokseni, Hamina Tattoo-sotilasmusiikkifestivaalin 30-vuotisjuhlateos julkaistiin tällä viikolla. Mielenkiintoinen työ, mielenkiintoisia tarinoita ja peräti miellyttäviä ihmisiä, joiden kanssa sain tehdä yhteistyötä kirjaprojektissa. Kiitos kaikesta!

Eräs asia toistui myös tämän kirjani julkaisemisen jälkeen. Kaksi ihmistä otti yhteyttä, ja puhui aivan eri aihepiireistä. Kumpikin heistä tarjotteli minulle ideoitavaksi, ehkä kirjoihin ja kansiin pantavaksi aihetta, joka heidän mielestään ansaitsisi sen. Yhteinen lause kuului: jonkun pitäisi kirjoittaa tästä kirja.

En laita tuollaista ollenkaan pahakseni. Itsellänikin on useampaan ruutuvihkoon raapustettuna pivo sellaisia asioita ja havaintoja, joita sietäisi tarkastella lähemmin. Sellaisia, jotka saattaisivat kiinnostaa auki kirjoitettuina ehkä joita kuita muitakin.

Se, että aiheita näin tarjotaan, tietenkin imartelee tarinoita kirjoittamalla suuren osan elannostaan hankkivaa ihmistä. Samalla se kertoo tärkeästä asiasta, jonka edessä sopii aika ajoin nöyrtyä: kaikesta sivistyksestämme huolimatta me ihmiset emme tiedä tästä maailmasta - emme edes siitä osasta, joka on kättemme jälkiä - läheskään kaikkea.

Ja se on hyvä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hamina Tattoo, Tattoo juhlakirja, tietokirjallisuus, kirjailijan työ, kirjaideat, Martti Linna

Jokaisella meistä on oikeus omiin muistoihin

Lauantai 25.7.2020 klo 9.36

Tutustun parhaillaan kirjailija Taija Tuomisen tuotantoon. Taija tulee haastateltavakseni Haminan pääkirjaston Kasper-salin kirjailijakahvilaan tiistai-iltana 15. syyskuuta.

Taija kirjoittaa useampaankin kertaan romaaneissaan ja kirjoittajaoppaassaan siitä, kuinka jokaisella meistä on oikeus omiin muistoihimme. Ajan myötä ne haalistuvat, kenties muuttuvat mutta tuskin koskaan häviävät.

Jäin miettimään noiden muistojen merkitystä, syntymistä ja muuttumista. Tunnistan sen tosiasian, että minulla on päässäni sellaisia muistoja, joita ei voi olla kenelläkään muulla. Muistan ne itse, määrittelen niiden sisällön itse ja myös unohdan ne ihan itse, jos niikseen tulee. Ne ohjaavat omalta osaltaan sitä, kuinka toimin erilaisissa tilanteissa ja käyttäydyn toisia ihmisiä kohtaan.

Aika ajoin jokin ihminen, lausahdus, pieni tapahtuma palaa mieleen ja jää pohdituttamaan. Toisinaan muisto saa hymyn nousemaan kasvoille, toisinaan toivoo että juuri tämä asia olisi painunut unohduksiin. Muistot ovat kuitenkin yksi niistä asioista, jotka tekevät minusta minut: omalaatuisen persoonan, joita ei ole muita.

Meille on maailman sivu tehty myös yhteisiä muistoja. Niistä muistuttavat patsaat ja muut muistomerkit keskeisillä paikoilla, joiden kautta kuljemme. Yleisradion Elävä arkisto on erinomainen paikka etsiä elävien kuvien kautta yhteistä tuntumaa joskus elämiimme aikoihin. Yleisradio on tehnyt radioon täksi kesäksi kokonaisen kuunnelmasarjan Dingo-yhtyeen vaiheista. Monelle nekin ajat lienevät tärkeä osa elämän aikana kertyneiden muistojen ketjussa.

Kirjoihin – sekä tietokirjoihin että fiktiiviseen kirjallisuuteen – on säilytetty ja tallennettu satojen vuosien ajalta ihmiskunnan yhteisiä muistoja. Erona yksittäisen ihmisen päästä löytyviin muistoihin on, että joku tai jotkut ovat ensin tulkinneet nuo muistot ja ajankuvat omalla tavallaan ja katsoneet ne säilyttämisen arvoisiksi. Monessa maassa yhteiset muistot ovat tänäkin päivänä valtaapitävien omia tarkoitusperiään varten muokkaamia.

Jäin miettimään sitäkin, millaisia muistoja tämä aika meille synnyttää, ja miten niitä säilytetään tuleville sukupolville? Tuottaako jonkun omaa elämäänsä kuvaavan YouTube -tähden nettiin laittama nopeiden kuvien jono samanlaisia omakohtaisia muistoja, kuin hyvin taustoitettu romaani? Muuttuvatko muistojen mielleyhtymätkin tulevaisuudessa enemmän eläviksi kuviksi?

Entä muuttuuko yhteisten ja omien muistojen suhde jotenkin, tästä minää ja minuutta korostavasta ajasta mieleemme jäävissä muistoissa?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muisti, muistot, Taija Tuominen, fiktiivinen kirjallisuus, tietokirjallisuus, kirjailijan työ

Tanssilavojen Suomen saama palaute lämmittää

Perjantai 12.6.2020 klo 16.17

Jos et ole vielä koskaan kirjoittanut tietokirjaa ja harkitset sen ensimmäisen aloittamista, pyydän sinua harkitsemaan vielä kerran. Olen niitä kirjoittanut, useammankin. Ja joka kerta urakka on osoittautunut suuremmaksi kuin olen etukäteen miettinyt.

Kirjan sisällön laatimiseen kuuluu monia työvaiheita. On mietittävä, miksi juuri tämä aihe on kertomisen ja kajoamisen arvoinen. Mitä siinä on sellaista, joka voisi kiinnostaa mahdollista lukijaa? Ja millaisia lukijoita kirja voisi saada?

Kirjan pohjatöihin kuuluu mahdollisimman laajan lähdeaineiston kerustelu. Ja kun yhden hyvän lähteen löydät, se johdattaa sinut todennäköisesti vähintään kahden vielä kiinnostavamman lähteen jäljille. Kuinka ollakaan, juuri nuo mahdolliset lähdeteokset on myyty jo loppuun, tai ne on lainattu kirjastoista suurin piirtein ikiajoiksi alan harrastajille.

Kerätyt tiedot on kirjattava ylös. Tarkasti, monesta syystä. Lukijoissa on aina joku, joka muistaa asiat päivämäärän tarkkuudella viimeisten sadan vuoden ajalta. On ikävää narahtaa asiavirheiden tekemisestä. Käytetyt tiedot on pystyttävä tarvittaessa todentamaan, mieluummin useasta eri lähteestä. Lähdetiedot on kirjattava ylös kirjan loppuun. On mietittävä, mahtuuko kirjaasi haluamasi tekstinpätkä sitaattioikeuden piiriin.

Sen jälkeen on kirjan rakenteen suunnittelun aika. Kronologinen etenemisjärjestys, vaiko jotakin muuta? Miten saat alusta mahdollisimman iskevän? Mistä hyviä kuvia, ja mihin hintaan? Mitä mahdollinen kustantaja haluaa?

Ja sitten ei kun kirjoittamaan. Iskevää tekstiä, jota on mukava lukea. Ei kielioppivirheitä. Paljon tietoa. Tietolaatikoita ja graafeja. Palastelua, mielellään eri tavalla kuin kukaan muu on aiheesta kirjoittanut. Tekstistä ei saa näkyä sen eteen tehty valtava työmäärä. Keskimääräiselle lukijalle kirjasi lukeminen ei saa olla työtä, vaan huvia.

Siihen nähden on ollut mukava lukea, mitä tänä keväänä ilmestyneestä Tanssilavojen Suomi -tietokirjastani on kirjoitettu. Tällä, viikolla olen saanut käsiini kaksikin kritiikkiä, Kinin Kirjavinkkeihin tekemän ja Risto Kormilaisen kulttuurilehti Kaltioon laatiman.

Olen niistä iloinen ja kiitollinen. Ovat ainakin jaksaneet lukea kirjani loppuun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Henna Karppinen-Kummunmäki, tietokirjailija, tietokirjan kirjoittaminen, kirjailijan työ

Kohti asumiskelvotonta maapalloa myös vuonna 2020 - ehkä

Tiistai 31.12.2019 klo 7.24

Asumaton_netti_pieni.jpg
Vuosiluku vaihtuu hienolta näyttävään muotoon 2020. Ajankohtaan kuuluu olla toiveikas, ennustaa tulevaa, toivoa parasta ja lupauksia olla parempi ihminen ensi vuonna. Tämän vuoden lopuksi tein toisin. Otin ja tartuin maailmanlopun kirjaan.

Olen joulusta lähtien kahlannut läpi maailmalla menestynyttä, Otavan tänä vuonna suomeksi julkaisemaa David Wallace-Wellsin teosta Asumiskelvoton maapallo. Uuvuttava määrä tutkimus- ja uutislainauksia, mutta myös hyviä ajatuksia. Kuten sekin, miksi romaanit, elokuvat ja muut fiktiiviset tarinankerronnan muodot eivät oikein saa otetta tästä kestämättömästä elämäntavastamme. Jo lapsena opittu klassisen tarinan kaava saa meidät nostamaan jalustalle Greta Thunbergin kaltaisia hyviksiä, ja Donald Trumpin tai Persujen kaltaisia pahiksia. Jotta jotakin oikeasti tapahtuisi, ne hyvikset ja pahikset pitäisi löytää paljon, paljon lähempää...

Sitä odotellessa, itsessäni ja Sinussa: Hyvää alkavaa vuotta 2020.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asumiskelvoton maapallo, David Wallace-Wells, ilmastonmuutos, Greta Thunberg, Martti Linna, vuosi 2020, dystopiakirjallisuus, maailmanloppu

Tanssilavojen Suomi -kirjani sai jo kansikuvan

Maanantai 25.11.2019 klo 9.05

Kansikuva_tls_pieni.jpg

Yksi olennainen osa jokaista kirjoitettua ja painettua kirjaa on sen kansikuva. Kaupallisten kustantamoiden tuottaessa kirjan, tuosta kuvasta päättää yleensä kustantaja. Toki kirjailijalta kysytään, sopiiko kuva hänen mielestään kirjan sisältöön.

Tanssilavojen Suomi -kirjani ilmestyy huhtikuussa 2020. Sen kustantaja Karisto päätti luottaa kannessa vanhaan ja hyvään, Lappeenrannan maakuntamuseosta löytyneeseen kuvaan lavatansseista.

Ja hyvä että päätti! Tuo Risulahden lava Luumäellä, josta kuva on peräisin, on minullekin tuttu paikka monilta kesäilloilta. Tosin, ensimmäistä kertaa muistan käyneeni lavalla ollessani vielä metsäkeskuksen palveluksessa. Pidimme siellä silloin metsäiltamat paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

Kirjan esittely löytyy Kariston nettisivuilta täältä.

1 kommentti . Avainsanat: Karisto, Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Risulahden lava, kansikuva, kirjailijan työ, lavatanssit

Haastattelija ratkaisee, mitä kuulija saa irti esiintymisestä

Maanantai 28.10.2019 klo 8.16

Kirjamessuhaastattelu_netti_2.jpg
Olin eilen Helsingin kirjamessuilla haastateltavana viime keväänä ilmestyneen Impivaara-romaanini tiimoilta. Haastattelijana toimi toimittaja, kirjailijakollega Maija Kajanto.

Puolen tunnin puherupeaman jälkeen eräät kuulolla olleet messukävijät tulivat juttelemaan kanssani kirjani teemoista. Se tuntui peräti hyvältä! Kirjallisuuden tärkein tehtävä on mielestäni avata uusia näkökulmia, tarjota ikkunoita kurkistaa toisella tavalla ajattelevan ihmisen ajatuksiin.

Suuri kunnia noiden teemojen esille saamisesta kuului haastattelijalleni Maijalle. Hän oli tehnyt pohjatyönsä kunnolla lukien kirjani, ja miettien mikä siinä on tärkeää ja millaisia sen henkilöhahmot oikein ovat. Ilman kysymyksiä ei ole olemassa vastauksia.

Jäi tunne, että (ainakin) muutamat kuulijat saivat kanssamme viettämälleen ajalle vastinetta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Maija Kajanto, Helsingin kirjamessut, kirjailijan työ, kirjailijahaastattelu, Martti Linna

Kirja-alakin tarvitsee oman ilmasto-ohjelmansa

Lauantai 26.10.2019 klo 18.52

Leena Niemi näyttää herättäneen runsaasti tyrskyjä vesilaseissa, kun hän kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastoon kirjojen aiheuttamista ympäristöhaitoista 26. lokakuuta.

Kiitos omasta puolestani Leena Niemelle virkistävistä ajatuksista. Mikäli otamme ilmastonmuutoksen torjumisen tosissamme, se tarkoittaa radikaaleja muutoksia toimintatapoihin kaikkialla elinkeinoelämässä. Myös kirja-alalla.

On totta, että alalla harrastetaan tuhlaamista. Kutakin painettua kirjaa luetaan aivan liian harvoja kertoja - on jopa tapauksia, ettei kirja tavoita lukijaansa ollenkaan. Paljon puhutaan e-kirjojen ja äänikirjojen mahdollisuuksista. Mutta energiaa ja muita resursseja kuluu niidenkin tekemiseen.

Ehkä turhien kirjojen tekemistä voitaisiin hillitä luomalla aiherekisteri. Vain yhdellä kirjailijalla olisi lupa kirjoittaa kustakin mielenkiintoisesta teemasta oma näkemyksensä. Tällöin se olisi automaattisesti paras ja kiinnostavin kyseisestä asiasta kirjoitettu kirja, ja löytäisi paremmin lukijansa.

Meidän kirjailijoiden määrää voitaisiin vähentää tehokkaasti esimerkiksi sillä, että vuosittain vain sata esikoiskirjailijaa saisi julkaista oman ensimmäisen tuotoksensa. Vastaavasti, sata edellisen vuoden vähiten myytyä kirjailijaa menettäisi julkaisuoikeutensa. Tuotosten taso nousisi väkisinkin vuosi vuodelta, koska yhä  harvempi haluaisi kirjoittaa jotakin.

Kirjat luonnollisesti painettaisiin tarvepainatuksena. Ei enää tonneittain kirjakauppoihin ja sieltä silppureihin kärrättyjä kirjarovioita - kirja tehtäisiin vain, jos sille olisi tiedossa sen etukäteen tilannut ostaja ja lukija.

Kuulostaako kehittämisen arvoiselta ajatukselta?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Leena Niemi, ylijäämäkirjat, kirjailijan työ, kirjoittaminen, tarvepainatus, ilmastonmuutos

Tavataan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27. lokakuuta

Perjantai 4.10.2019 klo 7.25

Helsingin kirjamessut lähestyvät. Kerron sunnuntaina 27. lokakuuta kello 11.30-12.00 messuhallin Punavuori-lavalla Sudenmaa-rikosromaanisarjastani, ja varsinkin sen viime keväänä ilmestyneestä Impivaara-teoksesta. Minua haastattelee toimittaja Maija Kajanto.

Kello 12.40-13.00 olen paikalla Suomen dekkariseuran osastolla.

Jos liikut sunnuntaina messuilla, niin tervetuloa kuulolle ja juttelemaan! Linkki kirjamessujen ao. tapahtumaesittelyyn löytyy täältä.


Linna_Impivaara_kansi_pieni.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Helsingin kirjamessut, Maija Kajanto, Impivaara, Reijo Sudenmaa

Syksyn kirjasatoa, eli kuinka paljon ymmärrämme elämäämme Loirin ja Selinin kautta

Torstai 26.9.2019 klo 9.44

Tämän syksyn kirjasato alkaa olla parhaimmillaan poimittavaksi. Nimikkeitä, kirjoittajia ja aiheita riittää. Jokaiselle lukijalle löytyy varmasti jotakin.

Jäin miettimään niin sanottujen julkkisten muistelmien ja elämäkertojen suurta määrää ja merkitystä kustannusohjelmissa. Ilmiöhän ei ole uusi: esimerkiksi viime vuonna Kimi Räikkös-kirja taisi lyödä kaikki myyntiennätykset.

Kalle Päätalo kirjoitti omasta elämänkaarestaan monikymmenosaisen romaanisarjan. Väinö Linna kirjoitti omiin lapsuus- ja sotakokemuksiinsa suurelta osin pohjautuvia merkkiteoksia. Niissä, ja monissa muissa samanlaisissa teoksissa löytyi kohtaamispintaa samanlaisissa olosuhteissa kasvaneille ja eläneille ihmisille. Aikalaislukija saattoi – ja saattaa yhä – löytää kirjoista jotakin tuttua. Hän pystyi ja pystyy ymmärtämään omaa elämänkaartaan lukemaansa peilaten.

Sitä mietin, mitä lukija saa ja kokee lukiessaan kirjaa viihteen monitoimimies Vesa-Matti Loirin naisseikkailuista, tai filmimoguli Markus Selinin onnistumisista ja epäonnistumisista filmimaailmassa.

Samaistumista, omien kokemusten ymmärtämistä luetun kautta se tuskin on. Tirkistelyn halua toisenlaiseen elämään, ehkä? Vai haluaako hän tuntea vahingoniloa, tai saada empatian kokemuksia?

Kriitikkoa käy sääliksi hänen työssään tuollaisen kirjan äärellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elämäkerta, muiselma, Kimi Räikkönen, Vesa-Matti Loiri, Markus Selin, Väinö Linna, Kalle Päätalo, kirjailijan työ

Tanssilavakulttuuri on niin suomalaista, että

Tiistai 20.8.2019 klo 7.11

Aino_Niemi_kotisivu.jpg


Kuluneena kesänä olen kiertänyt ristiin rastiin Suomea, etsien erilaisia tanssilavoja eri aikakausilta. Veikkaisin, että aikansa voisi käyttää paljon huonomminkin. Tekeillä on kirja tanssilavojen Suomesta.

Lavakausi alkaa vähitellen kääntyä lopuilleen. Elokuun illat hämärtyvät. Ihmisten paras kesälomakausi on ohitse. Monellekaan ei enää tule mieleen lähteä lavalle tanssimaan.

Viime viikonloppuna tieni vei ihan kotikulmille, Hirvelän tanssilavalle Sippolaan. Hyvä että vei.

Onhan siinä taikaa, kun 20-vuotias tangokuningatar laulaa Topi Kärjen klassikkotangon ennen sotia rakennetulla tanssilavalla. Ja lava on täynnä tanssivia ihmisiä.

Antoi uskoa kulttuurin merkitykseen yhteiskunnassa. Se oikeasti yhdistää ja antaa yhteisiä kokemuksia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aino Niemi, Hirvelän lava, tanssilavakulttuuri, Sippola, tanssilavakirja, Martti Linna

Markku Aro, ja muut tanssilavojen 60-luvulla aloittaneet kestosuosikit

Perjantai 26.7.2019 klo 8.39

Aro_Tampsalla_kotisivut.jpg

Osana tekeillä olevaa kirjaani suomalaisesta tanssilavakulttuurista, olen viime viikkoina käynyt tanssimassa useammankin suomalaisen laulajalegendan keikoilla. Sekä Eino Grön, Tapani Kansa että Markku Aro aloittivat uraansa jo 60-luvulla. Yhä edelleen äänet soivat ja kansa tanssii.

Hattua täytyy nostaa näille miehille ja naisille. Kymmeniä vuosia tien päällä kelissä kuin kelissä, satoja ellei tuhansia keikkoja, samojen kappaleiden toistoja ilta toisensa jälkeen niin että ihmiset viihtyvät.

Siihen lisänä on tullut tämä some-kulttuuri. Kuulin erään näistä legendoista olleen kahvilla seuralaisensa kanssa ihan näillä kotikulmillani. Monet kerrat ihmiset olivat tulleet pyytämään tähteä kuvaan kanssaan. Ilmeisesti se kahvi oli juotu haaleana: kertaakaan tämä legenda ei ollut kieltäytynyt kuvasta.

Yksi on tänä kesänä joukosta poissa. Reijo Taipale ei kierrä enää. Onneksi ehdin kuulla häntäkin lavoilla useina iltoina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Markku Aro, tanssilavakulttuuri, tanssikirja, Eino Grön, Reijo Taipale, Tapani Kansa

Vieraat tekohampaat rintataskussa, ja muita sattumuksia lavatansseista

Tiistai 25.6.2019 klo 6.37

Radio Suomen toimittaja Kiira Ikävalko haastatteli minua tanssilavakirjani tiimoilta eilen kotkalaisen Tampsan tanssilavan luona. Haastattelu on kuultavissa Yle Areenassa täällä.

Taitava toimittaja sai lyhyeen lähetykseen mahtumaan kaikenlaista laajasta aiheesta. Hän sanoi käyneensä kerran elämässään lavatansseissa, eikä kukaan hakenut tanssimaan.

Harmittaa se, kuinka monelle ensikertalaiselle tuo kerta voi tuosta samasta syystä jäädä myös viimeiseksi. Tutustumismatka hienoon, sosiaaliseen ja perinteikkääseen liikuntamuotoon jää kokematta.

Sama koskee muuten kaikkia harrastusmuotoja. Sen ekan kokemuksen pitäisi olla kiva. Siinäpä haastetta kaikille tämän liian vähän liikkuvan maamme tuhansille liikuttaville seuroille ja yhdistyksille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Radio Suomi, lavatanssi, tanssilava, tanssilavakirja, Tampsan tanssilava, Martti Linna

Olen kiinnostunut tanssilavamuistoistasi

Perjantai 14.6.2019 klo 14.29

Ekathahmot_musta_netti.jpgSuomalainen tanssilavakulttuuri on vanhempaa perua kuin itsenäinen Suomi. Tanssilavoillamme on iloittu, surtu ja tanssittu vastakkaisen sukupuolen edustajien – eli tulevien puolisoiden, lastemme äitien ja isien – kanssa kaikilla vuosikymmenillä.

Itsekin lavatansseja harrastavana kirjoitan parhaillaan tietokirjaa rikkaasta suomalaisesta tanssilavakulttuurista. Kustannusyhtiö Karisto julkaisee teoksen keväällä 2020.

Tartu sinäkin kynään! Kaikenlaiset muistot ja muistelukset vielä toimivilta ja jo sammuneilta tanssilavoilta ovat arvokkaita. Millainen on kaunein tanssireissumuistosi, ja miltä lavalta? Kuka lauloi lavalla juuri silloin, kun tapasit Sen viejän tai vietävän? Millaista oli olla talkootöissä tanssilavalla kesäisenä iltana? Kuka artisti sykähdytti, milloin ja miksi? Mitä muuta on jäänyt mieleesi tanssivuosiesi varrelta?

Muistojasi voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen martti.linna@luukku.com tai postitse Martti Linna, Harjulankuja 19 49510 Husula. Kerättävää aineistoa käytetään luvallasi teoksen taustamateriaalina.

Karisto arpoo kaikkien muistojaan lähettäneiden kesken kymmenen kappaletta tulevaa tanssikirjaa. Kannattaa siis vastata!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tanssilava, lavatanssit, tanssimuistot. tanssipari, Martti Linna, Karisto, tanssikirja

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »