Sepelkyyhky, ja muut kevään aikaiset linnut ovat täällä

Tiistai 30.3.2021 klo 17.04

Sepelkyyhky_pikkunetti.jpg

Kaltaiselleni kevätihmiselle on alkamassa vuoden paras aika. Monet muuttolinnut ovat jo saapuneet lämmenneiden ilmojen houkuttelemana Suomeen, ja paljon lisää on tulossa. Muutaman viikon sisällä alkavat jo ensimmäiset kukat sulostuttaa talojen seinustoja, ja näsiäkin kukkinee lenkkipolkuni varrella.

Eilen näin ensimmäisen töyhtöhyypän. Tänään kuvasin oheisen sepelkyyhkyn. Kuulin myös punarinnan ja niittykirvisen laulavan.

Ei yksinkertaisen ihmisen pieniin iloihin paljon tarvita. Ei varsinkaan tällaisina kummallisina aikoina, joita nyt elämme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muuttolinnut, sepelkyyhky, punarinta, niittykirvinen, lintubongaus, Martti Linna

Kun lintu ei näytäkään samalta kuin lintukirjassa

Torstai 28.5.2020 klo 7.03

Punavarpunen_netti.jpg
Eilen silmieni ja kamerani eteen osui tämä pienen lohikäärmeen näköinen, väritykseltään huomiota herättävä lintu. Kova takatuuliko lienee nostanut siltä päätä peittävän höyhennyksen noin pystyyn?

Laji oli minulle outo ja uusi. Plarasin kauan lintukirjojani ja katselin netistä lintusivustoja. Täysin samanlaista ulkoasua en löytänyt, hetken luulin jo nousevani maailmankuuluksi uuden lajin löytäjäksi.

Eipä kuitenkaan. Lintuihmisillä - niillä oikeilla - on heilläkin aivan oma slanginsa, kun puhutaan lintujen tunnistamisesta. Silmäkulmajuova, korvan peitinhöyhenet, alaperä, yläperä, pyrstön alapeitinhöyhenet, olkasulat. Sitkeästi eri tietolähteitä vertailemalla, ja kuvaa katselemalla olin lopulta tunnistavinani linnun Suomessa yleistyväksi punavarpuseksi.

Taitaa olla sama juttu niin lintu- kuin ihmiskirjoissakin: kuvituksiin päätyvät vain ne kaikkein parhaat otokset.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: punavarpunen, lintubongaus, lintuharrastus, luontoharrastus, luontokuvaus