Viisitoista vuotta Syysmarkkinat -esikoisromaanini ilmestymisestä

Keskiviikko 7.10.2020 klo 14.36

15_vuotta_pikkunetti.jpg

Muistinpa juuri, että tässä vietetäänkin merkkipäiviä. Keväällä 2005 kävelin Otavan Uudenmaankadun kivilinnakkeeseen tietämättä mitään maailman pahuudesta, ja näihin aikoihin saman vuoden syksyllä tuli Syysmarkkinat-romaani sovitusti ulos. Lupaava ja selkeä metsäammattilaisen urani vaihtui moniongelmaisuuteen.

Voin olla kiitollinen siitä, mitä kirjaimet ja kaunis suomen kieli ovat minulle antaneet. Tähän mennessä olen julkaissut 13 omaa kaunokirjallista teosta ja kahdeksan tietokirjaa. Proosatöissä aiheet ovat - luonnollisesti - olleet sellaisia, jotka ovat itseäni askarruttaneet niin paljon, että niitä on pitänyt käsitellä fiktiivisen tarinan muodossa. Tietokirjoissa osa aiheista on lähtenyt omasta mielenkiinnosta, osa on ollut minulle tarjottuja hienoja tilaustöitä.

Parikin kertaa olen saanut vierailla Ranskassa eri kirjallisuustapahtumissa, puhumassa sinne käännetyistä romaaneistani. Matkan varrelle on osunut monia hyviä tapaamisia kirjoittamista ja kirjoja työkseen tai harrastuksekseen rakastavien ihmisten kanssa. Kiitos kaikista niistä kohtaamisista!

Mikä parasta, edelleen tuntuu että sammioni pohjalla on kauhottavaa tuleville vuosille. Ruutupaperivihkoissa on kirjattuina paljon aiheita, joita pitäisi käsitellä. Suomen kirjoitettu kieli käy aina vain rakkaammaksi, kun sitä työkseen yrittää palastella eri asentoihin. Koskaan siitä eivät tarinoihin tarvittavat sanat tunnu loppuvan.

Tästä on hyvä jatkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syysmarkkinat, kirjailijan työ, kirjailijuus, Martti Linna

Minuus, kirjailija ja sosiaalinen media

Perjantai 12.8.2016 klo 8.14

Osallistun sosiaaliseen mediaan tämän blogin lisäksi Facebookissa, naamakirjaksi ja sontaluukuksikin haukutussa oman elämänsä jakelujärjestelmässä. Ei siellä ole pakko olla, mutta kirjailijuuden kaltaista julkista työtä tekevälle se on suotavaa. Jotakuta voi kiinnostaa, millainen ihminen on hänen lukemansa kirjan tekijä. Kirjailijaa saatetaan jopa pyytää Facebook-kaveriksi, mikä yleensä tarkoittaa jonkinasteista yhteyttä.

Se, miten kirjailija Facebookissa on ja miten hän sitä käyttää näkyy vaihtelevan persoonan mukaan. Osa kirjoittaa lyhyitä kommentteja kirjoittamisprosessinsa nykytilasta, ja markkinoi kirjojaan ja muita töitään. Osa laittaa naamakirjaan kuvia, niitä kuuluisia selfie-otoksia itsestään erilaisissa paikoissa. Jotkut ovat naamakirjassa aivan hiljaa, eivät koskaan kommentoi mitään eivätkä tykkää mistään.

Mietin itse koko ajan naamakirjan olemusta. Ystävien kanssa on kiva seurustella sitäkin kautta, kuulla mitä heille kuuluu. Entä ammatillisesti? Olen päättänyt, että nostan linkityksin ja muilla keinoin esille sellaisia asioita, jotka ovat omille elämänarvoilleni läheisiä. Tylsää, ehkä. Mutta naamakirjahan on perimmiltään jonkinlaista jakamista? Ainakin niin toivon.

Viimeksi linkitin naamakirjan sivuille tietoa tulossa olevasta puiden halaamisviikosta. Lähiympäristön arvostamiseksi tehtävä työ on niin arvokasta, että uhraan sille mielelläni pienen sähköisen paikan omasta keinotodellisuudestani. Ehkä joku huomaa jutun sieltä, menee ja halaa puuta oikeassa elämässä.

Ja myönnän. Sosiaalinen media on minullekin keino markkinoida omia kirjojani. Keinotodellisuudessa jokainen pitää itseään esillä saadakseen siitä jotakin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Facebook, kirjailijan työ, kirjailijuus, Facebook, naamakirja, keinotodellisuus