Keskiviikko 7.12.2016 klo 6.48
Tulin töihin metsäalalle 80-luvulla. Silloin leimakirves oli jo pikku hiljaa poistumassa metsätyömailta ja puuvarastoilta. Kirveellä merkittiin hakkuussa poistettavat puut niiden kylkiin tehdyillä pilkoilla. Kirveellä myös merkittiin varastopaikalla, mille yhtiölle sinne pinotut puut kuuluivat.
Seurasin surullisena kielenkäyttöä sosiaalisessa mediassa, ja muissa sähköisissä medioissa eilen. Silloin, 6. joulukuuta vietettiin Suomen 99. itsenäisyyspäivää. Toisaalla Helsingissä marssivat natsit. Toisaalla oli nähty suvakkien ja heidän suojattiensa kulkue. Iloittiin, kun niitä toisia oli niin vähän, ja poliisit pitivät heidät hyvin kurissa.
Yksi televisiouutisten pääaiheista oli eri ryhmien mahdollisen yhteenoton raportointi. Sitä ei tullut, toimittaja seisoi yksin mikrofoni kädessään Hietaniemen hautausmaalla. Toivon, ettei uutistoimituksen väki pettynyt odotetun uutisaiheensa menemisestä mönkään.
Harvennusmetsässä leimakirveen iskun sai useimmiten kokea puista se kaikken huonoin: paksuoksainen, rungoltaan väärä, huonolatvainen. Se sai väistyä parempiensa kasvun tieltä. Minusta näyttää siltä, että yhteiskunnassa on otettu taas leimakirves käyttöön.
Nyt sillä leimataan puiden sijasta ihmisiä. Niitä toisenlaisia. Erilaisia. Jotka joutaisivat pois.
