Sillä on väliä, mitä tarinaan kirjoitetaan rivien väleihin

Maanantai 24.1.2022 klo 9.05

koira, Bruno Laakko, lepakko, Batman, kuva: Martti Linna

Kirjoitan leipäni eteen myös lehtijuttuja. Hiljattain tein haastattelun pohjalta mielestäni napakan, 3000-merkkisen lehtijutun. Kuten hyvään journalistiseen tapaan kuuluu, lähetin tekstin haastatellulle luettavaksi, koska jutun eteenpäin toimittamisella ei ollut kiirettä.

Paluupostissa haastateltu kiitti hyvästä jutusta mutta ehdotti siihen lisäyksiä, jotka olisivat kasvattaneet sen lähes 5000 merkkiä pitkäksi. Harva haastateltava tietää, että nykyisin lehtijuttujakin usein ajatellaan tietyn kokoisina moduuleina: jos jutulle varataan palstatilaa tietty merkkimäärä, ei toimittaja voi luritella yhtään pidempää tarinaa – ei vaikka haluaisi.

Lehtityöstä on ollut ainakin se hyöty, että kirjoja lukiessani ja televisiosarjoja katsoessani yritän miettiä myös sitä, mitä teoksen kirjoittajat jättävät kertomatta. Jos haluaa kirjoittaa Paanasen Jussin kiinnostavasta sotatiestä vuosina 1941-1944, on tietenkin varminta kirjoittaa koko tarina alusta loppuun.

… mutta tuskin se Jussin sotatie niin kiinnostava koko matkaltaan oli. Sarjan tuottajalla, tai romaanin kustantajalla saattaa olla sanansa sanottavana lopputulokseen. On siis valittava otoksia sieltä täältä matkan varrelta, sellaisia jotka tukevat tarinan teemaa, kertovat riittävästi Jussista ja muista päähenkilöistä, ja vieläpä sellaisia jotka saattavat kiinnostaa tarinaan eläytyvää katsojaa tai lukijaa.

Toivottavasti teoksen luoja on kuitenkin malttanut käydä kunnolla tuon koko Jussin sotatien lävitse. Vasta silloin tarinankertojalla on kykyä nostaa sieltä joitakin kohtia esille. Loput on jätettävä lukijan tai katsojan mielikuvituksen varaan. Samalla vähenee vaara siitä, että Jussi-parka joutuu sotimaan jatkosodan hyökkäysvaihetta vielä vuonna 1944. Sellaisenkin romaanin olen joskus nähnyt.

On jätettävä aukkoja, ja toivottava että riveistä ja niiden väleistä syntyy kiinteä, kiinnostava ja koskettava tarina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjailijan työ, lehtijuttu, tarina, tarinan kerronta, jatkosota, Martti Linna, romaani

Kuva ja teksti eivät ole toistensa korvaajia

Tiistai 17.6.2014 klo 9.45

Toimittaja-kirjailijana joudun jatkuvasti tarkkailemaan sitä merkkimäärää, jonka tarvitsen ja käytän tarinan luomiseen. Lehtijutuissa minulla annetaan yleensä jokin merkkimäärä, jota jutun pituus ei saa ylittää. Tilausnovellissa annetaan merkkimäärä, jonka pituinen tarinani täytyy vähintään olla.

Näyttää siltä, että olemme siirtymässä kirjainten informaatiovirrasta tiedon jakamiseen kuvina. Jo nyt monen lehtijutun pääkuva on isompi kuin tekstille varattu tila on. Nopeat kuvaleikkaukset ovat arkipäivää televisiosarjoissa: ennen kuin ehdit nähdä, mitä kuva esittää se korvautuu jo toisella kuvalla.

Uskon ja toivon, että tekstillä on tulevaisuudessakin vahvuutensa tunteiden ja tiedon välittäjänä. Tekstiin on pakko keskittyä, että sen sisällön ymmärtää. Sen ymmärtämiseen lukijan on käytettävä omaa mielikuvitustaan kenties enemmän, kuin kuvallisen viestin ymmärtämiseen.

Jotta pysyisin kehityksessä mukana, yritän opetella yhdistämään kuvaa ja tekstiä uudella tavalla - niin myös tässä juhannustervehdyksessäni Teille lukijoille. Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa - mutta ei se niitä kaikkia pysty korvaamaan.

juhannustervehdys_b_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: merkkimäärä, lehtijuttu, kirjailijan työ, toimittaja-kirjailija