Tavataan sunnuntaina Kolmikulman Joulumarkkinoilla

Keskiviikko 16.11.2022 klo 14.05

Eilen olin puhumassa uudesta romaanistani ikämiesten keskustelupiirissä. Ensi sunnuntaina suuntaan perinteisille joulumarkkinoille saman kirjan tiimoilta. Kirjojensa lukijoita - sekä niitä entisiä, että mahdollisia uusia - on aina kiva tavata.

Olin mielissäni, kun sain kutsun erääseen haminalaiseen miesten kokoontumispiiriin. Tämä nuori maa -romaanini aiheet ehkä aukenivat heille, yli kuusikymppisten joukolle eri tavalla kuin nuoremmille ihmisille. Monella heistä oli omasta suvusta lähtöisin olevia tarinoita kevään 1918 tapahtumista. Muistoja ja mielipiteitä kirjani toisesta päähenkilöstä, Urho "Känä" Kekkosesta oli kaikilla.

Kun mukana oli erilaisilla elämänkokemuksilla ja -arvoilla varustettuja ihmisiä, romaanin herättämä keskustelu aaltoili hyvinkin laajalla skaalalla sotahistoriasta Känän naissankarin maineeseen. Ja kaikkeen siltä väliltä. Kaksi tuntia meni ainakin minulta melkein huomaamatta.

Sunnuntain myyjäiset mahtavat olla aivan toisenlainen tilaisuus minulle, siellä esittelypöytäni takana seisojalle. Toivon silti, että mahdollisimman moni tuttu ja tuntematon tulee puhumaan kanssani kirjoista, kirjoittamisesta, tarinoista ja ehkä vähän Känästäkin.

Alkaako väkivalta jo riittää kirjallisuudessa?

Lauantai 8.10.2022 klo 10.54

True Crime, eli todellisiin tapahtumiin pohjautuva rikoskirjallisuus on ollut jo jonkin aikaa suosittua. Tällä hetkellä ”saamme” seurata reaaliajassa ja monilta kanavilta raakaa väkivaltaa Ukrainasta. Saa nähdä, miten se näkyy kirjojen kustantamisessa ja menekissä.

Rikos – ja varsinkin väkivaltarikos – on fiktiivisessä kirjallisuudessa vahva tarinaa ja sen teemaa eteenpäin vievä ajuri. Yleensä sitä edeltää jonkinlainen ristiriita tai konflikti ihmisten välillä, tai ihmisten ja yhteiskunnan välillä. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa rikos edellyttää sen ratkaisemista ja rankaisemista, ja siksi sen syitä ja seurauksia on tutkittava. Siksi olen itsekin käyttänyt rikosta työvälineenä useissa romaaneissani, ja ne on sen vuoksi luokiteltu rikoskirjallisuudeksi.

Silmiini sattui tuore tilasto Suomessa syyskuussa myydyistä kirjoista. Se kertoo, mitkä kirjat ovat olleet myydyimpiä juuri tuon kuukauden aikana. Joskus ostan itsekin jonkin kirjan kuin sian säkissä: en juuri tunne sen kirjoittajaa, mutta aihe tuntuu takakannen ja median tietojen mukaan mielenkiintoiselta. Toisinaan tunnen kirjailijan, ja tiedän että hänen kynänsä jälkeen voi luottaa. Uskoisin, että suomalainen kirjanostaja tekee harvoin huteja: jos kirjailijan jokin teos tuottaa pettymyksen, en ainakaan itse hevin tartu siihen seuraavaan tuotokseen.

Takavuosilta on mieleeni jäänyt luku, jonka mukaan noin 60 prosenttia Suomessa vuosittain julkaistuista kaunokirjallisista teoksista on ollut rikosromaaneja ja dekkareita. Lukema on kova, mutta se kertoo lukijoiden mieltymyksistä ja siitä, miksi ja mihin tarkoitukseen kirjoja luetaan. Huvikseen eivät kustantajat kustannuspäätöksiä tee – ala on paitsi rakkautta kirjoihin ja niiden tarinoihin, myös raakaa bisnestä.

Ainakin syyskuun myyntitilastossa ovat – kaikki kirjallisuuden lajit huomioiden – muut kuin dekkarit, sotakirjat ja muu väkivaltaa kuvaava kirjallisuus tuota prosenttilukua pienemmällä painoarvolla myydyimpien teosten kärjessä. Mieleen nousee ajatus, mitä 24. helmikuuta alkanut Ukrainan sota vaikuttaa siihen, mitä haluamme lukea?

Sodan kauheudet tunkevat päälle uutisissa, lehdissä ja netissä. Olemmeko saavuttamassa niiden suhteen sellaisen kyllästysasteen, ettemme halua lukea ja kokea sitä samaa fiktiivisen tarinan muodossa? Vai eikö alkusyksyyn vain ole sattunut sellaisia True Crimen julkaisuajankohtia, että ne näkyisivät enemmän tuossa tilastossa?

Voihan siinä käydä toisinkin. Historiasta on luettavissa, että esimerkiksi muutama vuosikymmen sitten käydyt Persianlahden sodat näkyivät pitkään amerikkalaisina sotamuistelmina kirjakauppojen hyllyillä. Terrori-isku New Yorkissa 9. syyskuuta vuonna 2001 on ikuistettu monin eri tavoin sekä fiktiiviseen että tosipohjaiseen tarinankerrontaan.

Ehkä tarjolle tulee jo muutaman vuoden sisällä paljon ukrainalaisista (ja ehkä myös venäläisistä) sankariteoista sotakentillä kertovia rikos- ja sotaromaaneja, muistelmia ja muuta materiaalia. En tiedä, olenko siitä välttämättä iloinen.

Marketteihin tarvitaan lähikirjahyllyjä

Torstai 20.8.2015 klo 13.13

Helsingin Sanomat uutisoi tänään (20.8.) siitä, kuinka yhä suurempi osa kirjallisuudesta myydään marketeissa. Noin viidesosa, eli noin neljä miljoonaa kirjaa kaikkiaan 20 miljoonasta tänä vuonna myytävästä kirjasta löytää ostajansa marketin hyllyltä.

Perinteinen kivijalkakirjakauppa on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta elänyt jo pitkään myymällä enemmän kaikkea muuta kuin kirjoja. Kirjojen nettimyynnissä on omat ongelmansa. Kirja on fyysinen esine. Sitä tekee mieli koskettaa ja katsella ennen ostopäätöstä.

On totta, että pienen kustantamon kirjojen on aivan yhtä vaikea päästä marketin myyntihyllyyn kuin kirjakaupan hyllylle. Marketeissa tavoitellaan massaa, ja silloin puhutaan tunnetuimmista ja eniten myydyistä teoksista ja kirjailijoista. En osaa surra sitä. Pääasia että kirjoja on saatavilla. Pääosan omasta tuotannostani olen julkaissut pienten ja keskisuurten kustantamojen kautta.

Pienet ruuan lähituottajat ovat saaneet jo melko hyvin omia tuotteitaan varten omat hyllymetrinsä markettien ruokaosastoille. Ei siis voi olla mahdoton ajatus, että jonakin päivänä kussakin marketissa on myös hylly lähiseudulla tuotetulle kirjallisuudelle.

Sellaiselle voi olla hyvinkin tilausta tässä alueiden Euroopassa.

Listat, pylväät ja piirakat eivät kerro kaikkea

Sunnuntai 13.3.2011

Me ihmiset olemme kovin nohevia tekemään listauksia erilaisista asioista. Kaupasta tarvittavat ostokset muistaa paremmin hyllyjen äärellä, kun ne listaa jo kotona valmiiksi. Moni listaa keltaisen muistikuution lapuille ne asiat, jotka tänä päivänä täytyy työpaikalla tehdä. Piirakan erivärisiksi viipaleiksi pankin ilmaisohjelmaan väännetty kuva kotitalouden veloista ja varallisuudesta näyttää hienolta.

Kirjallisuuttakin käsitellään julkisessa sanassa usein piirakoiden, taulukoiden ja pylväiden avulla. Kirjojen myyntikärki kultakin kuulta löytyy säännöllisesti monen päivälehden kulttuurisivuilta. Vastikään Hesari arvotti suomalaista kirjankustannuskenttää matemaattisin yhtälöin, sen mukaan kuinka paljon kukin kustantamo oli saanut erilaisia palkintoja ja myytyjä painoksia.

Tiedotusvälineet ovat yhä enemmän menossa lista- ja pylväsajattelun suuntaan. Tämä näkyy erityisesti nyt keväällä, eduskuntavaalien alla. Gallup-kyselyiden pylväiden korkeuden arviointi tuntuu olevan tärkeämpää kuin ne asiat, joita noiden kannatuslukujen takana on – tai joita siellä ainakin pitäisi olla.

On ehkä helpompaa käsitellä pylvästä kuin nostaa esille yksi iso asia, ja saada kysymyksiinsä ristiriitaisia vastauksia. Pylväs sojottaa aina johonkin suuntaan - neljäntoista ihmisen mielipiteet yhdestä ja samasta asiasta eivät.

Matematiikka on hieno apuväline. Mutta en ainakaan itse halua, että piirakat, pylväät ja enemmistöltä näyttävä iso luku ratkaisevat sen, mitä puoluetta äänestän ja minkä kirjan seuraavaksi luen.

Kaupallisuusko on kirjan ongelma

Keskiviikko 25.11.2009 klo 7.46

Kirjailija Sofi Oksanen pohtii tämän päivän (25.11.) Hesarin kolumnissaan kirjan ja kaupallisuuden liittoa. Allianssi on tunnettu, tuttu ja vihattu.

Sofi Oksasen kirjoittaa: "Läpeensä kaupallistettu painotuote ei enää ole taidetta eikä oikein enää laadukasta viihdettäkään. Hyvä taide voi toki olla myös hyvin myyvää, mutta ei koskaan kaupallista."

Noita sanoja on pyöritetty julkisuudessa ennenkin. Kaupallisuutta, laatua ja hyvää taidetta on vaikea määritellä. Kukin määrittelee ne omalla tavallaan.

Jokin noissa Oksasen sanavalinnoissa kuitenkin särähtää korvaan. Eikö siinä ole kyse kaupallisuudesta, jos kustantamo ostaa Hesarista kirjailijoilleen sivun ilmoituksen, tai kirjakaupan hymyilevillä tädeillä on yllään Varesta markkinoiva t-paita?

Entä kaupallisuus ja klassisen tarinan kaava? Sankari-sankarin tavoite-vastoinkäymiset-loppuratkaisu löytyvät useista kirjoista, ja varsinkin elokuvista.

Syyllistyykö kirjailija kaupallisuuteen kun hän miettii, ovatko hänen käsikirjoituksessaan nuo myyvät tekijät kohdallaan?