Postilaatikkorivi kertoo yhtenäiskulttuurin tuhosta

Keskiviikko 1.12.2021 klo 11:25

Aamulenkki talven ensimmäisten lumituiskujen jälkeen havahduttaa postilaatikkorivien luona. Posteljooni on tehnyt urheasti työnsä jakaen päivän lehdet, mutta koskematon lumi peittää yhä lähes kaikkia laatikoita.

Toki on niin, että moni naapurustosta lukee lehtensä digitaalisena tai työpaikallaan. Mutta kun yhdistää tiedon rikkumattomasta lumihangesta postilaatikoilla sanomalehtien kovaa vauhtia laskeviin tilausmääriin, on näkymä sellainen joka herättää ajatuksia.

Netti on tänä päivänä rajaton mahdollisuus hankkia itselleen tietoa ja ”tietoa”. Tämän olemme nähneet nyt koronapandemian aikana, kun salaliittoteoriat lentävät todella korkealla erilaisissa pilvipalveluissa. Niin korkealla, että niitä on välillä vaikea erottaa totuudesta ainakaan paljaalla silmällä.

Täydellistä yhtenäiskulttuuria – jossa kaikilla ihmisillä olisi ollut käytössään samanlainen tieto- ja kokemusmäärä samanaikaisesti – ei ole koskaan ollut olemassa. Silti välillä hätkähtää, kun huomaa jääneensä paitsi jostakin päivän tärkeästä puheenaiheesta. En todellakaan tiedä, kuka Tähtitanssija eilen putosi ja mistä, enkä sitä miten hänelle siinä onnettomuudessa kävi.

Ihmisten välinen kommunikaatio on kulttuurin pirstaloituessa muutoksessa. Välillä huomaan kaipaavani niitä lapsuuteni aikoja, jolloin töllössä oli vain yksi mustavalkoinen kanava. Kun aikuiset puhuivat jostakin televisio-ohjelmasta, niin lähes kaikki naapurit tiesivät heti, mistä oli kysymys.

Cancel-kulttuuri, Turku Center ja muut kauniin kielemme muotopuolet

Maanantai 10.5.2021 klo 16:46

Viime aikoina olen nukkunut huonosti. Osasyy voi olla kevään etenemisen myötä valoistuvissa öissä. Luulen kuitenkin, että isompi syy on tässä: en enää ymmärrä kaikkien kuulemieni äidinkielisten sanojen merkitystä.

Kielen kuuluu muuttua. Sen pitää muuttua. Me kaikki äidinkielen käyttäjät muutamme sitä omalta osaltamme. Sanoista tulee uusia, osa ilmaisuista katoaa ja uusia tulee tilalle.

Silti minua hirvittää se vauhti, jolla annamme englannin ylivallan rämettää puhumaamme kieltä. Sama näkyy koskevan yhä useammin myös kirjoitettua sanaa. Jonkin asian ilmaisemiseen voi olla olemassa useampiakin suomenkielisiä sanoja. Joko ei viitsitä, tai ei haluta käyttää niistä mitään. Otetaan englannista centerin kaltainen lainasana ja luullaan, että kaikki ymmärtävät mitä se tarkoittaa.

Ei, kaikki eivät ymmärrä. Äidinkieli on jotakin, josta sopii olla ylpeitä. Se on myös tapa erottua, olla suomalaisia. Olen tavannut monia ulkomaan eläviä, jotka ovat halunneet opetella edes muutaman sanan suomea vaikkapa ravintolan ruokalistasta. Lopputulos on saattanut kuulostaa kantasuomalaisesta hassulta, mutta itse sanoja on ollut ylpeä tekemisestään: kun tutustut siihen miten toinen puhuu, sinussa syttyy kenties halu tutustua paremmin koko hänen kulttuuriinsa.

Ei siihen canceliin. Vaan siihen känsään, jossa käytetään kosolti äätä ja öötä. Kieleen, jossa on ennenkin osattu kääntää maailmalta tänne lentäneet kauniit asiat suomeksi. Kuten vaikkapa kangassinisiiveksi.

Tietokirjani tanssilavojen Suomesta ilmestyi vuosi sitten - ja mitä tapahtui?

Maanantai 26.4.2021 klo 8:21

Asiaa tanssilavakulttuurista Radio Suomen Päivässä

Tiistai 28.7.2020 klo 18:40

Maanantaina 27.7. alkoi Radio Suomen Päivässä sarja, jossa perataan ja pengotaan suomalaisen tanssilavakulttuurin historiaa, nykypäivää ja vähän tulevaisuuttakin.

Sain kunnian olla avausjaksossa toimittaja Hanna Kataja-Rahkon haastateltavana kirjoittamani Tanssilavojen Suomi -tietokirjan tiimoilta. Tässä tapauksessa haastattelijalla taisi olla aiheesta enemmän tietoa kuin haastateltavalla - moni tanssiharrastaja muistaa Hannan Seinäjoen Tangomarkkinoilta vuoden 2008 tangokuningattarena sukunimellä Talikainen.

Sarjan toisessa jaksossa Hanna kyseli tanssipaikkoja esiintyjinä kiertävien Jonna Ortjun ja Mika Hostikan tuntoja. Kolmannessa osassa, huomenna keskiviikkona ääneen pääsevät mm. tanssinjärjestäjä ja aktiivinen lavatanssija.

Jaksot tulevat ulos peräkkäisinä päivinä alkaen klo 11.02, ja ovat sen jälkeen 30 päivää kuunneltavissa Yle Areenasta. Ensimmäinen jakso löytyy jo täältä.

Tanssimusiikkikin muuttuu ajan myötä

Maanantai 24.2.2020 klo 8:21

Tanssilavakulttuuri on niin suomalaista, että

Tiistai 20.8.2019 klo 7:11

Markku Aro, ja muut tanssilavojen 60-luvulla aloittaneet kestosuosikit

Perjantai 26.7.2019 klo 8:39

Kiitos Kasvuaikaa-romaanin kritiikistä, Kyösti Salovaara

Maanantai 3.7.2017 klo 19:38

Kriitiiko Kyösti Salovaara kirjoittaa kauniisti keväällä ilmestyneestä Sudenmaa-sarjan romaanistani viimeisimmässä Suomen Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri-lehdessä.

Suomalaisen on vaikea ottaa vastaan kiitoksia. Silti ne tuntuvat hyvältä - olkoonkin, että useimmiten toimiva tarina tuntuu kirjoittavan itse itsensä. Minä vain havahdun tarinan teemaan, kerään siitä tausta-aineistoa, annan sen päähenkilöiden käyttöön ja katson, mitä tapahtuu.

Joskus ei tapahdu mitään, tulee suttua. Joskus kirjoittaja ihmettelee itsekin, että noinko siinä kävi. Joskus lopussa seisoo kiitos. Minulle tuo kiitos on se, että olen saanut ainakin yhden lukijan miettimään samaa teemaa johon minä havahduin. Hän on tehnyt romaanista oman näköisensä, ehjän tarinan.

Monikulttuurisuudesta ja valkoisesta arjalaisuudesta

Maanantai 3.8.2015 klo 9:26

Olen seurannut surullisena kansanedustaja Olli Immosen (ps) Facebook-kirjoituksista noussutta kohua. Viime viikonloppuna Jyväskylässä pahoinpideltiin toisin ajattelevia ja puhuvia ihmisiä. Vaikka kysymys taitaakin osin olla kesän perinteisestä uutispulasta, en pidä tällaisista tapahtumista.

On helppoa vastustaa yhtä sanaa, sellaista kuin monikulttuurisuus. Sanoja tai kirjoittaja ei ehkä huomaa, että tuo sana pitää eriväristen, ja eri kulttuureista tulevien ihmisten lisäksi sisällään myös esimerkiksi eri tavoin vammaisia ihmisiä. Heillä ei ole vammansa vuoksi mahdollisuutta elää samoin kuin muulla "valtaväestöllä".

Toinen helposti tunnetasolla vastustettava asia ovat pakolaiset ja heidän ottamisensa Suomeen. Kirjoittaja tai sanoja ei ehkä ole huomannut, että sodan tai nälän ajamana on maailmassa eri arvioiden mukaan tällä hetkellä noin 60 miljoonaa pakolaista. Tuo määrä ei minkään suomalaisen puoleen ohjelmakirjauksin, tai edes maan hallitusohjelman kirjauksin pienene mihinkään.

Päin vastoin: sodat eivät näytä loppuvan. Ilmastonmuutos etenee, ja Sahelin alueen kuivuus pahenee. Väestönkasvu on monessa maailmanosassa suurempaa kuin meillä. Ne, jotka lähtevät silloin etsimään parempaa elantoa ovat yleensä nuoria miehiä ja naisia. Niin se oli myös silloin, kun Suomesta lähdettiin suurin joukoin Ruotsiin 1960- ja 70-luvuilla.

Kuvaan 2014 ilmestyneessä romaanissani Niobe kansallissosialistisen aatteen voittoa ja pyrkimystä puhtaasti arjalaiseen yhteiskuntaan. Tutkin tuota kirjaa varten varsinkin Saksaa ja sen 1930-luvun aatemaailmaa.

Johtopäätös: monikulttuurisuutta ei voi tukahduttaa. Mutta siinä voi, ja pitää oppia elämään. Sanonta maassa maan tavalla ei tarkoita yhtään mitään. Ne ovat jo täällä, nuo erilaiset ihmiset. Ovat aina olleet.

Rakkauden pimeä puoli - Kyösti Salovaara Rakkausarvista Dekkariseuran lehdessä

Tiistai 23.6.2015 klo 11:55

Kyösti Salovaaran kritiikki Ruumiin kulttuurissa 2/2015 käsittelee helmikuussa ilmestynyttä Rakkausarpia-romaaniani. Hän nimeää teoksen aiheiksi mustasukkaisuuden ja hullun rakkauden joka päättyy kuolemaan. Ei ollenkaan hullusti nimetty!

Salovaara kysyy kritiikissään hyviä kysymyksiä: Miksi rakkauteen tuntuu aina liittyvän mustasukkaisuus? Miksi pahoinpidelty nainen alistuu miehen käyttäytymiseen? Jatkuuko rakkaus kuolemaan asti, vaikka sen jäljet pelottavat?

Kysymykset ovat hyviä ja vaikeita vastata. Ehkä taide - eritoten kirjallisuus - auttaa meitä tekemään ne näkyviksi ja mahdolliset vastaukset ymmärrettäviksi. Ainakin toivon niin.

Kirjailija kiittää - ei kehuista, vaan siitä että lukija on löytänyt teoksesta itselleen jotakin ajateltavaa.

Juha Hurmeen kymmenen teesiä lukemisen puolesta

Perjantai 20.3.2015 klo 7:18

Arvostamani kirjailija Juha Hurme listaa Ylen Kulttuurin nettisivuilla 18. maaliskuuta kymmenen syytä, miksi hänen mielestään kannattaa lukea kirjoja ja tarinoita.

Kaikkiin Juhan teeseihin on helppo yhtyä. Ilman kirjaa on kurjaa. Tarinan voi luoda todeksi vain sen lukija. Kirjoittaja voi tehdä siitä maksimissaan vain puolet.

Kiitos, Juha.

Elämä on vaihtoehtoista todellisuutta

Tiistai 19.8.2014 klo 9:01

Kyösti Salovaara käsitteli blogissaan 14. elokuuta vaihtoehtoisia todellisuuksia. Ansiokas kirjoitus. Astinlautanaan hän käytti myös romaaniani Niobe - kiitos siitä.

Salovaaran esseetä lukiessani sain vahvan elämyksen siitä, ettei vaihtoehtoisuus koske vain sitä kuinka katsomme historiaa taaksepäin tai mietimme tulevaisuutta. Elämme koko ajan vaihtoehtoismaailmassa, jonka näemme eri tavoin.

Ehkä karmein esimerkki siitä on tällä hetkellä Ukrainan tilanne. Sama uutiskuva kelpaa muodostamaan kuvan erilaisesta todellisuudesta riippuen siitä, katsotaanko kuvaa Venäjällä vaiko lännessä. Sama koskee myös tilannetta Gazan alueella. 

Ja eiköhän tuo pätene myös meidän suomalaisten arkisessa elämässä. Rikas ja köyhä perhe elävät erilaisessa todellisuudessa. Nuori ja hänen vanhempansa istuvat samassa ruokapöydässä - mutta todellisuus heidän ympärillään on erilainen.

Riittää siinä kulttuurilla - eri toten kirjallisuudella, teatterilla ja musiikilla - yhteenliimattavaa, jotta me ymmärtäsimme toisiamme ja tuntisimme myös kauniita tunteita toisiamme kohtaan.  

Mitä se on se kulttuuri?

Maanantai 3.6.2013 klo 6:56

Lauantai-ilta kului taas kerran mukavasti lavatanssien merkeissä, tällä kertaa Säänjärven lavalla Savitaipaleella. Musiikki oli hyvää, tapasin tosi kivoja ihmisiä ja mieli virkistyi. Automatkalla sinne ja takaisin juttelin hyvien ystävien kanssa aika kipeistäkin asioista.

Aamulenkillä, jalkoja verrytellessä mietin sanan kulttuuri merkitystä. Usein tuo sana mainitaan jotenkin halventavasti. Puhutaan ylimääräisestä kuluerästä kunnan tai valtion budjetissa, runoja kirjoittavista kukkahattutädeistä, rajataan kulttuuri koskemaan pelkästään oopperaa tai jotakin muuta taidemuotoa joka ei tunnu itselle läheiseltä.

Yhden määritelmän mukaan sana kulttuuri tarkoittaa jonkin yhteisön, ja koko ihmiskunnan henkisten saavutusten muodostamaa kokonaisuutta. Joskus kulttuurista käytetään myös synonyymina sanaa sivistys.

Pidän tuosta määritelmästä. Se voi pitää sisällään niin paljon: kuorolaulua, lavatansseja, tavan keskustella sovussa ja sivistyneesti tärkeiden ihmisten kanssa, jääkiekko-ottelun tuloksen analysointia yhteisin sanoin ja termein.

Mistä tietää oikeasti olevansa olemassa? Siitä, että meillä on tämä hieno asia nimeltänsä kulttuuri.

Monikulttuurisuus - mitä se on?

Sunnuntai 31.7.2011 klo 17:18

Norjan terroriteot nostivat keskusteluun uuden muotisanan, monikulttuurisuuden. Esimerkiksi perussuomalainen kansanedustaja James Hirvisaari on ilmaissut nettikirjoituksissaan kantanaan, että monikulttuurisuudella ei tehdä Suomessa yhtään mitään. Mitähän monikulttuurisuus mahtaa tarkoittaa?

Suomi - tuo pieni, sitkeä ja urhea maa - on aina ollut pienuutensa johdosta erilaisten invaasioiden kohde. Pääoma ja uudet ajatukset ovat tulleet tänne pääosin jostakin muualta. Tätä maata on polkenut niin ruotsalainen, venäläinen kuin saksalainen ja englantilainen sotilassaapas. Kalifornialaista monikulttuurisuutta tulee töllöstä joka ilta tuutin täydeltä. Kun pörssi heilahtaa Wall Streetillä, se tuntuu täällä saakka.

Yhden määritelmän mukaan monikulttuurisuus tarkoittaa erilaisten kulttuurien vuorovaikutusta. Em. syistä olemme saaneet "nauttia" monikulttuurisuuden seurauksista jo vuosisatojen ajan. Siinä ei siis ole mitään uutta.

Sen sijaan siinä on, että sana monikulttuurisuus yhdistetään tällä hetkellä vain islamiin ja sitä tunnustaviin ihmisiin. Varsinkin heihin, jotka muuttavat/haluavat muuttaa tähän maahan.

Onko oikein leimata yksi sana negatiivikseksi vain yhden, maailman suurimpiin uskontoihin kuuluvan aatteen takia? Ja onko oikein leimata monikulttuurisuuden vastustajat ja kannattajat sen perusteella omiksi vstustajikseen mitä yksi, ilmeisen häiriintynyt ihminen teki Norjassa?

Minusta ei ole. Erilaisten kulttuurien kohtaamiseen liittyy aina vaikeuksia. On turha väittää muuta. Toisaalta, pienen kansan ainoa mahdollisuus selvitä tulevaisuudessa on siinä, että meiltä löytyy ymmärrystä erilaisista kulttuureista tulevia ihmisiä kohtaan.

Eräs viime vuosisadalla elänyt "suuri" valtiomies tuli kutsuneeksi vuonna 1944 Suomea kirppuvaltioksi, kun maamme johdon oli pakko kääntää politiikkansa suuntaa. Ehkä nytkin tarvittaisiin sitä poliittista johtajuutta. Onko Suomi suvaitsevainen ja monia kulttuureja ymmärtävä maa - vai ymmärrämmekö me itsemme samalla hengiltä?

Työmarkkinoiden uusi aika ei näy politiikassa

Keskiviikko 4.11.2009 klo 7:06

Maan nykyinen hallitus lupasi hallitusohjelmassa uudistaa yrittäjien sosiaaliturvaa. Moni yrittäjä pusaa töitään yksin, eikä pysty maksamaan itselleen riittävää yrittäjäeläkettä. Jos jotakin käy, hän on pulassa.

Asiaa valmistelleen ns. Pukkilan työryhmän raportti näkyy valmistuneen. Kuten olettaa sopikin, se ei juurikaan lupaa parannuksia yksin työskentelevien, itsensä pätkittäin yritystoiminnallaan työllistävien henkilöiden sosiaaliturvaan.

Itsensä työllistäviä ihmisiä edustavien järjestöjen lausunto Pukkilan työryhmän raportista löytyy mm. täältä. Noihin sanoihin on helppo yhtyä. Työmarkkinoiden todellisuus pätkätöineen ja useine toimeksiantajineen ei näy vieläkään maassa harrastetussa politiikassa.

Poliittinen kulttuuri on yhä rakennettu kokoaikaista palkkatyötä tai teollista yritystoimintaa varten.

Täyttääkö kirja odotuksia?

Tiistai 7.7.2009 klo 13:37

Luin Leena Korsumäen kritiikin, jonka hän oli kirjoittanut romaanistani Tammikoti Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri-lehden Kirjakäräjille (2/2009). Asiallisesta kritiikistä on kirjailijan aina syytä olla kiitollinen. Kritiikkejä kun julkaistaan nykyään niin vähän.

Leena Korsumäki oli kritiikissään sitä mieltä, että Tammikoti ei yllä edellisen romaanini (Ahventen valtakunta) tasolle. Hän kirjoittaa näin: "Tosin ennakko-odotukseni olivat varsin korkealla edellisen kirjan vahvan vaikutuksen vuoksi".

Ahventen valtakunnan tekemä vahva vaikutus tietenkin tuntuu kirjoittajasta hyvältä. Samalla se panee miettimään: jos kirjoittaa kirjasarjaa, jonka eri osissa päähenkilönä on sama ihminen, niin kuinka paljon kirjoittajalla on lupa muuttaa tarinan kuljetustapaa ja sitä, miten päähenkilöt toimivat ilman että hän pettää lukijoiden odotuksia?

Kuulin vast'ikään, että suuri kustantamo oli hylännyt erään pitkäaikaisen kirjailijansa käsikirjoituksen siksi, ettei tämä ollutkaan kirjoittanut samantyyppistä kirjaa kuin hänen aikaisempi tuotantonsa oli.

Onko kirjailijalla siis lupaa uudistua, ja kenen ehdoilla?