Tämä nuori maa nyt myös äänikirjana

Lauantai 17.9.2022 klo 8.46

Lukijana olen itse vanhan liiton miehiä: romaani on parasta selällään sohvalla nautittuna, omin silmin aivoille avattuna. Mutta yhä useampi haluaa nauttia kirjallisuudesta korviensa kautta. Ja sehän passaa!

Tämän syksyn romaanini Tämä nuori maa on ensimmäinen kirjoittamani teos, joka julkaistaan myös äänikirjana. Se tapahtui eilen, lukijana on Joonas Kaukoranta. Yhden näkemäni tilaston mukaan noin 40 prosenttia kaikesta kirjallisuudesta nautitaan jo äänikirjoina, ja osuuden uskotaan kasvavan.

Kehityksessä on monia eri puolia. Meistä jokaisella alkaa olla lähes joka hetki mukana puhelin tai jokin muu ”älylaite”. Kirjallisuudesta voi siis nauttia korvien kautta melkein missä tahansa. Kaduilla ja teillä liikkuu lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia kuulokkeet korvillaan. Mikähän romaani tai tietokirja siellä on menossa? Eräs kirjojen ystävä kertoi, että hän suorittaa aamutoimensa vessassa luurit korvillaan, kuunnellen jotakin kirjaa…

Äänikirjojen myötä kirjallisuuden kustantaminen ja jakelu on siirtynyt musiikin tuottamisen lailla alustatalouteen. Suurimmat ja suosituimmat netin jakelutiet ovat vain löyhästi, tai eivät ollenkaan kaupallisten kustantajien näppien alla. Äänikirjojen tekeminen ei ole ilmaista, ja siksi pienet kustantamot ovat valuneet yksi toisensa jälkeen suurempien kustannuskonsernien hoteisiin. Niillä on enemmän neuvotteluvoimaa suhteessa jakeluteihin. Mitä se vaikuttaa kirjallisuutemme moniäänisyyteen?

Kirjailijan elannon kannalta kehityskulku on ollut – ainakin toistaiseksi - huono. Kun samalla kakulla on useampia jakajia, se tarkoittaa siitä leikattavien siivujen uusjakoa. Ja kuten monella muulla alalla, kirjallisuudessakin se on se ”alkutuottaja”, jonka siivu tuntuu rapistuvan kaikkein helpoiten. Se tekijänpalkkio, jonka kirjailija saa jokaisesta äänikirjana myydystä romaanistaan, on pelkkiä killinkejä verrattuna siihen osuuteen jonka hän saa painetusta kirjasta.

Väkisinkin tulee myös mieleen kysymys, vaikuttaako kirjan jakelutie jatkossa sen sisältöön. Painetussa kirjassa ei asioiden tarvitse tapahtua kronologisessa järjestyksessä. Kirjoittaja voi vapaasti leikkiä takaumilla, tapahtumien ennakoinnilla, murresanoilla, kielikuvilla ja monilla muilla kirjoitettuun kieleen perinteisesti liittyvillä kikoilla. Kirjailija saa aina luottaa siihen, että lukija voi lukea saman lauseen useaan kertaan jos sen sisältö jää epäselväksi, tai jos se kiehtoo häntä erityisen paljon. Niin minä ainakin teen lukijana. Toimiiko sama äänikirjaksi luetussa tarinassa? Vai tulemmeko näkemään tulevaisuudessa sen, että sama kirja kirjoitetaan useampaa julkaisumuotoa varten useaan eri vormuun?

Tilastojen mukaan myös lastenkirjallisuus on ottanut ison harppauksen kohti äänikirjaa. Jäin miettimään sitä, miten se näkyy tulevaisuuden aikuisissa tulevaisuuden maailmassa. Onkohan niin, että työ- ja käyttöohjeet, ynnä kaikki muut arjessa ja työssä tarpeelliset manuaalit haetaankin jonakin päivänä käsille ääni- eikä enää kirjoitetussa muodossa?

Kirjan taittovedos on kirjailijalle iso juttu

Perjantai 22.7.2022 klo 11.59

Eilen lähetin kustantajalle omat kommenttini syyskuussa ilmestyvän romaanini taittovedoksesta. Tuollainen vedos on minulle aina tärkeä merkkipaalu uuden teoksen synnyssä: nyt tiedän, miltä luomani tarinan sivut näyttävät myös painetussa kirjassa.

Olen katsellut jo kohtuullisen pitkän aikaa Suomen vuosien 1917 ja 1918 tapahtumia kahden nuorukaisen - kajaanilaisen ja haminalaisen - silmin. Erilaisia versioita tarinasta taitaa olla koneellani jo kahdeksan kappaletta. Vähitellen tarina (lue: merkkimäärä) on tiivistynyt siksi, joka minulle taitettuna lähetettiin tarkastettavaksi .

Siitä ei liene toista sanaa, etteikö syyskuussa ilmestyvä romaanini Tämä nuori maa olisi omaa käsialaani. Syntyprosessissa käsikirjoituksesta valmiiksi romaaniksi on kuitenkin mukana monta muutakin ihmistä.

Kustantajan tiimi, ja viime kädessä kustannuspäällikkö siellä on tehnyt päätöksen, että juuri tämä käsikirjoitus kannattaa julkaista. Graafikko suunnitteli teokselle sen ulkoasun. Kustannustoimittaja on tässä kesän aikana tehnyt kanssani hyvää yhteistyötä teoksen muokkaamisessa julkaisukuntoon. Ja nyt, ihan viimeksi taittaja on suunnitellut kirjan sivuja sellaisiksi, että kirja olisi mahdollisimman miellyttävä "käyttöliitymä" tulevan lukijansa käsissä.

Syvä kumarrukseni heille! Samoin kuin heille lukemattomille, jotka kohta esittelevät, lajittelevat, luetteloivat ja hyllyttävät kirjaani kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Eikä unohtaa sovi heitäkään, jotka ovat tehneet jotakin romaanini hyväksi - tietämättään - jo ennen tätä hetkeä.

Eli kaiken käyttämäni lähdeaineiston tuottaneita tietokirjailijoita, toimittajia, tutkijoita, ja monta muuta. Harva asia syntyy täydellisessä tyhjiössä. Ei ainakaan 440-sivuinen romaani.

Päätös kirjan kustantamisesta on luottamuskysymys

Maanantai 18.10.2021

Mieti kuinka vakavasti kirjoittaja suhtautuu työhönsä, kuinka realistisesti hän arvioi työn laajuutta ja kestoa. Kuinka itsenäinen hän on?
-Aleksi Siltala, Kustannustoimittajan kirja (Suomen Kustannusyhdistys Vastapaino, 2004)-

Kirjan kirjoittamisesta ja sen kustantamisesta on tehty erilaisia opuksia maailman sivu. Makuja ja mieltymyksiä, sekä neuvoja hyvän kirjan tekemiseen löytyy sekä sen kirjoittajalle että sen kustantajalle. Siitä huolimatta Se Täydellinen Kirja on vielä tekemättä.

Työstän ja pallottelen parhaillaan seuraavan romaanini nimiehdotuksia sen tulevan kustantajan kanssa. Luulisi, että hyvän ja iskevän nimen keksiminen olisi helppoa, kun olen jo parisenkymmentä kirjaa kirjoittanut. Ja kustantamon ihmisillä on takanaan tuhansien nimikkeiden kokemus.

Ei se ole. Samalla kun mietimme nimeä, mietimme myös kirjan - romaanin - teemoja. Mitä niistä voi, ja pitää kertoa mahdolliselle lukijalle muutamalla sanalla? Mikä nimi saisi erilaiset ihmiset kiinnostumaan kirjasta? Mikä olisi sellainen nimi, josta syntyisi kirjan kansikuvan suunnittelijalle hienoja mielleyhtymiä?

Olen kuullut kirjailijoiden haukkuvan omien kirjojensa kustantajan alimpaan maanrakoon. Luulen myös, ettei epätoivoinen parku, ynnä hampaiden kiristely kirjailijan yhteistyötaitojen suhteen ole ollenkaan tuntematon asia kustannustoimittajille.

Kirjan julkaisemiseen liittyy paljon tunteita, varsinkin kirjoittajalla. Sitä on työstetty kauan, ja sen kanssa on pystyttävä elämään lopun ikänsä. Mielestäni kustantaja Aleksi Siltala määrittelee hienosti tuossa ohjeessaan myönteistä kustannuspäätöstä harkitsevalle kustannustoimittajalle sen, mistä tässä yhteistyössä on perimmiltään kysymys.

On siedettävä puolin ja toisin sitä, että joku arvostelee työtäni ja ymmärtää sen eri tavalla, kuin olen sen itse ajatellut. Pöhköjäkin ideoita on uskallettava esittää. Ja jos on eri mieltä jostakin asiasta, se on syytä tehdä perustelemalla.

Tuollaista tapaa tehdä yhteistyötä kutsutaan kait arkikielessä luottamukseksi.

Moni kirjailija vaihtaa syksyllä kustantajaa

Keskiviikko 6.7.2011 klo 7.16

Posti toi erään keskisuuren suomalaiskustantamon julkaisun, jossa kustantamo esittelee ensi syksynä julkaistavia kirjoja. Kirjastossa selasin muiden kustantamoiden vastaavia opuksia.

Kustannusmaailman murros näyttää olevan totta, monen kirjailijan kohdalla. He ovat vaihtamassa kustantamoa, ainakin seuraavan teoksensa osalta. He ovat tarjonneet käsikirjoitustaan jollekin muulle kuin perinteiselle kustantamolleen, siitä on pidetty ja sopimus sen julkaisemisesta on syntynyt. Näin näkyy tehneen moni tunnettu tekijä.

Asiassa voi nähdä sekä hyviä että huonoja puolia: ehkä kirjailija saa tällä tavalla julkaistuksi sellaisen käsikirjoituksensa, johon vakikustantamossa on suhtauduttu nihkeästi. Kysymys voi olla kirjailijan kannalta aivan uudenlaisesta lajityypistä. Toisaalta, kustantamoissa ehkä huomataan, että hyvistä kirjailijasuhteista kannattaa pitää kiinni, niin taloudellisesti kuin muutenkin: jokainen meistä voi äänestää jaloillaan.

Kääntöpuoliakin löytyy. Kirjailijat kilpailevat kustantamoiden julkaisuohjelmia laadittaessa käsikirjoituksillaan. Tätä kilpailua on turha häpeillä ja väittää, ettei sitä ole. Kun jonkun teos julkaistaan, se tarkoittaa että jonkun toisen tärkeä käsikirjoitus saa ei-vastauksen. Se on ikävä asia.

Mutta vastaavasti, kirjailijan - ainakin väliaikaisesti - menettänyt kustantamo voi katsoa peiliin. Ja se joutuu etsimään uutta julkaistavaa - eli niitä kirjailijoita, joilla on se hyvä käsikirjoitus. Vaikkapa sellainen, joka ei jollekin toiselle kelvannut.

Niistähän tässä kaikessa on kysymys.

Onnea ja menestystä, CrimeTime

Keskiviikko 2.2.2011 klo 13.21

CrimeTime, osuuskunta jonka osakkaina on joukko eturivin suomalaisia dekkarinikkareita julkaisi tänään kustannuspolitiikkansa ja osanottajalistansa.

Harri Nykäselle, Tapani Baggelle ja kumppaneille on syytä nostaa hattua, osuuskunnan perustaminen on uusi raikas tuulahdus maamme kirjallisuuden kustannuskentässä. Tavallaan uusi, vaikka esimerkiksi kulttuuriosuuskunta Lilith on tehnyt kulttuurin - myös kirjallisuuden - parissa töitä jo 90-luvulta lähtien.

Osuuskuntatoimintaan on perinteisesti liittynyt jonkinlaista idealismia ja aatteen paloa. On jännittävää nähdä, millainen kantava voima yhteinen rakkaus dekkareihin ja niiden kirjoittamiseen tulee CrimeTimessä olemaan. Idealismia tai ei - osuuskunta toimii kuitenkin yhtenä pelaajana kivikovilla kirjabisneksen markkinoilla.

Osuuskunnassa kustannus- ja muiden päätösten pitää syntyä yhdessä, ei kenenkään kustannuspäällikön tekemänä. Ilkeämielinen voisi ajatella, että CrimeTime kasaa nyt turhan monta kultaista munaa samaan koriin.

En usko että näin on. Julkistamistilaisuudesta otetussa lehtikuvassa seisoo vakavia ja keski-ikäisiä, monenlaista jo elämänsä aikana nähneitä ihmisiä. Menestystä!

Hyvä puheenvuoro kustantamisesta, Irina Björkman

Perjantai 6.8.2010 klo 6.59

Toimittaja Irina Björkmanin, kokeneen kustannustoimittajan puheenvuoro Kiiltomadon nettisivuilla kirjallisuuden ja kustannustoiminnan realiteeteista ei juuri tarvitse kommentteja. Kiitos.

Visiot, strategiat ja markkinointimixit vaikuttavat myös kirjallisessa kentässä. Sitä ei tule ajatelleeksi, kun nauttii hyvästä kirjasta.

Minkähän takia?